Täältä voit lukea uusimmat Forssan Lehdessä julkaistut kolumnini
Vuosilukua klikkaamalla pääset sinä vuonna julkaistuihin juttuihin.
2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Forssan Lehti
30.12.2011
Urjalan kulmilta
Myrsky opettaa

Ei tullut maailmanloppua, mutta elämä pysähtyi myrskyn seurauksena joillakin muutamaksi tunniksi ja monilla muutamaksi vuorokaudeksi. Urjala on yksi pahimpia myrskytuhoalueita, koska reilusti yli puolet talouksista on joutunut elämään sähköttä jo pitkään.

Maailmanloppua on ennustettu aina ja ennustetaan tulevaisuudessakin. Kun sitä ei tule huomataan, että laskelmissa on virheitä. Eipä sitä kukaan taida osata laskeakaan. Nykyihmisen elämä on sähkön varassa melko kokonaisvaltaisesti. Kaikkeen tarvitaan sähköä. Onneksi maalla on vielä niitä taloja, joita pysytään lämmittämään puilla.

Meillä, kuten useimmilla muillakin katkos alkoi tapaninpäivän aamuna. Samalla olivat poikki niin lankapuhelin kuin kännykkä ja tietenkin piuhan varassa oleva internet-yhteys. Radiosta puuttuivat sopivankokoiset patterit, joten sieltäkään ei saanut tietoa yleistilanteesta. Sitten keksi mennä kuuntelemaan uutisia autoradiosta. Siellä kerrottiin 300 000 talouden olevan ilman sähköä. Siitä saattoi päätellä, että katkos saattaa kestää pidempään.

Asumme vain reilun kolmen kilometrin päässä keskustasta. Kävin puolita päivin katsomassa siellä ja havaitsin, että sähköt keskustaajamassa toimivat. Tosin valtatien länsipuoli oli ilman sähköä. Ajattelin, että eiköhän ne sittenkin aika pian saada. Tiistai-aamun saakka kesti. Meillä katkos kesti siis "vain" vuorokauden.

Kävin muuallakin katsomassa tiistaina tilannetta ja kuulin eri puolita pitäjää olevilta ihmisiltä, millainen tilanne missäkin päin on. Sähköttä olivat monet kylät ja kulmakunnat. S-market oli joutunut tyhjentämään kaikki kylmähyllyt lihoista, leikeleistä, makkaroista, juustoista ja pakasteista. Tuotteita ei saanut myydä. K-marketin tilanne oli parempi, koska siellä sähkö oli poissa vain hetken.

Kun Urjalassa pidettiin kunnan johdon valmiusharjoitus viime vuonna, havaittiin, ettei sairaalassa ja vanhainkodissa ole varauduttu pitkään sähkökatkokseen. Niinpä sinne hankittiin varavoimakone. Taajaman monen kiinteistön lämpöhuollosta vastaavassa hakkeenpolttolaitoksessa on myös varajärjestelmä, joka käynnistyy muutamassa sekunnissa, kun sähkökatkos tulee.

Aggregaatit loppuivat kaikista myymälöistä hetkessä. Eräs tuttavani kertoi, että hän ei päässyt kotoa kännykällä mihinkään, mutta joutui menemään varhain töihin ja onnistui hankkimaan laitteen netin välityksellä. Nettikauppa oli avautunut seitsemältä ja silloin oli jäljellä kolme laitetta. Maksu piti suorittaa heti. Muutoin laitetta ei luvattu toimittaa. Näin hän sai pelastettua pakastimen sisällön.

Urjalalaisilla maatiloilla on edellisten myrskyjen kokemusten perusteella varauduttu ainakin osittain siihen, että sähkökatkoksen tulessa voidaan huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Tehoja pitää tietenkin olla paljon, jotta eläimet voidaan ruokkia ja lehmät lypsää. Vettä kuluu paljon ja sen saaminen on turvattava.

Luulen, että heille, jotka olivat kesämökeillä joulua viettämässä, oli aikamoinen kokemus, kun kaikkialla oli pimeää. Mistään ei tullut valonkajoa. Se on kaupunkien asukkaille varmasti hyvin outo tilanne.

Tämän myrskyn selvittelyn sankareita ovat ne ammattilaiset ja vapaaehtoiset, jotka ovat olleet selvittämässä myrskytuhoja, putsaamassa puita teiltä ja linjoilta ja nostamassa lankoja ylös pimeässä ja yömyöhään ja vielä toisen myrskyn painaessa päälle. He ovat tehneet parhaansa, mutta luonnon tuhovoimat ovat olleet mittavat. Metsätuhoja päästään vasta nyt selvittämään.

Opiksi pitää ottaa ainakin siinä, että puhelinyhteydet saadaan toimimaan kaikissa tilanteissa. Tietoyhteiskunta on rakennettu kännykän ja internetin varaan. Niiden tulee toimia myös poikkeusoloissa. Tehtävää siis on siinä ja sähkön toimitusvarmuudessa.

Koska tämä on kuluvan vuoden viimeinen Urjalan kulmilta, haluan kiittää kaikkia lukijoitani mielenkiinnosta ja runsaasta kannustavasta palautteesta. Hyvää uutta vuotta 2012!

Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.12.2011
Urjalan kulmilta
Waldamiehestä käskynhaltijaan (lehdessä väärä otsikko Kyläpussin kyydillä)

Valmistautuessani lukemaan jouluevankeliumia koulun joulujuhlassa kivisakastilla Urjalankylässä, kiinnittyi huomioni yhteen kohtaan tekstissä. Vuoden 1938 Raamatun käännöksessä puhuttiin Kyreniuksesta, joka oli Syyrian maaherrana. Tässä nykyisessä vuodesta 1992 käytössä olleessa Luukkaan evankeliumin kohdassa puhutaan Qiriniuksesta, joka oli Syyrian käskynhaltijana. Tästä johtui mieleen, että varmaan seuraavassa käännöksessä, joka valmistunee joskus 2040 tienoilla, samassa kohdassa lukenee Qiriniuksen olleen Syyrian aluehallintoviraston päällikkönä.

Ensimmäinen suomenkielinen Uusi Testamentti ilmestyi 1548. Sen suomensi Mikael Agricola. Mainittu kirja on muistaakseni Urjalan seurakunnan halussa. Siinä käännöksessä edellä mainittu kohta kuuluu: "Kyrenius oli Waldamies ylitze Syrian maan".

Koko Raamattua piti odotella seuraavalle vuosisadalle eli vuoteen 1642. Muutaman vuosikymmenen päästä sitä uudistettiin, mutta isompi uudistus oli 1776. Tätäkin versiota uudistettiin 1800-luvulla ja sitten 1938 ja viimeksi siis 1992.

Kun koulussa uskonnossa on joskus myös Raamatusta kotitehtäviä, sanovat jotkut, ettei heillä ole kirjaa kotona. Näppärimmät ovat hoksanneet, että kätevimmin tekstit löytää Raamatun nettiversiosta. Arvaatte varmaan, mikä on seuraava selitys. Sanotaan tietenkin, että meillä ei ole nettiä tai se ei pelaa juuri nyt. Vieläkin löytyy opettajan keinovalikoimasta yksi vaihtoehto. Gideon-järjestö on Urjalassa jakanut Uuden Testamentin jokaiselle kolmannesta luokasta alkaen. Ja viimeisenä vaihtoehtona on, että tehtävän voi tehdä myös koulussa.

Täytyy ihailla pappeja, jotka jo lähes parin tuhannen vuoden aikana ovat joka joulu löytäneet sanottavaa näistä tutuista teksteistä. Joskus he onnistuvat löytämään kiinnostavia näkökulmia. Joskus he eivät aina onnistu.

Joku saattoi loukkaantua alussa mainitsemastani viittauksesta tulevasta käännösmuodosta. Huumori ei aina näihin yhteyksiin sovi. Tosin väittävät he, jotka Raamattunsa paremmin tuntevat, että siellä on paljonkin huumoria. Teologi Jaakko Heinimäki julkaisi aiheesta kirjankin kymenkunta vuotta sitten. Sen nimi oli "Pyhä nauru, kirjoituksia huumorista ja uskonnosta.

Jotkut lukijat saattavat muistaa vielä kirjasarjan, joka kuvasi roomalaiskatolisen papin Isä Camillon seurakunnan elämää sodanjälkeisessä italialaisessa pikkukylässä. Hänen vastapelurinaan oli kommunistinen pormestari Peppone. Näiden kahden välille syntyi monia kilpailutilanteita, joihin pappi haki apua ylhäältä. Kirjoista on tehty myös useita elokuvia, joita on esitetty myös televisiossa. Jotenkin pidin näiden kirjojen huumorista.

Telkkarissa on esitetty kolmatta tuotantokautta Karjalan kunnailla, jossa kuvataan pienen pohjoiskarjalaisen kylän elämää. Siinä ortodoksinen pappi joutuu välillä selvittelemään kyläläisten ja joskus omiakin asioitaan aika inhimillisesti.

Papeilla on aina oma persoonaa pelissä. Pienellä paikkakunnalla ei ole aina helppoa olla pappina. Ihmiset tuntevat ja ovat herkkiä kommentoimaan pappien elämäntapoja. Toisaalta pienen paikkakunnan etu on se, että pitempään virassa olut pappi tuntee väkensä, tietää, mikä sopii ja mikä ei. Tuttuus luo läheisyyttä.

Joulu luo kysyntää myös papeille ja muille kirkonmiehille ja -naisille. Jouluna ihmiset käyvät laulamassa kauneimpia joululauluja. Tänä vuonna sain televisiosta tietää, että idean isä oli meille silloisille urjalalaisille seurakuntanuorille lähetyskurssia pitänyt Matti Kauppinen.

Aattona ihmiset menevät aaton hartauteen ja vievät kynttilöitä läheistensä haudalle. Myös aattoillan jouluyön messu on saanut lisää osallistujia. Sen sijaan joulupäivän aamukirkko ei vedä väkeä kuten ennen oli tapana.

Joulu on lapsen ja lasten juhla. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi saa kokea aidon joulun tunnelman ja sanoman. Hyvää joulua kaikille!

Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi

_____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
16.12.2011
Urjalan kulmilta
Voiton päivä

Itäblokin maissa oli aikanaan suuri juhlapäivä toukokuussa. Päivän nimi oli Voiton päivä. Silloin he juhlivat fasismin kukistamista. Joku irvileuka keksi, että kyllä noissa maissa aikanaan oli muulloinkin voiton päivä. Tällä viitattiin tyhjiin kaupan hyllyihin.

Viime aikoina me suomalaiset olemme saaneet todeta, että meilläkin on voiton päivä, jopa useampiakin, kun kaupasta ei saa voita. Näin joulun alla varsinkin naisväki kaipaa leipomuksiin ja jouluruokiin voita. Jos ei ole olut ajoissa liikkeellä, saattaa jäädä ilman voita.

Sanotaan, että voipulaan on syynä hyvät vientikaupat, joita voinvalmistajat ovat tehneet. Vientivoista saadaan hyvä hinta. Kun samanaikaisesti voin kulutus on kasvanut Suomessa, eivät meijerit ole osanneet varautua kasvaneeseen kysyntään riittävän ajoissa.

Historiasta sen verran, että Urjalan Osuusmeijerin voi oli hyvälaatuista ja sen tekijöitä palkittiin aikanaan. Taso säilyi vielä meijerin yhdistyttyä Valkeakoskelle, kun valmistus säilyi Urjalassa. Kun ennen meijeri oli joka pitäjässä ja jopa isommissa kylissä, niin nyt maakunnasta löytyy hädin tuskin yksi meijeri.

Maidontuotannon painopiste on siirtynyt täältä etelästä pohjoisemmaksi. Urjalassakaan ei ole enää kovin monta maidontuottajaa. Maidontuottajan osuus myynnissä olevasta maitopurkista on kaiken aikaa supistunut. Kauppa on onnistunut kasvattamaan omaa osuuttaan kuten muissakin elintarvikkeissa.

Voipulaan ei siis ole kotikonsteinkaan ratkaisua, sillä myös tinkimaidon eli suoraan tilalta myytävän maidon saanti on tulossa entistä hankalammaksi. Voita ei pysty valmistamaan kaupan maidosta. Edellisen kerran Suomessa taidettiin tehdä voita kotona merkittävämmin vuoden 1956 maataloustuotteiden luovutuslakon aikana. Separaattorit hyrisivät. Eipä taida joulumarkkinoilla olla niitä myynnissä.

Voi oli yhteen aikaan Suomessa ongelma. Oli voivuoria ja sitä seurasivat peltopaketit 1960-luvun lopulla. Sitten voista tuli hyljeksitty ravintorasva ja tilalle suositeltiin pehmeitä rasvoja ja öljyjä. Tosin toisenlaisiakin ravintoväittämiä esitettiin. Minusta tuntuu, että Arvo Ylppö, tunnettu lastenlääkäri, oli oikeassa. Hän oli sitä mieltä, että kaikkea voi syödä, kunhan syö kohtuullisesti.

Jossakin joululaulussa lauletaan, että "jospa ihmisellä ois joulu ainainen". Tällä viikolla Urjalan kouluissa tarjottiin jouluateria. Siihen kuului rosollia, herneitä, joulukinkkua, imellettyä perunalaatikkoa, lanttu-, maksa- ja porkkanalaatikkoa sekä joulusilliä ja vielä jälkiruokaakin. Juomana oli myös kotikaljaa ja tietenkin leipää ja levitettä oli tarjolla.

Oppilaat kysyivät, että "onks pakko kaikkia ottaa". Olemme aina suositelleet, että kaikkia pitää ainakin vähän maistaa. Kun on maistanut voi itse päättää hakeeko sitten lisää, jos ruuasta pitää. Eniten kysymyksiä herätti joulusillin maistaminen.

Kerroin oppilaille, että joskus aikanaan arkisin suomalaisessa ruokapöydässä ei monessa paikassa ollut muuta kuin perunaa, suolasilakkaa ja leipää. Silloin jouluna herkuttelu tuntui erilaiselta kuin meistä nyt, kun vanhaan aikaan verrattuna syödään joka päivä suhteellisen hyvin. Voi siis sanoa, että ruuan suhteen suurimmalla osalla suomalaisista on laulussa toivottu ainainen joulu.

Selvästi huomasi, että osa koululaisista oli tottunut syömän laatikoita. Osa taas vain vähän maistoi. Jotkut hakivat ruokaa useammankin kerran lisää. Ruokailuun oli varattu tavallista enemmän aikaa.

Suomalainen joulupöytä on aikalailla kasvisvoittoinen. Juurekset saatiin aikanaan omasta maasta. Lihana oli oikeastaan vain kinkku. Nykyisin joulupöytään tulee vähitellen uusia aineksia ja kansainvälisiäkin makuja. Toisaalta jouluna voi pitää myös kotimaisia raaka-aineita ja ruokia arvossa. Suomalainen ruokalajisto ei ole niin köyhää kuin helposti ajatellaan. Siksi on hyvä, että jouluruokien valmistusta harjoitellaan kotitaloustunneilla. Maistamalla voi löytää uusia makuelämyksiä myös Suomesta voilla tai ilman voita.

Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi

___________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.12.2011
Urjalan kulmilta
Rakennusmestari kierroksella

Kun espoolainen rakennusmestari Janne Eskola saapuu Hongiston pitäjään, hän lähtee etsimään majoituspaikkaa. Sellainen löytyy parin paikallisen opastuksella keloista rakennetusta motellista. Eskola on tullut valvomaan konehallin rakennustyötä suuressa kartanossa.

Saatuaan huoneen hän tutkii päivän lehden ja miettii, miten saisi tietoa tulevan työkohteen rakennuttajasta paikallisesta suuresta kartanosta. Oppineena miehenä hän oivaltaa, että kirjastostahan sitä saa ja suunnistaa seuraavaksi sinne ja saa selville, että kartano on ollut saman suvun halussa yli kaksisataa vuottaa. Vieläkin se on pitäjän suurimpia, vaikka siitä on lohkottu maata rintamiestiloja varten.

Nelikymppinen poikamies on jo itse asiassa aikaisemmin pelastanut kartanossa kesää viettävän Sonjan Lumijoen tien poskesta, kun jeeppi teki tenän, eikä suostunut käynnistymään. Tietäähän sen, että romanssin poikanen siitä myöhemmin seuraa, kun kartanoin lähellä on järven rannalla tanssilava, jolla paikallinen voimahahmo, naisihminen, järjestää tansseja.

Arvaatte varmaan, että tämmöisiä kirjoittaneen täytyy olla ollut tekemisissä Urjalan kanssa. Kirjoittaja on Reijo Pohjonen ja alussa mainitut asiat löytyvät hänen ensimmäisestä romaanistaan "Rakennusmestarin kierros" Aiemmin hän on julkaissut omaelämäkerrallisen kirjan Heinämies.

Kirjasta löytyy kyllä monia muitakin mielenkiintoisia havaintoja pitäjän elämästä ja eläjistä niin torin viereisellä mäellä nuotiolla viettävistä kuin karatonherra Hjelmistä. Onpa mukaan päässyt paikallinen kirjakieltä puhuva rakennusmestarikin.

No nämä jutut eivät välttämättä avaudu kaikille, mutta paikkakuntaa tuntevalle löytyy monia tuttuja vaikkapa matonpesupaikalta tai tanssilavan tappelussa, jonka Janne saa rahoitettua. Romaanin tapahtumat liikkuvat Hongiston pitäjän lisäksi rakennustyömailla Helsingissä, Toijalassa, Tampereella ja Virroilla, jossa asusta Jannen sisko tyttärineen ja hänen äitinsä.

Reijon kirja on omakustanne ja painosmäärä lienee pieni. Hankin sen jo kesällä, mutta ehdin lukemaan vasta syksymmällä. Kyllä tarinointi kulkee kirjassa ihan mukavasti ja juohevasti. Tietenkään tässä ei voi koko juonta paljastaa. Monenlaisiin ihmisiin sen aikana ehditään kuitenkin tutustua ja paljon rakennusmestarille tapahtuu parinsadan sivun aikana.

Kirjoittajia neuvotaan kirjoittamaan itselle tutusta ja läheisestä aiheesta. Useat kirjailijat ovat todenneet, että tuttuun maisemaan on helpompi sijoittaa, kuin rakentaa ihan kokonaan uusi. Toisaalta tuttuun ympäristöön sijoittamisessa tulee se ongelma, että lukijat alkavat etsiä sellaisia yhtymäkohtia, joita ei ole olemassakaan Kuviteltu ja todellisuus sekoittuvat.

Kun kirjoittaa kokemastaan, tulee mukaan myös henkilöhahmoja, joiden kanssa on ollut tekemisissä tai joista on kuullut. Jos joku onnistuu itsensä jostakin kirjasta tunnistamaan, saattaa seurauksena olla vähintään kahdenlaisia reaktioita. Joku saattaa olla otettu, varsinkin, jos hänet kuvataan myönteisessä valossa. Joku saattaa närkästyä, jos kuva ei olekaan mairitteleva. Viholaisen Asko sanoikin kerran, että sen verran on muutettava nimiä ja paikkoja, ettei käräjille joudu.

Urjala on tietenkin tunnettu Väinö Linnan luomasta Pentinkulmasta. Muutama muukin kirjailija on sijoittanut tapahtumia tänne. Jos oikein muistan, niin Aino-Inkeri Niemistö piti aikanaan esityksen,
jossa näitä yhteyksiä tarkasteltiin. Varmaan ainakin Ojasen Simon teksteistä löytyy palanen Urjalaa. Simo on mies, joka loi Pelle Hermannin hahmon, joka tuli tutuksi kaikille pikkukakkosen katselijoille. Aino-Inkeri Niemistö kirjoitti myös itse Urjalasta, mutta myös synnyinseudustaan Pohjanmaasta.

Jouluksi hankitaan paljon kirjalahjoja. Suuret kustantajat markkinoivat tuttuja kirjailijanimiä ja heidän teoksiaan. Osa niistä jää elämään, mutta suurin osa elää vain tämän sesongin. Joskus mukavaa luettavaa löytyy pienemmiltä kustantajilta tai ihan omakustanteina kuten Reijon Rakennusmestarin kierros. Urjalassa kirjoja voi ostaa omasta kirjakaupasta. Ja aina voi kysyä myös lainaksi omasta kirjastostamme tai kirjastoautosta. Luettavaa jouluaikaa!

Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
2.12.2011
Urjalan kulmilta
Kalenterin luukkuja ja joululehtiä

Parhaimmillaan niitä oli seinällä jonossa kuusi. Nyt jono on lyhentynyt, kun väki on vähentynyt. Kysymys on tietenkin joulukalenterista. Eilen oli ensimmäisen luukun avauspäivä. Kalenteri on lasten juttu ja sellaisten aikuisten juttu, joilla on leikkimieltä.

Tarkistin tätä kirjoittaessani, että olen saanut yhden kalenterin postissa. Sähköpostissa oli ainakin kahden yrityksen mainos, jossa tarjottiin joulukalenteria markkinointikeinona. Joka päivä voi avata luukun ja saa "edullisen tarjouksen päivän tuotteesta".

Yksi kustu tuli Facebookissa. Siinä kehotettiin tekemään joku onnelliseksi tänään soittamalla, kirjoittamalla kirje, lähettämällä kortti tai lausumaan kaunis sana tai runo tai laulamaan laulu tai vain hymyilemään vastaantulevalle. Tarkoitus on piristää tutun tai tuntemattoman päivää.

Ensimmäinen joulukalenteri lienee tehty Saksassa jo reilut sata vuotta sitten. Suomeen se rantautui vasta sotien jälkeen. Partiolaiset ryhtyivät niitä myymään toimintansa rahoittamiseksi. Nykyisin joulukalentereita on paljon muillakin järjestöillä. Pankit ja yritykset myös niitä suosivat ja jakavat mainoksena asiakkailleen. Joihinkin sisältyy pieniä arvottavia palkintoja.

Puhutaan sekä joulu- että adventtikalenterista. Adventtikalenteri alkaa ensimmäisestä adventista, joka usein osuu marraskuun puolelle. Kaupalliset joulukalenterit päättyvät jouluaattoon. Olen nähnyt vain muutaman, joka päättyy joulupäivään.

Lapset suosivat sellaisia joulukalentereita, joissa on joku makeinen. Nykyisin suosituksi ovat tulleet myös lelusarjojen hahmot ja niihin liittyvät oheisesineet. Joissakin on perinteiseen tapaan joku ajankohtainen kuva esimerkiksi joulukuun kuudentena Suomen lippu.

Jouluun kuuluvat myös järjestöjen kustantamat joululehdet. Lounais-Hämeen joulu on esitelty jo tässä lehdessä. Eilen koululaiset aloittivat Urjalan joulun myynnin. Sitä kustantaa paikallinen Rotary-klubi. Lehden tuotolla kustannetaan vaihto-oppilastoimintaa. Urjalassa on tällä hetkellä vaihto-oppilas Yhdysvalloista ja Saksasta. Urjalasta on vastaavasti pari oppilasta samoissa maissa.

Luin hiljattain lehdestä, että verottaja oli puuttunut Pirkanmaalla sotaveteraanien joululehden myyntiin. Lehden julkaiseminen ja myyminen katsottiin elinkeinotoiminnaksi ja edellisestä vuodesta tuli kovat veromätkyt. Kerrassaan pöyristyttävää!

Kirjoitin aiemmin järjestöjen vaikeutuvasta varainhankinnasta, kun verottaja on muuttanut linjaansa ja on ryhtynyt verottomaan elinkeinotoimintansa järjestöjen perinteisiä varainhankintakeinoja. Tästä syytä Urjalassa esimerkiksi Etelä-Pirkanmaan kiekko ei julkaise tutuksi tullutta seinäkalenteria. Verotuksen kohteeksi on joutunut myös tuotemyynti kuten vessa- ja talouspapereiden myynti.

Kouluni oppilaat olivat niin innokkaita myymään Urjalan joulua, ettei minulle jäänyt yhtään kappaletta, jotta olisin voinut lehden sisältöä tässä paremmin esitellä. Mäkisen Pentti entisenä opettajana on tätä koulumarkkinointia hoitanut jo monet vuodet. Pieni osuus lehden hinnasta jää koululle ja myyjälle. Lehti vaikutti yhtä paksulta kuin aiempinakin vuosina. Vakiokirjoittajien ohella on joitakin uusia. Mielenkiintoista sisältöä näytti olevan ensiplaraamisella.

Minultakin pyydetään silloin tällöin eri joululehtiin artikkelia. Lounais-Hämeen jouluunkin tuli pyyntö hyvissä ajoin, mutta niin vain kävi, että määräaika tuli täyteen ja juttu jäi tekemättä tällä kertaa.

Eräs hyvä ystäväni hankkii ilmoituksia joululehteen ja sanoo, että se vähän kiusallista hommaa. Yrityksiltä paljon kysytään ilmoituksia kaikenmaailman julkaisuihin. Onneksi monet ymmärtävät asiaa järjestöjenkin näkökulmasta ja antavat ilmoituksen. Nostan hattua kaikille näitä ilmoituksia hankkiville ja antaville.

Joulu tulla jollottaa kovaa vauhtia. lapsille se on odotuksen aikaa. Vanhemmilla tuntuu olevan kiirettä. Lasten odotusta helpottaa joulukalenteri ja toivottavasti aikuisetkin löytävät aikaa tutustua vaikkapa paikallisiin joululehtiin. Iloista jouluaikaa!

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
25.11.2011
Urjalan kulmilta
Hätiköity lausunto

Urjalan kunnanhallituksen enemmistö teki maanantaina hätiköidyn päätöksen, jossa se päätti luopua omasta vuodeosastostamme. Enemmistö on valmis, esittelijän kannasta poiketen, muuttamaan vuodeosaston vanhainkodiksi ja muistisairaiden hoito-osastoksi.

Lausunto annettiin Akaan kaupungille, joka sopimuspohjalta hoitaa isäntäkuntana Urjalan terveydenhuoltoa ja vanhushuoltoa. Kaupungin asettama työryhmä esitti mallia, jota kunnanhallitus maanantaina puolsi.

Jos päätös toteutuisi, hoidettaisiin urjalalaiset potilaat Toijalan vuodeosastolla. Vuodeosaston lakkaamisella on vaikutusta paitsi potilaisiin, omaisin myös lääkärikunnan ja hoitohenkilöstön rekrytointiin. sekä terveysaseman palvelutasoon, Urjalan työpaikkarakenteeseen ja muuttohaluun paikkakunnalle.

On totta, että vuodeosastolla hoidetaan paljon iäkkäitä potilaita, jotka eivät nykyisillä tukipalveluilla pärjää kotona. Muistaakseni työryhmä esitti, että yhteistoiminta-alueelle palkattaisiin lisää kotisairaanhoidon henkilöstöä yli parikymmentä. Mistähän nämä rahat löytyvät? Koti- ja avohoidon tukeminen on sinällään oikea linja.

Kaiken tämän taustalla on se, että Toijalaan halutaan rakentaa joko uusi tai peruskorjata nykyinen terveyskeskus. Jotta siihen olisi mahdollista saada valtionosuutta, pitää tehdä tällaisia suunnitelmia, joilla osoitetaan tarve rakentamiselle. Tarvetta saadaan sillä, että muista alueen paikkakunnilta vuodeosastot suljetaan.

Urjalassa vuodeosastolla ei ole välittömiä korjaus- ja muutostarpeita. Kuitenkin mainitussa selvityksessä todetaan, että vuoteen 2020 mennessä tarvittaisiin 3,5 miljoonaa korjaukseen.

Urjalan vuodeosaston paikkamäärä supistettiin pari vuotta sitten, mutta se palautettiin entiseksi. On aika kummallista, että osa nykyisistä kunnanhallituksen jäsenistä oli viime vuonna lisäämässä paikkamäärää entiselleen ja nyt vuotta myöhemmin on sitä mieltä, ettei Urjalassa tarvita vuodeosastoa lainkaan.

Urjalassa tehtiin aikanaan perusteellinen vanhustenhoidon suunnitelma. Sen pohjalta käynnistyi Reikonlinnan rakentaminen ja vanhainkodin uudistaminen ja palvelurakenteen muuttaminen vastaamaan kasvaneen vanhusväestön tarpeita.

Vanhainkotia on peruskorjattu jatkuvasti ja sen mitoitus tehtiin vastamaan säädöksiä. Nyt vedotaan uusiin säännöksiin, joiden mukaan paikkamäärä pitää vielä vähentää, koska huonekoot eivät vastaa viimeisimpiä mitoituskriteereitä. Useimmat nykyiset vanhainkodin asukit ovat tyytyväisiä uusittuihin tiloihin.

Jonkinlaista homeongelmaakin on tiettävästi. Sitähän on usein paikoissa, joissa on koneellinen ilmanvaihto.

Toivoisin, että valtuusto omalta osaltaan miettisi vielä omissa kananotoissaan kunnanhallituksen linjanvetoa. Ymmärrän, että välittömästi sellaisen valtuustoseminaarin jälkeen, jossa kuultiin vain

Toijalan asianomaisia virkamiehiä, syntyi mainitunlainen hallituksen päätös. Valtuusto voi näihin asioihin ottaa kantaa esimerkiksi budjettiperusteluissa. Sitä ennen kannattaisi miettiä asiaa myös siitä näkökulmasta, mitä urjalalaisille merkitsee se, ettei omalla paikkakunnalla ole vuodeosastoa ja miten sen puuttuminen vaikuttaa muihin väestön terveyspalveluihin sekä suoraan että välillisesti. Myös muut vaihtoehdot vaikeasti muistisairaiden hoidon järjestämiseksi Urjalassa tulee selvittää. Mitään kustannusvertailuja ei tältä osin ole olemassa.

Viime perjantaisesta jutustani oli painossa jäänyt pari kappaletta pois. Toisessa kerroin apteekin tulosta paikkakunnalle ja toisessa kerroin miten kunnanlääkärijärjestelmästä siirryttiin terveyskeskuksiin ja nykyiseen isäntäkuntamalliin. Mainitsin lopussa, että jotkut lääkärit ovat tehneet elämäntyönsä Urjalassa ja toiset vain piipahtaneet. Lääkäriin pitää voida luottaa. Urjalassa luottamus rakentuu hitaasti.

Toivottavasti joku puolustaa urjalalaisiakin. Kaikkea ei tarvitse, eikä pidä viedä muualle.

Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
18.11.2011
Urjalan kulmilta
Oikeita lääkäreitä

Urjala oli aikanaan ensimmäisten kuntien joukossa, joka palkkasi oman kunnanlääkärin. Jotkut väittävät, että tämä olisi tapahtunut ihan ensimmäisenä Suomessa. Joka tapauksessa ensimmäinen kunnanlääkäri oli Aleksi Arvelin vuonna 1889.

Sitä ennen oli täällä toiminut erilaisia kansanparantajia ja muita asiantuntijoita. Yksi heistä oli Kaarlo Ojanen, joka ensin asui Punkalaitumen puolella Tuorreen talossa. Sieltä hän muutti kauppiaaksi Laukeelaan ja Kankaanpään kylään. Hän oli käynyt opettajaseminaariakin, mutta veri veti liikealalle. Lopulta hän päätyi maanviljelijäksi.

Ojanen järjesti Urjalassa kymmenkunta sairaspaikkaa, jossa hän kunnan kustannuksella hoiti kunnan varattomia sairastuneita henkilöitä. Vuonna 1874 hän pyysi kunnallislautakunnalta todistusta. Nykyistä kunnanhallitusta vastaava elin antoi seuraavan lausunnon: "Lautakunta on nähnyt ja havainnut, että varsin enin osa on parantunut mainitun Kalle Ojasen Lääkkeitten ja hoidon avulla: Lautakunta ei taida muuta Kuin Siitä mitä havainnut ovat, antaa Kiittävän todistuksensa:"

Kaarlo Ojanen ei siis olut "valelääkäri", mutta ei hänellä mitään koulutustakaan tehtävään ollut. Urjalassa haettiin apua myös Honkolan kartanosta, jossa Honkolan amiraali hoiteli silmäsairauksia ja jossain määrin "sisäisiä kipuja". Verihaavaan hän ei tiettävästi koskenut, mutta hänen tyttärensä, jota pitäjäläiset kutsuivat "Anni-pröökynäksi" auttoi näissä tapauksissa.

Kunnassa terveysasiat edistyivät hitaasti, mutta toisaalta oltiin käytännöllisiäkin. Kätilön virkaan haluttiin yhdistää "rokonistuttajan" toimi. Kuvernööri ei suostunut, mutta piirilääkäri piti urjalalaisten esitystä järkevänä, Ja rahastahan tässä oli kysymys.

Kätilö lähti 1878 pois ja kuntakokous päätti, ettei virkaa täytetä. Kuntalaisten vaatimuksesta asia tuli uudelleen esille ja siitä äänestettiin ja esitys hävisi, vuoden päästä oli uusi yritys ja niin Urjala sai kätilön Tampereelta tehtaantyöntekijätär Edla Karolina Helenistä. Rokotuksista vastasi nyt urkuri Emmanuel Leander.

Seuraava nimeltä tunnettu kunnanlääkäri oli Väinö Dahlberg. Rymättylästä tullut lääkäri sai 2500 markkaa palkkaa kuukaudessa ja toimi myös piirilääkärinä ja kesäisin reservikomppanian lääkärinä. Hän ryhtyi nopeasti uudistamaan paikallista terveydenhuoltoa ja niinpä pitäjään valittiin 40 tarkastusmiestä terveydenhuollon valvomiseksi. Hän vaati myös seitsemää sairashuonetta ja jonkun naishenkilön lähettämistä sairaanhoito-oppiin. Kunta suostui ja suostui pitkin hampain vielä maksamaan lääkärin tarkastusmatkojen kulut.

Sen sijaan kunnansairaalan perustaminen oli johtaa kunnan hajoamiseen. Kokkolaiset vastustivat ja valittivat lääninhallitukseen perustellen valitustaan sillä, että Nuutajärvi ja Honkola olivat äänestäneet liian suurella äänimäärällä. Lisäksi uhkasivat erolla seurakunnasta ja kunnasta.
Valitus ei johtanut tulokseen ja niin J Uotilan aiemmin omistamalle Muntterinmäelle kohosi kunnansairaala, jossa on nykyäänkin. Piirustukset teki paikallinen rakentaja Ledig. Sairaala puuhasi tarmokkaasti kunnanlääkäri Partanen, mutta hän kuoli 1908 ja taas tarvittiin uusi lääkäri A.M. Skogström Ikaalisista.

(Allaoleva teksti jäi pois Forssan Lehdestä)
Merkittävä tapahtuma urjalalaisten lääkehuollon kannalta oli apteekin saaminen pitäjään. Apteekki avasi ovensa 27.2.1893. Apteekki piti Johan August Nylander siinä paikalla, jossa on nykyisin Rohtolana tunnettu liikerakennus vanhaa Marin liikerakennusta vastapäätä. Nylanderista tuli Urjalassa monen toimen mies.

Urjalassa on toiminut sittemmin monia kunnanlääkäreitä. Legendaarisin heistä lienee Uuno Einola, josta on jäänyt elämään monenlaisia juttuja ja kaskuja. Kuusikymmenluvulle saakka pärjättiin yhdellä lääkärillä. Seitsemänkymmenluvulla siirryttiin terveyskeskusjärjestelmään ja tällä vuosituhannella isäntäkuntamalliin. Valelääkäreiltä lienemme välttyneet. Joku on ollut tykätympi kuin toinen. Jotkut ovat tehneet elämäntyönsä Urjalassa ja toiset ovat vain piipahtaneet. Lääkäriin pitää voida luottaa. Urjalalaisten luottamus rakentuu hitaasti.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.11.2011
Urjalan kulmilta
Isyyden parhaita hetkiä

Tänään on ykkösten päivä eli lyhyesti päivämäärä 11.11.11. saattaa olla, että se on normaalia syyspäivää suositumpi kihlajais- tai hääpäivä. Ja on tänään myös syntymäpäiväsankareita. Isistäkin on tehty muutama vuosikymmen sankareita ja nimikkopäivää vietetään sunnuntaina.

Koulussa isänpäivään valmistaudutaan tekemällä isänpäiväkortti. Älkää nyt kuitenkaan kertoko tästä kenellekään isälle etukäteen. Omalla luokallani annoin kirjoitelman aiheeksi ensin sen perinteisen "Minun isäni". Toiseksi aiheeksi anoin viides- ja kuudesluokkalaisille pojille ja tytöille "Minä isänä" Pyrin tällä houkuttelemaan heitä kirjoittamaan siitä, millaisia he olisivat isinä. Ehkä siinä samalla tulisi selville ihanneisän piirteitä. Tätä kirjoittaessani en ole vielä lukenut kirjoitelmia, joten en tiedä kumpi aihe kiinnosti enemmän ja, mitä he niistä saivat irti.

Yksi sanoi ensimmäisen lauseen kirjoitettuaan, ettei keksi enempää. Kehotin kuitenkin jatkamaan ja hetken päästä hän pääsi vauhtiin. Jotkut saivat tekstiä useamman sivun ja jotkut tyytyivät vähempään. Joku pyysi vielä lupaa saada viimeistellä kotona, koska täytyy tarkistaa muutama asiakohta. Odotan mielenkiinnolla edessä olevia lukuhetkiä.

Isä on niin tuttu ja läheinen, että hänestä on kieltämättä vaikea kirjoittaa. Oma isäni olisi nyt yli 92-vuotias, mutta hän kuoli puoli vuotta ennen 70 ikävuottaan. Oman isänsä isäni menetti jo ollessaan pieni poika. Mummoni aina kertoi, miten silloin 1920-luvulla kotona kuollut laitettiin aittaan ruumislaudalle. Lapset kävivät katsomassa omaa isäänsä aitassa ja tulivat sieltä ja sanoivat, ettei isä puhu meille mitään. Lasten oli vaikea käsittää sitä, miksi isä ei puhunut.

Kun muutama vuosi sitten tuli papaksi, mietin sitä, millainen on hyvä pappa. Itselläni, kun ei ollut koskaan pappaa. Isäni isä kuoli siis jo varhain ja äitini isä ehti kuolla pari kuukautta aiemmin, kun minä synnyin. En siis ehtinyt häntäkään nähdä. Vain valokuvista ja vanhempien kertomuksista olen saanut papoistani jonkinlaisen käsityksen.

Miespuolisen elämässä on siis ainakin kolmenlaisia vaiheita isä-suhteessa. Ensin on lapsuusvaihe, jolloin meidän isä tietää parhaiten ainakin, jos naapurin lasten kanssa kilpaillaan. Vähän vanhempana saatetaan omalle isälle sanoa, että jätä tähän, ei tarvitse ihan perille viedä. Tässä vaiheessa oma isä ei tunnu sankarilta, vaan häntä saatetaan vähän häpeillä.

Isäksi tuleminen on suuri asia ja hieno kokemus. En ole varma liittyykö tähän vaiheeseen sellaisia tuntemuksia, että haluaa olla parempi kuin oma isä oli. Tosin joissakin kohdissa huomaa varmaankin, että tekee juuri niin kuin oma isäkin teki. Hyvähän se on, jos näin toimii oikein. Mutta voivathan ne huonotkin tavat tai tottumukset periytyä, vaikka niitä pyrkisi karttamaan.

Aikuisena oma suhde isään muuttuu. Muutos riippuu sekä isästä että pojasta. Keskinäiset välit voivat olla hyvät, mutta ne voivat jäädä myös etäisiksi.

Kolmas vaihe on pappa-ikä. Sekin tuntuu hienolta vaiheelta. Monet isovanhemmat antavat paljon aikaa lapsenlapsilleen. usein se on vapaaehtoista, joskus käytännön sanelemaa, kun työelämä aiheuttaa omat vaateensa nuorille vanhemmille. Toisaalta nykyiset papat ja mummot ovat niin nuoria itsekin, että ovat mukana työelämässä, joten yhteistä aikaa ei aina löydy.

Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisen pitäisi elää aina elää kulloinkin käsillä olevaa aikaa täysillä. Ei kannata haikailla taaksepäin, eikä ajatella, että siiten, kun pääsen siihen ja siihen, teen sitä ja tätä. Minusta tämä ajatus sopii hyvin kaikille isille.

Isyyden parhaat hetket ovat yhteisiä hetkiä lasten ja perheen kanssa. Ainakin omista muistilokeroista tulee ensimmäisenä esiin pieniä ja lyhyitä arkipäivän hetkiä. Oikeastaan samanlaisia asioita nousee mieleen myös omalta isyysajalta. Isyys on ikuista, mutta siinä on monenlaisia mielenkiintoisia vaiheita. Hyviä hetkiä kaikille isille!

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.11.2011
Urjalan kulmilta
Pyhäinpäivää, kekriä ja haloweenia

Näihin aikoihin vietetään pyhäinpäivää, kekriä ja halloweenia. Huomenna on pyhäinpäivä, jota ennen kutsuttiin pyhäinmiesten päiväksi tai vainajien päiväksi. Monet suomalaiset vievät tuolloin läheistensä haudoille kynttilöitä. Haudat on silloin myös havutettu ja koristeltu vaikkapa kanervilla talvea varten. Pimeänä syksyiltana Urjalan hautausmaan kynttilämeri näkyy hienosti myös valtatiellä ohikulkeville.

Vanha suomalainen juhla, joka tähän ajankohtaan ajoittuu, on kekri. Sitä vietettiin aikanaan sadonkorjuukauden päätteeksi. Pelloilta sato oli saatu korjattua, viljat aittoihin ja perunat kuoppaan. Tähän aikaan teurastettiin myös karjaa ja lihaa säilöttiin voimakkaassa suolaliemessä. Juhlaa varten saatiin näin paljon syötävää ja myös juotavaa niin miedompaa kuin väkevämpääkin omatekoista.

Vanhassa maatalousyhteisössä oli monenlaista väkeä. Oli itsenäisiä talonpoikia, oli torppareita ja palkollisia. Kekrin vieton aikaan oli palveluväellä, piioilla ja rengeillä mahdollisuus vierailla sukulaisissa, koska heillä oli tuolloin noin viikon loma. Tähän aikaan saattoi myös vaihtaa palveluspaikkaa myös talosta toiseen.

Kekrinä siis syötiin hyvin ja suomalaiset tuntien myös juotiin. joillakin seuduilla oli myös kekrinä pukki, joka oli karvaiseen eläimen taljaan puettu pelottavan näköinen otus. Sanotaan, että kekrin pukki siirtyi sitten aikanaan suomalaiseksi joulupukiksi. Nuuttipukki muistutti vielä enemmän kekrin ajan pukkia. Toisena kekripäivänä siis ilmeisesti kuljeskeltiin talosta talon.

Kirkko suitsi tehokkailla kielloilla kekrin viettoa. Olihan itse Mikael Agricolakin pitänyt kekriä sadon määrään vaikuttaneena muinaissuomalaisten jumalhahmona. Vanhat tavat säilyvät pitkään ja niinpä suomalaiset saattoivat juhlia kekriä salaa.

Tässäkin kävi niin, että kun vanhoja tapoja ei saatu karsittua pois, annettiin ajankohdalle uusi sisältö. Niinpä kekrin paikalle tuli kirkollinen pyhimysten muistopäivä. Kun suomalaiset aikanaan vaihtoivat uskontonsa luterilaiseen versioon, ei pyhimysten juhliminen sopinut oikein kuvaan. Tavalliselle kansalle pyhäinmiesten päivästä tulikin vainajien muistamisen päivä. Samoja piirteitä saattoi olla vanhassa kekrissäkin, jossa vainajille saatettiin varata ruokaa.

Halloweeen on alun perin irlantilainen tai kelttiläinen juhla. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All Hallows' Eve" eli pyhäinpäivän aatto. Suomessa tunnemme sen enemmän amerikkalaisessa muodossa. Kelteillä tähän liittyi uskomus, että vainajien henget houkuttelivat eläviä tuonpuoleiseen erityisesti tänä ajankohtana, jolloin luonnonkin kuihtuessa elämän ja kuoleman raja läheni toisiaan.

Amerikassa juhlaan liittyvät kurpitsalyhdyt. Irlantilaisen tarun mukaan jokin juoppo sai pirulta lupauksen, ettei joutuisi helvettiin. Taivaaseenkaan hän ei päässyt, jolloin piru heitti majapaikastaan kekäleen, joka valaisee tämän Jackin lyhtyä, joka oli alun perin nauris, mutta vaihtui Amerikoissa kurpitsaksi. Kun juhlan rekvisiittaan kuuluvat noidat, luurangot, aaveet ja vampyyrit, yrittävät kristilliset kirkon hillitä tämän juhlan leviämistä. Amerikoissa lapset pukeutuvat edellä mainittuihin mustiin asuihin ja kulkevat talosta taloon kysellen kumman oven avaaja haluaa karkin vai kepposen.

Pikkujoulukausi alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin ja siinäkin on vanhan kekrin piirteitä. Syödään
ja juodaan hyvin. Kun ruokapöytämme on nykyisin monipuolisempi kuin vuosikymmeniä tai

vuosisatoja sitten, ei juhlaruoka erotu aina tavallisesta. Nykyisin suuri osa suomalaisista syö joka päivä liikaa. Toki on heitäkin, joilla asiat eivät ole niin hyvin. Tiukkaa on monella perheellä.

Mainoksissa kauppiaat toivottavat hyvää pyhäinpäivää. Tuli vain mieleeni, että pitäisiköhän nyt kristillisestä katsantokannasta käsin toivottaa pyhää pyhäinpäivää. Käsitys pyhästä saattaa arjessa hämärtyä. Surun keskellä kulkeville se saattaa olla valonsäde pyhien iankaikkisuuteen.

Seppo Pirhonen

Forssan Lehti
28.10.2011
Urjalan kulmilta
Verolappujen aikaa

Verolaput tulivat. Puolet meistä kuulunee ryhmään, joka maksaa lisää ja puolet ryhmään, joka saa takaisin. Tälläkin kertaa kävi niin, että maksettavaa tuli lisää. Vero menee valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Lisäksi on työttömyys- ja eläkevakuutusmaksua ja sairasvakuutusmaksua.

Veroa ei mene, jos ei ole tuloja ja niitähän on pääasiassa kahdenlaista eli ansiotuloa ja pääomatuloa ja joillakin tietysti yrittäjä- tai eläketuloa. Vähennyksiä saa joistakin asioista. Vähennysten tarkoituksena on tasata verotusta maksukyvyn mukaan sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi.

Meikäläisen tuloluokassa eniten euromääräisesti menee veroa kunnalle sitten valtiolle ja lopuksi seurakunnalle. Seurakunnalle menee aikamoinen potti ja siksi tähän aikaan lehtiin ilmestyvät mainokset, joissa ihmisiä kehotetaan eroamaan kirkosta.

Aloin miettiä, mitä kirkollisveron vastineeksi saa. Kirkolliset toimitukset kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat ilmaisia. Kirkossa voi käydä ilmaiseksi, eikä kukaan tiedä paljonko laitat kolehtihaaviin. Mutta täytyy kyllä myöntää, että kerran oikein hävetti, kun rahapussi oli jäänyt autoon, eikä taskuista kaivamallakaan löytynyt sentin senttiä. Tuli mieleen Väkevän Keijon, entisen kirkkoherramme kertomus lestadiolaisalueella kerätystä kolehdista, joka meni körttiläisille. Olikohan tulos kymmenen penniä, vaikka monen käsi kävi haavin päällä, kun se kohdalle tuli. Uskonrajat olivat tiukkoja.

Paikallislehdessä julkaistaan joka viikko sekä Urjalan että Akaan seurakunnan kirkolliset uutiset. Laskin, että viikon aikana Urjalan seurakunnassa on kolmisenkymmentä erilaista tilaisuutta. Kun jaksoon mahtuu pyhäinpäivä, lienee pyhäinpäivän illan muistomessu suosituin tilaisuus. Siellä luetellaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet. Urjalassa lista on melko pitkä.

Tavallisesti kirkossa ei käy kovin paljon väkeä, mutta on vastaavasti sitten tapahtumia, jolloin kirkko on melkein täynnä. Siellä on reippaasti yli tuhat istumapaikkaa.

Tarjontaa on siis viikon aikana paljon niin lapsille, nuorille kuin vanhuksille ja erityisryhmille kuten hoitolaitosten asukkaille tai sairaalassa oleville. Kaikkea tätä ylläpidetään kirkollisverolla. Siitä suurin osa menee palkkoihin ja toiseksi eniten ilmeisesti kiinteistöjen ylläpitämiseen.

Seurakunnissa odotellaan, millaiseksi kuntakartat piirretään. Seurakuntajako noudattaa aika pitkälle kuntarajoja. Urjalassa asuva voi kuulua vain Urjalan seurakuntaan tai voi olla kuulumatta. Kun seurakuntia on yhdistetty, on käynyt kuten kuntaliitoksissa, että palvelut keskittyvät keskuspaikalle.
Liitosten jälkeen yhdistynyt seurakunta tuskailee, että mitä se tekisi "turhille kiinteistöille"

Luin aiemmin jostakin sanomalehdestä ennusteen, jonka mukaan muutaman kymmenen vuoden päästä suomalaisista kuuluisi kirkkoon vain 40 prosenttia. Jos tämä ennuste toteutuisi, voisimme pian lukea lehdistä ilmoituksia myynnistä olevista kirkkorakennuksistakin.

Urjalassa seurakunta tuskailee, mistä se saisi satatuhatta euroa, joka talousarviosta puuttuu. Veronkorotusesitys ei mennyt lävitse. Nyt veroprosentti on

Toinen kohta jota verolippua tutkiessa tulin pohtineeksi, on ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenmaksu. Vähän vähemmän sinne meni kuin kirkollisveroon. Noin niin kuin käytännön hyödyn kannalta voi ajatella, että aika kallis on ammattijärjestön lehden tilausmaksu ja liitteenä kerran vuodessa tuleva kalenteri. Se erityisesti harmittaa, että paikallisyhdistys saa koko jäsenmaksusta vain muruset ja pääosa matkaa Helsinkiin.

Tosin ilman ammatillista järjestäytymistä työntekijäin asemat olisivat huomattavasti heikommat tässä maailmassa, jota keinottelijat milloin missäkin päin maailmaa heiluttelevat tehdessään itselleen rahaa. Samalla tavalla kirkollisverokin on maksettava, vaikka ei se taivaspaikkaa takaakaan. mutta tarjoaa monenlaista turvaa kumminkin eri elämänvaiheissa.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.10.2011
Urjalan kulmilta

Verolaput tulivat. Puolet meistä kuulunee ryhmään, joka maksaa lisää ja puolet ryhmään, joka saa takaisin. Tälläkin kertaa kävi niin, että maksettavaa tuli lisää. Vero menee valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Lisäksi on työttömyys- ja eläkevakuutusmaksua ja sairasvakuutusmaksua.

Veroa ei mene, jos ei ole tuloja ja niitähän on pääasiassa kahdenlaista eli ansiotuloa ja pääomatuloa ja joillakin tietysti yrittäjä- tai eläketuloa. Vähennyksiä saa joistakin asioista. Vähennysten tarkoituksena on tasata verotusta maksukyvyn mukaan sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi.

Meikäläisen tuloluokassa eniten euromääräisesti menee veroa kunnalle sitten valtiolle ja lopuksi seurakunnalle. Seurakunnalle menee aikamoinen potti ja siksi tähän aikaan lehtiin ilmestyvät mainokset, joissa ihmisiä kehotetaan eroamaan kirkosta.

Aloin miettiä, mitä kirkollisveron vastineeksi saa. Kirkolliset toimitukset kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat ilmaisia. Kirkossa voi käydä ilmaiseksi, eikä kukaan tiedä paljonko laitat kolehtihaaviin. Mutta täytyy kyllä myöntää, että kerran oikein hävetti, kun rahapussi oli jäänyt autoon, eikä taskuista kaivamallakaan löytynyt sentin senttiä. Tuli mieleen Väkevän Keijon, entisen kirkkoherramme kertomus lestadiolaisalueella kerätystä kolehdista, joka meni körttiläisille. Olikohan tulos kymmenen penniä, vaikka monen käsi kävi haavin päällä, kun se kohdalle tuli. Uskonrajat olivat tiukkoja.

Paikallislehdessä julkaistaan joka viikko sekä Urjalan että Akaan seurakunnan kirkolliset uutiset. Laskin, että viikon aikana Urjalan seurakunnassa on kolmisenkymmentä erilaista tilaisuutta. Kun jaksoon mahtuu pyhäinpäivä, lienee pyhäinpäivän illan muistomessu suosituin tilaisuus. Siellä luetellaan vuoden aikana hautaan siunattujen nimet. Urjalassa lista on melko pitkä.

Tavallisesti kirkossa ei käy kovin paljon väkeä, mutta on vastaavasti sitten tapahtumia, jolloin kirkko on melkein täynnä. Siellä on reippaasti yli tuhat istumapaikkaa.

Tarjontaa on siis viikon aikana paljon niin lapsille, nuorille kuin vanhuksille ja erityisryhmille kuten hoitolaitosten asukkaille tai sairaalassa oleville. Kaikkea tätä ylläpidetään kirkollisverolla. Siitä suurin osa menee palkkoihin ja toiseksi eniten ilmeisesti kiinteistöjen ylläpitämiseen.

Seurakunnissa odotellaan, millaiseksi kuntakartat piirretään. Seurakuntajako noudattaa aika pitkälle kuntarajoja. Urjalassa asuva voi kuulua vain Urjalan seurakuntaan tai voi olla kuulumatta. Kun seurakuntia on yhdistetty, on käynyt kuten kuntaliitoksissa, että palvelut keskittyvät keskuspaikalle.
Liitosten jälkeen yhdistynyt seurakunta tuskailee, että mitä se tekisi "turhille kiinteistöille"

Luin aiemmin jostakin sanomalehdestä ennusteen, jonka mukaan muutaman kymmenen vuoden päästä suomalaisista kuuluisi kirkkoon vain 40 prosenttia. Jos tämä ennuste toteutuisi, voisimme pian lukea lehdistä ilmoituksia myynnistä olevista kirkkorakennuksistakin.

Urjalassa seurakunta tuskailee, mistä se saisi satatuhatta euroa, joka talousarviosta puuttuu. Veronkorotusesitys ei mennyt lävitse. Nyt veroprosentti on

Toinen kohta jota verolippua tutkiessa tulin pohtineeksi, on ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenmaksu. Vähän vähemmän sinne meni kuin kirkollisveroon. Noin niin kuin käytännön hyödyn kannalta voi ajatella, että aika kallis on ammattijärjestön lehden tilausmaksu ja liitteenä kerran vuodessa tuleva kalenteri. Se erityisesti harmittaa, että paikallisyhdistys saa koko jäsenmaksusta vain muruset ja pääosa matkaa Helsinkiin.

Tosin ilman ammatillista järjestäytymistä työntekijäin asemat olisivat huomattavasti heikommat tässä maailmassa, jota keinottelijat milloin missäkin päin maailmaa heiluttelevat tehdessään itselleen rahaa. Samalla tavalla kirkollisverokin on maksettava, vaikka ei se taivaspaikkaa takaakaan. mutta tarjoaa monenlaista turvaa kumminkin eri elämänvaiheissa.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________
Forssan Lehti
21.10.2011
Urjalan kulmilta
Reikiä Menosten kallioperään

"On maamme köyhä, jos kultaa kaivanet", todetaan kansallislaulussamme. Vaan voisiko tämä väite osoittautua vääräksi, jos eilen Urjalan Sanomissa julkaistu Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin antama varauspäätös johtaisi tutkimusten jälkeen kaivostoimintaan. Geologian tutkimuslaitos alkaa tutkia löytyisikö Menosten suunnalta kultaa ja wolframia. Varaus on voimassa ensi kesään asti.

No, ei kuitenkaan vielä kannatta Kokkojoen kulmilla innostua liikaa, sillä muistaakseni Menosissa etsittiin aiemminkin kultaa, mutta tuloksista ei ole kuulunut mitään. Jos sitä löytyisi riittävästi kaivostoimintaa ajatellen, vie aikaa helposti vuosikymmen ennen kuin kaivostoiminta käynnistyy.

Tutkin mainitun viraston sivuilta, paljonko Urjalaan on tehty "valtauksia", jota termiä käytettiin kesäkuun loppuun asti. Uudessa kaivoslaissa valtaus-sana on korvattu malminetsintäluvalla. Niitä löytyi virasto nettisivuilta yhteensä 17 aikaväliltä 1811-2008. Useimmat valtaukset ovat olleet kuusikymmentäluvulla ja myöhemmin.

Valtauksia on Honkolassa tehty yhdeksän ja Perholla kuusi ja viimeisimmät Laukeelassa ja Hunningolla. Näiltä nettisivuilta käy ilmi, miten alueita on tutkittu, mitä malmeja on löydetty sekä arviot löydösten määristä. Myös kartat löytyvät ja useimmista täydelliset tutkimusraportit.

Soitin mainittuun virastoon ja kyselin, missä lehdessä mainittu varausalue sijaitsee, kun en sitä nettisivuilta löytynyt. Sieltä auliisti neuvottiin ja niin kuulutuksessa mainittu alue karttoineen löytyi. Kun mainitsin, että kerran meidänkin pelolla oli valtaus ja tutkimuskeppejä, niin sain ohjeeksi, että kannattaa lähettää sähköpostilla tiedot alueesta, niin vastaus löytyy.

Kunnasta oli kuulemma myös laitokseen soitettu kuulutuksen perusteella. Siinä sattui nimittäin oleman vähän outo osoite Urjalan kunnantalolle eli Kyötintie Ylivieska. Virkailija kertoi, että kömmähdys johtui heikosta oikoluvusta, kun kuulutuksen pohjana oli käytetty aiemmin ehtyä ilmoitusta. Eli ei siis huolta, kuntaamme ei ole vielä liitetty ainakaan Ylivieskaan, joka on Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla.

Kansakouluaikana järjestettiin malminetsintäkilpailuja. taisi olla somerolainen Leo Suvenmaa, joka niitä organisoi. Hän kävi koulussa kertomassa malminetsinnästä ja näytti, miten se käytännössä tehdään. Seuraavina viikkoina kannoimme kouluun repussa mielestämme hyviä malmikiviä. Voittoa ei tullut. Tosin tämän kilpailun seurauksena käynnistyi aikanaan Kylmäkosken kaivos, kun Kivijoelta Virtasen poika, jonka etunimen olen jo unohtanut, löysi kiven, joka sai tutkijat innostumaan.

Taipaleen kaivos on olut vedellä täytettynä jo kolmisenkymmentä vuotta. Suomen maaperä kuitenkin kiinnostaa malminetsijöitä. Erityisesti Lappiin on avattu ja on tulossa lisääkin uusia kaivoksia. Niistä ovat kiinnostuneita kansainväliset suuyritykset. Aiemmin käytiinkin keskustelua siitä, miten tämä kansallisvaranto voitaisiin pitää suomalaisissa käsissä.

Raaka-aineiden hinnat vaihtelevat maailman pörsseissä. Lisäksi uusi teknologia tarvitsee sellaisia metalleja, joita ei aiemmin ole käytetty. Tällöin myös harvinaiset ja pieniä määriä sisältävät malmiot kiinnostavat alan yrityksiä.

Jos vähän lopuksi kevennetään, niin näyttää siltä, että Urjalan kunta on ulkoistanut Menosten kehittämisen Humppilalle, joka suunnittelee Menosten lähelle lentokenttää ja tuulivoimalapuistoa. Humppilan puolella asukkaat tuntuvat olevan kovasti näitä hankkeita vastaan.

Vapo on tutkinut turpeentuotantomahdollisuuksia Menosten suunnalla, mutta ilmeisesti nykyinen ympäristöministeri ei suosi lainkaan tätä alaa. Nähtäväksi jää löytääkö Geologian tutkimuslaitos Menosista kultaa ja wolframia. Aika näyttää. Toisaalta niin arvokkaita aineita ovat, että ainakin kannattaa yrittää.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________
Forssan Lehti
14.10.2011
Urjalan kulmilta
Syysloma on paikallaan

Vanhempi väki muistaa, että koulussa oli syksyllä perunannostoloma. Nuorempi polvi ei sellaista lomaa tiedä, koska sellaista ei ole vuosikymmeniin ollutkaan. Sen sijaan tiedetään syysloma, joka täällä Urjalassa on ensi viikolla. Tällä kertaa loman pituus on koko työviikko. Joskus on jouduttu tyytymään muutamaan päivään.

Loman pituus lyhentää vastaavasti kesälomaa loppupäästä, sillä lainsäädännöllä on päätetty kunkin lukuvuoden päättymispäivä. Se osuu aika usein kesäkuun puolelle. Kunnat voivat päättää koulun alkamispäivän ja lomien ajankohdat. Viime aikoina Urjalassa on päätetty, että myös joululoma on pidempi ja päättyy vasta loppiaisen jälkeen. Pidempi syys- ja joululoma on aikaistanut aloitusta syksyllä elokuun alkupuoliskolle.

Kaikilla vanhemmilla ei ole lomaa niin paljon, että heillä olisi mahdollista pitää syyslomaa samaan aikaan lasten kanssa. Toisaalta on sitten sellaisia tapauksia, että vanhemmat anovat jopa viikon ylimääräistä lomaa lapaselleen ulkomaan tai kotimaan matkaan koulun loma-aikojen ulkopuolella, vaikka koulut suosittavat lomien pitämistä koulun loma-aikoina. Näitä ylimääräisiä lomia ei ole pakko myöntää.

Vain muutamalla Urjalankylän koululaisen vanhemmalla on loma samaan aikaan kuin koululaisella. Tosin joillakin on sellaisia ammatteja, että jompikumpi vanhemmista voi olla kotona. Osalla äiti on kotona hoitamassa pienempiä sisaruksia.

Syysloma lokakuussa on paikallaan, koska syksyllä ei muita luontaisia lomia ole. Kevätlukukautta rytmittävät talviloma ja pääsiäisloma ja joskus ylimääräinen vapaapäivä perjantaisin, jos kirkollinen pyhäpäivä sattuu torstaille. Syksyllä päivä lyhenee ja pimeän aika on pitkää. Se näkyy myös oppilaiden jaksamisessa.

Pikainen kysely omalla luokallani osoitti, ettei suurimalla osalla oppilaista ole mitään erityisiä suunnitelmia loman varalle. Pidempään aiotaan nukkua ja olla kotona. Aika kuluu erilaisia pelejä pelatessa tietokoneella. Yksi ilmoitti lukevansa kirjoja.

Jotkut menevät mummolaan tai kummeille loman aikana. Myös käynti jossakin viihdeuimalassa kuuluu joillakin ohjelmaan. Lemmikkien kanssa vietetään myös aikaa. Kavereita tavataan ja kavereilla kyläillään.

Urjalan kunta järjestää syyslomalla yhden yön leirin Halkivahan Ilvesmajalla. Siihen on pitänyt jo ilmoittautua. Värikuula-ammunta on uusi erikoisuus ja sitä voi kokeilla viikon päästä perjantaina. Tosin homma ei ole kovin halpaa lystiä, sillä osallistuminen maksaa 35 euroa.

Majakalla on tarjolla 12-18-vuotialle tytöille kauneudenhoitoilta. Itsensä hemmottelusta kiinnostuneiden on pitänyt ilmoittautua siihenkin etukäteen.

Syyslomalla pyörivät jotkut vakituisista kerhoista. Jotkut toiminnat ovat keskeytyksissä, joten kannattaa ottaa etukäteen selvää, mitkä kerhot pyörivät. Ohjaajatkin kaipaavat joskus paussia tai ovat perheensä kanssa lomailemassa.

Syysloman jälkeen alkaa pimein jakso ja rospuuttokelit. Ulkoilumahdollisuudet vähenevät, kun valoisa aika lyhentyy iltapäivisin entisestään. Toisaalta aika monella lapsella on erilaisia harrastuksia, joita voi harrastaa sisätiloissa ulkona vallitsevasta säästä riippumatta.

Joku taisi ruokatunnilla laskeskella viikkoja jo jouluunkin. Olikohan niitä yhdeksän syysloman jälkeen. Tosin joskus aika kuluu nopeammin, kun ei niin paljon räknäile. Nuorempana opettajana sitä ehti enemmän. Vuosien mittaan on havainnut, että oppimiseen tarvitaan jossakin asioissa hieman enemmän aikaa. Tällöin aika ei aina riitä kaiken suunnitellun opettamiseen.

Hyvää syyslomaa kaikille, joilla sellainen on!

Seppo Pirhonen

Forssan Lehti
7.10.2011
Urjalan kulmilta
Eläimet tulivat tutuiksi

Näin eläintenviikon kunniaksi päätin muistella vähän menneitä. Kuuluun siihen joukkoon, joka sai kasvaa pienellä maatilalla, jossa oli kotieläimiä. Lehmät, siat, kanat ja hevoset tulivat tutuiksi luonnostaan siihen aikaan eli ennen vanhaan, kuten tavataan sanoa. Olihan meillä kissojakin, mutta koiraa ei ollut.

Ruotialan navetta ei ollut suuren suuri. Muutama lehmä sinne sopi ja vähitellen tilaa järjestettiin lisää, siirtämällä vasikoiden karsinat ja nuoria karja talliin. Navetta oli toisessa päässä, välissä oli heinäsuoja ja toisessa päässä oli talli. Karjakeittiötä ei ollut. Aluksi kuuma vesi lämmitettiin saunan eteisen padassa. Vesi tuli kantamalla ämpäreillä, mutta myöhemmin vesijohtoa pitkin.

Kun navettaan mentiin sisälle, oli ensimmäisenä vasemmalla oikein kiltti lehmä. Se oli Suomen karjaa rodultaan, väriltään punertavan ruskea ja sen paras tuntomerkki oli valkoinen täplä kyljessä. Sen nimi oli Lemmikki. Luonteeltaan se oli hyvin rauhallinen, eikä se häkeltynyt, vaikka me pikkulapset pyörimme sen ympärillä. Se antoi myös lasten harjoitella lypsämistä potkimatta. Lemmikki oli meillä kauan. Kun siitä vihdoin piti luopua, tuntui se erityisen haikealta.

Vasikan syntyminen oli aina merkkitapaus. Ylpeänä lehmä nuoli sen kuivaksi ja sitten se nostettiin pikkuvasikoiden karsinaan. Aidan raosta se kielellään nuoli kättämme. Ämpäristä se sai ternimaitoa. Joskus piti pitää kättä ämpärissä, jotta se sai toimia kuin imisi maitoa emänsä nännistä.

Talven lehmät olivat navetassa ja kesän laitumilla. Vähitellen lasten hommaksi tuli ajaa lehmät laitumelta illaksi kotiin lypsettäväksi. Siinä tulivat lehmän nimet tutuiksi, kun niitä nimeltä kutsuttiin. Karjantarkkailun aikana lehmille annettiin nimet kunkin vuoden voimassaolevan aakkosen mukaan eli samana vuonna syntyneiden nimet alkoivat samalla kirjaimella.

Possujakin meillä oli. Ne olivat omissa karsinoissaan ja kesällä tietenkin ulkona, jossa ne vähitellen kaivoivat koko koivikon juuret, niin, että puut hävisivät. Sikahan rakastaa tonkimista. Sian porsiminen tuli tutuksi. Mikä kumma siinä mahtoi olla, kun porsiminen usein tapahtui iltaisin tai yöaikaan. Silloin niitä piti vahtia, ettei emä vahingossa niitä sotke. Sitten ne kerättiin pelukoppaan, joka oli iso päreistä tehty koppa. Päällä oli lämmittävä lamppu ja siellä ne pikkuporsaat suloisesti nukkuivat..

Jotta porsaita olisi tullut, piti emakkoa käyttää karjulla. Isä oli tehnyt kuljetuskehikon, joka laitettiin hevosrattaille ja niin matka karun luokse alkoi. Sopivia sulhasehdokkaita oli useammassa paikassa.
Lehmien siemennyksestä huolehti keinosiementäjä, jota nykyisin kutsutaan seminologiksi. Häntä ja eläinlääkäriä varten piti olla lämmintä vettä, saippuaa ja pyyhe valmiina. Siementäjä kulkivat kuplavolkkarilla. Eläinlääkäri Lallukalla oli hieman komeampi auto.

Talli oli aluksi hevosten valtakuntaa, mutta sitten siellä oli sikoja ja kun niiden pidosta luovuttiin nuorta karjaa ja joskus lehmiäkin. Meillä oli parhaimmillaan kolmekin hevosta, sllä isä oli kiinnostunut hevosjalostuksesta. Kun Lumo myytiin Haikoselle, jäivät vielä Virpi ja Hurma. Kesällä ne pitivät hakamaat siistinä ja viettivät aikaa aitan takana huiskien hännällään toinen toiseltaan kärpäsiä ja paarmoja.

Olihan niitä kanojakin. Niillä oli tarha navetan päädyssä ja navetan vintillä oli niillä omat ortensa ja munintapaikkansa. Kukoista minulla ei ole kovin hyviä muistoja, sillä yksi niistä tuli nokkasemaan meikäläistä tapapuoleen pikkupoikana ollessa.

Kissoja ehti olla useampiakin. Ensimmäinen, jonka muistan, oli oikein kiltti ja mukava. Navetalla se enimmäkseen asusteli. Sen nimi oli Mallu. Koiraa meillä ei ollut, mutta naapurissa oli opaskoira Tella, joka oli oikein mukava.

Maalla kasvaneena eläimet tulivat tutuiksi ja läheisiksi aina niiden syntymästä elinkaaren päähän. Nyt meidän navetta, kuten kymmenet muutkin urjalalaiset navetat, tallit, sikalat ja kanalat, on tyhjillään. Monta tarinaa ne voisivat kertoa, jos joku olisi kiinnostunut kuulemaan.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________
Forssan Lehti
30.9.2011
Urjalan kulmilta
Isoja kysymyksiä perkaamatta

Keskustelu "kuntauudistuksesta" käy vilkkaana. Hankkeella on sekä puoltajia että vastustajia. Mielestäni kaikkien tärkein kysymys on jäänyt tekemättä. Sitä ei esitetty välikysymyskeskustelussakaan ainakaan sinä aikana, jona ehdin sitä seurata. Keskustelu kulki juupas-eipäs-asetelmassa, jossa mustapenkankorttia yritettiin jättää toiselle osapuolelle.

Kysymys, jonka haluan tehdä hankkeen toteuttajille, kuuluu: Voitteko luetella ne kunnat, jotka ovat hoitaneet asukkaidensa palvelut huonosti? Olisi hyvä tietää, mitkä nämä kunnat ovat, jotta voidaan tarkastella sitä, miksi ne ovat hoitaneet palvelut huonosti.

Arvelen, että vasta-argumentiksi esitetään, että kysymys ei ole eilisestä ja tästä päivästä, vaan tulevaisuudesta parin vuosikymmenen kuluttua. Sekin on ihan oikea näkökulma.

Näkökulma, joka näissä kahinoissa jää liian vähälle, on tavallisen kuntalaisen arki. Olisi mielenkiintoista, että joku laatisi värikkäitä karttoja, joissa kerrottaisiin esimerkiksi: Kuinka nopeasti muuttaja kunnassa saa lasten päivähoitopaikan? Kuinka pian pääsee lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolle? Kauanko kuluu aikaa, kun vanhus saa kotipalvelua, ateriapalvelua tai paikan palvelutalossa, dementiakodissa tai vanhainkodissa. Missä ajassa voi saada kunnallisen vuokra-asunnon? Paljonko maksaa vesi- ja viemäriliittymä ja rakentamis- ja tarkastusmaksut? Kuinka paljon erilaisia suunnitelmia vaaditaan? Kysymyssarjaa voi jatkaa vaikkapa yrittäjän, koululaisen, nuoren, harrastajan jne näkökulmasta.

Sanotaan, että raha on paras konsultti ja mittari. Kunta-alalla on jo pitkään luotu myös laatumittareita, joilla palvelujen tasoa, saavutettavuutta, tehokkuutta ja toimivuutta mitataan. Nämä eivät juuri paina näissä keskusteluissa.

Muutama vuosi ajettiin kuin käärmettä pyssyyn Paras-hanketta. Ensin käytiin kädenvääntöä asukasmäärärajasta. Sitä ei pitänyt tulla, mutta käytännössä tuli vähimmäisrajaksi tuli 20 000 asukasta.. Nyt hallitusvalta on todennut, ettei hanketta jatketa, koska tehdään "kuntauudistus" aika pitkälle työssäkäyntialuejaon pohjalta.

Eilisessä Aamulehdessä kunnallistalouden professorina toiminut Aimo Ryynänen tiivisti aika hyvin. kun hän totesi, että suuret kaupungit tarvitsevat tehottomalle toiminnalle lisää maksajia. Välikysymyskeskustelussa Osmo Soininvaara oli lähes ainoa, joka analyyttisesti pyrki lähestymään keskuskaupunkien ja niiden ympäristökuntien nykytilaa. Hänhän on laatinut muutamia kuntaliitosselvityksiä mm. Lahden seudulla.

Muutosta ajavilta näyttää jääneen huomaamatta, että monissa maaseutukunnissa ikärakenne on jo vanhusvoittoinen, jollaiseksi se on tulossa monissa kaupungeissa. Nämä yleensä melko pienet kunnat ovat valtionosuuksien muutoksessa selvinneet ikääntymisen haasteista.

Suuri kysymys, joka kaipaa perkaamista, on erikoissairaanhoito. Se ei ratkea kuntarajojen muutoksilla. Ilmeisesti joillakin ammatillisen koulutuksen aloilla tarvittaisiin myös toimenpiteitä.

Kokonaan näyttää unohtuvan se kaikissa tutkimuksissa näytetty ja ihmisten arkihavainnoissa koettu, että liitettävän kunnan alueen palvelut vähenevät ja heikkenevät. Henkilöstö on saanut viiden vuoden irtisanomissuojan. Palvelut lähtevät heti, kun liitos tapahtuu tai käytetään taitamattomasti isäntäkuntamallia. Liittyvän kunnan asukkaiden lähipalvelujen turvaamisesta ei näytä kukaan olevan kiinnostunut.

On hyvä, että keskustelua käydään eri näkökulmia esitellen. Nykyaikana ei onnistu ylhäältä sanelu. Kuntakapina on alkanut ja se tuo uusia ja tarpeellisia näkemyksiä. Yhteistyötä kunnat ovat aina tehneet. Ne ovat voineet sitä tehdä eri suuntiin melko vapaasti, kuten Urjalakin on tehnyt. Yhteistyötä tarvitaan jatkossakin. Siksi en pelkää sitäkään vaihtoehtoa, että Urjala jäisi suurkuntien ulkopuolelle. Se on tulevaisuudessa enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.9.2011
Urjalan kulmilta
Lasimuseo yhteinen asia

Helsinki ja Lahti ovat tulevat maailman Design-kaupungit.. Ne saivat arvonimen pari vuotta sitten kovan kilpailun jälkeen. Hiljattain oli lehdissä huolestuneita kirjoituksia siitä, että kovalla touhulla liikkeellepantu hanke on jämähtänyt paikoilleen. Järjestäjät torjuivat kritiikin.

Tämä tuli mieleeni, kun eilisestä Urjalan Sanomista luin uutisen Nuutajärven lasimuseon tyhjentämisestä. Asialla oli Design-museo, joka vei toistakymmentätuhatta esinettä luetteloitavaksi Vantaalle. Luettelointi ei kuulemma onnistunut Nuutajärvellä, joka on "valtavan kaukana Vantaalta".

Juttukokonaisuus herätti kysymyksen, että onko todella niin, ettei Nuutajärvellä säilytettyä kokoelmaa ole aikaisemmin luetteloitu. Ihmettelen, jos näin on, sillä kokoelman omistaja on vaihtunut useaan kertaan, kun lasiteollisuutta on Suomessa järjestetty uudelleen. Nyt omistajana näyttäisi olevan Design-museo. Design tarkoittaa muotoilua.

Kun Nuutajärven lasimuseolle kunnostettiin tilat vanhaan olutpanimoon, tulivat esineet hienosti esille. Tilat mahdollistivat kertoa lasinteon tarinan alusta alkaen nykypäivään. Kun kertojana oli vielä asialle todella perusteellisesti vihkiytynyt Aino Lehtonen, alkoi historia elää kuulijan mielessä. Vaikka kuulin hänen asiantuntevan selostuksensa useita kertoja, tuli esille aina uusia asioita ja painotuksia. Vierailin museossa usein toimiessani kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Kunnan arvovieraat käytettiin usein Nuutajärvellä.

Prykäri-rakennuksessa oli mahdollista järjestää myös vaihtuvia näyttelyitä, joissa esiteltiin erilaisia teemoja tai taiteilijoita, jotka ovat vaikuttaneet Nuutajärvellä. Viime aikoina museo ei ole ollut säännöllisesti auki, kesäaikana säännöllisemmin ja talvella tilauksesta ryhmille. Yritykset eivät halua ylläpitää museoita, koska se ei ole ydinliiketoimintaa. Tässä ne sahaavat kyllä omaa oksaansa, sillä muistan, kuinka museokäynnin jälkeen kunnan vieraina olleet vietiin lasimyymälään ja kauppa kävi, kun vieraat ymmärsivät sen hienon ammattitaidon, jolla lasia Nuutajärvellä on parin vuosisadan ajan tehty.

Urjalan kunta on ollut osallisena monissa hankkeissa, joissa Nuutajärven lasikylää on pyritty kohentamaan ja saamaan sitä entistä mielenkiintoisemmaksi matkailukohteeksi. Itse tehdas ja lasiosuuskunta ovat omalta osaltaan yhteistyössä eri tahojen kanssa olleet hankkeissa mukana.

Nuutajärvi-päivä on ollut menestys toukokuussa vuosittain. Uusi tulokas on Lasivitriini-tapahtuma, joka järjestetään huomenna lauantaina. Silloin lasimuseon piti olla auki ja järjestäjän mukaan se onkin, mutta siellä ei vain ole esineitä. Vähän nolo yhteensattuma, jolle tapahtuman järjestäjät eivät voi mitään.

Nyt aavistellaan, että lasiesineet saattavat jäädä sille tielleen. Tähän viittaa se, että "nyt epäillään Prykärin tiloissa olevan hometta". Muistattehan, että Kylmäkosken kirkostakin löytyi hometta, kun se haluttiin ottaa pois käytöstä.

Veikkaan, että esineet eivät palaa Nuutajärvelle kovin pian. Design-vuoden ajan ne laitettaneen näytille johonkin muualle. Saattaapa olla, että Riihimäellä oleva Suomen lasimuseokin on kiinnostunut osasta kokoelmaa. Todella toivon, että veikkaukseni menee vikaan, sillä niin oleellisesti Nuutajärvellä tehdyt esineet kuuluvat Nuutajärvellä esillä pidettäviksi.

Nyt on vietetty Kaj Frankin juhlavuotta. Hänen suunnittelemansa esineet tehtiin Nuutajärvellä ja hänelle miljöö oli tärkeä innoittaja. Nyt kaikki esillä ja varastossa olleet esineet on kärrätty Vantaalle. Olipa todella huono ajoitus.

Oli myönteistä lukea lehdestä, että kunta oli ollut yrittämässä järjestää esineille tilapäissijoitusta maanrakennustöiden ajaksi. Nuutajärven lasimuseon asia on meidän kaikkien urjalalaisten yhteinen asia. Se on myös kaikkien lasimuotoilusta ja lasiesineistä kiinnostuneiden asia. Toivottavasti se ymmärretään myös siellä "valtavan kaukana" Vantaalla.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________
Forssan Lehti
16.9.2011
Urjalan kulmilta
Huomiota myös omakustanteille

Syksyn merkkinä voi pitää sitä, että lehdet julkaisevat luettelot syksyn uutuuskirjoista. Samoihin aikoihin alkaa kirjojen esittely kulttuuripalstoilla ja ehkä muillakin palstoilla, jos ovat tietokirjoja. Taiteiden öistä alkavat kirjakauppojen markkinointitapahtumat. Lehtiin tulevat mainokset ja kriitikot avaavat palstansa. Kirjastoissa alkaa halutuimpien uutuuskirjojen jonotus.

Yksi osasto uutuuskirjojen joukossa on elämäkerrat. Niillä on oma vakiintunut lukijakuntansa. Elämäkertoja laaditaan joko niin, että päähenkilö itse sellaisen kirjoittaa tai sitten joku kirjoittaja innostuu jostakin henkilöstä sen veran, että ryhtyy kokoamaan elämäkertaa. Joskus teettäjänä voi ola jokin yritys, järjestö tai joku muu virallinen taho.

Jos haluaa saada selville kenen elämästä kertovia kirjoja on tulossa parin kolmen lähivuoden aikana markkinoille, kannattaa selata niitä listoja, joissa kerrotaan apurahojen myöntämisestä. Useimmat kirjoittajat ja tutkijat hakevat apurahoja rahoittaakseen työskentelynsä.

En osaa sanoa, onko urjalalaisista vaikuttajista tai jotenkin tähän paikkakuntaan liittyvistä henkilöistä tulossa lähiaikoina elämäkertoja. Oikeastaan tämän kirjoitukseni pontimena onkin se, että ihan tavallisten ihmisten tarinat saattaisivat olla kirjan arvoisia. Olen tavannut paljon ihmisiä, joilla on olut hyvin mielenkiintoinen elämä. Heissä on tietenkin niitä, jotka ovat olleet joten merkittävissä tehtävissä, mutta erityisen paljon heitä, jotka ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla on ollut paljon mielenkiintoista kerrottavaa.

Luulenpa, että monet eläkeläisjärjestöt ovat puuhanneet näiden aiheiden parissa. Muistaakseni Kirjailijat Arto Seppälä ja Markku Hattula ovat Maaseudun Sivistysliiton puitteissa järjestäneet paljon kirjoittajakursseja Eläkeliiton piireissä eri puolilla maata.

Katselin Akaan Opiston tuoretta ohjelmaa, joka kertoo tarjonnasta Toijalassa, Viialassa, Kylmäkoskella ja Urjalassa. Kirjoittamisen puolelta löytyi pari luovan kirjoittamisen kurssia, joista yksi on Urjalassa. Kylmäkoskella on historia otsakkeen alla perinnepiiri, jossa tallennetaan ja työstetään "paikkakunnan perintöä: tarinoita, tapahtumia, arvoituksia, aforismeja, sanontoja, työtapoja, nimistöä, valokuvia, vanhoja karttoja yms." Mainittu perinnepiiri on jo julkaissut Kylmäkoski-Seuran kanssa kolme perinnekirjaa.

Juuri edellä lueteltuja asioita tarvitaan, kun henkilöistäkin kirjoitetaan. Akaan Opistossa on myös mahdollista perehtyä sukututkimukseen. Siinä yhteydessä nousee varmasti esiin mielenkiintoisia henkilöitä. Sukukirjoissa kirjoitetaan yleensä vain vähän yhdestä henkilöstä

Usein ihmiset sanovat, etteivät he ole kynäihmisiä. Elämän aikana ei ole tullut paljon kirjoitettua. Ei elämäkerta siihenkään kaadu, sillä nykyisin on saatavissa halpoja digitaalisia nauhureita, johon voi itse kertoa tai vastata haastattelijan kysymyksiin. Tallennuslaitteita on jo kännyköissäkin. Usein juuri elävä kerronta parantaa tarinaa, koska siinä tulee ihmisen oma persoonallinen kerronta parhaiten esiin. Kirjoitettu teksti ei ole niin vivahteikkaista.

Ehkä tulevaisuudessa julkaistaankin enemmän sellaisia elämäkertoja joissa on tekstin ja valokuvien lisäksi ääntää ja elävää kuvaa. Uudet julkaisutavat mahdollistavat tämän.

Aikanaan ilmestyi lehti "Kansa taisteli, miehet kertovat". Sen numerot ovat nykyisin kysyttyjä antikvariaateissa ja nettihuutokaupoissa. En tiedä olisiko samalla idealla toimivalla ihmisten tarinoista kertovalla julkaisulla riittävästi markkinoita. Joku lienee sitäkin tutkinut.

Usein tavallisten ihmisten elämäkerrat ovat omakustanteita. Omakustanteita on turha hakea syksyn kirjamarkkinoinnista. Niissä julkaistaan vain vakiintuneiden kustantajien julkaisemia kirjoja. Liian moni omakustanne jää vaille ansaitsemaansa huomiota. Vastaavasti muutama kovalla kohulla julkaistu kirja saa ihan turhan paljon palstatilaa ja media-aikaa erilaisissa viestimissä. Ryhtykääpä tarinoimaan.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.9.2011
Urjalan kulmilta
Huomiota perheen pulmiin

Urjalasta on ollut hankala saada riittävästi aikoja perheneuvolapalveluihin, jotka hankittiin aikaisemmin Forssasta. Tänä vuonna palvelut on järjestetty yhteistyössä Akaan kanssa, jonne perustettiin uusi perhekeskus perheneuvolapaleluineen. Urjalan kouluasioista vastaaville järjestettiin eilen tutustumistilaisuus Toijalan uusiin tiloihin.

Oikeastaan tiloihin ei päästy tutustumaan, koska tarkoitusta varten peruskorjatut tilat Toijalan virastotalossa ovat osoittautuneet sisäilman osalta käyttökelvottomiksi. Osa palkatusta väestä on irtisanoutunut tämän takia ja sairauslomia on ollut tavallista enemmän. Ammattitaitoisen väen saamisessa oli alussa myös pulmia ja edelleenkin haetaan yhtä sosiaalityöntekijää.

Perhekeskuksessa työskentelee kaksi perheneuvojaa, kaksi psykologia, kaksi puheterapeuttia ja kerran viikossa lastenpsykiatri. Perhekeskuksen palvelut ovat urjalalaisille ja akaalaisille vapaehtoisia ja maksuttomia. Urjala maksaa väkiluvun mukaisen osuuden palveluista.

Akaan perhekeskuspalvelut olivat aiemmin Valkeakoskella, joten sieltä siirtyi paljon asiakkaita uuteen keskukseen. Asiakkaita on ollut 120, joista 14 prosenttia on Urjalasta. Osin edellä mainituista viivytyksistä johtuen tällä hetkellä palveluihin on noin puolen vuoden jono. Tietenkin erittäin kiireellisissä tapauksissa voi päästä aikaisemminkin.

Perhekeskus palvelee nimensä mukaisesti lapsiperheitä, joissa on 0-15-vuotiaita lapsia ja nuoria. Yhteyttä voi ottaa, kun on huolta lapsen käyttäytymisestä ja tunne-elämästä, lapsen kehityksestä tai on pulmia päivähoidossa, koulussa tai kaverisuhteissa. Keskus auttaa, kun parisuhteessa on pulmia tai ollaan eroaikeissa tai perhe tarvitsee erilaisissa ongelmissa kriisiapua.

Apua voi hakea puhelimella. Puhelinaikoja on toistaiseksi kolmesti viikossa tunnin kunakin päivänä. Tarvittaessa työntekijät ottavat yhteyttä perheeseen ja sopivat tapaamisesta, joista useimmat järjestetään Toijalan ainoassa toimipisteessä. Joskus myös kotona käynti on mahdollinen..

Keskus ohjaa ja neuvoo lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, selvittelee parisuhteen ristiriitoja ja tekee tutkimuksia lapsen kehitykseen ja tunne-elämään liittyen. Tarvittaessa järjestetään apua muualta kuten lapsipsykiatrilta. Tapaamisia on keskimäärin 3-6 kertaa perhettä kohden ja seurantaa sen jälkeen. Palvelu pyritään räätälöimään kunkin asiakkaan tarpeen mukaan.

Tutustumistilaisuuden keskustelussa tuli ilmi, että koulussa huomataan lapsilla joskus ongelmia ja pulmia, joihin tarvittaisiin välittömästi muitakin kuin koulun tarjoamia tukitoimia. Tällöin olisi tärkeää, että apua saataisiin välittömästi juuri oikeaan tarpeeseen. Koulu voi antaa perheelle vinkkiä perhekeskuksen palvelusta. Parhaiten päästään tuloksiin silloin, kun perhe on itse aloitteellinen. Koulu voi perheen luvalla antaa tietoa lapsen tilanteesta koulussa. Muutoin kaikki käynnit ovat luottamuksellisia ja niinpä puhelimessa voi alkuun kysellä neuvoja jopa nimettömänä.

Keskustelussa eräs rehtori käytti puheenvuoron, jossa hän totesi, että monta kertaa koulupulmien ja käyttäytymisen ongelmien ydin on siinä, miten saada vanhemmat huolestumaan oman lapsensa tilanteesta niin, että he oikeasti heräävät ajoissa. Välittäminen, puuttuminen ja rajojen asettaminen eivät kaikissa tapauksissa toimi. Korostettiin myös lasten omaa vastuuta. Huolestuttavasti on yläkouluikäisten keskuudessa lisääntynyt koulunkäynnin laiminlyöminen niin, ettei kouluun tulla ollenkaan. Tällaisen nuoren tulevaisuus ei ole kovin ruusuinen.

Lastensuojeluilmoitus tehdään sosiaaliviranomaisille ja sellaisia joutuvat nykyisin myös opettajat tekemään. Laki suorastaan velvoittaa siihen, kun on huolta lasten tilanteesta. Resurssipulaa tilaisuudessa valiteltiin, mutta todettiin samalla, ettei lähitulevaisuudessa taida olla tulossa lisäeuroja.

Ihmisillä on nykyaikana monenlaisia huolia ja pulmia. Niihin on saatavissa apua joko välittömästi tai pienellä viiveellä. Kaikkein pahinta on välinpitämättömyys. Asioihin tulee puuttua silloin, kun lapsen etu ja tulevaisuus sitä vaatii.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
2.9.2011
Urjalan kulmilta
Verotus ja harratsustoiminta

Pian ilmestyvät ovien taakse nuoret myymään pesuaineita, vessa- ja talouspaperia, keksejä, kalentereita, kortteja, sukkia, makeissekoituksia kynttilöitä jne. Syksyn myötä alkaa koululaisten ja eri seurojen rahan kokoaminen retkien tekemistä, leirikouluja tai seuran toiminnan pyörittämiseksi. Sukulaiset ja tuttavat ja naapurit ovat välillä kovan paikan edessä.

Kovan paikan edessä näyttävät olevan myös seurat, sillä verottajan mielenkiinto on herännyt. Verottaja on alkanut verottaa esimerkiksi erilaista tuotemyyntiä elinkeinotoimintana. Se katsoo, että sellaisten tuotteiden myynti, jota muutkin yritykset myyvät on verotettavaa tuloa. Myös urjalalaiset urheiluseurat ovat saaneet maksettavakseen jälkiveroja ja uusia ennakoita.

Arvonlisäverosta yhdistykset voivat tietyiltä osin vapautua, kun toiminta ei ole kovin laajaa. Jos verottajan tulkinta pitää oikeuskäsittelyissä, joita varmaankin on tulossa, vaikeutuu esimerkiksi urheiluseurojen talkootoiminta huomattavasti.

Periaatteessa on ihan oikein, että lapset ja nuoret tottuvat pienestä pitäen omatoimisesti hankimaan varoja harrastustoimintaan. Kouluissa puhutaan yrittäjyyskasvatuksesta. Sitä palvelee leirikoulujen ja retkien rahoittamiseksi tehtävät talkoot. Urjalassa on haravoitu pihoja, kerätty paperia, pidetty myyjäisiä ja pienimuotoisia arpajaisia. Ranskan ryhmän leirikoululaiset ovat valmistaneet reseptikirjoja.

Käytännössä usein käy niin, että tietyt vanhemmat ovat seurojen ja koulujen talkoissa ja varainhankinnassa keskeisessä vastuussa. Lisäksi tulevat myyjäis- ja kioskivuorot ja erilaiset toimitsijatehtävät. Usein käy niin, että eri ikäluokkien joukkueiden vanhemmat sopivat jo keskenään, että toinen ostaa vessapaperin ja toinen vastavuoroisesti pesuaineet lihat tai muuta vastaava.

Ymmärrän sen, että verottajan pitää saada kasaan varoja yhteiskunnan toimintojen pyörittämiseen. En kuitenkaan ymmärrä, että silmätikkuna on lasten ja nuorten hyväksi tapahtuva talkootoiminta. Samaan aikaan harmaassa taloudessa jää huomattavia summia valtion ja kuntien veroja saamatta. Sillä saralla riittäisi vielä paljon tehostamista.

Samaan sarjaan kuuluu kesällä uutisoitu palautuspullojen panteista saadun tulon verottaminen. Esitys ei saanut kovin laajaa hyväksyntää, mutta saapa nähdä, onko yleisellä mielipiteellä mitään merkitystä. On hyvä, että pullot ja tölkit tulevat pois maisemista. Ei sillä keräyksellä kukaan rikastu, mutta joillekin se voi olla tärkeä lisä arjen pyörittämiseen.

Kunnat ovat säästöliekillä ja valtio on myös tiukoilla. Tällöin seurojen avustusmäärärahat ovat melko pieniä ja eivät luultavasti kasva. Seuroilla on siis tiukka paikka miettiä, miten toiminta saadaan pyörimään..

Kuntien tehtävänä on ollut järjestää ja rakentaa liikuntapaikkoja ja harrastustiloja.. Parhaillaan on tehty päätöksiä koulujen liikuntasalien ja muiden tilojen talvikäytöstä. Kansalaisopisto ja erilaiset harrastuspiirit aloittavat näin syyskuussa. Urjalassa on tehty hieno päätös siitä, että mainitut tilat ovat urjalalaisille seuroille ilmaisia niissä tapahtumissa, joihin ei peritä pääsymaksuja. Naapurikaupunkimme Hämeenlinna perii makuja seuroilta myös ulkotiloista, mikä tuli kaupunkiin liittyneiden kuntien asukkaille ja järjestöille yllätyksenä. Mielestäni Urjalassa kunta voisi vapauttaa jäähallin kiinteistöverosta. Halli on tuonut Urjalaan paljon uusia harrastusmahdollisuuksia.

Urjala on pinta-alaltaan iso, joten syksyn aikana harrastuksiin pitää lapsia ja nuoria kuljettaa pitkien matkojen takaa. Lisäksi täällä käy urheilijoita myös naapurikunnista. Vastaavasti joitakin käy harrastamassa Urjalan ulkopuolella.

Matkakulujen lisäksi tulevat jäsen- ja kausimaksut sekä panokset talkootoimintaan. Toivottavasti verotusasiat ratkeavat myönteisesti nuorten ja lasten harrastustoiminnan kannalta.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
26.8.2011
Urjalan kulmilta
Koululaisen lautasella

Tiedätkö, mitä ruokaa koululaisesi lautasella on? Tämä on aiheellinen kysymys, kun eilen kulki lähiruokaviesti Urjalassa ja Forssassa. Tiesitkö, että lautasella on ollut jauhelihaa Brasiliasta, Saksasta tai Tanskasta tai broileria Thaimaasta?

Urjala on mukana elintarvikkeiden kilpailutuksessa monien lähikuntien kanssa. Keväällä Valkeakoski hoiti kilpailutuksen ja sen tulokset hyväksyttiin kesän korvalla kunnanhallituksessa muistaakseni vuoteen 2014 saakka. Eri elintarvikkeita toimittaa tiettävästi kymmenkunta toimittajaa.

En ole nähnyt asiakirjoja, joilla tarjoukset on pyydetty. Onko niissä ollut muita kuin hintaperusteita, joilla tarjouskilpailu ratkaistaan? Todennäköisestä on, että valintakriteereissä ei ole ollut lähiruokaperiaatetta tai, jos on ollut, sen painoarvo ei ole ollut keskeinen.

Urjalan pienempien koulujen osalta havaittiin pian, että uusien tukkureiden toimitusmäärät eivät sovi Urjalan olosuhteisiin. Kerralla olisi pitänyt ottaa kymmenkunta kiloa eriä, joita ei edes koko vuoden aikana mene niin paljon. Niinpä pian huomattiin, että edullisemmaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi tuli jatkaa entisen tukkurin kanssa, joka toimittaa elintarvikkeita riittävän usein tarpeen mukaisissa erissä.

Kaikissa kouluissa on lisätty eineksien ja puolivalmisteiden määriä. Nämä valmistaa elintarviketeollisuus ja tällöin ei tiedetä varmuudella raaka-aineiden toimittajaa tai alkuperämaata.
Niiltä osin, kun ruokaa valmistetaan koulujen keittiöissä, nähdään pakkauksesta, mikä on sen alkuperämaa. Siksi ensimmäisen lauseen alkuperämaat pitävät paikkansa. Toki myös suomalaista lihaa on ollut ja onneksi vielä useimmiten tarjolla.

Kilpailutettuja raaka-aineita toimitetaan myös keskuskeittiölle, joka vastaa vanhusten ja terveyskeskuksen vuodeosaston ruokapalvelusta. Siellä toimivat tietävät, mistä raaka-aineet tulevat.

Ennen kuin tämä suuruuden ihannointi ja kilpailuttaminen alkoi, Urjalan keittiöissä käytettiin oman pitäjän perunoita ja juureksia, Myös lihaa on olut tarjolla oman paikkakunnan teurastamosta. Maitokin oli lypsetty omassa pitäjässä, vaikka meijeri oli toisella paikkakunnalla. Ja onhan meillä vielä Halkivahassa meijeri, mutta se valmistaa juustoa, eikä pakkaa kulutusmaitoa.

Menosissa ollessa perunat tulivat Raikon Taunolta ja Urjalankylässä aluksi Hannun Veikolta. Nyt ne tulevat tukun kautta Hauholta. Ennen tilauksista päätettiin koululla. Nyt päätökset tehdään isommissa pöydissä.

Paikallisten tuottajien on mahdotonta pärjätä isojen yksiköiden kilpailutuksissa, koska toimitusmäärät nousevat niin suuriksi, etteivät yksittäiset viljelijät ja pienjalostajat pysty toimittamaan vaadittuja määriä. Nämä ovat vielä heikosti verkottuneita ja yhteistyö vähäistä, jota kilpailutuksessa olisi mahdollista pärjätä.

On hyvä, että lähiruuasta puhutaan ja sen puolesta kampanjoidaan. Usein käy kuitenkin niin, että mitä enemmän asioista puhutaan kaunisti ja lämpimästi sitä useammin entistä raaemmin toimitaan.
Mikään ei muutu, elleivät asiakkaat vaadi muutosta. Useimmiten asiakkaat eivät tiedä, mistä heidän lautasellaan olevan ruuan raaka-aineet tulevat.
2 Forssan Lehti
Urjalan kulmilta

Saattaa olla niin, ettei kaikkia edes kiinnosta, kuka leivän valmistaa, kun syödään vain hampurilaisia pitsaa tai kebabia. Eikös joidenkin hampurilaisketjujen hampurilaisten jotkut osat tule Amerikasta saakka. Joskus koululle tulleessa näkkileivässä luki, että sotilas- ja vankilakäyttöön. Välillä ruis ei riittänyt kotimaiseen näkkileipään.

Urjalan kouluissa ja keittiöissä on ammattitaitoiset ruunavalmistajat. Paikalla tehty ruoka on hyvää ja ravitsevaa. Kirkonkylän koulun ruoka valmistetaan edelleen kuitenkin vanhainkodin keskuskeittiössä. Ruokalista on monipuolinen, vaikka säästövaateet ovatkin listoissa viime aikoina näkyneet. Kouluaterialla tulisi lasten saada monipuolinen kuva suomalaisesta ruokakulttuurista.
Näin myös lähiruuan arvostus kasvaa ja sitä osataan vaatia.

Seppo Pirhonen
___________________________________________________________

Forssan Lehti
19.8.2011
Urjalan kulmilta
Kunta on identitettin luoja ja ylläpitäjä

Niilo Tarvajärvi juonsi aikanaan Mainostelevisiossa sunnuntaisin suosittua laatikkoleikkiä. Pelaajalle tarjottiin vaihtoehtona rahat tai laatikko. Laatikossa saattoi olla jotakin arvokasta tai sitten vähän arvokasta. Kilpailija sai itse punnita missä vaiheessa ottaa rahat tai antaa avata laatikon.

Osa valtakunnan päättäjistä taitaa olla sitä sukupolvea, joka ei tätä laatikkoleikkiä tunne. Samat ideathan keksitään uudestaan. Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu keskeiseksi alueelliseksi tavoitteeksi kuntauudistuksen toteuttaminen. Tavoitteena on muodostaa lähinnä työssäkäyntialueisiin perustuvat kunnat.

Tästä innostuneena Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme hahmotteli keskiviikon Aamulehdessä Pirkanmaan muodostuvan kuudesta kunnasta eli Suur-Tampereesta ja neljästä tai viidestä "läntistä" sen ympärillä. Urjala oli sijoitettu Punkalaitumen kanssa Sastamalaan, jonka keskuksena on entinen Vammala. Halme oli varma, että muutos tapahtuisi vuoden 2016 kuntavaalien jälkeen ja alueelle jäisi joka tapauksessa alle 10 kuntaa.

Päätöksentekijät ja valmistelijat pyörittelevät näitä kuntalaatikkoleikkejään vielä pitkän. Aika mielenkiintoista oli havaita, että tilastokeskus on lopettanut vuonna 2009 lopussa työssäkäyntialueiden tilastoinnin. Viimeisessä tilastossa työssäkäyntialueita oli koko maassa 58. Urjala ei kuulunut mihinkään näistä.

Wikipedia määrittelee työssäkäyntialueen näin: " Työssäkäyntialueen muodostavat keskuskunta ja ympäryskunnat, joiden työvoimasta vähintään 10 prosenttia käy töissä eli pendelöi keskuskunnassa. Myös yhden kunnan kautta keskuskuntaan vähintään 10 prosentin osuudella pendelöivät kunnat luetaan työssäkäynti-alueeseen kuuluviksi.

Muutama viikko sitten Aamulehti esitteli kartan, jossa Urjala kuului Tampereen työssäkäyntialueleseeseen. Tähän en saanut tietoja siitä kuinka paljon urjalalaisia käy töissä Urjalan ulkopuolella ja missä kunnissa he työskentelevät. Vastaavasti Urjalassa käydään töissä muista kunnista.

Kuntajaotuksen kanalta työssäkäyntialue on aika keinotekoinen alueperusta. Kuntaministeri puhuu hymyssä suin siitä, että tavoitteena on palvelujen parantaminen. Tähän mennessä Suomessa ei ole tehty yhtään sellaista kuntaliitosta, jossa liittyvän kunnan alueella palvelut olisivat parantuneet.
Kuntalain mukaan Suomi jakautuu kuntiin, joiden asukkaiden itsehallinto on turvattu perustuslaissa. Kuntalain toisessa pykälässä todetaan kunnan tehtävistä että kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Saman pykälän mukaan kunta voi ottaa tehtäväkseen muitakin kuin laissa määrättyjä tehtäviä. Kaikkia tehtävään kunta voi hoitaa joko itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa.

Kuntien lukumäärää säädellään kuntajakolailla. Aloitteen kuntaliitoksesta voivat tehdä yhdistymistä suunnittelevat kunnat. Aloite voi tulla myös valtiovallalta. Liitoksesta päättää valtioneuvosto tai valtiovarainministeriö. Tähän mennessä ei ole tehty varsinaisia pakoliitoksia. Tosin osa-alueita on liitetty vastoin luovuttavan kunnan tahtoa viimeksi Sipoosta Helsinkiin. Kaikki puolueet ovat toistaiseksi olleet vapaaehtoisten liitosten kannalla.

Nyt kaavaillaan erillistä rakennelakia kuntaliitosten vauhdittamiseksi. Valtio ei saisi yksipuolisesti muuttaa valtion ja kuntien välistä kustannustenjakoa, mutta riippumatta hallitusten väristä kunnille on lisätty tehtäviä osoittamatta aina riittävästi varoja tarkoitukseen. Valtiontalouden säästötarpeella on perusteltu monia valtionosuuksien vähennyksiä.

Vaikka kuntien itsehallinnolla on perustuslain suoja, on kuntien asema heikko valtiovaltaan nähden. Nyt pitäisi käydä keskustelua siitä, mitkä tehtävät kuuluvat kunnille ja mitkä valtiolle. Aina on tehtäviä, jotka ovat liian suuria yhdelle kunnalle. Siksi kunnat ovat tehneet yhteistyötä. Sekin on selvää, että mitä suurempi kunta sitä enemmän on hallintoa. Viimeksi Oulussa palkattiin lisää apulaiskaupunginjohtajia ja muita johtajia, kun kuntaliitos toteutuu. Maaseutukunnissa ja pienissä kaupungeissa asiat on hoidettu kevyellä hallinto-organisaatiolla.

Asukkaille kunta on enemmän kuin palelujen järjestäjä ja itsehallintoyksikkö. Se on voimaksa samaistumisen kohde ja identiteetin luoja ja ylläpitäjä. Yhteisöllisyys toteutuu aidosti monessa nykyisessä kunnassa. Luulen, että kuntaliitoskaavailuista riittää kirjoitettavaa vielä jatkossakin.
Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
12.8.2011
Urjalan kulmilta
Kiinteistönvälitystä Urjalassa.

Tapasin ohimennen vanhan koulukaverin, joka hiljattain oli muuttanut Urjalaan oltuaan sitä ennen kolmisenkymmentä vuotta Tampereella ja sen ympäristössä. Hän oli aluksi hakenut tonttia Urjalasta lähinnä vapaa-ajan käyttöön. Rakennusvaiheessa talosta päätettiin tehdä sellainen, että siinä voi asua ympäri vuoden. Parin vuoden asumisen jälkeen hän oli erittäin tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun palata lapsuusmaisemiin Nuutajärvelle.

Silloin tällöin seuraan lehdistä ja nykyisin myös netistä myytävinä olevia asuntoja, lomarakennuksia ja tontteja. Netissä on kaksi suurta markkinapaikkaa eli Oikotie ja Etuovi. Kummassakin on myynnissä miltei samat kohteet. Olen laittanut Urjalankylän koulun kotisivulle suoran linkin näille sivuille, jotta kylästä kiinnostuneet voivat katsoa sopivia myynnissä olevia kohteita ja kylä saisi uusia asukkaita.

Eilen oli Urjalassa myynnissä 39 asuntoa, pääasiassa omakotitaloja ja muutamia rivi- ja kerrostaloasuntoja. Niitä on monessa kylässä aina keskustaajamasta syrjemmälle. Joukossa on vanhempia taloja ja uudempia. Sen sijaan uudiskohteita ei tällä kertaa löytynyt.

Halvin asunto oli, 55 neliöinen kerrostaloyksiö Huhdissa, 33 500 euroa. Omakotitaloista halvimmat ovat noin 70.00 euroa. Kallein taisi olla 350 000. Useimmat ovat sadan ja kahdensadantuhannen euron välillä. Jos hinta on kohdallaan, menee asunto kaupaksi nopeammin. Urjalan kohteista aika monet ovat olleet myynnissä pidempään, Jotkut ovat olleet kaupan jo useamman vuoden. Väittäjät laittavat samoja kohteita myyntiin uudestaan, jolloin nettikohteissa lukee, että kohde on uusi eli tullut myytiin viikon tai kahden sisällä.

Vuokra-asuntoja ei olut paljon tarjolla. Vain Nuutajärveltä löytyi rivitalo, jossa on useampia vuokrattavia asuntoja.

Loma-asuntoja oli myynnissä 29 sekä kuivalla maalla olevia ns. mummonmökkejä että rantahuviloita. Jotkut olivat tarjolla sekä kesämökeiksi että vakituiseksi asunnoksi. Siksi osa kohteista oli sekä vakituisten asuntojen että loma-asuntojen myyntilistalla.

Loma-asuntojen ja tonttien kauppa näyttää käyneen verkkaisesti. Tontteja oli myynnissä 13. Urjalan suurimmalla järvellä Rutajärvellä pyydetään lomatonteista yli satatuhatta euroa. Joistakin puuttuu tie, joten kallioiseen maastoon sitä tehtäessä syntyy paljon lisäkustannuksia ja vielä huvilarakennus, joten ihan tyhjätaskujen hommaa puuha ei ole.

Urjala on suosittua mökkeilyaluetta. Vapaita tontteja ei kovin paljon ole. Huviloitakin tulee myyntiin harvakseltaan, vaikka monilla järvillä on kesämökkejä, joita hyvin vähän käytetään erityisesti, jos käyttäjät ovat ikääntyneet. Toisaalta on yleistynyt asuminen pitempään mökillä. Koko kesäkausi saatetaan asua siellä ja käydä töissä. Yhä useampi haluaisi muuttaa loma-asunnon pysyväksi asunnoksi.

Osa Urjalasta asunnon hankkivista on paluumuuttajia, jotka työvuosien jälkeen haluavat palata takaisin. Yhä enemmän on sellaisia, jotka haluavat kaupungista maaseudulle. Jotkut sanovat, että Urjala on Tampereesta liian kaukana, mutta aivan viime aikoina Urjala on saanut muuttajia myös sieltä suunnasta, kunhan sopivia maaseutukohteita löytyy urjalalaisista kylistä.

Jotkut muuttajat hakevat vanhaa kohdetta, jossa täytyy tehdä remonttia. Joillakin on suunnitelmissa vuosien projekti, jossa vähitellen taloa kunnostetaan kunnioittaen sen historiaa ja tyyliä. Jotkut hakevat uudempaa ja valmista, jolloin esimerkiksi eläkepäivillä tyydytään vähän pienempään asuntoon.

Kun mainitsin, että vuokrakohteita oli vain yksi, kannattaa muistaa, että Urjalan kunnan vuokra-asunnot eivät ole näillä listoilla. Kunnan vuokra-asuntoja hallinnoi Urjalan Talot -niminen yhtiö ja sieltä voi kysellä vuokra-asuntoja, jos sellaista tarvitsee. Lisäksi kannattaa huomata että sekä paikallislehdessä että maakuntalehdissä on sellaisia myynti-ilmoituksia, joita ei ole nettikohteina.. Lisäksi kiinteistövälittäjillä saattaa olla "hiljaisessa myynnissä" kohteita, joita ei aktiivisesti myydä, mutta kysynnän kohdatessa kohdetta tarjotaan sellaisesta kiinnostuneelle. Ottakaapa siis suunnaksi Urjala.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
5.8.2011
Urjalan kulmilta
Huumorin kukka

"Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kuka…" Kun joku aloittaa tällaisen jutun, mieli herkistyy heti odottamaan tarinaa, joka saa suupielet kohoamaan eli meidät hyvälle tuulelle. Näissä kouluajoilta tutuissa vitsiaihioissa suomalainen pärjää parhaiten, norjalainen toiseksi parhaiten ja ruotsalainen heikoimmin.

Pentinkulman päivien aiheena on ilo/iva. Voidaankin kysyä onko alun esimerkissä kysymys paitsi tarinan suomalaiselle tuottamasta mielihyvästä eli ilosta vai olisiko siinä kyse ivasta eli ylimielisestä, halveksivasta tai verhotusta pilkanteosta, jonka tarkoituksena on kohteen (vierasmaalaisen) halventaminen. Nykyisin joku voisi määritellä nuo vitsit jopa vihapuheeksi.

Ennen, kun ryhdyin kirjoittamaan, tarkistin kummankin sanan merkityksen parista sanakirjasta. Sanahakua tietokoneella tehdessä törmäsin myös näihin sanoihin isoilla kirjaimilla kirjoitettuina. Niistä ILO olikin ennestään tuttu. Sehän on kansainvälinen Yhdistyneiden kansakuntien alainen työjärjestö. ILO -lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista.

Löytyi myös isokirjaiminen IVA. Se tarkoittaa "ihmisiin kohdistuvaa vaikuttamisen arviointia". Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyy ohjeet tämän toteuttamiseen. Myös muut hallinnonalat kunta-alalla näyttävät ihastuneen kirjainyhdistelmään. Mainitulla sivulla kerrotaan, kuinka IVA toteutetaan. Lainaan vain pienen alun: " Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA) tehdään yleensä osana päätöksen valmisteluprosessia. Ennakkoarviointi voi olla tarpeesta ja resursseista riippuen tavanomainen tai nopea." Kun jatkoin sivulla eteenpäin, minua rupesi naurattamaan. Lukekaa sieltä, jos on netti käytössä, ja testatkaa, kuinka teille käy. Kyse on ihan vakavasta asiasta, jonka eteen kymmenet ihmiset ovat varmaan tehneet satoja työtunteja.

Mahdanko nyt syyllistyä ivaan? Mielestäni en, koska tämä on tämmöistä hyväntahtoista havainnointia, jonka tarkoituksena ei ole halventaa ketään. Merkittävät humoristit, joista jotkut ovat olleet parikin kertaa esiintymässä Pentinkulman päivillä, osaavat lukea ja tulkita olemassa olevia ilmiöitä niin, että saavat muut nauramaan. Simo Hämäläinen on yksi heistä. Hänet tunnetaan parhaiten Kätkäläisen tarinoista, mutta jossakin romaanissa hän käytti normaalia virkakieltä niin mestarillisesti, että siitä syntyi sellaisenaan hyvää huumoria.

Ajatelkaa nyt tuota äsken lainaamaani viimeistä virkettäkin "Ennakkoarviointi voi olla tarpeesta ja resursseista riippuen tavanomainen tai nopea" Eikös siinä ole paljonkin huumoria, jos sen yhdistää julkishallinnon toimintaan. Asiakkaan kanalta monet asiat etenevät tavanomaisesti eli hitaasti. Jotkut etenevät nopeasti. Yleensä sellaiset, joissa asiakkaat ovat maksavana osapuolena.

Pentinkulman päivien ohjelmalehtisessä Seppo Knuuttila toteaa, että Suomessa naurun suuria teemoja ovat yleensä tabut kuten viina, seksi, politiikka ja uskonto. Hän muistuttaa myös vastakohtien ristiriidan luomasta naurusta. Vielä tärkeämmän suomalaisten taidon hän tuo esille kertomalla meille tyypillisestä äänettömästä naurusta.

Äänettömästä naurusta, joka tosin pyrkii hieman nykimään suupieliä, voi kokea vaikkapa huutokaupassa. Kun joku huutaa itselleen jonkin esineen, niin yleisön joukosta voi lukea monen kasvoilta ajatuksen, että mitä huutaja tuollaisellakin romulla tekee.

Väinö Linna osasi käyttää huumoria. Hän osasi myös kärjistää ja asettaa vastakkain. Kirjoista löytyy myös viha. Oikein pitää miettiä löytyykö sieltä ivaa. Heti ei tule mieleen oikein mitään, mutta joku saattaa olla perustellusti toista mieltä.

Linnalle oli tyypillistä useissa kohdissa tarkastella ihmisiä ja ilmiöitä hyväntahtoisen ymmärtävästi. Voi sanoa, että lievästi hihitelleen inhimillisille heikkouksille. Vanhalassa taisi olla paljon Linnaa itseään. Vanhala hihittelee TK-miesten virallisille kuvauksille rintamaoloista. Muistatte varmaan pyykkikohtauksen, johon Lammio porukan sinänsä ihan aiheesta komentaa.

Muutenhan olisi voinut käydä ihan oikeasti kuin alun vitsissä. Siinä ensin tuli ruotsalainen ja sitten norjalainen. Suomalaisen mentyä haisunäädän luolaan tulikin haisunäätä pois ja sanoi, ettei siellä voi olla.

Iva satuttaa. Ilo vie eteenpäin. Nauru pidentää ikää ja helpottaa elämän arjessa. Pentinkulman päivillä ja Urjala-viikolla löytyy sopivasti molemmista aiheista niin omalle väelle kuin muualta tuleville.

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________________
Forssan Lehti
29.7.2011
Urjalan kulmilta
Terveiset maailman toiseksi parhaasta kylästä

Sanotaan, että järvi on maiseman silmä. Tällä perusteella voi perustellusti väittää, että Urjalan kaunein kylä on Urjalankylä. Arvaan jonkun heti kokevan epäoikeudenmukaisuutta, koska jokaiselle meistä oma kotikylä on usein kaunein ja rakkain. Esitellessäni omaa kotikylää muualla kerroin, että tuon terveiset maailman toiseksi parhaasta kylästä.

Urjalankylässä on museon tiehaarassa kyläkivi. Sitä on ollut aikanaan pystyttämässä Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys. Kivessä on teksti Urjalankylä 1390-1935. Alkuvuosi on siksi, että siltä vuodelta löytyy tieto nimeltä tunnetusta kyläläisestä Junnesta, joka oli lautamiehenä Saarioisten käräjillä. Useinhan monen kylän ensimmäiset löytyvät rangaistujen luettelosta.

Sikäli vuosiluku on väärä, että kylä on yksi pitäjän vanhimmista ja jo rautakaudella on ollut kiinteää asutusta. Siitä kertovat useat kalmistolöydöt. Kirjoitettuja lähteitä ei tietenkään ole tuosta ajasta, koska elettiin esihistoriallista aikaa, josta on todisteena vain esinelöydöt.

Kiistatonta on sen sijaan se, että Urjalan vanhin rakennus on Urjalankylässä. Kivisakastin tarkka rakennusaika ei ole tiedossa. Ilmeisesti Urjalaan piti rakentaa kivikirkko, mutta uskonpuhdistuksen aikana kuningas vei kirkon varat valtion kassaan ja niin oli tyytymine puukirkkoon. Viimeinen niistä poistui käytöstä, kun Urjalan nykyinen kirkko valmistui reilut 200 vuotta sitten uuteen kirkonkylään Laukeelaan. Urjalankylää alettiinkin kutsua vanhaksi kyläksi.

Koska kylän historiaa ei ole vielä kansissa tarkemmin, vaikka pohjatöitä on tehtynä, jätetään historia sikseen. Tai ei ihan, koska viime vuosikymmenien asioistakin olisi paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Esimerkiksi miksi Urjalankylään tuli sotien jälkeen melkoinen mattokutomojen keskittymä. Mattoja valmistettiin monessa paikassa ja talossa ja kutomot työllistivät kymmeniä kyläläisiä. Tunnetuimmaksi tuli tietenkin Metsovaara, joka valmisti paljon myös muita tekstiilejä.

Eräs kutomomiljöö on vuoden sisällä saanut uutta ilmettä. Kivisakastia vastapäätä on entinen liiketalo, jossa on aikanaan ollut kauppa ja viimeksi posti sekä piharakennuksessa mattokutomo. Pihapiiri oli monta vuotta tyhjillään ja hylättynä. Rakennukset on museovirasto luokitellut suojeltaviksi.

Kylästä kotoisin oleva Hynnisen Ilpo osti rakennukset ja on niitä ja ympäristöä pikkuhiljaa kohennellut. Voi sanoa, että kunnostus tapahtui viime tingassa. kutomorakennus oli jo saanut purkuluvan, mutta säästynee nyt.

Ilpo on luvannut selvittää päärakennuksen historian tarkemmin. Ilmeisesti se on rakennettu reilut sata vuotta sitten. Arvo Nikkilä oli yksi Nikkilän seitsemästä veljeksestä. Osasta heistä tuli viljelijöitä ja toisista sen lisäksi kutomoiden ylläpitäjiä. Arvo antautui liikealalle. Tästä saamme varmaan lisätietoa myöhemmin.

Hynnisen Ilpo tunnetaan huutokauppojen meklarina, mutta hän kiertää myös huutajana monissa lähiseudun huutokaupoissa. Niistä kertyy Ilpon varastoihin aina jotain kiinnostavaa. Kauppiasverta on Ilpossakin. Hänhän hoiti Osuuskaupan kirkonkylän myymälää aikanaan menestyksellisesti.

Ilpon puolisolla Liisalla on taas sisustajan silmää ja niinpä jo osin korjatut sisätilat on sisustettu asiantuntevasti tuoden esille erilaisia aikakausia ja teemoja. Osa urjalalaisista pääsi niihin tutustumaan keväällä toukotöiden siunauksen aikaan, jolloin kahvit tarjottiin näissä tiloissa.

Useimmat meistä ovat sitä mieltä, että vanhat arvokkaat rakennukset tulisi säilyttää. Usein vaaditaan omistajan lisäksi vastuuseen kuntaa ja valtiota. Jonkin verran museovirasto avustuksia myöntääkin. Viimeksi Urjalassa Nuutajärven kartano on saanut tällaista tukea.

Minusta on hatunnoston arvoinen asia se, että Ilpo ja Liisa ovat käyttäneet varojaan ja aikaansa tämän paikallisesti merkittävän kohteen säilyttämiseksi. Urjalankylän kylänäkymä on merkittävästi kohenemassa.

Seppo Pirhonen

_______________________________________________________________
Forssan Lehti
22.7.2011
Urjalan kulmilta
Yrittäjäurasta voi olla ylpeä

Kuten lehdissä on kerrottu, lopettaa yksi Urjalan pitkäaikaisista yrityksistä toimintansa. Viikko sitten oli yleinen juhla Rintalan kukkakaupalla, jonne en valitettavasti yhteensattumien vuoksi päässyt osallistumaan. Liisa ja Aimo ovat pariskuntana yrittäneet yhdessä monta vuosikymmentä ja aina palvelu on ollut ystävällisistä ja aisantuntevaa. He ovat eläneet yhdessä ihmisten surut ja ilot.
Työrupeaman jälkeen on vuorossa eläkepäivät. Silloin heillä lienee aikaa monille tärkeille harrastuksille niin järjestöissä kuin erilaisissa. harrastusryhmissä.

Jo Aimon vanhemmat aloittivat yritystoiminnan. Aimo ja Liisa pitivät kukkakauppaa välillä myös Huhdin pääkadun eli "Vekeslikujan" varrella, mutta kukat eivät viihtyneet ja niinpä he palasivat takaisin vanhalle Huhdin liikekadulle, jossa olivat aikanaan monet muutkin liikkeet kuten Vesalan kenkäkauppa, Markula &Taalas ja Ahon sisarusten kauppa, LSO:n myymälä, Salosen pyöräliike, Urjalan talouskauppa ja joitakin muitakin.

Valtakunnallista kuuluisuutta kukkakauppa sai ulkomainoksesta, jossa oli teksti "Kukkia poikkeaville" Teksti on hyvä oivallus ja se herättää hyvän mainoksen tavoin erilaisia mielleyhtymiä.

Kun Rintaloiden yrittäjäuraa olen pohtinut, tuli mieleen, että yrittäminen on usein periytyvää. Urjalassakin on paljon yrityksiä, joissa toinen, kolmas tai jopa useampi polvi toimii yrittäjänä. Tosin myös jo lopettaneiden yritysten joukossa on sellaisia, joissa yrittäjyys on periytynyt isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle.

Tyypillinen tapaus yrittäjänä on maaseudulla yrittäjäpariskunta. Tutuin tämä yhdistelmä lienee juuri kaupan alalla. Urjalassa oli aikoinaan joka kylässä kauppa joko yksityinen tai myöhemmin myös osuustoiminnallinen. Yksityiskaupoissa kauppaa hoiti pariskunta. Usein ei vierasta työvoimaa juuri ollut. Lapset kasvoivat vähitellen yrittäjähenkeen ja jatkoivat yrittämistä, jos pääsivät ajoissa aloittamaan. Onhan tapauksia, joissa vanha pari ei malttanut luovuttaa ohjaksia ajoissa ja niin nuori polvi häipyi muualle.

Perheyrityksen sisällä siirtyy uudelle polvelle arvokasta hiljaista tietoa, jota ei saa oppikirjoista tai hyvästäkään koulutuksesta. Jotkut yrittäjävanhemmat ovat ohjanneet useammankin lapsensa yritysmaailmaan. Näin toiminta on voinut laajentua uusillekin toimialoille.

Urjalaan on tullut yrittäjiksi myös sellaisia, jotka ovat täällä syntyneet, mutta ovat käyneet muualla ja palanneet sitten takaisin ja perustaneet yrityksen. Läheltä näkee usein kauas, mutta joskus kaukaa näkee myös lähelle. Kun asioita katsoo toisesta näkökulmasta, saattaa syntyä oivallus, jota ei jokapäiväisessä arjessa eläen huomaakaan. Näin on syntynyt useita menestyviä yrityksiä.

Toki paikallisten yrittäjien joukossa on myös ihan muualta tulleita, joilla ei ole ollut mitään yhtymäkohtaa Urjalaan ennestään. Joskus aivan vieras oivaltaa paikkakunnan mahdollisuudet omia asukkaita paremmin.

Urjalassa on asukaslukuun suhteutettuna yrityksiä lukumääräisesti paljon. Yhä enemmän on yrityksiä, jotka työllistävät yrittäjän itsensä joko kokopäiväisesti tai osapäiväisesti. Erilaisten toimintojen ulkoistamisten myötä syntyy myös uusia yrityksiä, kun isomman yrityksen työntekijä tekee samaa tehtävää omaan lukuunsa eli toimii yrittäjänä.

Urjalassa yläasteella on yrittäjyyskasvatusta. Opetuskokonaisuuteen kuuluu tutustuminen erilaisiin yrityksiin. Tässä vaiheessa ei monellakaan ole vielä tietoa tulevasta ammatista. Aina ei pääse sille alalle mille haluaisi. Yrittäjyys voi olla yksi vaihtoehto. Se vaatii kuitenkin siihen ryhtyvältä hyviä pohjatietoja ja uskallusta, rohkeutta ja riskinottokykyä. Onneksi nykyisin tietoa saa, jos sitä vain haluaa etsiä. Joskus on hyvä hankkia kokemusta myös palkkatyöstä ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Monipuolinen kokemus ja oman alan tunteminen on aina eduksi.

Jos jatkajaa ei löydy omasta perheestä, on mahdollista etsiä jatkajaa ulkopuolelta. Jos yritys on toiminut kodin yhteydessä, ei tämä vaihtoehto aina onnistu. Joskus yritys vain lopettaa. Sekin on joskus hyvin luonnollinen ja oikea ratkaisu, kun se tapahtuu omasta tahdosta, eikä ulkopuolisesta pakosta. Hyvin tehdystä yrittäjäurasta voi olla terveellä tavalla ylpeä jälkeenpäin. Hyvää yrittäjää kaipaavat entiset asiakkaat. Näin on ihan varmasti Liisan ja Aimonkin kohdalla.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________
Forssan Lehti
15.7.2011
Urjalan kulmilta
Posti häviää kylältä

"Isälle tuli kirje osoitteella Väinö Nenonen, Matku Menonen, Mattilan talo. Se tuntui niin mukavalta, ihan nauratti. Omat lapsenlapset haluavat mummin hokevan sitä vieläkin." Näin kirjoitti Anja Pesonen Isperin mökin evakoista. Teksti on julkaistu viimeksi Evakoista kaveriksi kirjassa.

Tämä kirjoitus tuli mieleeni, kun luin uutisen siitä, että Menosten asiamiesposti on yksi neljästä Pirkanmaalla ja yksi 30:stä koko maassa, jotka aiotaan syksyllä lakkauttaa. Lakkautusperuste ei ole säästö. Peruste on käyntien ja käsitellyn postin eli pakettien määrän vähäisyys. Itella käyttää lähetysten seurannassa tekniikkaa, joka vaatii päätelaitteet kaikkiin toimipisteisiin. Ne puuttuvat vielä 450 toimipisteestä.

Ajatus on sinänsä hieno, että asiakas voi seurata miten hänelle tuleva paketti matkaa postin järjestelmässä. Tämä edellyttää, että on tietokone ja nettiyhteys. Sivummalla asuvat tietävät, että nettiyhteydet ovat usein hankalia. Yhtään tarjousta ei tullut Urjalan haja-asutusalueen nettiyhteyksien parantamishankkeeseen.

Menosiin tuli posti 1960-luvun lopulle asti Matkun kautta ja osoitteena oli mainittu Matku Menonen. Isommat lähetykset piti noutaa siis Matkun postista. En tiedä, missä se tuolloin sijaitsi, eikä se käynyt ilmi Matkun kyläyhdistyksen sivultakaan. Se selvisi, että rautatieaseman nimi oli aluksi Kultaranta ja sitten Forrssa. Kun kapearaiteinen rautatie valmistui Forssasta Humppilaan, muuttui nimi Matkuksi vuonna1898. Matku kuului tuolloin vielä Urjalan pitäjään. Menosten koulun historiaan laitoin aikanaan koulun arkistosta löytyneen kuvan postileimasta, jossa Matku oli sekä suomeksi että venäjäksi.

Postia kuljetti Menosiin legendaarinen posti-Pertti eli Albert Valo. Posti tuli illansuussa Vuolteen kauppaan, jossa kyläläiset sitä odottivat. Turkka Elonheimon ja Merja Isotalon toimittamassa kirjassa "Menosten kylän tarinat" kerrotaan, että posti-Pertti keksi aina jonkun mojovan sutkauksen selittämään viipymistä esim. "ja Posti on taas juovuksissa" tai järisyttävän uutisen esim. "Mies tapettu Matkussa. Seitsemän puukon haavaa".

Silloinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Otto Paavilainen vaikutti merkittävästi siihen, että Menonen sai oman postitoimiston1960-luvun lopussa. Sitä hoiti lakkauttamiseen saakka Lahja Hakala. Posti toimi E-liikkeen Menosten myymälärakennuksen päässä. Kun kauppa loppui, kolmekymmentä vuotta sitten sai posti avarammat tilat entisissä myymälätiloissa.

Kun posti lopetettiin, ei auttanut silloisen valtuuston puheenjohtajan ja kyläläisten vastustus. Onneksi kylään tulivat Päivi ja Risto Oja ja Päivi ryhtyi hoitamaan asiamiespostia. Kun heille valmistui uusi liiketila tien toiselle puolelle, siirtyi asiamiesposti sinne. Se on toiminut Päivi Kudepuodin yhteydessä. Kudepuotikin on toiminut jo yli 20 vuotta. Nykyisin palveluna on myös verkkokauppa, joten jatkossa Päivi joutuu postittamaan tilaukset jostakin muualta.

Menoslaisten postipalvelut siis heikkenevät ja jatkossa ne pitää hakea kirkonkylästä, jossa niin ikään on asiamiesposti K-supermarket Marin yhteydessä. Marketissa kauppaa käyvät menoslaiset Mari ja Leevi Korpikaivo.

Ilmeisesti Menosten oma postinumero vielä säilyy. Se on 31140 Menonen. Myös Nuutajärven numero on 311-alkuinen. Muualla Urjalassa numerot ovat joko 317- tai 318-alkuisia. Urjalan postinumero on siis 31760.

Menoslaiset keräävät adressia asiamiespostin puolesta. Sen voi allekirjoittaa vaikkapa tulevana sunnuntaina Menosten kesäjuhlissa. Tosin näissä asioissa on niin, että kun aie sulkemisesta ilmoitetaan, on myös päätös jo tehty. Harvoin vaikuttaa protestointi tai adressi. Siihen on Suomessa pitkät perinteet. Venäjän keisari kieltäytyi vastaanottamasta sortovuosien aikana kerättyä suurta suomalaisten adressia. Siinä oli paljon nimiä Urjalasta ja myös Menosista. Osa niistä on julkaistu edellä mainitussa kirjassa Menosten kylän tarinat. Nimen kumminkin laitan postivetoomukseen noin niin kuin periaatteen vuoksi.

Seppo Pirhonen

Jäätelö ja mansikat kuuluvat kesään. Milloin söit ensimmäisen kerran jäätelöä? Ryhdyin tätä itsekin miettimään. Tälle meidän sukupolvelle se ei ollut ihan yhtä itsestään selvä herkku kuin nykyisille nuorille ja lapsille.

Silloin meidän lapsuudessamme ei ollut valikoimia niin kovin paljon.Oikeastaan oli vain purkkijäätelöä ja jäätelöpuikkoja. Tuutit tulivat vasta kuusikymenluvulla. Mansikkapuikko oli tietenkin parasta ja olihan se suklaapuikkokin ihan hyvää.

Jäätelöön oleellisena osana liittyy jäätelökioski tai ihan tavallinen kioski. Niitä oli täällä Urjalassakin vähän joka kulmalla ja jokaisella kaupalla omansa. Lähinnä nuoret tytöt tai neitoset, kuten silloin sanottiin, saivat niistä ihan mukavan kesätyöpaikan.

Laukeelassa eli tässä nykyisessä kirkonkylässä oli kaksi kioskia. Ne olivat monopoliasemassa, sillä Koskisen pariskunta, Lauri ja Hely Koskinen, omisti molemmat. Toinen oli suurin piirtein kisatien kylän puoleisessa päässä. Silloin Laukeelassa oli kolmio, jota tiet sivusivat. Kolmion sisällä oli tietysti Koivisto kauppa ja Esson huoltoasema, Kaakon talo, kirjakauppa, keloliike ja matkahuolto baareineen.

Tämä kioski oli siis matkahuollon lähellä. Se oli muodoltaan soikea.. Yleisöä varten oli katettu tila, jossa seinät olivat hieman ylöspäin vinosti. Tai ei siinä oikeastaan seinää ollut. Penkit kiersivät tätä osaa ja niissä voivat asiakkaat istua ja nauttia jäätelöstä tai patenttikorkkilimsaa ja myöhemmin repäisykorkillista limsaa. Kioskin pihalla oli jäätelönmyyntikärry, josta sai irtojäätelöä vohvelipikariin.

Toinen Laukeelan kioskeista oli kirkonmäeltä tultaessa siinä risteyksessä, joista toinen tie haarautui Esson ohi ja toinen jatkoi suoraan Huhdin suuntaan, Tämä oli pyöreä kioski ja siinä taisi olat kiinteät korkeajalkaiset istuimet.

Kuten sanottu kioskeja oli paljon muuallakin Urjalassa. Luulisin, että Lallukan Simo-Pekka olisi kiinnostunut kuvista, jos näistä kioskeista sellaisia on aikanaan otettu. Urjalan kuvat -sivuostolta sieltä internetistä voi katsoa näiden Laukeelan kioskin kuvia.

Minäkin otan mielellään vastaan kioskimuistoja sekä myyjinä olleilta että asiakkailta. Kioskilla on tapahtunut monenlaisia mielenkiintoisia asioita. varmasti jotkut ovat löytäneet sieltä jopa elämänkumppanin. Muutkin kauppamuistot kiinnostavat tulevia tarpeita ajatellen.

Jäätelöhän voi valmistaa myös kotona. Muistan kuinka siskolikan kanssa katsottiin vanhasta äidin keittokirjasta ohjeita ja mahtoiko siinä olla kuvakin jäätelön valmistamisesta. Jäätä siihen ainakin tarvittiin ja sen saaminen ei kesäaikaan ollut itsestään selvää aikakautena, jolloin ei tunnettu pakastimia. Siloinhan emännät sanoivat kahvia tarjotessaan, "ettei kai se pulla vaan ole kuivaa". Sitten, kun tulivat pakastimet, sanottiin," ettei se vain ole vielä jäässä".

Meron Viljamin viisikymmenvuotispäivillä tarjottiin itse valmistettua jäätelöä. Hyvää se ainakin oli. Näin ainakin muistaisin. pitoja taisi olla talon naisväen kanssa laitamassa pitokokki. Me naapurin mukulat kävimme tietenkin seuraamassa, miten valmistelut etenivät.

Kun nyt menee paikallisiin marketteihin, on jäätelövalikoimaa metrikaupalla kylmäaltaissa. Vaikka valikoimaa on niin paljon, tulee silti ostettua niitä samoja. Makuja on todella paljon ja valmistajiakin useita. Tunnetuimmat merkit taitavat olla ainakin ulkomaisessa omistuksessa.

Samalla, kun taas palanneilla helteillä nautitaan jäätelöstä, voidaan muistella myös jäätelöstä tehtyjä lauluja. Toisessa sanotaan, että on jäätelö hyvää, kun yksin syöt. Maaritin jäätelökesää muistellaan taas jäätelösuukkoa. Molempi parempi.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
1.7.2011
Urjalan kulmilta
Nyt kesäteatteriin!

Menkää nyt hyvät ihmiset kesäteatteriin! Urjalan näytelmäpiiri tarjoaa tänä vuonna mainion musiikkinäytelmän. Kolme esityskertaa on jäljellä ensi viikolla ja viikonloppuna. Teatterissa on kokeneita tuttuja näyttelijöitä, mutta eritoten miesrooleissa Urjalassa uusia tuttavuuksia.

Kaikkia alkaa käsikirjoituksesta. Sellaisen löytäminen ei ole kesäteatteriin aina helppoa. Ihmiset eivät halua raskasta draamaa, vaan odottavat enemmän iloista meininkiä, joka hersyttää naurua katsomossa.

Urjalankylässä on näytelty koulun tontilla olevassa teatterissa jo vuodesta 1995. Silloin esitettiin Luutnantti Koskelan lomaa, joka vei Väinö Linnan Pohjantähden tapahtumiin. Lista esityksistä kertoo, että joukossa on ollut monia kesäteatterien klassikoita, mutta myös joitakin kokeiluja: Pirtua ja pikkupappi, Tukkijoella, Hilman päivät, Pikku Pietarin piha, Uusi kevät-uusi aika, Nuori mylläri, Kolme iloista rosvoa, Vaimoke, Liian paksu perhoseksi, Hallittu munaus, Akkaralli, Mistä rakkaus alkaa, Virtaset ja Lahtiset, Sikaihanaa ja viime kesänä Lehmänmaitoa ja mansikoita.

Lehdissä on kerrottu, että tämänkertainen käsikirjoittaja tuntee hyvin näyttelijäjoukon. Kaarina Koivuniemi on siis salanimi. Hän on onnistunut luomaan toimivan käsikirjoituksen, jossa on tietenkin klassikkoaineksia, mutta myös tarvittavat odottamattomat käänteet, jotta missään vaiheessa kummallakaan puoliajalla ei aika tule pitkäksi.

Jotta hyvästä käsikirjoituksesta saadaan kaikki mahdollinen irti, tarvitaan ohjaaja, joka saa tapahtumat toimimaan ja näyttelijät eläytymään ja irrottelemaan ohjaajan haluamalla tavalla. Pasi Repo on onnistunut tässä hyvin. Hän on virittänyt henkilögallerian oikein hyvään iskuun.

Ilman näyttelijöitä ei tietenkään tule mitään. Leppäkorven Lahja järjestelee mummona asioita niin, että nuoremmat eivät taida aina pysyä mukana. Santarannan Mervi kokee kaikki nuoren naisen tunteet, kun sopiva sulhanen ilmestyy ja ei ilmestykään sovitusti paikalle. Santalahden Merjalla on kaksi roolia., jotka hän vie hyvin läpi.

Uusia kasvoja ovat Marko Itkonen, joka vaihtaa miehestä naiseksi ja päinvastoin vauhdikkaasti ja saa yleisöltä kirpoamaan enimmät naurut. Tämmöinen rooli näytelmässä aiheuttaa monenlaisia sydämentykytyksiä niin nuorille kuin vanhemmille lemmenkipeille. Marko Lehto ja Lasse Saari joutuvat junailemaan monia asioita sekä yhdessä että erikseen roolihahmoissaan. Unohtaa ei parane uteliaan naisen roolissa Erja Heliniä ja hänen tytärtään esittävää Ella Jokista.

Kyseessä on musiikkinäytelmä, jossa musiikki vie tarinaa eteenpäin. Musiikki koostuu vanhoista tutuista 1950- ja 1960-luvun iskelmistä, joista myös näytelmän nimi on tullut "Pieni sydän". Pieni ihmissydän on niin avara ja pohjaton. Lauluesityksistä vastaavat kiitettävästi Ala Manner ja Tenho Kurka talonmiehen roolissa. Vahvasti taustalla on musiikin sovittanut ja soittava ja nauhoja pyörittävä Pasi Repo.

Äänentoistoon on kiinnitetty nyt huomiota. Repliikit ja laulut kuuluvat. Haapoja on vähennetty kahisemasta teatterin ympäristöstä, mutta nyt myös tekniikka pelaa.

Onpas vaikea kirjoittaa näytelmästä niin, ettei paljasta tapahtumia. Juonta ei lyhyesti pystyisikertomaankaan. Siksi on parasta, että menette itse katsomaan. Katsomo on rinteessä ja siitä on hyvä näkyvyys näyttämörakenteisiin, joita on parannellut vuosi vuorelta entistä ehommiksi Ojalan Erkki.

Urjalankylän koulun mäellä tapahtuu siis myös kesäaikaan. Kesäteatterin lisäksi mäen valtaavat tänä viikonloppuna jalkapalloleiriläiset ja kuun lopulla Sananjalat kirjoittajaleirin osanottajat.

Samana päivänä 10.7., kun Pieni sydän esitetään viimeisen kerran, aloittaa toinen urjalalainen kesäteatteri Honkolan lavalla. Siellä esitetään "Ensisuudelman salaisuus" Urjalassa voi siis samana päivä nähdä kahden teatterin esitykset. Eivätkä tietenkään kaukana ole Pirttikosken teatteri, eivätkä Lounais-Hämeen kesäteatterit, joita urjalalaiset ovat monena kesänä sankoin joukoin käyneet katsomassa. Itse olen ajatellut pistäytyä vielä Lempäälässä katsomassa Viulunsoittajaa katolla, jossa esiintyy tuttavaperheen teatterikärpäsen pureman saanut nuori mies.

Seppo Pirhonen

Forssan Lehti
24.6.2011
Urjalan kulmilta
Maitolavoja ja juhannusmuistoja

Hyvää juhannusta! Onnittelut myös nimipäiväsankareille Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi ja Juhana! Meiltäkin löytyy kaksi pojan nimeä tästä joukosta. Urjalalaiset ja muutkin muistavat, että Koskelan Jussista alkoi Väinö Linnan kolmiosainen sukutarina, jolla oli myös paljon muita ulottuvuuksia.

Mutta eipä mennä nyt kovin kauaksi historiaan, vaikka juhannus on yksi niistä vuoden juhlista, joissa vanhat perinteet säilyvät ainakin lehtijutuissa. Harvempi taitaa tehdä ihan oikeasti juhannustaikoja. Kokkojakaan ei juuri polteta eikä juhannuskoivuja pystytellä oven pieleen. Savusaunaan sentään muutamat pääsevät. Saapa nähdä saiko Mattssonin Jukka saunansa kylpykuntoon, kun eilen aamulla vielä kertoi sen tavoitteena olevan, kun Syrjälässä tapasimme.

Useimmat suomalaiset istua köröttävät pitkiä matkoja autossa ennen juhannusta ja taas juhannuksen jälkeen. Monet tekevät sitä joka viikonloppu päästäkseen maaseudulle tai mökeille. Ysitielläkin näyttää liikenne huomattavasti lisääntyneen. Parikymmentä vuotta sitten oli suunnitelma, jossa Tampereelta olisi Urjalan, Forssan ja Loimaan kautta päässyt moottoritietä pitkin Turkuun asti. Moottoritien teko pysähtyi Viialaan ja Urjalan valtuusto poisti Paavolan mäestä kaavassa jo vuodesta 1967 olleen eritasoliittymän.

Moottoriteiden ja valtateiden varsilla ei ole kuitenkaan maitolavoja. Tai ei niitä oikeastaan ole näillä kulmilla enää missään. Maitolava oli ennen joka talon tiehaarassa kylätien varressa. Nuoremmille lukijoille taitaa olla parasta kertoa, mikä se maitolava oli.

Sen varsinainen tehtävä oli siinä, että aamulla sinne vietiin lehmien lypsyn jälkeen maidot tonkissa. Meijerin auto tuli ja keräsi ensin maitopystit, jota nimitystä käytettiin, kuorma-auton lavalle. Maitotonkkaan mahtui 10-50 litraan maitoa. Myöhemmin tuli määräys, että maitoja ei saanut kuljettaa avolavalla, vaan piti olla katettu neliseinäinen koppi.

Maitolavoja oli monenlaisia. oli avolavoja ja oli katollisia lavoja. Malli oli jokaisella talolla omansa. Harmi, että ne jäivät kuvaamatta. Onkohan Lallukan Simon Urjalan kuvissa niitä?

Sen verran pitää vielä jatkaa, että iltapäivällä palautti maitoauto meijerissä tyhjennetyt tonkat takaisin. Joskus tuli palautuksena joppia (,jota nykyisin kutsutaan rasvattomaksi maidoksi), joskus piimää ja juustoa sekä usein myös voipaperiin käärittyä voita, jossa luki Urjalan Osuusmeijeri sinisellä. Tuotetilaus tehtiin lapulla ja jos ei muistanut laittaa mainintaa, että laittakaa voi tonkkaan, saattoi lintu käydä nokkimassa auringon pehmittämää voipakettia.

Vanhoissa. jo miltei kansanperinnettä olevissa, tarinoissa kerrotaan tarkoista saksalaisista turisteista, jotka kertoivat kotimaahansa palattuaan suomalaisten vieraanvaraisuudesta eli lavoilla olevista voipaketeista ja juustoista. Kertoivat, että Tummeli-niminen tuote ei ole niin hyvää kuin muut. No sehän tunnetaan sekä käsi- että lehmän nännin voiteena. mutta eiväthän he sitä tienneet.

Maitolavoilla oli kuitenkin merkitystä myös maaseudun nuorten kohtaamispaikkoina. Sinä vapaa-aikana, joka koululta ja kotipaikan töiltä jäi, kokoonnuttiin joskus lavoille turisemaan, milloin jalkaisin, milloin pyörin ja vielä mopo- ja moottoripyöräkautenakin. Se oli sen ajan yhteisöllisyyttä.

Lavoilta saatettiin sitten yhdessä lähteä eteenpäin vaikkapa tansseihin, jos oltiin sen ikäisiä tai kylille pitemmälle. Tanssipaikoissa oli valinnanvaraa, koska niitä silloin oli Urjalassakin joka kylässä. Joissakin niissä juhannuksena poltettiin kokko. Ainakin niin oli Honkolassa, jossa paikallinen VPK taisi vastata tanssien järjestämisestä. Sen ajan tähtiä riitti Urjalankin lavoille.

Aika muuttuu. Maitolavat ovat hävinneet ja kylien tanssilavat vähentyneet. Huhdin Vilpolassa tanssitaan aattona ja juhannuspäivänä Menosissa. Nuoret menevät kauemmaksi eri puolille maata omissa porukoissaan. Sellaista on juhannus Suomessa 2011, satoi taikka paistoi. On se hienoa tämä valoisa aika. Nautitaan siitä siivosti!

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
17.6.2011
Urjalan kulmilta
Kuolemajärven puku tekee historiaa

Kesä on juhlien aikaa. Ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat on jo vietetty. Useimmat häät vietetään kesällä. Rippijuhlatkin ovat yleensä kesällä, mutta Urjalassa päästään ripille elokuussa koulujen jo alettua. Kesäkuukausi elokuu on, mutta aiemmin ripille päästiin kahta puolen juhannusta.

Kun juhliin lähdetään, joudutaan miettimään, miten pukeutua. Eräs tuttavani käytti nimitystä limonaatipuku, kun piti laittaa juhlapuku päälle. Miehillä pukeutumiskoodi on helpompi kuin naisilla. Tosin eivät miehetkään enää pärjää koko ikäänsä rippipuvulla. Muotitietoiset nykymiehet seuraavat muutoksia herkemmin kuin heidän isänsä.

Olen kuullut, että naisilla varsin yleinen toteamus on, ettei ole mitään päälle pantavaa. Näin toteavat nekin, joiden vaatekaapit pullistelevat mitä erilaisimmista vaatekappeleista. Toisaalta naisilla on kykyä yhdistellä erilaisia vaatteita ja saavat näin vaihtelua ilman, että täytyy joka kerta lähteä ostoksille.

Ostoksista puheen ollen täytyy kertoa yksi tarina, joka ensin kummeksutti, mutta rupesi jo lopussa naurattamaan. Ostin kerran talvella eräästä kauppaketjusta pojalle takin. Siitä luvattiin tuntuva alennus, kun hankki firman asiakaskortin. Tietoihin piti antaa myös kännykkänumero. Kevään aikana tuli tekstiviestillä aina silloin tällöin tarjouksia. Eipä siinä mitään, se taitaa olla aika normaalia. Yhtenä päivänä tuli kuitenkin seitsemään kertaan sama tarjous edullisista rintaliiveistä, niin ajattelin, että kohdemainonta ei oikein osunut kohdalle. Jäi kokeilematta, että olisiko tarjotulla hinnalla saanut todella seitsemät liivit. Mutta mitäs minä niillä olisin tehnyt, kun en ole ennenkään käyttänyt.

Naisten pukeutumiseen ei kannata puuttua. Olen kuitenkin muutaman viime vuoden aikana joutunut ottamaan kantaa. Nyt en tarkoita oman perheen asioita, vaan erästä kansallispukuhanketta. Suomessa monella paikkakunnalla on virallinen kansallispuku. Urjalan naisen kansallispuku on yksi niistä. Miesten kansallispukuja onkin paljon vähemmän ja sellaista ei ole Urjalassakaan.

Olen ollut mukana Kuolemajärven naisen puvun virallistamishankkeessa, koska kuulun mainitun pitäjän säätön hallitukseen. Huomenna Turussa julkistetaan vuosien työn ja tutkimuksen tuloksena toteutettu puku. Julkistus on sikäli historiallinen, että Kuolemajärven puku jäänee viimeiseksi virallistetuksi puvuksi.

Virallistamisesta huolehti aikanaan Suomen kansallispukuneuvosto. Sen toiminta on nyt päättynyt ja näitä asioita hoidetaan vastaisuudessa Jyväskylästä. Kansan käyttämiä pukuja on aikanaan kerätty eri paikkakunnilta ja niitä säilytetään huolellisesti muistaakseni Orimattilassa olevassa museossa. Kuolemajärven pukua varten oli jopa useita kymmeniä hameita ja muita vaatekappaleita, joista puku sitten asiantuntijoiden toimesta koottiin. Lisäksi tehtiin mallipuku ja tarkat valmistusohjeet.

Kuolemajärven pukuja on tehty ennenkin Helmi Vuorelman ja muiden mallien mukaan. Niiden pukujen arvo ei tietenkään mihinkään häviä, vaikka nyt yksi kokonaisuus virallistetaan. Urjalassa kansalaisopistossa tehtiin yhteen aikaan kymmeniä eri paikkakuntien kansallispukuja. Muistan vieläkin kuinka opiston juhlassa pukuja esiteltiin. Itse tehty kansallispuku on arvokas jo sinällään. Eikä sen tekeminenkään ole ihan halpaa materiaalien osalta.

Kansallispuku kuuluu suomalaisiin kesän juhliin. Se sopii niin nuorelle kuin vanhemmallekin naiselle. Tietysti voi käydä niin, että vuosien mittaan mitat muuttuvat niin, ettei pukuun enää mahdu. Niin on käynyt itsellenikin. Aikanaan tanhuharrastuksessa käytetty Pirkanmaan miehen puvun paita liivi ei jostakin syystä mahdu päälle. Syy ei ole kankaiden kutistumisessa.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
10.6.2011
Urjalan kulmilta
Talkkunakelit alkaneet

Talkkunakelit ovat alkaneet. Kun on kuumaa, ei tee mieli oikein kovin raskasta ruokaa. Pienestä pitäen on tottunut syömään kesäkuumalla talkkunaa. Samalla ruualla on muitakin nimiä. Loimaan puolessa se tunnetaan piepona tai piapona.

Jos ryhtyy kertomaan, mitä oikea talkkuna on ja miten sitä syödään, joutuu ojasta allikkoon, sillä makutottumuksia ja valmistustapoja on useita. Joku tykkää pöperöstä. joku syö viiliin sekoitettuna ja toinen taas marjojen kanssa. Oma herkkuni on piimää, jossa on hienosokeria ja talkkunajauhoa sen verran, että seos on löysähköä. Se ravitsee ja vie vähän janon tunnetta.

Hämeessä talkkunajauho valmistetaan pääosin kaurasta, jonka arvostus terveyttä edistävä elintarvikkeena on viime vuosina selvästi kohentunut. Aamuteen ja kolmen ruisleivän lisäksi nautin kaurapuuroa jogurtin kanssa. On hyvää ja vatsaystävällinen lähtö päivälle.

Näin kesäkuumalla tulee mieleen myös lapsuuskesien heinätyöt, jotka eivät nyt vielä ole ihan ajankohtaisia. Heinäpellolla oli juomana mehua ja vaarinkaljaa tai kotona tehtyä kotikaljaa. Kahvia nautittiin myös joskus pellolla. Se laitettiin lasipulloon, joukkoon sokeri ja maito. Pulloa laitettiin villasukkaan ja niin oli kotitekoinen "termos" valmiina. Mukaan voileipää, mutta usein myös lonkapullaa eli pullapitkosta leikattuja viipaleita, joiden päällä oli voita. Kyllä maistui.

Kesäkuumalla pitää juoda paljon. Ajelin tiistaina autolla vähän pitempää matkaa ja kun ilmastointia ei ole, niin hikihän siinä tuppaa tulemaan. Kuuntelin siinä samalla radiota. Kun poika oli kyydissä mukana, käänsi hän Radio Suomen jollekin rokkikanavalle. Siellä, ajan tavan mukaan, kaksi juontajaa, mies ja nainen, yrittävät vääntää juttua. Tietenkin sinä aamuna, miltei kesän ensimmäisenä hellepäivänä, oli aiheena kuumuuden kestäminen. Kun miesjuontaja sanoi, että parasta hellejuomaa on olut tai valkoviini, niin heristelin korviani ja ajattelin, että ehtoopäivä taitaa olla jo aika samea. No lomalaisellahan sekin passannee, mutta ei töitä tekevälle.

Kesä ja lomakausi on saatu siis hyvään vauhtiin. Ihan lohdutuksena kaikille opettajien pitkiä kesälomia kadehtiville ilmoitan tiedoksi, että koulutyö alkaa jo kahden kuukauden kuluttua, joten kolmen kuukauden kesäloma on kärsinyt täydellisen inflaation, kun koulun päätöspäiväkin osuus nykyisin useimmiten kesäkuun puolelle.

Urjalan kesän voi todeta tänään torilla, jossa kuuleman mukaan jo viime perjantaina oli varsinainen väenpaljous. Kesäinen tori on tapaamispaikka, jossa jutellaan tuttujen kesken ja tehdään ostoksia. Näin alkukesästä käy vielä taimikauppa. Kalakauppiaalla on aina paljon asiakkaita ja vihannestiskeillä on myös paljon väkeä. Letunpaistajia ja kahvikojuja on useampia. Yritän silti suosia paikallista ja pisimpään torikahvilaa pitänyttä pariskuntaa. Urjalalaisia myyjiä saisi olla enemmänkin, jotta kaikki eurot eivät menisi pitäjän ulkopuolelle.

Näin alkukesästä luonto on parhaimmillaan ja herkimmillään. Nyt on hyvä aika tutustua omaan paikkakuntaan. Siihen tarkoitukseen on polkupyörä mainio väline, koska sillä ehtii yhden ehtoon aikana naapurikyläänkin saakka. Tursalaiset, muiden muassa, ovat säännöllisesti joka kesä järjestäneet pyöräilyjä Puolimatkan männyltä milloin mihinkin omassa kylässään.

Urjalankyläläiset ovat pitkään kampanjoineet kevyen liikenteen väylän saamiseksi Urjalan nykyisestä kirkonkylästä vanhaan kirkonkylään. Perinteeseen on kuulunut taikayön taivallus. Siihen

liittyy huomenna myös Impinpäivän pyöräily. Lähtöpiste on Kaunistossa ja sinne myös palataan. Maa- ja kotitalousnaiset ylläpitävät kesäkahvilaa, joten huoltokin siis pelaa.

Tourun maa- ja kotitalousnaiset näyttävät ottavan ennakkoa Impin päivälle jo tänään. Seurapalstan mukaan tapahtumaan saa mennä myös autolla, jos pyöräily ei maistu. En yritä tehdä täydellistä listaa pyöräilyretkistä, koska aina joku unohtuu ja saan taas palautteena, että ihan hyvä juttu, mutta "meitit olit unohtanut". Lisätään nyt maininta vielä halkivahalaisten keskiviikkoisista pyöräilyistä.

Jos teillä on vielä tallessa monet eri lehtien kesälehdet, niin niissä on kerrottu näistä ja muistakin tapahtumista. Urjalan kunnan nettisivujen päivystäjät odottavat, että tapahtumajärjestäjät muistaisivat ilmoittaa tapahtumistaan kunnan tapahtumakalenteriin. Sieltäkin niitä siis voi seurata.
Tapahtumien kesä on alkanut. Hyvää kesää kaikille!

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
27.5.2011
Urjalan kulmilta
Metsäpäivästä luonto-oppia

Jo yhdeksän kertaa on Urjalan metsätiimi järjestänyt viides- ja kuudesluokkalaisille tarkoitetun metsäpäivän Kampparin Isotalon lähimaastoissa. Priimus moottorina on toiminut Urjalan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Leena Mäntysaari, joka on kerännyt eri tahoista oheisjärjestäjiä metsäpäivälle.

Tällä kertaa tiimi koostui Urjalan metsänhoitoyhdistyksestä, Metsäliitosta, Raunion sahasta, Urjalan riistanhoitoyhdistyksestä, Lounais-Hämeen lintuharrastajista, Vapaa-ajan kalastajista, Urjalan VPK:sta, kunnan nuorisotoimesta, Suomen punaisesta rististä, Kampparin Isotalosta ja partiolaisista 4H-yhdistyksen lisäksi. Suomen metsäsäätiö tuki hanketta rahallisesti, jolloin kyydit järjestyivät tapahtumapaikalle.

Kunkin koulun oppilaat kulkivat ryhmissä rastilta rastille. Osa rasteista oli miehittämättömiä eli niillä piti omatoimisesti tutustua kohteeseen tai suorittaa jokin tehtävä. Useimmilla rasteilla oli kuitenkin henkilöt kertomassa ja neuvomassa.

Aiemmin ei ole satanut, mutta nyt kumisaappaat olivat hyvä varuste, kuten sateenpitävät vaatteet. Hiljalleen vettä välillä tiputteli ja välillä tuli rapsakampi kuuro, mutta hyvin selviydyttiin. Oikeastaan keväinen sade saa metsän tuoksut parhaiten esiin, jos oppilaat niitä malttoivat haistella.

Johdattelemani ryhmän osuus alkoi kalastuksella. Mato-ongella, jossa ei ollut kuitenkaan matoja syöttinä, saatiin ylös useampi kala. Parhaana Mira kiskoi yhdeksän kalaa, mutta eivät muutkaan huonommaksi jääneet. kalojen koon jätän mainitsematta, ettei tarvitse turvautua kalavaleisiin. Kalan perkausta koululaisillemme opetettiin reilu viikko aiemmin. Paikallinen kalastuskunta oli idean takana.

Erkki Savioja ja Matti Vanhakylä kertoivat, mitä kaikkea lähes satavuotiaasta kuusesta saadaan. Monella tavalla puuta voidaan hyödyntää niin sahatavarana kuin paperinvalmistuksessa. Lisäksi energiakäyttöön jää osa puusta. Tutuksi tuli myös kiintokuutiometri. Samalla pohdittiin myös puiden kasvunopeutta ja ikää.

Urjalan 4H-yhdistyksen rastilla tutustuttiin metsätyyppeihin. Kasvidominossa piti tunnistaa kunkin metsätyypin tyypillisimmät kasvit. Helpointa on muistaa, että mustikkaa kannattaa etsiä kuusimetsästä ja puolukkaa mäntymetsästä.

Ilmakivääriammunta on ollut aina suosittu kohde. Tosin kaikki eivät halunneet kokeillakaan. Toiset taas innostuivat Ilolan Antin ja Snellmanin Reijon opastuksella kisailemaan siitä, kuka tarkimmin osuu. Parissa paikassa pääsi nauttimaan evästä, jotka oleellisena osana kuuluvat metsäretkeen. Letunpaisto onnistui tällä kertaa oikein hyvin laavulla. Närväsen Simon kodalla paistettiin makkaraa ja nautittiin voileipiä.

Metsässä liikkuessa voi joskus nyrjähtää jalka. Nyt sitäkään ei tarvitse pelätä, sillä SPR:n Urjalan osaston kohteessa opetettiin antamaan ensiapu nilkan nyrjähtämiseen. Selimaan Teppo Vätön Katja neuvoivat kädestä tai oikeastaan jalasta pitäen. Samalla harjoiteltiin potilaan kantamista pois kultatuolissa oikeilla otteilla.

Mielenkiintoisia olivat myös riistanhoitoyhdistyksen esittelyt. Karftin Tatu on oikeastaan oman kylän miehiä ja pystyi kertomaan urjalankyläläisille monen metsän asukkaan yleisyydestä
oppilaiden omalla kotikylällä. Esillä oli komeat kokoelmat sarvia, riistaeläinten pääkalloja ja nahkoja. Tietenkin Urjalassa liikkuneen karhun jalanjälki oli tallennettu Nuutajärven kirkkaaseen lasiin eli siitä tuli oikein komea koriste-esine. Mäyräkoirat olivat myös ihania.

Linturastilla piti tunnistaa kiikarin ja kaukoputken avulla pari lintulajia. Täytetty pieni joutsen oli vähän oudossa ympäristössä, mikä vähän vaikeutti tunnistamista. Sattumalta paikalla lauloivat Suomen yleisimmät linnut paju- eli uunilintu ja peippo, joten niiden laulun samankaltaisuus ja ero tuli toivottavasti opituksi.

Metsäpäivä oli erilainen koulupäivä. Tänä vuonna aikataulutus toimi hienosti. Kiitokset hienosti järjestetystä päiväst!. Syksyllä ilmeisesti on Urjalassa perheille tarkoitettu metsäpäivä sanoissa maisemissa. Ainakin aiempina vuosina se on ollut suosittu.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
20.5.2011
Urjalan kulmilta
Kysymys oli vain lätkästä

Mestaruus on saavutettu, mestaruutta on juhlittu ja nyt on jälkipyykin aika. Myös urjalalaisia oli seuraamassa Helsingin kauppatorilla jääkiekkoleijonien maailmamestaruusjuhlia. Uusia juhlia vielä odotellaan. Naamakirjassa eli Internetin Facebookissa on lähetelty viestejä siitä, milloin juhlia vietettäisiin Tampereella. Turku ja Hämeenlinna ovat jo tiedossa.

Maailmamestaruus oli hieno saavutus. Tavallaan siitä alkoi jo tulla aika suuri kysymys, kun edellisestä ja ensimmäisestä oli kulunut jo paljon aikaa. Saattaa olla, että seuraavaan ei mene näin paljon aika ja juhlintakin vaimenee.

Käydyissä kisoissa oli paljon yllätyksiä. Jääkiekon mahtimaat ovat saaneet uusia haastajia, jotka kykenevät horjuttamaan totuttuja asetelmia. Hyvin piti pelata, jotta pärjäsi. Hyvin suomalaiset pelasivat ja jaksoivat loppuun asti. Voitonnälkä oli riittävä.

Kultajoukkueen kotiinpaluu noudatti edellisestä mestaruudesta tuttua kaava. Erikoislento ja ilmavoimat olivat saattamassa loppumatkaa. Punainen matto oli lentokentällä. Yksi valmennusportaasta tutki sitä hieman lähempää. Youtube, jossa voi katsella filmin- tai videonpätkiä, on tähän mennessä esittänyt Pasi Nurmisen kaatumisen yli 1,3 miljoonaa kertaa. Kuvaan on liitetty Antero Mertarannan selostus siitä tilanteesta, kun joukkueen kuopus Mikael Granlund teki kuuluisan ilmaveivin, jota on haluttu kutsua myös "uudenaikaiseksi" "vanhanaikaisen" vastapainoksi. Selostus on tekstitetty englanniksi. Suomalaisten juhlintaa on esitetty myös monen maan televisiossa.

Seurasin koulussa välituntikeskustelua: Youtuben filmit oli katsottu ja samoin kosteanhuuruiset kohdat kauppatorilta olivat jääneet ainakin osan porukan mieleen. Maanantaiaamuna mestaruuden jälkeen lapsijoukko oli aidosti iloinen saavutetusta voiotosta.

Täytyy myöntää, vaikka en itseäni ihan piukkapitoisimpiin luekaan, että siinä kohdassa, kun näin Granlundin juovan pullosta leijonien tullessa kauppatorille, ajattelin, että se olisi saanut jäädä tekemättä.

Mielestäni on hyvä asia, että tapahtuneesta käydään keskustelua. Helposti ajaudutaan juupas - eipäs- väittelyyn, joka ei rakenna mitään. Oli paikallaan puuttua tapahtuneeseen ja siitä varmasti otetaan opiksi.

On ymmärrettävää, että saavutusta ja menestystä juhlitaan. Suomalaiseen juhlintaan kuuluu myös alkoholi. Sitä sanotaan myös viisasten juomaksi. Kohtuuden raja on kuin lanttinkiin piirretty viiva. Suomalainen kirjallisuus sisältää monia herkullisia ryyppäämiskuvauksia. Mitä enemmän toinen töpeksii itsekseen sitä makeammat naurut saa aikaan. Johonkin pisteeseen saakka on hauskaa, mutta örveltäminen ei herätä enää myötätuntoa eivätkä räyhääjät lainkaan.

Tunnetuimpia juopottelukohtauksia on Tuntemattoman kohtaus, jossa nautitaan leikattua konjakkia. Kun sitä kukin sai vain mukillisen, oli varustauduttu myös omin eväin. Oli valmistettu kiljua omista muona-annoksista. Meno oli hilpeää miesten kesken. Upseeristo juhli omassa korsussaan. Kummallakin oli omat laulunsa. Koskelan Vilho kävi molemmissa ja epäselväksi ei jää, kummassa hän oli enemmän omiensa joukossa. Kaikki tapahtui siellä jossakin piilossa kameroilta, kunnes Linna ja Laine toivat sen kirjaan ja filmille.

Kaikilla asioilla on myös kääntöpuolensa Sekä kirjallisuudessa ja elokuvissa, että etenkin arkisessa todellisuudessa on esimerkkejä siitä, mihin alkoholi voi johtaa, kun se saa ihmisen vähitellen otteeseensa. Aina ei hyvä esimerkki auta, eikä huono johda joron jäljille. Jokainen valitsee oman tiensä ja tapansa. Olen koululaisille yrittänyt sanoa, että tehkää itse päätös niin tupakan kuin alkoholinkin suhteen. Jos ei itse päätä, joku toinen päättää..

Iloitaan mestaruudesta ja mestareista. Luulenpa, että kaikki viisaat ottavat myös jälkimainingeista opikseen. Kysymys oli vain lätkästä. Suomalaisille se tarjosi yhteisiä hyviä kokemuksia. Jos finaalipeli olisi hävitty, olisi tappio ollut joukkueen. Nyt voitimme me ja joukkue. Niinhän menestys aina arvotetaan.

Seppo Pirhonen

Käsityönäyttely kuului ainakin kansakoulun aikaan kaikkien koulujen ohjelmaan. Kevätjuhlan yhteydessä oli johonkin luokkaan ja joskus useampaankin laitettu esille vuoden aikana tehdyt käsityöt. Täytyy vain ihmetellä, että mihin ne silloin saatiin varastoitua, kun ikäluokat olivat suuria ja välillä tehtiin isokokoisiakin töitä.

Työt oli varustettu nimilapuin ja opettajilla menikin keväällä kevätjuhlaohjelmien valmistelun ohella paljon aikaa näyttelyn pystyttämiseen. Esillä olivat niin ekaluokkalaisten askartelut kuin vanhimpien tyttöjen taidokkaat neuleet ja vaatteet.

Kevätnäyttelyissä oli käsitöiden lisäksi esillä myös piirustuksia. Käden taidoiltaan lahjakkaille tilaisuudet merkitsivät vahvistusta omanarvontunnolle. Entä, mitä mahtoi miettiä koululainen, jonka työt pysyivät komerossa näyttelyn aikana.

Poikien käsityötä kutsuttiin yleisesti veistoksi, koska puu oli yleisin materiaali, jota käytettiin. Kolmasluokkalaisena sinne pääsi. Vieläkin voi muistaa sen sosiaalisen nousun, kun kirkonkylän koulussa pääsi viivoittimia ja kyniä kalistelevien mukana entiseen kunnalliskodin punaiseen rakennukseen Savosen Onnin käsityötunnille. Kauhat, istutuspuikot, kirveenvarret ja taidokkaat rasiat, tuolit, kukkapöydät ja muut huonekalut kuuluivat siihen aikaan valmistusohjelmiin.

Peruskouluajan henkeen kuului välitön palaute. Oppilas sai valmiin heti vietäväsi kotiin, jotta voisi sitä iloisena ja tyytyväisenä esitellä kotiväelle. Käsityö jaettiin selvästi kahteen osaan tekniseen työhön ja tekstiilityöhön. Puun rinnalle tuli enemmän muovia, metallia ja rakentelua. Ajan hengen mukaisesti sekä tytöille että pojille annettiin mahdollisuus tutustua kumpaankin käsityömuotoon ennen lopullista valintaa.

Aina silloin tällöin olemme koulussa käyneet keskustelua siitä, mitä nykyisin tulisi kuulua koulun käsityönopetukseen, jotta se palvelisi paremmin nykyajan vaatimuksia. Nykyiset vanhemmat antavat usein lapsille mahdollisuuden monipuoliseen harrastamiseen. Lapsia kyyditään sinne ja tänne.

Vähemmälle näyttää jäävän kotona erilainen askartelu. Jopa saksien käyttö saattaa olla monelle vierasta. Joskus annetaan, varisinkin tekstiilitöissä, myös kotitehtäväksi jatkaa virkkausta tai neulomista, jota ennen kutsuttiin kutomiseksi. Nykyisin kutomista tehdään vain kangaspuilla. Kaikki vanhemmat eivät osaa enää neuvoa näissä töissä lapsiaan, jolleivät satu olemaan käsityön harrastajia. Ompelukoneen käyttö voi olla myös vierasta.

Vaikuttaa myös siltä, että pojat eivät sahaa, naulaa, höylää, ruuvaa ja rakentele puusta tai muista materiaaleista kotona. Puukolla veistelyä ei juuri kukaan saa tehdä. Polkupyörän huoltaminen taitaa olla myös vierasta ja muu puuhailu erilaisten laitteiden kanssa.

Joskus tuntuu, että kaikki saadaan liian valmiina. Tällöin ei tule sitä onnistumisen tunnetta, joka syntyy hyvästä käsillä tekemisestä. Aikuisena joutuu kyllä kokoamaan aika usein huonekaluja omatoimisesti, kun ne tulevat osin pahvilaatikkoon pakattuina. Ohjeiden kanssa saa välillä kyllä ihmetellä, jotta syntyisi järjellinen kokonaisuus.

Mielestäni nyt olisi aika keskustella siitä, mitä nykyaikaiseen käsityönopetukseen pitäisi kuulua. Nämä asiat märitellään kyllä aika tarkasti opetussuunnitelmassa. Joskus tuntuu, että niissä on nykyiseen taitotasoon verrattuna liian paljon aineksia. Tietenkin suunnitelmia toteutetaan koulukohtaisesti ja jokaisella opettajallakin on omat mieltymyksensä. Myös tilat ja välineet asettavat oman rajoituksensa.

Yksi on hyvä toisessa ja toinen toisessa ja jotkut molemmissa tai kaikissa. Kansalaiskoulu oli hyvä koulu aikanaan, koska se antoi tekemisen mahdollisuuksia heille, joille teoreettisempi opetus ei oikein maistunut.

Nykyisin ei ole näyttelyitä, niinpä olen silloin tällöin kuvannut töitä ja laittanut niitä esille koulun kotisivuille. Onnistumisen iloa tuottaa, kun näkee oman tuotoksensa tällä tavoin. Suomessa on vahvat käsityön perinteet. Perinne on hyvä pohja, mutta aikaa on seurattava, jotta tekeminen motivoi.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
6.5.2011
Urjalan kulmilta
Suuntana jokivarsi

Pikkupoikana kevät oli kiireistä aikaa. Koulun lisäksi piti ehtiä moneen muuhunkin paikaan. Silloin kylillä oli samanikäistä porukkaa aina sen verran, että yhdessä yleensä mentiin. Polkupyörä laajensi maailmankuvaa paljon, koska sen avulla pääsi vähän pidemmälle. Mopoja ei vielä saatu ajaa, mutta pärinää pyörään tarvittiin ja sitä saatiin kiinnittämällä pyykkipojalla pahvilappu sopivasti niin, että se osui pinnoihin ja piti ääntä. Vielä enemmän ääntä syntyi, kuin laput laitettiin sekä etu- että takapyörään.

Siihen aikaan Urjalassa oli silloin tällöin vielä runsaslumisten talvien jälkeen tulvia. Niitä käytiin katselemassa ja olihan niitä ihan omilla kulmillakin. Kun vedet hieman laskivat, kiirehdittiin Hakkilan myllylle. Mylly ei silloin enää jauhanut. vesi virtasi tukkirännistä, jonka kautta tukkeja uitettiin vielä 1960 luvun alkupuolella.

Meitä kiinnostivat kuitenkin ne pienet vesilämpäreet, kosken alapuolella, joihin oli jäänyt myös kaloja. Niitä oli vedessä kivien lomassa ja sieltä saattoi ihan käsinkin saada kalan kouraansa. Tässä hommassa toiset olivat taitavampia. Ahventa ei kuitenkaan parantunut mennä tavoittelemaan, sillä sen selkäpiikeistä jäi komeat jäljen kämmenpohjaan. Yleensä oppi kerrasta.

Muuten mato-onki oli siihen aikaan poikien kalastusväline, mutta vähitellen alkoi tulla sen verran halpoja virveleitä, että niitäkin pystyttiin hankkimaan. Kauan sitä taidettiin joutua kinuamaan. Lopulta sain luvan ostaa sen omilla rahoilla.

Menin säästöpankkiin nostamaan 20 markkaa. Taisi Poussan Saara vielä kysyä, että oletko nyt varmasti harkinnut, mihin rahasi käytät. Merkkiä en enää muista, mutta punainen kela virvelissä oli. Eihän sillä mitään suuria saaliita saatu, mutta, kyllä sydän mukavasti pompahti, kun vieheeseen tarttui muutakin kuin partahaukia.

Kalastuksen seuraava aste oli katiskan hankkiminen. Samaisella joella sitä pidettiin ja sitähän piti käydä kokemassa melkein päivittäin. Sulkavat taisivat olla tavallisimpia saaliita. Joku naapurin pojista kokeili pitkää siimaa, mutta en sillä onnistunut kovin hyvin. Liekö ollut väärässä paikassa.

Jokien, valtaojien ja purojen varret tulivat kyllä meille keväisin tutuksi muutoinkin. Syy oli tietenkin pajustaminen. Yritettiin etsiä pitkiä pajunoksia, jotka sitten vietiin kotiin ja kuorittiin. Hyvistä paikoista saattoi olla joskus pulaakin, sillä tämän harrastuksen parissa oli paljon urjalalaisia poikia ja tyttöjä. Ihan tarkasti ottaen oksien taittamiseen olisi tarvittu, kuten nykyisinkin, maanomistajan lupa, mutta eipä ketään pajujen raksimisesta taidettu rangaista. Enemmän paju oli haitaksi pellonreunoissa.

Urjalassa toimi tuohon aikaan paljon koritehtaita, jotka käyttivät yhtenä raaka-aineena pajua. Sadan kappaleen nipusta taisi saada 50 penniä. Olihan siinä hommaa, että sata pajua sai kuorittua. Konsteja oli erilaisia. Tavallisin oli varmaankin puusta tehty pulikka, joka oli sahattu halki toisesta päästä. Sitä pidettiin polvien välissä. Paju vedettiin raosta ja toisella kädellä puristettiin, jolloin kuori lähti tuoreesta pajusta hyvin irti..

Ei silloin rahaa vuoltu kuin tuohta ja vähäiset pennit piti lasten sanamukaisesti kiskoa vaikkapa pajuista. Ehkä sillä tavalla hankittua omaa rahaa osasi arvostaakin enemmän. Eihän rahaa siihen aikaan vanhemmillakaan liiemmälti ollut. Kovalla työllä oli se hankittava.

Tämmöiset muistot tulivat mieleen, kun katselin poikia, jotka virvelit selässä suunnistivat joelle ja niille samoille paikoille, joissa mekin aikanaan kävimme. Urjalassa toimii myös aktiivinen kalakerho, joka järjestää aina silloin tällöin onkikilpailuja. Kisoissa on joskus kova taso, sillä useita kerhon jäsenistä ovat menestyneet niin henkilö- kuin joukkuekohtaisissa kisoissa aina Suomen mestaruuksiin asti.

Ja kyllähän se niin on, että kerran kesässä on päästävä ainakin ongelle. Virvelit ja muut välineet vaativat jo erilaisia lupia. Luparahoilla ylläpidetään myös paikallisia kalakantoja. Kireitä siimoja toivon kaikille harrastajille!

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
29.4.2011
Urjalan kulmilta
Koskettavia ja uskottavia tarinoita

"Kolmen talon jälkeen tultiin myllylle. Pettymys oli suuri, kun mies katseli myllyn raunioita. Myllärin asuntokin oli purettu. Koski vain pauhasi vanhaa lauluaan, siihen eivät ajan hampaat olleet pystyneet. Mies nousi autoonsa ja ajoi pois. Kuka hän oli, sitä voi vain arvuutella. Vieraaksi hänet luokiteltiin ja siksi hän varmaan itsensä tunsi."

Näin päättyy Asko Viholaisen uusin kirja Suutari, kulkuri ja 51 muuta tarinaa. Myllylle saapuva mies on pettynyt, kun ei tapaa hänelle tuttua ympäristöä. Siksi hän ei voi olla vieras mies, vaikka kukaan hänet nähneistä kylän nykyisistä asukkaista ei häntä tuntenut. Hän oli ollut liian kauan muualla.

Asko kertoo tarinoissa siitä ajasta, jota ei enää ole. Tarinat ovat lyhyitä ja taidolla laadittuja kertomuksia. Kuvatun ajan eläneet pääsevät tarinoiden myötä välähdyksenomaisesti palaamaan menneeseen. Mukana on arjen kuvausta ja vähän juhlahetkiäkin. On kertomuksia työstä, myös vanhoista työtavoista, käsityöläisistä, isännistä ja emännistä, piioista ja rengeistä sekä itsellisistä.

Asko kuvaa kylätasolla, tavallisten ihmisten välisiä jännitteitä, toiveita, odotuksia, mutta myös pettymyksiä, sortumisia ja vähän sorrettuja ja valankäyttäjiä, syntymää ja kuolemaa sekä lähtöjä ja tuloja. Kertomukset sijoittuvat Lappiin, Karjalaan, Hämeeseen Padasjoelle ja Urjalaan ja ehkä vähän muuallekin.

Monella tarinalla on todellisuustausta ja siksi ne ovat koskettavia ja uskottavia. Joissakin kohdissa kirjoittaja on joutunut muuttamaan nimiä vaikkapa Nurmisesta Niittyseksi. Urjalalaisille tuleekin lisämielenkiintoa juuri näistä nimen, paikan ja ympäristön muutoksista. vain ne, jotka tuntevat vanhaa, löytävät nämä tästä kirjasta.

Otetaan nyt vielä yksi esimerkki. Kenestä mahtaa olla kyse, kun kirjailija kirjoittaa: "Opettajaksi oli juuri hiljattain muuttanut Colliander-niminen mies perheineen Helsingistä. Hänen oli aluksi hiukan vaikea sopeutua maalaiskylän elämään, mutta pian hän omaksui kylän rauhallisen elämisen rytmin."

Nimien vaihtamista Asko perusteli sillä, ettei tarvitse joutua käräjille, jos joku rupeaa kyselemään kunniansa perään. Silloin täytyisi kyllä olla aikamoinen tosikko, jos joku moiseen ryhtyisi. Elämä on kuvattu sellaisena, kun se joskus oli tai saattoi olla. "Kylä vietti rauhaisaa elämäänsä. Apua annettiin ja apua saatiin, muuten ei toisten tekemisiin puututtu. Jokainen eli omaa elämäänsä, ellei se rikkonut kylän kokonaishenkeä."

Askon tarinoissa kulkee mukana leppoisa huumori. Väliin ei voi olla purskahtamatta ääneen nauruun, kun vastaan tulee oikein herkullisia kohtia. Näin vapun alla sopii mainita vaikkapa tapaus sairastuneesta lehmästä, jonka paikalle tilattu eläinlääkäri toteaa olevan umpikännissä. Oli löytänyt isännän juomatehtaan mäskit ja syönyt. Tietenkin isäntä sai naisväeltä siipeensä. Lehmä katseli selvittyään viattoman näköisenä toruvaa tytärtä, joka totesi: "Senkin simasuu, känniläine, varmaa häpeäisit, jollet olisi lehmä."

Asko Viholaisen viides kirja on tarinakirja. Aiemmat kirjat ovat olleet runokirjoja, joskin joissakin niistä oli mukana myös pieniä tarinoita. En tiedä onko jatkossa luvassa vielä pidennystä tarinoihin tai pitkä tarina eli romaani. Siihen Asko halutessaan pystyy, sillä hänellä on tarkka korva ihmisten puheenparrelle. Elämänkokemusta erilaisissa asumis- ja työympyröissä on kertynyt, joten eväitä

olisi. Toisaalta lyhyet kertomukset ovat myös mainioita. Runoja kirjoittaessaan hän on oppinut tiivistämään.

Meriaiheisia runoja hänellä ilmeisesti olisi jo varastossa. Runojen kirjoittamisella ei Askon mukaan kukaan elä, ei kirjoittaja, eikä kustantaja ellei satu olemaan joku Heli Laaksonen. Murteessa Asko on lähes yhtä taitava.

Ennen myllylle päätymistään, alussa mainittu vieras pysäytti kaksivärisen autonsa sillalle, kylän nuorten entiselle kokoontumispaikalle, heitti kiven jokeen, ehkä niin pitkälle kuin suinkin jaksoi. Hän naurahti ja jatkoi matkaansa. Asko tarinoille soisi tulevan jatkoa. Jäihän siltakin vahtimaan jokea ja odottamaan seuraavia tapahtumia.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
22.4.2011
Urjalan kulmilta
Erilaisia todellisuuksia

Jotta voisi ymmärtää ja selittää vaalien tulosta, pitää oivaltaa, että Suomessa on monta todellisuutta, jotka eivät välttämättä kohtaa toisiaan. Julkisuutta hallitsee todellisuus, joka syntyy parin neliökilometrin alueella Helsingissä. Monen todellisuus on erilainen ja se ei pääse juuri koskaan esille. Syntyy voimattomuuden, syrjään jäämisen ja hylätyksi tulon tuntemus. Tällä kertaa perussuomalaiset antoivat tässä todellisuudessa eläville ihmisille kanavan näyttää.

Sanotaan, että Suomi on moniarvoinen yhteiskunta. Väite pitää paikkansa. Kun jokin ryhmittymä kuitenkin alkaa vaatia, että kaikkien pitäisi jakaa heidän maailmankuvansa ja ajattelutapansa, nousee vastareaktio. Julkisuutta hallitsee kerrallaan yksi totuus. Aika usein se ei vastaa niitä syviä virtauksia, joiden varaan monen muun ryhmän todellisuus ja arvot perustuvat. Jossain vaiheessa, vaikka perusasiat olisivat hyvinkin, nousee kuitenkin, halu näyttää ja näpäyttää valtaeliittiä. Toiset valitsevat vetäytymisen ja jättäytyvät ulkopuolelle ja eivät edes äänestä. Siksi Urjalassa oli vaalipiirin alhaisin äänestysprosentti.

On esimerkiksi työttömän ja työssä käyvän todellisuus. On nuoren ja vanhan, on koulutetun ja kouluttamattoman, on pienituloisen ja hyvätuloisen, on palkansaajan ja yrittäjän, toimeentulotukea saavan ja veroa maksavan, on kanta-asukkaan ja maahanmuuttajan, on kaupunkilaisen ja maalaisen, on vanhoillisen ja vapaamielisen, on uskovan ja maallistuneen, on heikon ja voimakkaan, on yksinäisen ja perheellisen, on terveen ja sairaan, raittiin ja alkoholisoituneen, on luottamushenkilön ja virkamiehen, on alamaisen ja vallankäyttäjän, on suomalainen ja kansainvälinen sekä vähempään tyytyvän ja ahneen todellisuus. Kansa ei ole jakautunut kahtia. Se on jakaantunut erilaisiin ryhmiin, jotka eivät aina puhua samaa kieltä ja ymmärrä toisiaan.

Vaalien jälkikommenteissa ovat huolestuttavampia ne, joissa todetaan, että mikään ei juuri muutu. Se saattaa olla totta ja jopa mahdollista, koska valtakoneistoa pyörittää aisoihin vihkiytynyt virkakoneisto ja etujärjestöjoukko. Kohta uudet ministerit taas kertovat, että asioita selvitetään ja mietitään työryhmissä, kun lupaukset eivät muutu päätöksiksi. Vain harvat heistä pystyvät peittoamaan todellisen valtaeliitin. Kun kaikille on luvattu jotakin, kukaan ei tunne saavansa mitään.

Vaalien jälkeen juhlittiin voittona vajaan ja yli kahden prosenttiyksikön vaalitappioita, jotka normaalitilanteissa olisivat saattaneet olla syitä siirtyä oppositioon. Sosialidemokraattien oppositioaika jäi liian lyhyeksi, jotta puolue olisi todellisesti uudistunut. Moni perusdemari löysi sosialidemokratian perussuomalaisista. Urjalassa moni kokoomuslainen äänesti myös perussuomalaisia ja samoin keskustalaiset löysivät heistä alkiolaisuutta. Köyhä tunsi, että hän on vähäpätöisempi kuin portugalilainen. Osuutemme tukipaketista olisi samaa luokkaa, jolla Sanoma-konserni osti viihdekanavia Hollannista.

Jotta voimme ymmärtää, mitä on tulossa, kannattaa huomata, että uudessa kokoomuksen eduskuntaryhmässä miltei puolet on Helsingistä ja Uudeltamaalta. Se maailma on erilainen kuin omamme täällä. Joukossa ei ole enää urjalalaissyntyistä Sanna Perikiötä, jonka edustajaura jäi tällä erää yhteen kauteen. Kaikki Pirkanmaan demariedustajat ovat Tampereelta. Sekin maailma on erilainen kuin meidän todellisuutemme.

Perussuomalaiset saivat kannatusta tasaisesti maan eri osissa ja myös kaupungeissa ja maaseudulla. Naapurista Punkalaitumelta tuli kansanedustajaksi myös Urjalan ääniharava Martti Mölsä..

Ilahduttavaa oli, että Sirkka-Liisa Anttila sai kaverikseen nuoren Sanni Grahn-Laasosen. Mika Penttilä suotta ilmoitti jättävänsä yrittämisen tähän kertaan ja valitettavasti Lintosen Minnan paluu
ei onnistunut. Etelä Pirkanmaan uusi kasvo on Pauli Kiuru, vaikka Sastamalan Arto Satonen oli paikallisen kokoomusväen suosikki.

Keskustan kävi huonoimmin. Lunta tuli tupaan koko vaalikauden vaalirahasotkussa. Jos valta ei turmele, se voi sokaista ja heikentää kuullun ja nähdyn ymmärtämistä. Jos omista periaatteista annetaan periksi, kannattajat rankaisevat äänestyskopissa. Hyvääkin keskusta sai aikaan, se huomataan vasta vähän myöhemmin.

Näin hiljaisella viikolla kerrataan Raamatun tapahtumia, joissa juhlitusta ratsastajasta tulee kaikkien hylkäämä ristiinnaulittu. On sovitus, tulee armo ja ylösnousemus ja uusi iankaikkinen todellisuus meille kaikille. Iloista pääsiäistä!

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
15.4.2011
Urjalan kulmilta
Uuden hallituksen on nostettava nuoret ykköseksi

Kerrotaan, että uuden hallituksen ohjelmaa olisi laadittu jo pitkän aikaa. Etujärjestöissä on jo pitkän aikaa koottu listoja niistä asioita, jotka pitäisivät olla mukana hallitusohjelmassa väristä riippumatta. Kun meidän tavallisten äänestäjien kantaa ei neuvotteluvaiheessa enää paljon kysellä, kun valtakirjat ovat uusien kansanedustajien taskussa. Ajattelin tähän listata muutaman mielestäni keskeisen asian, jotka pitäisi saada kuntoon.

Varsinainen hallitusohjelma on monikymmensivuinen opus ja kun tähän käytössä olevaan tilaan mahtuu vain muutama kohta, niin laitan ensiksi mieleen tulevat ja jätän loput pois. Neljä vuotta on pitkä aika ja tulevaisuuden ennakoiminen on vaikeaa, kun Suomemme, Lounais-Hämeen ja Pirkanmaan sekä Urjalan asioihin vaikuttavat myös rajojemme ulkopuolella tapahtuvat asiat, voi tulla sekä myönteisiä että epämiellyttäviä yllätyksiä.

Ensiksi pitäisi erottaa ne asiat, joihin politiikalla voidaan vaikuttaa ja mihin ei voida vaikuttaa. Myös talouselämän ja avoimen sektorin tulee kantaa vastuuta asioista ja tietenkin meidän ihmisten omalta osaltamme.

Tarvitaan omatoimisuuteen kannustava yhteiskuntasopimus, jossa perustulo muodostuu työstä. Jos päätoimista työtä ei ole yhteiskunnan tuki palkitsee osatyön samansuuruisella toimeentulotuella siihen asti, että ihminen pärjää.

Tärkein kohde ovat nuoret. Koulutus ja työpaikka pitää järjestää. Ketään ei saa jättää roikkumaan vuosikausiksi epävarmuuteen. Koulutusta tehostetaan ja työuran alkua joudutetaan.

Yhteiskunnan rakentaneille vanhuksille turvataan asuminen ja terveydenhoito kotona tai mahdollisimman lähellä. Tämä porukka kasvaa. Urjalassa tunnemme nämä ongelmat, mutta kaupungeissa ei ole varauduttu tämän ikäluokan kasvaviin tarpeisiin.

Kunnat ja valtio sopivat tehtävä- ja kustannusjaosta. Vaikuttavin uudistus on tehtävä erikoissairaanhoidossa. Edessä olevista haasteista ei selvitä ilman uudelleenjärjestelyjä. Kuntien määrä päätetään kunnissa itsehallinnon periaatteen pohjalta

Yhteisöllisyyttä vahvistetaan, lähipalvelut taataan ja muistetaan, että kaikki eivät käytä tietokonetta, eivätkä aja autoa. Lähiruokaa ihan oikeasti, eikä vaan periaatteessa.

Jostakin pitää saada rahat. Pääomatuloveron korotus ei juuri tuo mitään. Arvonlisäveron korotus kohtelee ankarammin pienituloisia kuin paremmin ansaitsevia. Verot maksukyvyn mukaan ja tasaverokehitys ei ole sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Yrittäjyyttä pitää edistää. Toiminnan tulisi olla kannattavaa alkustartin jälkeen. Yritystukia voidaan karsia ja periä takaisin toimintoja muualle siirtäviltä. Harmaata taloutta ja hillitöntä oman edun tavoittelua kaikilla aloilla pitää hillitä.

Tulevaisuus on lapsissa. Perheen ja työelämän yhteensovittaminen vaatii vielä paljon. Turvallinen kotielämä, hyvä päivähoito, kestäviin arvoihin perustuva tulevaisuuteen suuntautuva koulutus ja hyvät harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä.

Emme saa tuhota luontoa. Voimme hyödyntää sitä taitavasti, jolloin syntyy myös paljon uutta työtä ja yritystoimintaa maaseudulle.

Tila loppui ja paljon jäi vielä sanomatta. Lisään kuitenkin vielä yhden. Pitää vähentää suuruuden ihannointia ja keskittämistä. Pienet ovat sopivia ja sitä paitsi ihan mukavia.
Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
8.4.2011
Urjalan kulmilta
Valta on nyt kansalla

Eräs tuttavani ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hän aio katsella yhtään vaalitenttiä. Tähän mennessä niitä on tullut muutama ja samat aiheet on käsitelty useaan kertaan. En torstaina katsellut mainoskanavan vaalikeskustelua, kun samanaikaisesti tuli kakkoselta Heikki Luoman käsikirjoittaman Pirunpellon uusi jakso. Joku välillä seurasi meillä toisesta telkkarista vaaliohjelmaa, josta ei muuta kuulunut kuin toisten päälle puhumista.

Nykyisin vaalitaistelu käydään ulkotiloissa, ei seurantaloilla, työväentaloilla, tupailloissa ja muissa sisätiloissa. Torilla ja kauppakeskuksissa ehdokkaat liikkuvat ja jakavat esitteitään ja tarjoavat hernerokkaa, kahvia, mehua tai makkaraa. Tänään tarjontaa on taas Urjalan torilla ja vielä kerran viikon päästä. Vaalit siirrettiin huhtikuuhun, jotta kampanjointi olisi helpompaa.

Torilla näin kevätaikaan pyörii vanhempaa väkeä. Joku töissä oleva saattaa siellä päästä ruokatunnillaan pistäytymään. Joillakin työpaikoilla käy myös ehdokkaita. Tosin joillakin työpaikoilla vierailut on kieltänyt työnantaja ja toisilla työntekijät.

Vaaleissa puoluevalintaan vaikuttavat monet tekijät. Suurin osa äänestäjistä on puolueuskollisia. Oma kanta on muotoutunut lapsuuskodissa tai se on omaksuttu myöhemmässä vaiheessa. Jos oma puolue ei tyydytä, usein reagoidaan sillä, ettei äänestetä lainkaan. Toisen puolueen valitseminen ei käy niin helposti.

Vaaleissa on myös aina liikkuvia äänestäjiä. He eivät ole aatteellisesti, ammatillisesti tai yhdyskuntaluokkasidonnaisia. He saattavat vaalista toiseen vaihtaa äänestyskohdetta. Osa äänestää myös sitä, jonka arvelee voittavan. Voittajan puolella on aina helpompi olla.

Osa äänestäjistä on ehdokassidonnaisia. On totuttu äänestämään eri tavoilla tunnetuksi tai tutuksi tullutta tai koettua ehdokasta. Kun tällainen ehdokas tai kansanedustaja ei sitten enää ole ehdokkaana, saattaa olla vaikeaa valita itselle sopivaa ehdokasta. Suomessahan äänestetään aina ehdokkaan numeroa. Ruotsissa äänestetään puoluetta, joka on laittanut ehdokkaat siihen järjestykseen, jossa toivoo heidän tulevan valituksi.

Vaalikoneita on tarjolla jokaisella televisio- ja lehtiyhtiöllä. Kokeilin neljää ja niistä voi hyvin päätellä, että kysymyksenasettelulla saatetaan ohjata valintoja. Kaikissa näyttää olevan lähes samat aiheet, mutta myös monia tärkeitä aiheita kysymyslistoista puuttuu. Esimerkiksi maakunnallisia ja paikallisia asioita kysytään varsin vähän, jopa maakuntalehtien omissa vaalikoneissa.

Omien vaalikonevastausten perusteella pärjäsivät erityisen hyvin nuoret ehdokkaat. Valitettavasti harvoin nuorilla on todellisia mahdollisuuksia tulla valituksi. Näin käy, jos ajatellaan aina niin, että oman ehdokkaan pitää tulla valituksi. Kun ajattelen omaa äänestyskäyttäytymistäni eduskuntavaaleissa, niin useammin on tainnut käydä niin, että äänestämäni ehdokas ei ole tullut valituksi. Tosin joskus olen onnistunutkin.

Eräs valintaperuste ehdokasta valitessa on maantieteellinen etäisyys. Urjalasta ei ole omia ehdokkaita tälläkään kertaa. On valitettavaa, jos valitut edustajat keskittyvät kaupunkeihin ja erityisesti Tampereelle. Maailma näyttää sieltä usein niin toisenlaiselta kuin näiltä kulmilta katsellen.

Minua harmittaa aika usein se, että varsinkin media on pinnallistanut politiikan ja tehnyt siitä huvinäytelmän. Kysymys on kuitenkin kansanvallasta, johon meillä on onneksi pitkät perinteet. Useimmat politiikassa mukana olevat ihmiset ovat siellä tosissaan edistämässä tärkeinä pitämiään asioita. Jyvät karsiutuvat akanoista tälläkin alalla.

Nyt valta on kansalla. Meillä jokaisella äänestysikäisellä on yksi ääni. Käyttämällä sitä voimme vaikuttaa painotuksiin ja myös pidemmälle meneviin ratkaisuihin. Samat pulmat ja ongelmat ovat vaalien jälkeenkin. Vastuunkantaminen ei ole helppoa. Kansanvalta juhlii, jos mahdollisimman moni käy äänestämässä joko ennakkoon tai vaalipäivänä.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
1.4.2011
Urjalan kulmilta
Tuttuja televisioruudussa

Viime aikoina on urjalalaisilla television katsojilla riittänyt jännitystä seuratessaan ainakin kolmen paikallisen tai täällä asuneen vaiheita telkkarin kanavilla. Kakkonen on esitellyt rajajääkäreiden erikoisjoukon toimintaa ja Suomen parhaita kuoroja. Nelosella on etsitty Suomen parasta kotikokkia.

Imatralla voi suorittaa asevelvollisuutensa yhdessä Suomen vaativimmista yksiköistä. Kuusiosainen sarja kertoo varusmiesten pyrkimisestä ja tulosta yksikköön ja heidän selviytymisestään vaativista tehtävistä. Sarjassa esitellään kuusi päähenkilöä. Ammattikuvaajien lisäksi he ovat itse taltioineet osan televisiosarjassa nähtävistä otoksista. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 2009 kesästä kesään vuonna 2010.

Urjalasta on mukana Markus Toorikka, joka ainakin tähän mennessä nähdyissä jaksoissa on pärjännyt oikein hyvin. Sitä osoittaa valinta kolmen parhaan joukossa reserviupseerikouluun. Urjalassa asuessaan Markus on harrastanut jääkiekkoa ja palokuntatoimintaa. Parhaillaan hän opiskelee ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi, johon hän on saanut kokemusta toimiessaan ensivasteryhmässä.

Erikoisjääkärijoukkoa esittelevää ohjelmaa ovat ainakin paikalliset nuoret seuranneet mielenkiinnolla. Osa on armeijan käyneitä ja pääsevät vertailemaan omia kokemuksiaan. Osalla tämä vaihe on vasta edessä. Asevelvollisuuden suorittamisen näkökulmasta ohjelma on mainosta armeijalle, joka nykyisin voi antaa nuorille monenlaista erikoiskoulutusta, kunhan niistä vain itse haluaa Markuksen tavoin ottaa selvää.

Nykyisin Lapissa yhdessä poikaystävänsä kanssa asuva, Virossa syntynyt Sirly Schinmann asui aikanaan täällä Urjalassa ja kävi täällä koulua. Hän osallistui tuhannen muun halukkaan kanssa kotikokkikisaan, josta neljätoista valittiin televisiolähetyksiin. Sirly pääsi lopulta neljän parhaan joukkoon ainoana naisena. Tällä viikolla valittiin kaksi finalistia, jotka molemmat olivat miehiä. Ensi viikolla selviä kumpi heistä voittaa MasterChef-kisan.

Nyt nähdyssä kisassa 14 finalistia on kilpaillut joukkueina, pareina tai kamppaillut painetehtävissä jatkopaikoista. Kyse on kilpailusta, jossa aina joku putoaa ja parhaiden pitäisi jäädä jäljelle. Kisan aikana kilpaillaan, mutta siinä varmaan syntyy yhteisten kokemusten kautta myös kaveruussuhteita.

Sinänsä minun mielestäni telkkarin ruokaohjelmissa on liikaa kilpailua kiirettä ja kauheaa hosumista, joka ei mielestäni ruuanlaittoon kuulu. Vaikka myöntää täytyy, että joskus kotonakin väännetään aika nopeasti jotakin ruokaa, kun nuoriso tulee kotiin ja sanoo kuuluisat sanat: "Eiks täällä oo mitään syötävää?" Sana syötävä tarkoittaa tässä yhteydessä jotakin muuta, jota me aikuiset miellämme ihan perusruuaksi. Kyllä nuoriso itsekin kokkailee. Yläkoulun kotitalousopetus on todella tarpeellista. Nummen Taina siitä pääosin Urjalassa vastaa. Reseptejä löytyy paitsi pitäjällä julkaistuista ranskaopiskelijoiden reseptikirjoista, niin myös internetistä vaikka kuinka paljon.

Kulttuurin saralla kilpaillaan. Kuoroista on tullut nyt muotiasia. Nelosella kisattiin keväällä kuorosodassa. Kakkoskanava etsii Suomen parasta kuoroa. Urjalan tänä keväänä 30 vuotta täyttävä mieskuoro ei ole kisassa mukana, mutta Urjalankylän koulun emeritusjohtaja Aimo Rytky on mukana Vanjan Laulussa, joka pääsi yleisön suosikkina alkuerästä jatkoon. Seuraavan kerran Aimo nähdään viikon päästä lauantaina, jolloin viimeisestä välierästä pääsee vain yksi kuoro

loppukilpailuun. Loppukilpailu on eduskuntavaalien aattopäivänä 16. huhtikuuta. Finaalin valitaan kuoro yleisöäänestyksen ja tuomariston äänien yhteisvaikutuksella. Toivotaan, että Ami nähdään myös silloin telkkarissa.

Telkkarin kanavat ovat täynnä julkisuuden henkilöitä. Tavallista kansaa pääsee vähemmän esille, vaikka heidän joukossaan on monen alan taitajia. Mainitut urjalalaiset ovat omalta osaltaan sen osoittaneet. Ja ainahan on vähän lisäjännitystä ja lisämaustetta, kun mukana on tuttuja läheltä.

Tämä juttu ei siis olut aprillia. Muistakaahan tänään olla tarkkoina, ettei teitä päästä aprillaamaan. Mitähän koululaiset tänä vuonna keksivät?

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
25.3.2011
Urjalan kulmilta
Urjalan jääkausi jatkuu vielä huhtikuulle

Kesäaika alkaa sunnuntaina. Urjalassa, jossa jotkut asiat tuppaavat tapahtumaan viiveellä, jääkausi päättyy kuitenkin vasta neljäs huhtikuuta. Kyseessä on tietenkin jääkausi Urjalan jäähallissa. Oikea jääkausi, joka muovasi maamme maisemia tehokkaasti, päättyi jo muutamia tuhansia vuosia sitten. Saapa nähdä, milloin päättyy talvi, joka viime syksynä alkoi melko aikaisin. Tällä viikolla oli yksi lämmin kevätpäivä joka pehmensi pihat ja pihatiet.

Jäähallin jääkausi alkoi jo elokuussa. Siitä alkaen ovat joukkueet voineet harjoitella ja pelata sarjaotteluita ja turnauksia. Kauden ehdoton yllätys oli Urjalan Sisukiekon nouseminen karsimaan Suomi-sarjaan. USiKi nousi viime keväänä kolmosesta takaisin kakkosdivisioonaan. Syksyn pelit sujuivat sen verran hyvin, että joukkue sijoittui sarjassa kolmanneksi ja pääsi mukaan Suomi-sarjan karsintoihin, joihin joutui myös siellä pelannut Forssan Palloseura. Näin saatiin paikallisottelujen tunnelmaa sekä Urjalan että Forssan halleihin.

Edustusjoukkue pelasi karsinnassa 21 ottelua, joista kaksi päättyi voittoon ja lopuissa tuli tappiota milloin niukemmin ja milloin runsasmaalisesti. Forssa voitti sarjan saatuaan 16 voittoa. Keuruun Pallo oli toisena ja vaasalainen Red Ducks oli kolmas karsinnassa sarjapaikan varmistanut joukkue. Nokian Pyry neljäntenä joukkueena päätyi jatkokarsintoihin.

Urjala oli tässä karsintalohkossa asukasluvultaan pienin mukana ollut paikkakunta. Osa karsinnassa olleista joukkueista on joko Mestiksen tai jopa SM-liigan joukkueiden farmijoukkueita, joten tasoero oli tietenkin selvä. Pelaamineen vaativammalla sarjatasolla merkitsi Sisukiekolle huomattavaa eteenpäin menoa pelitaidossa ja joukkueena pelaamisessa.

USiKi:n paras pistemies oli kokenutta pelaajakaartia edustava Hannu-Pekka Leinonen. Ilahduttavaa oli havaita, että joukkueen nuoret pelaajat murtautuivat hyvin esiin peleissä. Tämä lupaa hyvää jatkoa, kun joukkue pelaa ensi syksynä kakkosdivisioonassa. Voi olla, että ensi keväänäkin päästään seuramaan Suomi-sarjan karsintoja. Joukkue muotoutuu kesän aikana, jolloin nähdään ketkä pelaajista jatkavat ja ketkä lopettavat ja keitä uusia kasvoja joukkueeseen kenties nousee.

Urjalassa jääkiekon junioritoiminnasta on viiden vuoden ajan vastannut Etelä-Pirkanmaan kiekko. EPiK:lla oli tällä kaudella niin A- kuin B-junioritkin. Tiettävästi ensi kaudeksi on tulossa A-juniorit. Tämä ikäluokka on pienellä paikkakunnalla haasteellinen, koska tässä vaiheessa vaihtuu usein opiskelupaikka ja osa on myös armeijassa.

Joukkueiden muodostumiselle myös muissa juniorijoukkueissa on ollut ratkaisevaa voimanlisä, joka on saatu Toijalasta ja Viialasta ja muilta naapuripaikkakunnilta. Nuoremmissa ikäryhmissä on ollut mukana myös tyttöjä. Ringeten harrastus alkoi Urjalassa syksyllä. mutta joukkuetta ei vielä siinä ole ollut. Sisukiekon naisjoukkue sijoittui omassa sarjassaan kolmanneksi.

Urjalassa toimi syksyllä seuratyöntekijänä Esa Säteri. Esan panos on ollut Urjalan jääkiekolle erittäin myönteinen. Hänen toimestaan saatiin monia uusia asioita liikkeelle. Esa vastasi myös Sisukiekon edustusjoukkueen valmennuksesta.

Tulevaisuuden kannalta nuorimmissa ikäluokissa on ratkaisevaa, millaisia valmentajia ja joukkueenjohtajia kuhunkin joukkueeseen saadaan. Myös joukkueiden muodostaminen siten, että mahdollisimman monella on mahdollisuus aloittaa ja jatkaa harrastusta on ratkaisevan tärkeää.

Kun perheestä pelaa kolme jääkiekkoa, ei tahdo juuri jäädä aikaa muulle. Meiltäkin on joka päivä hallilla joku harjoittelemassa, pelissä, kahviossa tai kuuluttamassa. Vastaavalla tavalla toimivat monet muut perheet. Aikuisten mukanaolo erilaisissa tehtävissä on tärkeää lapsille ja nuorille. Talkootyö mahdollistaa nuorten harrastamisen.

Urjalassa on sekä talvella että kesällä hyvät mahdollisuudet harrastaa monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja. Suorituspaikat ovat tämänkokoiseksi paikkakunnaksi erinomaisessa kunnossa. Talvilajien jälkeen käynnistyvät pian kesäisemmät lajit kuten jalkapallo ja yleisurheilun ulkokausi ja monet muut lajit. Minusta on erittäin hienoa se, että Urjalassa seurat lomittavat toimintaa niin, ettei tulisi turhaa samanaikaisuutta. Hienosti myös kannustetaan eri seuroihin ja liikuntamuotoihin, jotta lapset ja nuoret löytäisivät oman lajinsa monipuolisen harrastamisen kautta. Urjalassa on hyvä harrastaa.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
18.3.2011
Urjalan kulmilta
Tiedotusta jälkikäteen

Urjalan kunnan internet-sivustolla on seuraava lainaus: " Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus hyvään hallintoon. Hyvä hallintotapa muodostuu seuraavista osatekijöistä: oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti, oikeus saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä, oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa viranomaisessa, hallintoasian käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi hallintoasiaa käsiteltäessä, oikeus saada perusteltu päätös hallintoasiassa, oikeus hakea muutosta annettuun päätöksen (valituksenteko) (Lainvoimaisuustodistuksen hakeminen)"
Perustuslain pykälälainauksen jatkoksi on kirjattu seuraava Urjalaa koskeva oma periaate: " Urjalan kunnassa noudatettavaan hyvään hallintotapaan kuuluvat lisäksi asiakkaiden tasapuolinen kohtelu, hyvä palvelu ja menettelytapoja koskeva neuvonta, virkatoiminnan puolueettomuus sekä käsittelyn objektiivisuus."

Koulumme keittäjä-siivooja sai eilen torstaina aamulla puhelinsoiton, jossa hänet kutsuttiin eilen iltapäivällä pidettyyn henkilökunnan tilaisuuteen, jossa esiteltiin ruoka- siivoustoimen uudelleenjärjestelyjä. Samalla kerrottiin, että maanantaina oli postitettu kirjallinen kutsu. Kirje tulikin päiväpostissa torstaina. Sitä en tiedä, miksi soitettiin, jos kirje oli oikeasti postitettu maanantaina.
Koulun johtajille tuli maanantaina viesti sivistystoimenjohtajalta, jossa todettiin näin: "ruokahuollon suunnitelmat koulukeittiöiden muutoksista on etenemässä ruokahuollon henkilöstölle pidettävään tiedotustilaisuuteen joka on 17.3. On hyvä että kerrotte että suunnitelmia on omalle henkilöstöllenne, jotta asia tulee tietoon organisaation eikä paikallislehden kautta. Tarkkaan en tiedä, mutta asiaa tullaan lähiaikoina tuomaan myös kunnanhallituksen tietoon. Eira on tehnyt tarkempia laskelmia koulunjohtajien kokoontumisen jälkeen."

Asiaa esiteltiin koulunjohtajien kokouksessa 15.helmikuuta. En ollut esteen takia paikalla, mutta sain hyvän informaation sivistystoimenjohtajalta. Palaverissa oli pyydetty taloudellisia laskelmia, joita ei ollut vielä siihen mennessä tehty.

Eilen asia ilmestyi myös kunnanhallituksen listalle ja oli luettavissa ilman liitetietoja kunnan kotisivuilla. Päätösehdotus kuuluu: "Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä edellä selosteessa sekä liitteissä esitetyt muutokset Urjalan kunnan siivous- ja ruokahuoltoyksikön organisaatiossa 1.8.2011 alkaen sekä 2. oikeuttaa hallintokeskuksen ja sen alaisen siivous- ja ruokahuoltoyksikön avaamaan uudelleen Kirkonkylän koulun keittiön alakoulu-päivähoito-ikäisille tuotantokeittiöksi, josta toimitetaan ruoka Aseman koulun, Urjalankylän koulun, Nuutajärven koulun ja päivähoidon palvelukeittiöihin."

Taustaksi kannattaa kertoa, että Urjalankylän koulun keittiö uudistettiin valmistuskeittiöksi vuonna 2007. Nuutajärven koulun keittiö remontoitiin viime vuonna. Myös Halkivahassa on tehty korjauksia. Asemalle tehtiin koulun peruskorjauksen yhteydessä valmistuskeittiö. Kirkonkylän koulun keittiö lopetettiin valmistuskeittiönä kymmenisen vuotta sitten ja ruoka on tullut sinne vanhainkodin hiljattain laajennetusta ja uudistetusta keittiöstä, josta ruoka viedään myös terveyskeskukseen. Nyt terveyskeskuksessa muutetaan ruuan jakopaikkaa.

En puutu tässä yhteydessä itse asian sisältöön, koska se veisi enemmän tilaa, kuin tässä on käytettävissä. Meillä oli tarkoitus käsitellä asiaa aikaisemman informaation pohjalta ensi tiistaina koulun vanhempainillassa. Jos Urjalan kunnanhallitus hyväksyy maanantaina kokouksessaan päätösesityksen, on asia jo ohi. Vain muutoksenhakukeinot ovat käytettävissä.

Tässä jutussani oli paljon lainauksia siksi, että jokainen voi itse päätellä toimiiko Urjalan kunta niin kuin se omilla kotisivuillaan (alun lainaukset) on ilmoittanut toimivansa. Kaikkia asianomaisia ei ole kuultu ja heille, joille asia on esitelty eilen, ei ole varattu riittävästi aikaa oman kantansa esittämiseen. Lapsilta, suurimmalta asiakasryhmältä, ei varmaan kukaan ole ajatellut edes kysyä.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.3.2011
Urjalan kulmilta
Havaintoja junan kyydissä

Kävin tällä viikolla monen vuoden tauon jälkeen junalla Helsingissä. Lähin toimiva rautatieasema on Toijalassa, joten sinne piti mennä ensi omalla autolla. Lipun junaan sai kätevästi ostettua internetin välityksellä. Jos sen olisi ostanut Toijalan rautatieasemalta, olisi pitänyt asioida automaatin kanssa. Junastakin tarvittaessa saa, mutta silloin peritään kolmen euron lisämaksu. Junaliput maksoivat 49,40 euroa.

Juna oli Toijalaan tullessa kymmenisen minuuttia myöhässä. Sinä aikana ehdin katsella aikatauluista, että Turkuun menee kahdeksan junavuoroa. Ensimmäinen lähtee 6.21 ja viimeinen sunnuntaisin 22.33. Yksikään niistä ei pysähdy Urjalassa. Vain Humppila ja Loimaa ovat pysähdyspaikkoja. Turusta Toijalaan tulee vastaava määrä junia pysähtymättä Urjalassa.

Raideliikenteen kehittäminen tuntuu nyt olevan kaikkien suosiossa. Erityisesti Helsingin ympäristöön kaavaillaan uusia ratoja, mutta myös Tampere kaavailee yhteyttä ainakin Pirkkalan suuntaan lentoasemalle. Vähemmälle huomiolle jää olemassa olevan rataverkon parempi hyödyntäminen. Urjala hyötyisi paljon siitä, jos junat pysähtyisivät täällä. Paljonhan asiasta on puhuttu, mutta tulosta ei ole tullut.

Helsinkiin matkatessa oli hyvä katsella paikoin noin 150 kilometrin tuntivauhdilla kiittävän junan ikkunasta radanvarren näkymiä. Aikanaan kuljin Helsinkiin töihin paljonkin junalla, joten nyt oli hyvä vertailla muuttuneita maisemia.

Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että kaikkia asukkaat, tuotantolaitokset ja palvelut pitää tunkea ahtaille alueille. Aamuisin ja iltapäivin tiet ovat täynnä autoja ja junat matkustajia. Joukkoliikenne toimii noilla alueilla myös linja-autoilla tai busseilla kuten "stadissa" tavataan sanoa.

Sattumalta huomasin eilisestä Helsingin Sanomista uutisen Uudenmaan maakuntakaavan luonnoksesta. Siihen oli merkitty ajatellut kasvualueet. Väkimääräennusteiden mukaan Uudenmaan väkiluku kasvaisi 300 000 asukkaalla. Tämä edellyttäisi radan rakentamista Lohjalle ja Loviisaan. Muutenkin raideliikennettä lisättäisiin.

Ei tässä nyt kait ihan päästä niihin yltiöpäisiin suunnitelmiin, joita edellisellä keskittämiskaudella 1960-luvun lopulla laadittiin. Joku koiranleuka laskisi, että silloisten kaavailujen mukaan etelärannikolla olisi asunut 15 miljoonaa ihmistä.

Tuntuu hurjalta, että Uuttamatta ja pääkaupunkiseutua kasvatettaisiin 0,3 miljoonalla asukkaalla. Kun Suomen väkiluku kasvaa melko hitaasti, tarkoittavat nämä ennusteet sitä, että se on jostakin muualta pois. Siksi hurjimmat keskittäjät haluavat hillitä maakuntien rakentamista ja kaavoitusta puuttumalla melko pieniinkin rakennuskohteisiin.

Kaikissa maakunnissa on käynnissä samanlainen suuntaus. Maakuntakaavoilla ja erilaisilla muilla ohjelmilla huolehditaan hyvin keskuskaupungin ja kaupunkiseudun hankkeiden edistämisestä. Maakuntien laitamilla ei oikein olla perillä näiden asiakirjojen merkityksestä. Maakuntaliittojen elimiin pitäisi lähettää pitäjien parhaat voimat, jota todella ovat kiinnostuneita näistä asioista ja paneutuvat suunnitelmiin. Äänettömiä hiljaisia mukanaolijoita ei kannata lähettää näihin pöytiin.

Aika karmaisevaa oli havaita mainitussa Uudenmaan maakuntakaavassa, että samanaikaisesti poistetaan Uudeltamaaltakin 60 kylää yhdyskuntarakenteesta. Kuitenkin ihmiset haluavat rakentaa sielläkin kaavojen ulkopuolelle vähän väljempiin maisemiin. Samaan aikaan rakennetaan uusia monen tuhannen asukkaan yksiköitä neitseellisiin maisemiin.

Keskittäjät ovat olleet vahvoilla. Milloin käytetään mitäkin perustelua. Nyt halutaan keskittää myös ympäristöperusteilla. Tässä suhteessa Suomen ympäristöliike on hukannut aidon missionsa tasapainoisesta Suomesta. Tämmöiseen käsitykseen tulin tällä junamatkalla ja lehtiä lukiessa Olen kuitenkin varma, että keskittämiselle tulee myös vastavirtaus. Toivottavasti se ei tule liian myöhään.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.3.2011
Urjalan kulmilta
Historian kirjoittaminen ei käy kädenkäänteesä

Kun Urjalan historian kirjoittaja Kirsti Arajärvi päiväsi toisen osan alkusanat, oli huhtikuu vuonna 1975. Ensimmäinen osa ilmestyi pari vuotta aiemmin. Jossain vaiheessa suunniteltiin kolmattakin osaa, mutta hanke raukesi ja on pysynyt hankelistojen ulkopuolella, koska kunnan rahatilanne ei ole ollut sellainen, että tähän tarkoitukseen olisi liiennyt markkoja tai euroja.

Pitäjähistorioiden kirjoittaminen ei taida muutoinkaan nykyisin olla muodissa. Syy lienee sama kuin Urjalassa eli rahanpuute. Ehkäpä on myös niin, ettei teoksille ole kysyntää. Urjalan historian kumpaakin osaa on edelleen kunnan varastossa. Jokunen kappale niitä ilmeisesti vuodessa myydään.

Urjalan historian ensimmäinen osa käsittelee aikaa vuosina 1590-1860 eli itsenäisen seurakunnan synnystä kunnalliselämän alkuun. Toinen osa kertoo vastaavasti kunnalliselämän alusta nykyaikaan. Ensimmäisen osan päälostikoista saa käsityksen sisällöstä: Urjalan seurakunnan synty, asutus, väestöolot, talonpojan maa, lahjoitettu maa, kruunu isäntänä, merkantilistinen talous, talonpojan omat oikeudet, seurakunta ja elämänmeno.

Tämä osa Urjalan historiaa on melko muuttumatonta. Tosin uusi tutkimus on tuonut esiin uutta asutuksen varhaisemmista vaiheista, joten tältä osin olisi päivittämisen tarvetta. Seurakunta julkaisi oman historiansa vuonna 1989. Sen kirjoittaja on Eeva Ojanen., joka on paneutunut muidenkin seurakuntien vaiheisiin.

Urjalan historian toisen osan pääluvut ovat seuraavat: Urjalan alue, kunnallinen toiminta, seurakunnallinen toiminta, taloudellinen toiminta ja kansalaistoiminta. Teos selvittää alkuun Urjalan kunnallisen toiminnan eriytymistä seurakunnan toiminnasta. Sehän kävi varsin vitkaan ja vaati patisteluja ylemmältä taholta.

Pääpaino toisessa osassa on 1800-luvun lopussa ja viime vuosisadan alkupuolella. Sotien jälkeinen aika on jäänyt melko vähälle tarkastelulle, mikä on toisaalta ymmärrettävää, kun teos kirjoitettiin 1970-luvulla. Tuon ajankohdan jälkeen on Urjalassa tapahtunut paljon, joka ansaitsisi tulla kirjatuksi kirjan kansien väliin. Hyviä esimerkkejä on myöhemmin julkaistussa paikkakuntahistorioissa.

Joku ehkä herättää ajatuksen, että pitääkö historia panna kansien väliin, vai olisiko se laitettava digitaaliseen muotoon, jolloin kaikki tietokonetta käyttää osaavat voisivat tutkia mennyttä aikaa. Tällöin myös päivittäminen ja ajan tasalla pitäminen olisi helpompaa. Tarvittaessa tästä materiaalista voisi itse tulostaa paperiversioita, jos niitä tarvitsee. En sulje pois tätäkään vaihtoehtoa, vaikka kirja on aina kirja. Historian voi kirjoittaa myös mielenkiintoiseksi.

Historian kirjoittaminen ei käy kädenkäänteessä. Siihen menee aikaa muutama vuosi aloittamisesta julkistamiseen. Viimeisten vuosikymmenien tutkiminen on kuitenkin helpompaa, koska materiaalia on runsaasti ja se on lähempänä omalla paikkakunnalla. Tukholmaan ei tarvitse mennä kuten enimmäistä osaa kirjoitettaessa. Tosin kansalaisjärjestöjen ja yritystoiminnan osalta arkistolähteitä ei aina ole.

Meistä saattaa tuntua yllättävältä että valokuvien löytäminen saattaa olla työlästä, kun puhutaan sodan jälkeisestä ajasta. Kokemuksesta tiedän, että se vaatii yllättävän paljon työtä ja vaivaa.

Nythän kuvia otetaan vaikka kuinka paljon, mutta niitäkään ei arkistoida eikä nimetä ja luetteloida järjestelmällisesti. Muistakaahan kartuttaa Urjalan kuvat -sivustoa, joka on internetissä.

Olen esittänyt Urjalan historian kirjoittamisen jatkamista niin useasti, että en usko hankkeen nytkään nytkähtävän eteenpäin. On silti hyvä aina silloin tällöin pitää asiaa esillä. Kotiseutuidentiteetti on osa vahvaa yhteisöllisyyttä, jota me kaikki tarvitsemme tänään ja tulevaisuudessa. Jos urjalalaiset ovat joissakin asioissa hitaita syttymään, niin on päinvastaisiakin esimerkkejä. Niistä saattaisi saada tarpeellista innostusta myös nykypäivän päättäjät ja paikkakunnan kehittäjät ja asukkaat.

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
25.2.2011
Urjalan kulmilta
Urjalaa musiikin saralla

"Puutarhatuoli lumen alta pilkottaa, en usko ett on kesä kaukana, vaikk on vielä pakkasta." Aloitan näin runollisesti, tosin ilman Kalevala-mittaa, koska ensi viikolla on suomalaisen kulttuuriin päivä eli Kalevalan päivä. Teksti on nykyajan käyttörunoutta eli iskelmäteksti.

Kiinnostuin tekstistä siksi, että sen kertosäkeessä lauletaan: "Olin vanha nainen hunningolla." Kun itse asun Hunnigolla, kiinnosti nähdä, että on iskelmän sanoissa sana hunningolla kirjoitettu isolla vai pienellä kirjaimella. Laulettunahan sitä ei voi kuulla, mutta sanoja tarkemmin kuunnellessa voi päätellä, että pienellä.

Erin Anttila tuli tunnetuksi Nylon Best-yhtyeen tummatukkaisena solistina. Vanha nainen hunningolla on hänen ensimmäinen suomenkielinen soololevynsä. Siinä on tarttuva ja mieleen jäävä sävel ja levy on soinut useasti eri radiokanavilla.

Miksi vanha nainen on hunningolla? Se johtuu siitä, että hän on neljäkymmentä vuotta ollut saman miehen lakanoissa ja pudottanut naiseutensa, kun liitto on laimentunut. Hän otti tietoisen riskin ja hairahti. Nyt hän katuu ja olo on kuin hunningolla.

Tämä Urjalan Hunninko sai nimensä siitä, että täällä oli aikanaan mestauspaikka. Rikoksen tehnyt oli joutunut turmion tielle ja sai palkkansa mestattuna teilipyörässä, kuten olen heinäkuussa 2009 tällä palstalla kertonut. Nykyiset asukkaat ovat joko syntyneet täällä tai muuttaneet Hunningolle vapaaehtoisesti, eivätkä ole hunningolla sen enempää kuin muutkaan urjalalaiset.

Urjalaa tehdään tunnetuksi myös toisaalla musiikin saralla. Kaartisen Vesa perusti jo 1980-luvulla Ville Toikan kanssa yhtyeen, jonka nimi on Kehro. Nyt yhtyeen musiikista voi kuulla herkkupaloja internetissä.

Kaartisen Vesa soitti aikanaan urjalalaisten poikien Hannu Sahan ja Jari Sikanderin kanssa bändissä Mummi kutoo. Mukana olivat osittain myös Heikki Saha ja Ossi Kohijoki. Yhtyeen ainoa LP ilmestyi 1975 ja digiversio täydennyskappalein 2008.

Kehro-yhtyeen levyllä tuodaan esiin Kehron kylää Urjalassa, sillä sieltä löytyvät mm kappaleet Kikuri ja Soilu. Musiikki on pääosin akustista ja korvia hivelevää taustamusiikkia. Tätäkin voi kuunnella internetin välityksellä.

Kehrolla on oma fanisivu Facebookissa. Sinne Vesa on kerännyt paljon muutakin tietoa Kehron kylän elämästä alkaen ensimmäisestä maininnasta aina nykypäiviin saakka. Hauska on kokoelma myös Kehro-tyyppisistä paikkakunnista tai nimistä ja ilmiöistä muuallakin maailmassa. Intiassakin lauletaan ihan selvästi kehrosta. Vesa kyseleekin Urjalan fanisivulla, että onko jonkun muun Urjalan "peräkylän kunniaksi tehty ylistyslaulua vinkuintiassa saakka".

Ehkäpä Kaartisen Vesa kumppaneineen järjestää joskus kesällä konsertin myös Urjalassa, jotta muutkin kuin internetiä seuraavat pääsisivät kuulemaan yhtyeen musisointia.

On mukava todeta, että monet Urjalasta aikanaan maailmalle lähteneet pitävät synnyin- tai kasvupaikkakuntansa mielessä. Kaartisen Vesa kirjoitti evakoista kaveriksi kirjaan ansiokkaan tekstin Unto Monosen taitelijanuran alusta täällä Urjalassa, jossa muolaalaissyntyinen Mononen oli evakossa ennen siirtymistään Somerolle. Vesan toinen artikkeli käsitteli Kehron paikallisen väestön ja karjalaisten yhteiselämän vaiheita. Vesa on tehnyt uraa sekä toimittajana että kustannusalalla.

Siitä Kalevalasta vielä sen verran, että ainakin jotakin siihen tuli Vesilahdelta, jossa Elias Lönnrotin tiedetään käyneen. Kehro on Vesilahden rajalla, kenties jotakin saattoi tulla Urjalastakin. Emme tiedä varmasti, mutta "eppäillähän aina soppii".

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
18.2.2011
Urjalan kulmilta
Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Sain juuri luetuksi mainion kirjan. Se on Tuomas Kyrön kirja Mielensäpahoittaja. Kirja ilmestyi jo viime vuonna ja sen kirjoittaja vieraili kesällä täällä Urjalassa Pentinkulman päivillä. Kirjassa on 20 lyhyttä kertomusta, jotka kaikki alkavat sanoilla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin." Kirjoittaja on nuori hiljattain Janakkalaan muuttanut, mutta tarkastelee tässä kirjassa maailmaa vanhan miehen silmin. Sellaisillahan riittää kyllä ihmettelemistä tässä nykymenossa. Kirjailija tekee huomiot hienolla huumorilla. Sehän on usein parempikin keino, kuin totinen ähky.

Luen kyllä aika paljon kaunokirjallisuutta, mutta minulla ei ole sellaista taitoa ilmaista asioita kuin Kyröllä. En kuitenkaan syyllistyne kirjalliseen varkauteen vaikka tuonnempana muutaman kappaleen aloitan kuin Kyrö.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kuulin, että Kylmäkosken kirkko pantiin kiinni home-epäilyn takia. Vielä enemmän mieli pahoittui, kun kuulin, ettei laajentunut Akaan seurakunta aio korjata kirkkoa. Kylmäkoskelaiset eivät tyytyneet tähän, vaan ovat päättäneet kerätä varoja kirkon korjaukseen. Entinen arkkipiispa on suostunut hankkeen suojelijaksi. Minäkin sain kutsun Facebook-ryhmään Kylmäkosken kirkon kaveriksi.

Mitä tästä opimme. Jos joskus kävisi niin onnettomasti, että Urjalan seurakunta liitettäisiin johonkin toiseen, pitää liitossopimukseen liittää sitova ehto, että kirkko pidetään kunnossa ja käytössä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kuulin, että Urjalan hammasvarausjono ei olekaan aidosti oikea varausjono. Kuulemma varman tietolähteen mukaan on niin, että ennen urjalalaisia otetaan jonoon sata akaalaista, koska heitä on koko alueella kait 1400 jonossa ja urjalalaisia vain 200.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa tämä ei toimi, sillä toijalalaiset eivät ole ennenkään halunneet tulla Urjalaan terveyspalveluihin. Eli tämä voi kaatua akaalaisten vastustukseen, ei urjalalaisten. Tosin seuraus voi olla, että täällä vähennetään vielä yksi hammaslääkäri lisää ja viedään Toijalaan,. On kuulemma luonnollisempaa, että täältä mennään Toijalaan kuin, että tullaan tänne. Matka keskustaan on aina lyhyempi kuin keskustasta syrjemmälle.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun luin lehdistä Urjalan valtuuston maanantaisesta kokouksesta. Joulun tienoilla jo ajattelin, että jokohan alkaisi meininki muuttua. Syyttelyt jatkuvat ja tutkimusryhmiä asetetaan. Ei tämä nyt kovin hääppöistä kuvaa päätöksenteosta anna.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun jälleen kerran luin lehdestä, tällä kertaa Valkeakosken Sanomista, kunnanjohtajan kommentin, jossa hän syyllistää edelleen kyläkoulut Urjalan talosutilanteesta. Näin hän tekee jatkuvasti, vaikka valtuusto on omat linjauksensa tehnyt. Työrauhaa kaivataan myös muualla kuin kunnantalolla.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sain kutsun seiskaluokkalaisten valinnaisaineiltaan. Kutsu oli ositettu huoltajille. Kutsu ei ollut osoitettu vanhemmille. Sanavalinta on seurausta siitä, että joillakin lapsilla ei ole vanhempia, joten kakkia täytyy kutsua huoltajaksi. Ei siis ihme, jos vanhemmuus on joskus hukassa.

Ei silti, ettei huoltaja-termi ole monesti osuvampi, kun katselee, mitä nykylapset tekevät ja mitä vanhemmat tekevät. Työnjako on joskus epäselvä. Jotkut passaavat liikaa ja toiset eivät välitä, eivätkä seuraa juuri ollenkaan.

Varmaan huomaatte, että monenlaista ihmettelemistä tässä nykymaailmassa piisaa. Aina ei pieni ihminen ymmärrä. Aina emme tiedä kaikkia asioihin vaikuttavia tekijöitä, mutta me joudumme tekemään omat päätöksemme ja päättelymme sen tiedon varassa, joka meillä on käytössä. Älkää siis hyvät viisaat päättäjät ja muut päällepäsmärit syyttäkö meitä tavallisia ihmisiä, jos me aina silloin tällöin mielemme pahoitamme. Joskus meidän on ihan pakko kääntää kummallinen meno huumoriksi, että jaksamme teidän kanssanne.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.2.2011
Urjalan kulmilta
Surun keskellä

Koulumme elämä järkkyi viime viikolla, kun saimme tiedon ekaluokkalaisemme Jannen kuolemasta. Janne oli ollut sairaana muutaman päivän, kuten monet muutkin koululaisemme. Tieto Jannen poismenosta pysäytti kaikki oppilaat ja henkilökunnan.

Jotkut ehtivät saada tiedon tapahtumasta jo keskiviikkona, mutta useimmat koululaiset saivat tiedon asiasta vasta koulussa aamulla torstaina. Kaikki kulkivat hiljaisina, normaali reipas hyörinä oli poissa.

Kokoonnuimme kaikki koulussa olleet yhteen. Hiljainen urkumusiikki soi taustalla. Luokan edessä oli valkoisella liinalla peitetty pulpetti, jonka päällä paloi kynttilä. Kynttilän vieressä oli pieni enkeliveistos.

Kerroin lapsille tapahtuneesta. Korostin sitä, että nyt on aika itkeä ja surra. Koulussamme olevat aikuiset ovat koululaisten kuunteljoina ja turvana. Pyrin puheenvuorossa tuomaan esiin myös niitä monia yhteisiä hetkiä ja muistoja, joita olimme Jannen ensimmäisen kouluvuoden aikana ehtineet kokea. Rukoilimme yhdessä Jannen perheen puolesta, että he jaksaisivat suuren surun keskellä ja lauloimme yhdessä virren Jumalan kämmenellä.

Nostimme lipun salkoon ja laskimme sen suruliputukseen. Kokoonnuimme vielä yhteen luokkaan hetkeksi ja kuuntelimme laulun "Niin kaunis on maa", joka on aikanaan tehty liikenneonnettomuudessa kuolleen sääksämäkeläisen koululaisen muistoksi.

Siirryimme luokkiin, jossa keskustelimme luokittain tilanteesta. Kaikki ryhtyivät piirtämään ja kirjoittamaan pientä kirjettä Jannen kotiin. Kauniilla tavalla lapset muistelivat yhteisiä hetkiä tunnilla, välitunneilla ja ruokailutilanteissa. Olemme vieneet nämä viestit surukotiin.

Tämmöisessä tilanteessa erilaiset huhut lähtevät liikkeelle. Koulutta otettiin heti yhteyttä terveysviranomaisiin ja torstaina koululääkäri sitten soittikin ja hänen kanssaan sovittiin, siitä, että asiasta lähetetään koululaisten kotiin tiedote. Sen keskeinen viesti oli se, että "kuolemantapauksen aiheuttaja ei voi olla sellainen tarttuva virustauti, joka asettaisi muutkin oppilaat vaaraan". Sairaana olevia kehotettiin tarvittaessa hakeutumaan terveysasemalle lääkärin vastaanotolle. Koulustamme oli sillä viikolla pois lähes puolet oppilaista. Lääkärin tiedote meni tiedoksi myös muille kouluille ja päivähoitoon. Viesti hillitsi turhia huhuja ja rauhoitti huolestuneita vanhempia.

Tämän tapauksen aikana tuli testattua myös se, miten Urjalassa eli Akaan hoitamana toimii kriisipalvelu. Aion laatia siitä raportin, jotta vastaavassa tai jossakin muussa kriisitilanteessa osattaisiin toimia. Parasta olisi, ettei sellaisia tilanteita tulisi koskaan. Kun kriisi on päällä pitää toimia, eikä vain ryhtyä suunnittelemaan. Ihmisiä pitäisi saada liikkeelle heti, kun tarvitaan.

Onneksi surukotiin löytyi vapaaehtoinen kriisityöntekijä. Siellähän sitä apua tarvittiin. Koululle ei ehtinyt kukaan. Kuraattori oli onneksi paikalla koko päivän. Tämän tapauksen yhteydessä selvisi, että, jos koulun henkilökunta tarvitsisi kriisiapua, sitä pitää kysyä työterveyshuollosta, eikä terveyskeskuksen kriisipäivystäjältä.

Tänään perjantaina on Urjalan kirkossa kello 18.00 "iltarukous surun keskellä Janne Karhua muistaen ja myötäeläen". Tilaisuus on kaikille avoin ja se järjestetään Jannen vanhempien toivomuksesta. Toivottavasti viesti tästä tilaisuudesta on tavoittanut mahdollisimman monta.

Jannen hautajaiset ovat myöhemmin ja muistotilaisuus on läheisten kesken. Halutessaan voi perhettä muistaa Urjalan Osuuspankissa avatun tilin kautta.

Jannen luokkakavereilla, etenkin eka- ja tokaluokkalaisilla on ollut paljon kysymyksiä ja opettaja on yrittänyt niihin parhaansa mukaan vastata. Silti tämmöisessä tilanteessa on monia kysymyksiä, joihin ei ole helppo vastata tai ei ole vastausta. Jannen lyhyellä elämällä oli tarkoitus. Yhdessä koettu kantaa surun keskellä eteenpäin, kuten se pieni kynttilänliekki joka päivittäin on palanut Jannen luokassa. Meillä kaikilla on ikävä Jannea.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.2.2011
Urjalan kulmilta
Aloitteita tekemään

Jokaisen kunnan valtuustossa käsitellään vuosittain helmikuussa selonteko tehdyistä aloitteista ja niistä johtuneista toimenpiteistä. Urjalassa valtuutetut tekivät viime vuonna kolme aloitetta. Maanantaina hallitus toteaa, että kaksi niistä on loppuun käsitelty ja yhden osalta, että osa toimenpiteistä on kesken ja osa toteutettu.

Kuntalaiset tekivät yhden aloitteen viime vuonna. Sen teki Sirkka Palm ja useita muita allekirjoittajia. Aiheena oli linja-autoliikenteen ylläpito kesäaikana, jolloin ei ole koululaiskuljetuksia. Aloitteesta hallitus toteaa, että kunnalla ei ole värkeissä varaa ylläpitää ehdotettua liikennettä, mutta sivulauseessa luvataan varovasti, että vuoden 2011 alkupuolella autoliikennettä voidaan tarkastella seuraavan kerran.

Tästä kuntalaisaloitteesta voi todeta sen verran, että mainittu tarkastelu johtanee vielä useamman linja-autovuoron karsintaan ja karsintaan jopa koululaisvuoroissakin. Jälleen kerran on tämä yhteinen Euroopan unioni todennut, että markkinavoimien pitää päästä enemmän jylläämään myös linja-autoliikenteessä ja niinpä alueviranomaisten tukemia linja-autovuoroja joudutaan karsimaan. Urjalan kunnanhallitus pyrkii pelastamaan ainakin Punkalaitumelta tulevan aamuvuoron, koska siinä kulkee myös keskiasteen eli lukion oppilaita ja reitti ylittää kuntarajan.

Linja-autoliikenne on vähentynyt maaseudulta. Vanhoista onnikoista voi katsoa kuvia Urjalan kuvat sivustolta, jonne Lallukan Simo-Pekka on niitä kaiken muun ohella onnistuneesti saanut kerättyä. Kehrolaisten opettaja Helvi Lintula teki aikanaan hienon näytelmän "Onnikka varrotessa". Pakkasen Samuli taisi tallentaa sen myös kaitafilmille.

Ne ajat ovat ohi. Syrjemmältä ei tahdo päästä mihinkään onnikalla, eikä pääse tuosta keskustastakaan kovin moneen paikkaan. Turun ja Tampereen suuntaan pääsee. paitsi jos aikoisi mennä esimerkiksi Loimaalle kouluun, niin eipä pääse "linkalla". Valkeakoskelle on yhtä huonoa päästä, vaikka siellä on aluesairaallamme ja paljon ammattikoulutusta ja lukiolaisemmekin koskilaiset haluaisivat sinne uuteen rakennukseen täältä viedä.

Pitkään aikaan en ole linja-autovuoroja käyttänyt. Aikaan käytin paljonkin, kun kävin Helsingissä töissä. Menin linjurilla Toijalaan ja sieltä junalla. Helsingissä työpaikan kaksi toimipistettä oli kävelymatkan päässä. Helsinkiin meni suora linja-autoyhteyskin tuosta viiden sadan metrin päästä, mutta silloin työpaikka oli jo täällä Urjalassa.

Tätä nyky-yhteiskuntaa ajatellaan liian vähän autottomien näkökulmasta. Heitä on kuitenkin yllättävän paljon. Usein vanhemmalla pariskunnalla on sellainen tilanne, että ajokortti on vain miehellä. Mies usein elää vähemmän aikaa kuin vaimoväki, jolloin kulkeminen vaikeutuu.

Sairaalat elättävätkin taksit. Myös monesta muusta yhteiskunnan järjestämästä palvelusta vastaavat taksit. Niiden osalta on kuulemma tulossa jotain uudelleenjärjestelyjä, jossa maaseudun taksit pannaan ahtaalle. Kansaneläkelaitos kaavailee taas jotain keskittävää järjestelmää. Ne kuulemma säästävät. Mutta mitenkähän lienee todellisuudessa.

Ennen heitettiin huulta, että vaarille pitää ostaa mopo, kun "se ei nää, eikä kuule". Nykyisin on markkinoilla myös mopoautoja. Se etu niissä on, että niissä on katto päällä, eikä viima käy luihin ja ytimiin. Sellaisen ajajalla pitää olla paljon rohkeutta, kun liikenteeseen lähtee. Nopeutta ei voi olla

paljoa ja vähän köykäisiltä ne ainakin näyttävät. Mietityttää, että mitenkähän semmoisen kanssa käy kolaritilanteessa.

Palaan vielä jutun alkuun. Ilmeisesti kaikki kuntalaiset eivät tiedä, että kuntalaisaloite on yhtä vahva kuin valtuutetunkin aloite. Kovin vähän niitä tehdään, vaikka tuolla turuilla ja toreilla ihmisiä kuunnellessa tuntuu, että puhujilla olisi paljonkin hyviä ja käyttökelpoisia ideoita kotikuntamme olojemme kohentamiseksi. Ei kannata ajatella, että niistä todetaan kumminkin, "ettei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin" Yrittänyttä ei laiteta tässäkään asiassa. Vuoden päästä tiedämme oliko tästä kehottelusta mitään tulosta.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.1.2011
Urjalan kulmilta
Muistoja soittokunnasta

Meitä kuusikymmenluvulla Urjalassa asuneita lapsia ja nuoria on koskettanut tieto silloisen Urjalan seurakunnan kanttorin Toivo Lankisen poismenosta. Lankinen oli vajaan kymmenen vuoden ajan merkittävä henkilö urjalalaisessa elämänmenossa. Nuorisosoittokuntaan kuului laajimmillaan lähes sata soittajaa. Soittokunta tarjosi maaseudun nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä esiintymään myös ulkomaille.

Suruviestin tultua on eri tavoin muisteltu tuota aikaa, jonka me urjalalaiset nuoret saimme kokea ja elää. Nuorisosoittokunta harjoitteli useassa kylässä eri iltoina mm. Asemalla, Halkivahassa, Laukeelassa, Puolimatkassa ja Nuutajärvellä. Yhteisharjoitukset pidettiin Urjalan seurakuntatalolla, jossa minäkin posket puhkuen puhalsin ensimmäiset äänet kornetista. Sitten sain ostettua muutamalla kympillä oman käytetyn trumpetin, Ensimmäiseen nuottivihkoon taisin kuitenkin kirjoittaa trumpetin sijan "turunpetti" Vaikeita nuo vierasperäiset sanat.

Soittokunnalla oli paljon esiintymisiä. Ensinnäkin oman seurakunnan tilaisuuksissa, erilaisissa Urjalassa järjestetyissä tilaisuuksissa ja paljon Urjalan ulkopuolella erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Suuri yleisö oli esimerkiksi siloisessa uudessa Tampereen jäähallissa järjestetyissä rukouslauantaiden tilaisuuksissa, jossa oli paljon väkeä, koska huveja ei saanut järjestää. Myös maatalousnäyttelyt, isänmaalliset juhlat, karjalaisten juhlat ja monet muut kuuluivat ohjelmaan.

Ensimmäinen soittokunnan ulkomaanmatka suuntautui Ruotsin ja Norjan Lappiin. Toinen matka suuntautui Keski-Eurooppaan vuonna 1965 ja toinen pari vuotta myöhemmin aina Englantiin asti. Erikoisuus oli matka Neuvostoliittoon Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyysjuhlille Novgorodiin. Silloin edustimme myös Uuttakaupunkia, jonka ystävyyskaupunki vanha venäläinen kaupunki oli.

Matkat olivat tietenkin sen ajan oloissa ainutlaatuisia mahdollisuuksia tutustua vieraisiin maihin. Tutuiksi tulivat samalla suomalaiset merimieskirkot, tivolit ja eläintarhat sekä leirintäalueet, joilla pidettiin konsertteja ihan spontaanisti, kuin paikalle tultiin. Ruokahuollosta vastasivat Mirjam Lankinen ja Anna-Liisa Vähä-Pietilä. Matka maksoi meille 50 - 70 markkaa. Muuten rahat oli saatu esiintymispalkkioina kotimaan konserteista.

Monelle soittokunta oli ensikosketus musiikkiin. Topi, kuten Toivo Lankista kutsuimme, osasi kannustaa ja rohkaista. Poikasoittokunta muuttui nuorisosoittokunnaksi, kun tyttöjäkin tuli mukaan. Myöhemmin useampikin soittokunnasta alkuopin saanut on saanut ammatin musiikin parissa. Sahan Hannu johti pitkään Kaustisen musiikkitapahtumia ja Kopiston Markku on säveltänyt paljon mm elokuvamusiikkia. Musiikin opettajia ja kanttoreitakin on porukasta lähtenyt ja monella musiikinharrastus on jatkunut joko yksin tai erilaisissa yhtyeissä.

Täytyy näin jälkeenpäin ihmetellä, miten Topi pystyi hallitsemaan niin suurta välillä vilkastakin nuorisojoukkoa. Kuri oli välillä kovaa, mutta huumoriakin löytyi vaikeissa paikoissa. Hän osasi käsitellä nuoria ja ymmärsi meitä.

Soittokunnan ohella Lankinen pyöritti kerhoja, veti nuorten iltoja, johti ja harjoitutti monikymmenpäistä kirkkokuoroa, antoi pianotunteja, opetti musiikkia yhteiskoulussa ja hoiti normaalit kanttorin tehtävät jumalanpalveluksineen, hautajaisineen ja vihkimisineen. Ei häntä aina oikein arvostettu, mutta kysyntää oli muualle ja niinpä hän lähti Urjalasta Kankaanpäähän ja ehti

toimia vielä monen muunkin soittokunnan vetäjänä ja Turun tuomiokirkon urkurina ja kanttorina. Kurkijokelaissyntyinen Lankinen hoiti työn ohella myös vanhempiensa maatilaa.

Nyt jäljellä tuosta ajasta ovat muistot. Muutamana vuonna olemme silloin mukana olleella porukalla kokoontuneet muistelemaan yhteistä aikaa, joka meille monelle oli merkittävää aikaa. Se antoi elämälle kestäviä eväitä.

Soittokuntaharjoituksista lähtiessä Topi toivotteli usein meille pyörällä kotiin lähteville: "Älkää ajako ojjaan!" Se oja taisi tarkoittaa paljon muutakin, mitä elämän matkalla meidän kaikkien eteen tulee.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________
Forssan Lehti
21.1.2011
Urjalan kulmilta
Kukaan ei enää sauhuttele koulujen alueella

Kaikkien Urjalan koulujen ovenpieliin ja pihaan tuloreittien varteen ovat ilmestyneet tupakointikiellosta ilmoittavat kyltit. Tupakointi on aikaisemminkin ollut kiellettyä koulussa ja pihamaalla, mutta uutta on se, että kielto koskee nyt myös muita kuin koululaisia ja henkilökuntaa. Alkukokemusten perusteella ilta- ja ulkoalueiden satunnaiskäyttäjien on ollut vaikea mieltää kiellon koskevan myös heitä.

Tupakkalaki toteaa yksiselitteisesti näin: "tupakointi on kielletty perusopetusta, ammatillista koulutusta ja lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisätiloissa ja oppilasasuntoloissa
sekä niiden käytössä olevilla ulkoalueilla."

Lain mukaan tupakointitilaa ei ole mahdollista järjestää sisä- eikä ulkotiloihin. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tupakointi tapahtuu koulun alueen ulkopuolella. Toisaalta monen oppilaitoksen järjestyssäännöt kieltävät poistumisen luvatta koulun alueelta.

Valvira, joka on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on velvoittanut oppilaitosten johdon valvomaan kieltojen noudattamista. Oppilaitoksen edustajalla on tietyin edellytyksin oikeus poistaa tupakoiva henkilö koulun tiloista tai alueelta ellei tupakoiva lopeta kehotuksesta huolimatta.

Urjalassa on tähän mennessä vielä vähän kokemuksia uusien määräysten ajasta. Tiettävästi joillakin ulkoalueilla oppilaat ovat kertoneet vanhemmilleen, jotka ovat siellä tupakoineet, että nyt uusi määräys kieltää sauhuttelun. Joku vanhemmista on kuulemma todennut, että hän on poikkeustapaus. Jos näin olisi tapahtunut, joutuu koululainen ristiriitatilanteeseen. Parasta olisi, että kodilla ja koululla olisi samansuuntainen käsitys sääntöjen noudattamisesta.

Toisaalta koulun johtajien kokouksessa herätti suunnatonta hilpeyttä hiljattain tullut Valviran lisämääräys, että luokkaretkille ei saa ottaa mukaan tupakkatuotteita. Ihan niin kuin tämä ei olisi ollut itsestään selvää kouluissa jo tähän mennessä. Mutta ymmärtäkäämme, että byrokraatti katsoo, että hän on hoitanut tehtävän, kun on antanut asiasta määräyksen tai kirjelmän.

Tupakkatuotteiden hallussapito ei ole sallittua alle kahdeksantoistavuotiaille. Hullunkurista on se, että lain mukaan hallussapitoa ei ole kuitenkaan tehty rangaistavaksi. Koulun edustaja, eikä edes poliisi saa tutkia epäillyn tavaroita. Toisaalta todetaan, että mikäli oppilas kuitenkin näkyvästi pitää hallussaan tupakkatuotteita, oppilaitos voi ojentaa oppilasta kurinpidollisesti. Arvaatte varmaan. että tupakoivat oppilaat ovat hyvin selvillä oikeuksistaan.

Alakouluissa, eli ensimmäisestä kuudenteen luokilla, ei Urjalassa tupakointia juuri tapahdu. Poikkeukset vahvistavat sääntöä. Ongelma on enemmän yläkoulussa eli luokilla seitsemännestä yhdeksänteen ja lukioikäisillä. Ammattioppilaitoksia ei Urjalassa juuri nyt ole. Osa lukiolaisista on jo täysi-ikäisiä.

Tämänkin lain kohdalla täytyy todeta, että tavoitteet ovat oikeat eli pyrkimys vähentää tupakointia kaikissa ikäryhmissä. Tarkoitus on ollut antaa vahva viesti sitä, että ainakaan alaikäisten tupakointi ei ole missään oloissa hyväksyttävää.

Miltei samaan hengenvetoon, joka ehkä hyvinkin sopii sanonnaksi puheen ollessa tupakoinnista, on todettava, että lain toetutumisen valvojilta on viety käytännössä kaikki keinot valvoa ja puuttua lain

rikkomiseen. Yksilön oikeudet menevät edelle yhteistä hyvää. Käsitys oikeasta ja väärästä hämärtyy ja silloin ihmisten moraali rappeutuu. Todetaan vain, että lait ja määräykset koskevat kaikkia muita, eivät itseä.

Tupakoinnista tulee nopeasti tapa, josta on vaikea päästä eroon, vaikka haluaisi. Siksi sitä ei pitäisi tehdä missään oloissa haluttavaksi. Nykyajan koululaiset saavat useissa vaiheissa tietoa tupakan haitoista. Silti edelleenkin sakin paine on ratkaiseva. Porukassa tyhmyys tiivistyy. Siksi olen pyrkinyt sanomaan koululaisille, että tehkää itse päätös ajoissa. Kun ensimmäistä tupakka tarjotaan, kannattaa tietää, mitä aikoo tehdä. Jos näin ei tee, muut päättävät puolestasi. Osa entisistä oppilaistani polttaa ja osa ei. Toivottavasti ovat päättäneet itse, mitä tekevät.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________

Forssan Lehti
14.1.2011
Urjalan kulmilta
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei pidä romuttaa

Alkuvuoden kuukaudet ovat aikaa, jolloin meitä kaikkia taas kuunnellaan. Vai kuunnellaanko sittenkään? Ihmiset joutuvat arkipäivinä sellaisten tilanteiden eteen, että he tuntevat olevansa yhteiskunnan rattaissa vain pieniä osasia. Asiat tapahtuvat, eikä niille näytä voivan mitään.

Työkaveri meni hammaslääkärille. Ensimmäiseksi hän sai täytettäväksi henkilötietolomakkeen, johon piti laittaa myös tiedot aikaisemmista hammaslääkärikäynneistä. Mutta mistäpä niitä kukaan muistaa. Kävi ilmi, että hammashoidossa oli otettu käyttöön uusi ohjelma. Vanhan ohjelman myötä menivät myös potilastiedot.

Koulussa kävi tiistaina niin, että pari oppilasta tuli sanomaan, että heidän pitäisi olla nyt hammaslääkärissä koulun kyydillä. En tiennyt asiasta mitään, eikä tullut mitään muistijälkeäkään siitä, että asiasta olisi ilmoitettu. Otin yhteyttä hammashoitolaan ja sieltä kerrottiin, että uusi ohjelma ei kertonut, niin kuin vanha, että asiasta on tiedotettu koululle. Asia hoitui sitten joustavasti ja nopeasti ja oppilaat pääsivät vielä hammaslääkäriin seuraavalla tunnilla.

Tuttavani kertoi, että hänen äitinsä piti mennä erikoissairaanhoitoon tutkimuksiin. Menikin, mutta sitten todettiin, että laboratoriokokeiden tuloksia ei ollut koskaan tullut perille. ne olivat jostakin syystä hävinneet järjestelmästä. Suunniteltua tutkimusta ei voitu toteuttaa.

Kirjastoissa siirryttiin uuteen tietojärjestelmään. Vanha Piki-kirjastojen järjestelmä toimi hyvin ja siinä oli erittäin monipuoliset hakutoiminnot. Joulukuun alkupuolelta on ollut käytössä uusi järjestelmä, jonka toiminta on takaillut ja aiheuttanut harmia kirjastojen henkilöstölle Pirkanmaalla. Sitten kävi ilmi, että ohjelman kilpailutuksessa oli ollut ongelmia.

Monia muitakin esimerkkejä olen hiljattain kuullut, jossa järjestelmät eivät ole toimineet niin kuin on pitänyt. Ei henkilökuntakaan tietenkään sille mitään mahda, että järjestelmät eivät toimi. Tosin joskus tietotekniikka saa syyn vaikka toimimattomuuden aiheuttaja onkin ihminen.

Joskus tuntuu siltä, että järjestelmät on tehty niin monimutkaisiksi, että tavallinen ihminen ei niissä pärjää. Tiedän, että monet nuoret ovat täysin neuvottomia, kun heidän pitää asioida esimerkiksi Kelan tai työvoimaviranomaisten kanssa. On monenlaista lomaketta ja paperia, joka pitää täyttää. Tässä suhteessa yläasteella ja ammattikoulutuksessa pitäisi olla enemmän aikaa käytännön harjoitteluun asioinnissa viranomaisten kanssa.

Valtakunnallisestikin on selvitetty, että erityisesti monet vanhukset saattavat jäädä paitsi niistä etuuksista, jotka heille oikeutetusti kuuluvat, koska eivät tiedä näistä etuuksista, eivätkä näin ollen osaa niitä hakea.

Monet vanhukset eivät valita. Kun suuret ikäluokat alkavat olla vanhuksia, he osannevat jo kysellä etuuksiensa perään, eivätkä hevin tyydy siihen mitä tarjotaan. Ruoka tuodaan nyt kylmänä viikonlopuksi ja sen saa sitten itse lämmittää. Osa tyytyy tähän ja osa purnaa.

Ihmiset tuntevat itsenä usein voimattomiksi. Tuntuu siltä, ettei yksi ihminen mahda yhtään mitään. Silloin, kun asia ei koske itseä tai tärkeää lähimmäistä, ei se myöskään liikuta muita. Vaikuttaa siltä, että päättäjät ja toimeenpanijat elävät aivan toisessa maailmassa kuin tavallinen kansa. Ihmiset

arvioivat yhteiskuntaa omien kokemuksiensa kautta. Päätöksentekijät elävät jossakin toisessa todellisuudessa, jonkinlaisessa virtuaalimaailmassa.

Vaaditaan tehokkuutta ja sen varjolla keskitetään ja suurennetaan palveluyksiköitä. Asiakkaat pannaan maksamaan kulkeminen kauemmaksi ja muut lisäkustannukset.

Hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu työllä ja vaivalla. Sitä ei pidä romuttaa. Sitä on mahdollista kehittää entistä paremmaksi, Jotta tämä onnistuisi pitää kuulla tosissaan asiakkaita ja kehittää toimintaa heidän tarpeistaan lähtien.

Seppo Pirhonen
_____________________________________________________