Täältä voit lukea uusimmat Forssan Lehdessä julkaistut kolumnini
Vuosilukua klikkaamalla pääset sinä vuonna julkaistuihin juttuihin.
2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Forssan Lehti
31.12.2010
Urjalan kulmilta
Vuoden varrelta

Tänään yksivuotias on vanha. Vuosi ei elä koskaan vuotta kauempaa. Silti yksivuotias on monella alalla liian pitkä aika. Talouselämä elää kvartaaleissa eli neljännesvuositaloutta. Muotimaailmassa on ainakin neljä vuodenaikaa. Uusia malleja tulee ainakin puhelimissa eli kännyköissä useampi vuoden aikana. Elämä on käynyt hektiseksi, lyhyiksi ja voimakkaiksi sykkeiksi, jopa levottomaksi.

Ei sentään. Kyllä urjalainen elämänmeno on aika verkkaista. Tavallisten ihmisten elämä on tavallista arkea, mitä nyt joskus on pieniä juhlahetkiä joukossa. Ei kaikkeen tarvitse mennä mukaan. Ollaan niin kuin ennenkin.

Näin vuoden lopussa katsellaan taaksepäin, muistellaan ja kerrataan vuoden tapahtumia. Aloitetaan säästä. Hellekesä jää mieleen. Talvikin kesti, kun se vihdoin alkoi. Syksyllä talvi tuli kovine pakkasineen aikaisin. Meillä ei ole lunta niin kuin Helsingissä, mutta jonkin verran kumminkin.

Olikos alkuvuodesta ne sikainfluenssarokotuksetkin? Isompaa epidemiaa ei tullut. Jotkut urjalalaiset lentävät työkseen ja jotkut huvikseen. Muuta sitkeää kröhää on kyllä ollut yhdellä jos toisella. Tuhkapilvet viivyttivät ja estivät lentoja. Lakkojakin sillä alalla taisi olla ihan yhtä mittaa.

Urjalan kunnalliselämässä käytiin kädenvääntöä suuntautumisista. Välillä tuntui, että koko pakka on ihan sekaisin. Loppuvuodesta alkoi tapahtua jonkinlaista ryhdistäytymistä, joten toivotaan, että yhteinen sävel löytyy tulevana vuonna.

Kirjoitin jokin aika sitten, että valtuuston puheenjohtajisto olisi valittu koko vaalikaudeksi. Tarkistin asian kunnan kotisivuilta kirjoittaessani ja siellä luki niin, mutta kuten valistuneet lukijat ovat havainneet, tieto oli väärä. Toimikausi on kaksivuotinen ja kahden varapuheenjohtajan lisäksi on nyt kolmaskin seuraavat kaksi vuotta. Olen pahoillani, että annoin väärän tiedon. Lehtimiehen kolme tärkeintä ohjetta on: tarkista, tarkista ja tarkista. Lukijan kolme tärkeintä ohjetta on: epäile, epäile ja epäile.

Naapurimme Kylmäkoski aloitti sopeutumisen Akaan aikaan. Yhteinen Akaan valtuusto on jo näyttänyt kylmäkoskelaisille mitä tuleman pitää. Muutos tapahtuu joissakin asioissa heti ja jossakin asioissa muutokset alkavat näkyä ja tuntua uusien kaupunkilaisten elämässä vähitellen. Oman kunnan häviämisen lisäksi vaikutukset näkyvät myös muissa julkisissa palveluissa ja yksityisaloilla eritoten palveluissa.

Kylmäkosken kunnan aika on siis ohi. Kylmäkoski oli monissa asioissa Urjalalle hyvä kumppani. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että kylmäkoskelaiset pitivät kyllä kaikissa paikoissa hyvin oman kuntansa puolta. Liitoksessa menee myös osa vanhaa Urjalaa Akaaseen eli Taipaleen ja Mellolan kylät.

Vuoden vaihteen jälkeen meillä on siis rajanaapurina neljäskin kaupunki, kun Kylmäkosken rajalle tulee Akaan kyltti. Ennestään rajakaupunkeina ovat Forssa, Hämeenlinna ja Sastamala.

Uusi vuosi otetaan vastaan, kuten tavataan sanoa, perinteisin menoin. Ilotulitteita lentää taivaalle muutaman miljoonan edestä. Joku saattaa valaa vielä tinojakin ja tutkailla sitä kautta tulevaa vuotta. Jotkut tekevät uudenvuodenlupauksia. Toiset aloittavat laihdutuskuurin.

Tuleva vuosi on vaalivuosi. Päättyväkin oli, kun Urjalan seurakuntaan valittiin naispäättäjiä kolmanneksi eniten koko maassa. Talous- ja yrityselämässä on merkkejä nousun jatkumisesta. Epävarmuuttakin on ilmassa. Velkaa on valtiolla paljon ja lisätuloja pitäisi saada ja menoja karsia. Ei siis paljon mitään uutta. Sitä kuin ennenkin, mutta kyllä niittenkin kanssa vielä aika paljon peliä pidetään, peistä taitetaan, sanaillaan ja väännetään kättä.

Tapasin eilen entisen opiskelukaverin, joka oli juuri irtisanottu. Pitkän työrupeaman jälkeen irtisanominen jurppii ja vaati sopeutumista. Hän kuitenkin totesi, että ehkä uusia ovia voi vielä aueta. Juuri sellaista asennetta me nyt tarvitsemme. Vaikeudet ovat voitettavissa.

Kiitos lukijoilleni tästä päättyvästä vuodesta ja siitä monipuolisesta palautteesta, jota olen eri tavoin saanut! Haluan toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta! Tuokoon se kohtuullista menestystä kaikille.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
24.12.2010
Urjalan kulmilta
Joulun muistoja

Kun katselin Yleisradion Teemalta tiistai-iltana vanhaa Patakakkosta, jossa Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen valmistelivat jouluruokia, tuli oikein nostalginen olo. Monet asiat lapsuudesta tulivat mieleen.

Lapsuuskotini on Kampparinkulman tien varressa ensimmäinen talo. Se on entinen Ruotialan torppa. Isäni ja äitini sinne muuttivat vuonna 1952 keväällä. Vuoteen 1965 saakka elettiin sähköttömässä taloudessa vanhassa hirsitalossa, jonka toisessa päädyssä oli keittiö ja toisessa päädyssä pirtti. Näiden välissä oli eteinen ja laskettava, jota käytettiin myöhemmin kammarina. Pirtin perällä vinkkelissä oli peräkammari, jota sanottiin myös Liisan kammariksi, entisen omistajan tyttären mukaan.

Pirttiä ei talviaikaan lämmitetty kovinkaan usein, mutta jouluksi se lämmitettiin ja sinne sijoitettiin silloin myös joulukuusi. Keittiössä oli erittäin suuri leivinuuni ja tietenkin puuhella. Vesi tuli ja meni kantamalla ämpäreissä. Valoa antoi öljylamppu.

Kun jääkaappia ja pakastinta ei ollut, säilytettiin liha suolattuna lihatiinussa, joka oli ruoka-aitassa. Itse asiassa samassa rivissä eli samassa rakennuksessa oli kolme aittaa, joista yhtä sanottiin ruoka-aitaksi, toista vaateaitaksi ja keskimmäistä myrkkyaitaksi, koska siellä säilytettiin karjantarkkailuyhdistyksen ammoniakit.

Ruoka-aitan ja myrkkyaitan perällä olivat myös viljalaarit. Viljalaarissa säilytettiin ruislimput, joita äiti aina kerralla leipoi enemmän. Siellä viljan joukossa ne säilyivät hyvin. Aivan samalla tavalla mainitussa televisio-ohjelmassa Vanamo haki leivän viljalaarista kuin mekin lapsina.

Kinkku paistettiin siinä suuressa leivinuunissa, jossa paistuivat myös kaikki laatikot. Hiilet vedettiin pois ja tuhkat kostutetulla katajaluudalla. Muistaakseni meillä kinkun äiti laittoi voipaperikääreeseen, jossa se sitten rauhassa kypsyi jouluaattoillaksi.

Kun navettatyöt oli tehty, käytiin joulusaunassa, jona meillä viisikymmenluvun lopulle asti oli savusauna. Sen jälkeen oli jouluateria ja sitten odoteltiinkin joulupukkia. Alkuun hommaa hoiti isä, joka ruuan jälkeen lähti vielä käymään tallissa hevosia katsomassa. Sen jälkeen, kun pikkusisko oli joulupukin kätellessä sanonut "isi", oli joulupukkina naapurista Meron Raimo.

Lapsuuden jouluun kuuluivat ehdottomasti jouluomenat. Isä toi niitä kaupasta milloin paperipussissa milloin osti koko laatikollisen. Osa omenista ripustettiin joulukuuseen koristeeksi. Siellä ne näyttivät hienoilta punaposkisina vihreän kuusen oksilla riippumassa. Siellä ne pysyivätkin yleensä niin kauan kuin kuusikin oli pirtissä. Joulujen välissä, siis joulun ja uudenvuoden sekä uudenvuoden ja loppiaisen välissä, pirtti saattoi välillä olla vähemmällä lämmöllä, joka antoi omeniin oman arominsa.

Omena oli suurta herkkua siihen aikaan. Pienelle pikkuveljelle sitä kaavittiin kuoritun omenan pinnasta lusikalla. Kyllä se oli niin hyvää, että myös me pikkusiskon kanssa teimme samalla tavalla, vaikka tietenkin omena maistui haukatenkin.

Jotkut lukijat saattavat muistaa vanhan sanonnan, joka kuuluu jotenkin siihen tapaan, että jos suomalaiset söisivät omenan päivässä, niin lääkäri takkinsa möis. Se oli senaikaista terveysvalistusta.

Edellä kerrottu varmaan selittää sen, miksi mielestäni omenat kuuluvat jouluun. Ne ovat niitä punaposkisia, ei kuitenkaan mitään vahvasti vahakuorisia, vaan niitä pikkuisen pienempiä ja halvempia.

Riemullista ja rauhallista joulua kaikille!

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
17.12.2010
Urjalan kulmilta
Ystävyyskuntatoiminta päättyy

Lehti kertoi, että Urjalan ja ruotsalaisen ystävyyskunnan Tranåsin yhteistyö päättyy. Yhteistyötä ei ole kuntien välillä ollut kymmeneen vuoteen. Yhteistyö päättyi kymmenkunta vuotta siihen, kun Urjalan olisi ollut vuoro isännöidä pohjoismaisia ystävyyskuntia, niin täältä ilmoitettiinkin, että säästösyistä tapaamista ei järjestetä.

Tranås ei ole sattumalta ollut Urjalan kunnan ystävyyskunta. Yhteistyö juuret juontavat sota-aikaan, jolloin ruotsalaiset halusivat avustaa apua tarvitsevia lapsia ja lapsiperheitä. Ruotsissa oli aktiivisia henkilöitä, jotka ryhtyivät organisoimaan apua suomalaisille. Suomessa asiaa hoiti Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Mannerheim-liiton kummikuntavaliokunta pyysi keväällä 1943 paikallisosastoiltaan pitäjänkuvaukset, jotka lähetettiin Ruotsiin, jotta sikäläiset kunnat saattoivat valita itselleen sopivan kummikunnan Suomesta. Tuolloin ajateltiin, että otto- ja kummikunta olisivat mahdollisimman samanlaisia maantieteelliseltä sijainniltaan, elinkeinorakenteeltaan ja väestösuhteiltaan, jolloin yhteistyöstä tulisi kestävämpää ja kiinteää.

Niinpä Urjalastakin paikallinen MLL:n kummikuntavaliokunta lähetti puheenjohtajanansa Kerttu Arppen johdolla tietoja yllämainituista asioista Urjalan osalta. Lisäksi kerrottiin lapsikuolleisuudesta tuberkuloosin yleisyydestä, kasankoulujen ja oppilaiden määristä, asukkaiden varallisuudesta ja kirkollisista oloista ja monista muista asioista.

Tällaisen selvityksen jälkeen Ruotsista tuli Urjalan kummikunnaksi Tranäs (Kurkihaju). Se sijaitsi Kristianstadin läänissä noin 50 kilometriä Vättern-järvestä itään. Yhteistyösuhde solmittiin 1944. Urjala sai ruotsalaiselta kummikunnaltaan avustusta 259 102,50 markkaa.

Ruotsi tuki myös terveystalojen rakentamista Suomeen. Lisäksi saatiin niin sanottuja ruotsalaistaloja, sodassa perheenisänsä menettäneille perheille. Urjalaan niitä tuli toistakymmentä. Lisäksi ainakin 20 urjalalaisella lapsella oli henkilökohtainen ruotsalaiskummi, joka avusti kummilasta. Ruotsiin meni paljon lapsia sotalapsiksi eli vuodeksi tai pariksi. Urjalasta ja tänne sijoitetuista Muolaan kunnan asukkaista monen lapsi oli sotaa paossa Ruotsissa. Taloudellista apua saatiin myös yksityisiä teitä, mm Helena Furuhjelm sai Ruotsista monenlaista apua urjalalaisille lapsille.

Kun avutarve väheni, muutettiin kummikuntayhteistyö ystävyyskuntayhteistyöksi. Tätä organisoi Pohjoa-Norden-järjestö. Urjalalla oli Ruotsiin jonkin verran yhteyksiä, mutta vähitellen kanssakäyminen väheni. !980-luvun alussa tanskalainen ystävyyskunta Saeby kutsui Urjalan, ruotsalaisen ja norjalaisen ystävyyskunnan vierailulle Jyllannin niemimaalle. Alun perin piti kustua pari edustajaa, mutta Urjala lähettikin koko kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston..

Siitä yhteistyö elpyi pohjoismaisen nelikon kanssa. Pian mukaan tuli myös nuorisovaihtoa. Urjalalaisia koululaisia kävi leirikouluissa niin Tanskassa kuin Norjassakin ja sikäläisiä täällä. Myös Tranåsin joulu- ja naistenmessuille ja juoksutapahtumiin osallistuttiin. Myös opettajat kävivät tutustumismatkalla. Norjalainen ystävyyskunta vaihtui kuin entinen kunta liitettiin naapurikuntaan. Nykyisin se on Lyngdal. Norjan eteläkärjessä. Netin kautta voi kuntiin tutustua, koska niillä kaikilla on hyvät kotisivut.

Jotenkin surulliselta tuntui lukea uutista ystävyskuntasuhteen loppumisesta. Urjalassa toimi jonkin aikaa myös Pohjola-Nordenin paikallisyhdistys, mutta kiinnostus ei ollut kovin laajaa ja niin toiminta hiipui.

Viime aikoina on puhuttu paljon ruotsin kielen asemasta. Urjalassa on ollut aina hyvin ruotsin opettajia, joten urjalalaisnuoret ovat saaneet melko hyvän ruotsinkielen arkitaidon. Hiljattain Tuula Virkki palkittiin ansioistaan ruotsin opettajana lukiossa. Niinpä minäkin olen Aution Tuomon oppien ansioista, pitänyt muutaman puheen ruotsiksi valtuuston puheenjohtajana ollessani

Kansainvälisyys suuntautuu Urjalasta nykyisin enemmän Keski-Eurooppaan: sekä ranskan että saksan opiskelijat tekevät leirikoulumatkoja sinne. Edellisessä ystävyyskuntatapaamisessa pohjoismaiset ystävyyskuntien edustajat kertoivat, että sikäläisiäkin nuoria kiinnostaa enemmän muut maat kuin pohjoismaat. Aika aikaa kutakin.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________
Forssan Lehti
10.12.2010
Urjalan kulmilta
Uutta asennetta kunnallishllintoon

Urjalassa kuntalaiset ottavat usein tavattaessa puheeksi kunnan nykyisen sekavalta vaikuttavan tilanteen valtuustossa ja muussa kunnan hallinnossa. Ihmiset ovat syystäkin huolissaan siitä, että yhteistä säveltä ei ole löydetty. On ollut kiistoja luottamushenkilöiden kesken sekä luottamushenkilöiden että johtavien viranhaltijoiden kesken. Ehkä kuitenkin jonkinlaista valoa alkaa näkyä.

Kunnallisvaaleissa keskusta menetti kaksi paikkaa, jotka siirtyivät perussuomalaisille ja vihreille. Keskusta säilyi, ilmeisesti kouluasioiden takia kärsimästä tappiostaan huolimatta, suurimpana ryhmänä yhdeksällä valtuutetulla. Kokoomus ja sosialidemokraatit saivat kumpikin kahdeksan valtuutettua.

Keskusta ja pienryhmät tekivät yhteistyöstä, jonka seurauksena aluksi vihreät ja sitten perussuomalaiset saivat jopa hallituspaikan. Sosialidemokraattien ääniharava Esko Valkama erosi aika pian ryhmästään ja perusti oman remonttiryhmän. Hän kuuluu myös kunnanhallitukseen.

Kesällä kokoomuksen ryhmä repesi kahtia, kun siitä erosivat ensin Tapio Paija, Pauli Lella ja sitten Erja Aaltonen ja Ilpo Viitasaari. He perustivat kokoomus I valtuustoryhmän. Kokoomuksen nimeä he eivät voi käyttää, joten ryhmä saanee pian uuden nimen. Tiettävästi eronneista vain yksi oli kokoomuksen jäsen, mutta loikkauksen jälkeen hänet erotettiin.

Nyt näyttää siltä, että on muodostumassa seitsemän hengen yhteistyöryhmä, johon kuuluisivat neljä kokoomuksen jättänyttä sekä vihreiden, perussuomalaisten ja remonttiryhmän edustajat. Merkitystä tällä yhteistyöryhmällä on pian edessä olevassa kunnanhallituksen vaalissa, jossa ryhmä saanee hallitukseen kaksi paikkaa kuten myös keskusta ja sosialidemokraatit. Kokoomuksen paikkamäärä pudonnee yhteen.

Kun ilmeisesti perinteiset suuret ryhmät keskusta, sosialidemokraatit ja kokoomus tekevät tiiviimpää yhteistyötä säilyttänee Ilkka Vuori kokoomuksesta hallituksen puheenjohtajan paikan. Kokoomuksen kannalta oli onni se, että valtuuston puheenjohtajisto valittiin neljäksi vuodeksi, jolloin puolue säilyttää Jaakko Honkaniemen hallituksen pöydän ääressä valtuuston varapuheenjohtajana. Jos kausi olisi ollut vain kaksi vuotta, olisi seitsikko saanut paikan. Valtuustoa johtaa siis keskustan Paula Virtanen ja varapuheenjohtajana on Honkaniemen lisäksi sosialidemokraattien Reijo Kuljuntausta.

Mielenkiinto kohdistuu siihen kuka on sosialidemokraattien toinen edustaja hallituksessa jäljellä olevana kaksivuotiskautena. Oma mielenkiintonsa on myös sillä ketkä kaksi tulevat hallitukseen seitsikosta. Jatkavatko Valkama ja Pertti Nuutinen vai tuleeko joku entisestä kokoomusnelikosta?

Kun valtuusto viimeksi pidetyssä kokouksessa kykeni kaikkien ryhmien yhteispäätöksillä osoittamaan myös yhteistyökykyä, on herännyt orastava toivo, että yhteistahtoa ja pyrkimystä laajaan yhteistyöhön olisi luvassa jatkossakin. Se edellyttää silloin kaikkien tasavertaista kuulemista ja kykyä etsiä kompromisseja.

Hyvän lähtökohdan antaa maan hallituksen antama harkinnanvarainen avustus. 800 000 euroa on iso raha ja se mahdollistaa kertyneiden alijäämien kattamista. Tämän vuoden ja ensi vuoden talousarviot olivat jo plussalla, joten vähitellen ollaan pääsemässä eroon alijäämien karttumisesta.

Urjala tarvitsee nyt uudenlaista asennetta kunnallishallinnossa. Itsenäinen kunta takaa parhaat palvelut kuntalaisille. Itsenäisyys on tahdon asia ja tekemisen paikka. Siihen tarvitaan heitä, jotka uskovat asiaansa. Eihän sellaisesta tekemisestä mitään tule, jos ei itsekään usko omaan tekemiseensä.

Tarvitaan luottamushenkilöiden keskinäistä luottamusta ja myös hyvää ja luottamuksellista yhteistyötä virkakunnan kanssa. Tarvitaan myös sitoutumista tehtyihin päätöksiin, eikä vain niihin jotka itseä miellyttävät. Helppoa ei varmasti ole, mutta ei mahdotontakaan. Nyt alkaisi olla positiivisten uutisten aika.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
3.12.2010
Urjalan kulmilta
Pekka ja Sentaattori

On aika ainutlaatuista, että henkilö julkaisee esikoisteoksensa vasta kahdeksankymppisenä. Vielä harvinaisempaa on se, että toinenkin kirja putkahtaa julki puolen vuoden sisällä. Tähän saavutukseen on yltänyt useimmille urjalalaisille tuttu Pekka Carlander.

Pekan ensimmäinen kirja ilmestyi hänen synttäreillään viime kesänä ja toinen kirja julkaistaan ensi viikolla. Ensimmäinen kirja oli Sentaattorin ja Pekan matkassa ja toinen Pekan ja Sentaattorin matkassa. Ensimmäisen olen lukenut ja toisen varannut, joten en tunne vielä sen sisältöä.

Ensimmäiseen kirjaan oli koottu Pekan Urjalan Sanomissa julkaisemia pakinoita, joita hän on useana vuosikymmenen aikana kirjoittanut. Joku veisteli kesällä torilla, ettei hän osta kirjaa, kun jutut on jo kerran luettu. Niinhän se tietenkin on, mutta harvalla niitä lienee tallessa. Kirjan kansien välissä voi pakinoihin palata halutessaan milloin tahansa. Osa niistä on ajankohtaisia edelleen ja osa on oman aikansa tuokiokuvia.

Huomasitte varmaan, että kyse oli sentaattorista, eikä senaattorista. No sellainenkin Pekasta olisi voinut otollisissa oloissa tulla, sillä olihan hän jonkun kauden myös Urjalan valtuustossa. Hänen vaalilauseensa oli minusta yksi kaikkien aikojen parhaista: "Tuttu, tukeva ja turvallinen".

Sentaattori tarkoittaa senttipalkalla toimivaa toimittajaa. Palkka maksettiin jutun pituuden mukaan. Monelta senttaaajalta juttuja usein lyhennettiin toimituksessa, joskus aiheesta ja joskus vain palkkion säästämiseksi.

Kunnioitan Pekkaa siinä, että hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka ovat antaneet panoksensa oman kotiseutunsa hyväksi monella muullakin saralla kuin vain varsinaisessa ammatissa. Pekka on ehtinyt toimia monessa mukana, lehtimiehenä mm Forssan Lehdessä ja Urjalan Sanomissa sekä muissa satunnaisemmin ilmestyneissä lehdissä. Hän hoiti leirintäaluetta monta vuotta ja on ehtinyt avustaa monessa muussakin puuhassa ja toimessa.

Opettajat olivat aikanaan merkittäviä vaikuttajia ja valistajia ja kulttuuririentojen virittäjiä omalla kylällään. Urjalassa viime vuosikymmeninä valitettavan harva opettaja on osallistunut aktiivisesti pitäjän erilaisiin kulttuuririentoihin. Tässä suhteessa Pekka on ehdoton poikkeus. Hänellä on ollut intoa ja palavaa kiinnostusta. Tässä suhteessa maaseudun elävöittäjä ja vireyttäjä kansalaisopisto on tarjonnut hänelle monenlaista toimintapiiriä. Kirjallisuuspiirissä hän oli kantavia voimia. Näytelmäpiiri oli todella hieno porukka, joka toteutti kunnianhimoisia esityksiä. Filosofia-piiri on myös tärkeä. Opistolaispiirin pikkujoulut ja iltamat olivat merkittäviä tilaisuuksia. Runot ja lausunta ovat olleet Pekalle tärkeitä. Näytelmäpiiri vei mukaan kesäteatteriin ja muistamme ne monet roolihahmot, jotka Pekka on vienyt hienosti lävitse Halmeen Emman huutokaupasta kirkkoherra Salpakariin.

Paljasjalkaisen helsinkiläisen opettajanura alkoi Hakkilassa ja päättyi Honkolassa. Honkolassa hänellä oli työkaverina Helvi Lintula, joka viettää tänään tasavuosien merkkipäivää. Helvi oli jonkin aikaa tämän jälkeen työkaverinani myös Menosissa. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Kehrolla.

Helvi oli keskeinen hahmo kehrolaisten toiminnoissa. Hän oli aikanaan mukana perinnepiirissä ja osin piirin tuotosten pohjalta syntyi aikanaan Pakkasen Matin koostama ja kirjoittama Kehron historia. Helvi laati moniin juhliin kronikoita ja kirjoitti useita näytelmiäkin. Ainakin yhden niistä Pakkasen Samuli talletti kaitafilmille eli Onnikkaa varrotessa.

Yhteisöllisyyteen tarvitaan omat puitteensa. Kylien koulut ja seurantalot ovat sellaisia. Kun kouluilla on toiminut aikanaan työlleen ja kutsumukselleen omistautuneita opettajia, on koko kylän yhteishenki vahvistunut ja itsetunto kasvanut. Samalla on koko paikkakunnan elinvoima ja omaleimaisuus vahvistunut. Se oli luonnollista brändiä, ilman työryhmiä. Siitä kuuluu kiitos juuri näille Helvin ja Pekan tapaisille tekijöille.

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________________
Forssan Lehti
26.11.2010
Urjalan kulmilta
Uskoa joulupukkiin ja hankepapereihin

Tähän aikaan lapset keskustelevat siitä, uskovatko joulupukkiin. Toiset ovat aivan varmoja, ettei sellaista ole, toisia mietityttää, että ainakin näin joulun alla kannattaa uskoa ja sitten on tietenkin niitä, jotka aivan aidosti uskovat.

Joskus joutuu miettimään uskooko satuihin eli niihin kertomuksiin, jotka alkavat, että "olipa kerran" ja päättyvät usein onnellisesti tai sitten lausahdukseen "sen pituinen se".

Joskus joutuu miettimään ovatko viralliset asiakirjat oikeasti totta vai ovatko ne aikuisten satuja. Tällainen olo tuli, kun luin internetistä kunnanhallituksen esityslistaa. Hallituksessa on käsittelyssä pari ylikunnallista hanketta. Toiseen menee Urjalalta 1278 euroa ja toiseen 1654 euroa. Ei siis kovin paljon.

Toisessa hankkeessa luvataan, että "neuvonta-asiakkaat käynnistävät hankeaikana vähintään 80 uutta yritystä ja näihin uusiin yrityksiin syntyy yhteensä vähintään 100 työpaikkaa". Nämä syntyvät siis Etelä-Pirkanmaalle Akaaseen, Valkeakoskelle ja Urjalaan.

Asiakirja kertoo vielä, että hankkeen tavoitteena on 1.1.12012 mennessä ottaa käyttöön seudullinen yrityspalvelujen yhteistoimintamalli tarvittavine sopimuksineen. Kohderyhmänä ovat yritystoiminnan aloittamista suunnittelevat eteläpirkanmaalaiset sekä yritykset ja asukkaat muualta. Lisäksi kohderyhmänä ovat seutukunnan pk-yritykset ja niille maksuttomia neuvonta- ja koulutuspalveluja tarjoavat julkisyhteisöt.

Kokonaisbudjetti on 106 500 euroa, joista pääosa menee palkkauskuihin ja 20 000 euroa jää tiedotukseen, markkinointiin, tilaisuuksiin ja asiantuntijasopimusten laadintaan. Ely-keskus maksaa kuluista vähän yli puolet ja kunnat loput.

No eihän tämmöistä hanketta voi kukaan järkevä vastustaa. Sitten tuleekin se mutta-sana. Uskooko joku tosissaan, että tämmöisellä panostuksella syntyy 80 uutta yritystä vähintään 100 uutta työpaikkaa?

Täytyy myöntää, että olen tämmöisiin papereihin törmännyt ennenkin. Kerrankin yhdessä EU-hankkeessa luvattiin satoja työpaikkoja neljännesmiljoonan panostuksella. Useimmiten näissä hankkeissa syntyy yksi työpaikka hankeajaksi eli työ projektipäällikölle.

Sinänsä edellä mainitun hankkeen tavoite eli alkavien yrittäjien tai sellaiseksi aikovien opastaminen on ihan oikea ja kannatettava asia. Mutta kannattaisi vähän miettiä, mitä hankepapereihin kirjoitetaan. Joku saattaa uskoa niihin ihan oikeasti.

On helppo julistaa, että tavoitteena on niin ja niin monta työpaikkaa. Eivät ne synny julistamalla. Niihin tarvitaan ihmisiä, jotka pistävät itsensä kokonaan likoon. Laittavat siihen rahansa, toimeentulonsa, saamansa luotot ja koko tulevaisuutensa sekä kaiken osaamisensa.

En tiedä miten näitä hankkeita valvotaan jälkikäteen. Joissakin hankkeissa yrittäjä tai osalliset ovat pitkässä liekanarussa jopa toistakymmentä vuotta. Näitä kuntapohjaisia hankkeita valvovat tietenkin kuntien tilintarkastajat, rahoittajien kotimainen byrokratia ja tietenkin EU:n tilinpidosta vastaavat.

Ei uusien työpaikkojen luominen ole helppoa. Kunnat yrittävät monella tavalla yrittäjyyttä edistää ja toimijat saavat harvoin ponnisteluistaan tunnustusta tai kiitosta. Usein monet monenlaista apua, tukea ja neuvontaa kunnilta saaneet ovat kärkkäitä arvostelemaan. Paikkakunnan yritysilmapiiri syntyy myös siitä mitä yrittäjät puhuvat keskenään ja julkisuuteen. Sama pätee tietenkin myös kunnan edustajiin niin virkamiehiin kuin luottamushenkilöihin.

Siitä joulupukista vielä. Oli se sitten olemassa tai ei, niin sen ainakin tiedän, että kaikki lahjat eivät tule Korvatunturilta tai Joulumaasta. Osan me aikuiset ostamme. Ostamalla omalta paikkakunnalta voimme edistää oman paikkakunnan menestystä. Kaikkea ei Urjalasta saa, mutta yllättävän paljon kuitenkin. Ja tämä on ihan "aikuisten oikeesti" totta.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
19.11.2010
Urjalan kulmilta
Täällä Pohjantähden alla

Joku saattaa muistaa muutaman vuoden takaa televisiomainoksen, jossa pari herraa saapuu yhtiöön ja haluaa ostaa sen ja tavata omistajat. Yhtiön edustaja avaa huoneen, jonka seinällä on omistajien kuvia tuhansittain. Sitten tulee ruutuun tieto, että vakuutuksenomistajat omistavat yhtiön ja näin ollen ostajat luopuvat hankkeesta.

Ostajat ovat syksyllä menneet toiseen keskinäiseen vakuutusyhtiöön. He ovat saaneet toimivan johdon ja yhtiön hallituksen kanssa aikaan kaupan. Kaupasta päätetään lopullisesti joulukuun kahdeksantena pidettävässä vakuutuksenottajien kokouksessa.

Hämeen läänin maanviljelysseura oli puuhamiehenä, kun 1895 perustettiin Hämeen läänin palovakuutusyhtiö. Kotipaikaksi tuli tiukan äänestyksen jälkeen Tampereen sijasta Hämeenlinna. Vuotta myöhemmin oli kasassa 10 miljoonan markan summa kerättynä Hämeen läänin maalaiskunnista. ja vakuutustoiminta saattoi alkaa. Vuoteen 1910 mennessä yhtiöstä oli tullut suurin paikallinen "paloapu-yhtiö." Samaisena vuonna ei vakuutusta vielä saanut savusaunaa eikä petrolikäyttöistä moottoria varten.

Myös Urjalassa yhtiöllä oli vankka asema. Osasyynä oli varmaan se, että kunnallisneuvos Juho Astala toimi yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana. Ainakin muutama vuosi sitten hänen kuvansa oli yhtiö aulassa seinällä. Tässä nykyisessä toimipaikassa en ole käynytkään.

Vakuutusyhtiön nimi muuttui myöhemmin Hämeen vakuutukseksi ja Pohjantähdeksi vuonna 1996. Tuohon aikaan kävimme yhtiön kanssa kunnan ja Väinö Linnan seuran edustajina keskusteluja siitä, miten yhtiö olisi voinut sponsoroida Pentinkulman päiviä. Jotakin pientä tukea saatiinkin. Yhtiön nimi tuli siis sekin tavallaan vähän Urjalan kautta kirjailija Linnan välityksellä.

Nyt yhtiön hallitus esittää, että yhtiö yhdistettäisiin Pohjola Vakuutus Oy:n kanssa. Yhtiön omistajille eli vakuutuksenottajille luvataan hyvityksenä palauttaa vakuutusmaksuja jopa vuoden maksujen verran, jos vakuutukset ovat olleet mainitussa yhtiössä tiettynä aikana.

Vakuutuksenottajat ovat saaneet myös ostajataholta postia. Siinä pyydetään lähettämään valtakirja marraskuun loppupuolella ostajalle eli Pohjolalle, joka sillä äänestää sitten yhtiökokouksessa fuusion puolesta. Tätä en pidä oikein hyväksyttävänä toimintansa. Miksi yhtiö on luovuttanut henkilötietoja ja asiakastietoja ostajalle? Eikös siihen tarvita jonkinlainen lupa. asianosaiselta.

Urjalalaiset vakuutuksenottajat ovat saaneet myös toisenlaista postia. Siinä kerrotaan, että Pohjantähti sulkee Urjalan ja Akaan konttorit ja keskittää toiminnot Valkeakoskelle marraskuun alusta. Tiedote oli päivätty kymmenen päivää aikaisemmin, kuin sulkeminen tapahtui.

Jos yhdistyminen toteutuu, on Pohjolalla Urjalassa toimipiste Urjalan Osuuspankin yhteydessä. Pohjantähdellä on ollut ahkera asiamies Pentti Mettänen Urjalassa.

Tiedän, että Hämeenlinnan seudulla valtakirjoja keräävät myös yhdistymisen vastustajat. Yhtiökokous ei siis ole aivan läpihuutojuttu. Pitkään toiminut aluksi alueellinen ja sittemmin valtakunnallistunut yhtiö herättää myös tunteita

Jotenkin on surullista, että liikemaailma keskittyy jatkuvasti. Joskus se on ihan paikallaan, kun voimavaraoja kootaan yhteen. Aika usein yhdistymisiä ja sulautumisia tehdään myös tarpeettomasti. Kun yksi toimija on poissa, vähenee myös kilpailu.

Pohjola oli ennen kansallispankin eli KOP:n vakuutusyhtiö. Pankkimyllerrysten jälkeen se päätyi osuuspankkiryhmälle. Joulukuussa näemme siirtyykö Pohjantähti historiaan itsenäisenä keskinäisenä vakuutusyhtiönä. Kun ei tunne kaikkia asian taustoja on vaikea sanoa, onko kyseessä pakkoratkaisu vai jokin muu syy. Toivottavasti ratkaisevin syy ei ole ahneus, jota tässä yhteiskunnassa on jo yllin kyllin.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________
Forssan Lehti
12.11.2010
Urjalan kulmilta
Mahdollisuus vaikuttaa

Isänpäivänä valitaan Urjalan ja muidenkin seurakuntien uusi kirkkovaltuusto. Urjalassa valtuutettuja valitaan 19. Ehdokkaita on kaikkiaan 39. Urjala on saavuttanut jo kuuluisuutta sillä, että täällä naisehdokkaita on kolmanneksi eniten koko valtakunnassa. Tähän mennessä äänestäneistä suurin osa on ollut naisia, joten luultavasti valtuustoon tulee naisenemmistö.

Siitä alkaen, kun yleiset vaalit tulivat seurakunnissa kirkkovaltuustojen valeissa käyttöön, ovat puolueet olleet keskeisesti asettamassa ehdokkaita. Urjalassakin kolme ryhmää on enemmän tai vähemmän löyhästi puoluesidonnaisia ja yksi ryhmä edustaa niin sanottua seurakuntaväkeä.

Aikanaan valtuuston jäsenet valittiin kirkon kokouksessa, jolloin valitsijoita oli vähän. Nyt vaaliin osallistuu huomattavasti enemmän seurakuntalaisia. Tällä kertaa osallistuminen on todennäköisesti ainakin ennakkoäänien perusteella lisääntynyt. Urjalassa ei tosin rohjettu laittaa äänestystä perjantaipäiväksi marketteihin, jolloin ääniä olisi tullut varmasti enemmän. Lukiossa sentään oli äänestyspaikka, joten nuoriakin pääsi äänestämään.

Onnittelen kirkkoa siitä, että se uskalsi rohkeasti alentaa äänestysikärajan kuuteentoista vuoteen. Rippikoulun jälkeen nuori on seurakunnallisesti ja hengellisesti täysi-ikäinen kaikkien muine oikeuksineen paitsi äänestysoikeuden osalta. Toivottavasti nuoret käyttävät oikeuttaan.

Tällä kertaa ehdokasta sai etsiä myös vaalikoneen avulla. Osa kysymyksistä lienee ollut valtakunnallisia ja osa omassa seurakunnassa laadittuja. Kysymyksenasettelulla voidaan myös ohjata lopputulosta. Muutamaan kysymykseen olisi kommentoitavaa.

Kun kysyttiin Urjalan seurakunnan liitossuuntaa, oli vaihtoehdoista kokonaan pois Urjalan jatkaminen itsenäisenä seurakuntana. Olisin halunnut tietää kuka ehdokkaita on tällä kanalla.

Kun luin lehdestä, että naiset ovat äänestäneet vilkkaasti ja he muutenkin käyttävät seurakunnan palveluja enemmän kuin me miehet, niin olisiko ensimmäiseen kysymykseen pitänyt lisätä miehet yhdeksi kohderyhmäksi, jos seurakunnalle sattuisi tulemaan mahdollisuus lisätä varoja yhteen työmuotoon. Nyt useimmat ovat valinneet nuorison tällaiseksi kohteeksi, vaikka vanha valtuusto päätti, ettei nuorisotyöntekijää palkata, kun Toivosen Arja jäi eläkepäiville.

Vaikeuksia tuotti vastata kysymykseen, mikä on tärkein syy kuulua seurakuntaan. Vaihtoehdot vaikuttivat kovin maallistuneilta, kun vaihtoehdot olivat: "oikeus kasteeseen, vihkimiseen ja hautaan siunaamiseen, kirkko tekee hyvää työtä hädänalaisten hyväksi, kirkko vastaa hengellisiin tarpeisiini, kirkko tukee kotien hengellistä kasvatusta, kirkko on osa suomalaista elämänmuotoa, kirkko huolehtii hautausmaasta, kirkko ylläpitää kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, kirkko tuo esiin kirkollisten juhlapyhien perinnettä, mahdollisuus toimia kummina ja yhteys muihin seurakuntalaisiin".

Totta onkin, että nyt valittavat valtuustot käsittelevät enemmän näitä maalisia asioita ja vähemmän kirkollisia linjanvetoja, jotka kuuluvat enemmän hiippakunnille ja kirkolliskokouksille. Kirkolliskokouksen edustajien vaaliin uudet valtuutetut pääsevät vaikuttamaan.

Henkilöstö- ja kiinteistömenot ovat suurimmat. Verotulot ovat rajallisia ja vähenevät, jos seurakunnan jäsenmäärä vähenee. Helppoa ei siis valittavalla uudella valtuustolla ole, kun se laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Joskus tuntuu siltä, että seurakunnan työntekijöitäkin rasitettaan kirkollisella byrokratialla ihan liian kanssa. Ihmiset seurakunnassakin palvelut meille tuottavat.

Sunnuntaina on vielä mahdollista vaikuttaa ja käydä äänestämässä. Jumalanpalveluksen jälkeen voi äänestää kirkossa, illansuussa Halkivahassa ja lopuksi illalla Huhdin pappilassa. Tulokset selvinnevät iltakymmeneen mennessä. Hyvää isänpäivää!

Seppo Pirhonen

____________________________________
Forssan Lehti
5.11.2010
Urjalan kulmilta
Liitu ja leuka toimii edelleen

Kuin luimme lehdestä, että kynä ja liitutaulu alkavat olla välineitä, jotka kuuluvat museoon, syntyi mielenkiintoinen ajatusvaihto työpaikalla heti aamutuimaan. Kyse oli opetusministeriön työryhmän ehdotuksista, jotka koskivat tietotekniikan soveltamista opetukseen. Lehtijutun ingressissä arveltiin, että koulukirjat jäisivät tulevaisuudessa vallan käytöstä.

Ensi juttelimme siitä, että nykyinen käsiala tuntuu aika levottomalta, jos sitä vertaa vanhoihin käsialoihin Parikin mukana ollutta kertoi lukeneensa isonvanhempiensa sota-ajan kirjeitä, joissa oli kaunis käsiala, vaikka rintamalla ei kirjoituspaikka ollut aina kovin hyvä.

Aikanaan opetettiin, että ensin sana kokonaan loppuun ja sitten ä:n. pilkut ja i:n pisteet. Nykyisin opetettava käsiala on hyvin lähellä tekstausta ja erityisesti kirjainten liittäminen toisiin vaatii paljon muistamista. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että nykynuorten käsiala ei ole niin luettavaa kuin ennen.
Eri asia on siten, että pitäisikö luopua käsialakirjoituksesta eli "kaunokirjoituksesta" kokonaan ja siirtyä tekstaukseen. Ainakin niemen allekirjoitukseen tarvitaan käsialaa.

Uutisessa oli aivan totta se, että nykyisin ei koulussa juuri opetella tietokonenäppäimistön käyttöä kymensormijärjestelmällä. Se pitäisi aloittaa alakoulussa. Aikanaan konekirjoitus kuului kansalaiskoulun opetusohjelmaan ja vielä valinnaisiin kaupallisiin aineisiin peruskoulussa. Nyt ei sitä opetella oikein missään.

Tietotekniikka on tullut kouluihin, mutta puutteellinen konemäärä ei mahdollista sen tehokasta hyödyntämistä. Myös nettiyhteydet ovat osin liian hitaita. Toivottavasti valtiovalta ymmärtää tämän, kun se kehittelee opetuksen tehostamista. Kunnat tarvitsevat rahaa laite- ja ohjelmistohankintoihin.

Toisaalta monia kuntia ja kouluja on rahastettu tietotekniikalla aivan poskettomasti. On luotu kalliita järjestelmiä. Käyttäjien toiveet ovat usein unohtuneet, kun konsultit ovat myyneet, mitä ovat halunneet.

Syksy on kirjamessujen aikaa. Itse vietin päivän Turun kirjamessuilla noin kuukausi sitten. Viime viikonloppuna messut olivat Helsingissä ja alkukeväästä Tampereella. Messuilla esiteltiin myös kirjojen lukulaitteita eli pienoistietokoneita. Niiden koko vaihteli hieman, mutta voisi sanoa, että ne ovat noin kirjan sivun kokoisia. Niiden muistiin ladataan kirja kustantajalta ja sitten se luetaan näytöltä, joka toisissa näyttää hyvin kirjan sivun kaltaiselta.

Jo nämä laitteet joskus yleistyvät, niin suomalaisista kodeista häviävät vähitellen kirjahyllyt. Kirjat menevät pieneen tilaan sähköisessä muodossa. Tosin vielä ei ole yhtenäistä standardia, koska eri laitevalmistajat yrittävät myydä omaa konseptiaan.

En kuitenkaan usko, että nämä lukulaitteet kokonaan syrjäyttävät kirjan tai sanoma- ja aikakauslehdet, vaikka ne tulevat saamaankin helppokäyttöisinä merkittävän jalansijan. Kouluissakin tarvitaan siis edelleen kirjoja ja vihkoja.

Koulussa tarvitaan varmaan vielä liitutauluakin, koska se on halvempi kuin niin kutsuttu älytaulu. Esitin sellaisten taulujen hankintaa koulujen tämän vuoden budjettiin, mutta ne karsiutuivat, eikä niitä ole esitetty myöskään ensi vuoden budjettiin, kun menoja piti vähentää.

Joskus tai oikeastaan aika usein välineillä ja koneilla voidaan lisätä motivaatiota eli opiskeluhalua, intoa ja kiinnostusta. Urjalankin tulee kulkea kehityksen mukana. Pidetään hyväksi koettu vanhasta ja opetellaan ennakkoluulottomasti myös uutta opetusteknologiaa. LL-menetelmä toimii silti vielä nykyaikanakin. Se tarkoittaa liitua ja leukaa. Hyvä kerronta tempaa oppilaat nykyaikanakin mukaan. Täytyyhän siihen ruudun tuijottamiseenkin taukoja olla.

Seppo Pirhonen

_______________________________________________________________________
Forssan Lehti
29.10.2010
Urjalan kulmilta
Avajaisten aikaa

Tämä viikko on avajaisten aikaa urjalalaisille yrityksille. Eilen avasi ovensa Souper Bistro ja tänään Konetalo Niemelä. Lisäksi Urjalan Makeistukku avaa uuden oman myymälän Kangasalalla ysitien varressa. Siis paljon hyviä uutisia. Varjoa luo Laukeelan Siwan lopettaminen ensi viikolla.

Souper Oy on melko tuore urjalalaisyritys, joka on saanut vähitellen vankan jalansijan pitopalveluryityksenä. Toisena tukijalkana on ollut ravintolan pitäminen Urjala Works:n henkilökunnalle ja myös muille työpaikkaruokailijoille.

Eilen avattiin entisissä TV-Aallon toimitiloissa Urjalan uimahallin talossa Souper Bristo, joka tavoittelee lounasruokailijoita laajemmaltakin alueelta. Päivittäin on tarjolla lounas ja tietenkin a´la carte annoksia. Tiloissa on mahdollista käydä myös kahvilla ja järjestää kokouksia ja pieniä perhejuhlia. Nuoret yrittäjät ovat rohkeasti avaamassa uusia uria Urjalan ravintolaelämään.

Konetalo Niemelä jatkaa Koneliike Mahlasen perinteitä. Mahlasen koneliike on toiminut Urjalassa jo useamman vuosikymmenen. Toiminnan käynnisti Päiviö Mahlanen Urjalan moottorisaha- ja mopopalveluna Höltän mäessä Laukeelassa. Kun Päiviö siirtyi viettämään eläkepäiviä, siirtyi liike toiseen omistukseen. Pasi Niemelä osti sittemmin liiketoiminnan ja on pyörittänyt sitä yhdessä puolisonsa Marin kanssa. Muutaman vuoden liike on toiminut Kähärin liiketalossa Urjalan keskustassa.

Uudet toimitilat ovat ysitien varrella Peltorinteen teollisuusalueella. Uusi halli on juuri valmistunut ja siellä on avarat tilat sekä myymälää että huoltotoimintaa varten. Toiseen päähän uutta liiketilaa siirtyy Tapsan Autopesu, joka saa myös lisää liiketilaa ja tarkoituksenmukaiset tilat myös laajenevaa mattopesulaa varten.

Koneliike Mahlasen nimi ja nyt pois käytöstä ja käyttöön tulee Konetalo Niemelä. Sen rinnalla Pasi Niemelä pyörittää myös Kiinteistöpalvelu Niemelää, joka urakoi erilaisia rakennuskohteita ja vastaa erilaisten kiinteistöjen kiinteistöhuollosta.

Konetalon valikoimiin kuuluvat metsän ja puutarhan koneiden ja laitteiden sekä tarvikkeiden lisäksi polkupyörät, mopot, mönkijät, mopoautot, työkalut ja kodin pienkoneet. Uusissa tiloissa eri tuotemerkit pääsevät paremmin esille. Samassa yhteydessä toimii nyt myös huolto, jossa koneita korjataan ja huolletaan.

Peltorinteen alueesta on vähitellen kehittymässä erilaisten erikoisliikkeiden keskittymä. Alueella on Konekorjaamo Kangasahon toimipiste, Tarvike ja varaosa, Y- Maatalous, keittiökalusteliike, Urjalan Rengasliike, Huoltokeskus Ysiauto ja S-market sekä Urjalan Autokoulu. Lisäksi alueella on Kiinteistöpalvelu Niemelän varasto- ja toimitiloja.

Erikoiskauppa pienellä paikkakunnalla on suurten keskusten puristuksessa, mutta sopivalla liiketoimintaidealla on mahdollista pärjätä.

Yksi historian lehti kääntyy ensi viikolla kun Laukeelan Siwa lopettaa toimintansa. Lopettamispäätös tuli asiakkaille täytenä yllätyksenä. Urjalassa Siwa jatkaa nyt vain Huhdissa, jolla sillä onkin ainoana elintarvikeliikkeenä vahvempi jalansija.

Muutama vuosi sitten Siwan liiketiloja pienennettiin Laukeelassa, jotta liike täytti kioskin mitoituksen ja pystyi käyttämän pidempiä aukioloaikoja kuin elintarvikekauppa.

Siwa on E-osuuskauppaliikkeen peruja. Urjalassa toiminta alkoi Nuutajärven osuusliikkeen nimellä. Sittemmin nimi vaihtui Osuusliike Lounais-Hämeeksi, joka 1960-luvun alussa rakennutti liiketilan, jossa Laukeela Siwa on toiminut. Samassa paikassa toimi aikanaan myös ravintola Varstakellari. Lounais-Häme sulautui osuusliike Tammeen ja vielä valtakunnallisesti. E-ryhmä romahti niin sanotun muun punapääoman kanssa. Lippulaiva Elanto sulautui Helsingin osuuskauppaan ja jäljelle jäivät Euromarketit ja Siwat. Nyt taas tapahtuu uudelleen järjestelyjä tässä ketjussa.

Kesällä torilla juttelimme Kaartisen Vesan ja Sahan Heikin (Isä Harri piti Urjalan Talouskauppaa Huhdissa) kanssa, että Urjalan kauppaoloista saisi pienen kirjasen. Nimikin sille jo keksittiin. Sitten tuleekin se ainainen kysymys, että kuka tekisi ja kustantaisi. Kauppa on ollut ja on osin edelleenkin paikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan ja vaihtavat kuulumisia. Muistellaan siis vanhoja kauppoja ja käytetään näitä nykyisiä.!

Seppo Pirhonen

________________________________________________________
Forssan Lehti
22.10.2010
Urjalan kulmilta
Siunaava kirkko

Suomi on kerrallaan yhden totuuden maa. Mihinkään muuhun päätelmään ei voi tulla, kun on seurannut julkista keskustelua. Vaaditaan suvaitsevaisuutta, mutta se tarkoittaakin sitä, että vaatijan näkemys pitää hyväksyä ja toisten näkemys tuomita. Elämme kovien arvojen aikaa, jossa keskeistä on minäkeskeisyys: minulle heti kaikki, minun oikeuteni ovat tärkeimmät ja vain minun näkemykseni on oikea. Oikeudet ovat minulle keskeisiä, velvollisuudet kuuluvat muille.

Kovista arvoista kertoo myös se, että aika pian nousi otsikoihin, että kirkko menettää yhdeksän miljoonaa euroa verotuloja, jos nyt eroilmoituksen tehneiden erot toteutuvat. Hukatut eurot huolestuttavat, entä menetetyt ihmiset.

Luterilainen kansankirkkomme haastetaan jatkuvasti eri tahoilta. Erilaiset ryhmät vaativat hyväksymään oman kantansa koko kirkon kannaksi. Kun kirkon pitäisi hyväksyä kaikkien näkemykset, niin sen oma sanoma hämärtyy. Kirkollisella kielellä ilmaistuna suola käy mauttomaksi.

Isämeidän rukouksessa rukoilemme, että "tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa". Itse asiassa useimmat tulkitsevat tämän kohdan niin, että Jumalan tahto olisi sama kuin oma tahto. Kuka sitten kertoo, mikä on Jumalan tahto? Raamattuun ei saisi vedota, vaikka se luterilaisuudessa on keskeinen uskon ja armon rinnalla. Entä kuka kertoo sitten, mitä on synti ja mitä siitä seuraa. Onko se yksittäisiä tekoja vai viekö se meitä koko ajan poispäin Jumalasta? Pitäisikö tehdä parannusta, vai jatkaa niin kuin ennenkin. Miten me annamme anteeksi, sen mukaan saamme itsekin.

Monet tahot vaativat, että kirkko siunaisi heidän asiansa tai tekemisensä. Niinpä kirkko siunaa, lapsia kasteessa, rippikoululaisia konfirmaatiossa, vihkipareja ja kuolleita hautaan. Sen lisäksi siunataan milloin touko, milloin koti tai jopa kauppakeskus. Katsoin Suomen kielen perussanakirjasta, mitä siunaaminen tarkoittaa: "Jumalan suomaa hyvyyttä, armoa, varjelusta, menestystä tms. hyvää ajatellen: antaa, suoda, lahjoittaa."

Lastenkasvatuksessa joutuu usein siihen tilanteeseen, että helposti tuomitsee koko lapsen pahan teon takia. Kuitenkin tarkoittaa sitä, että rakastaa lastaan yhä edelleen, vaikka ei hyväksy hänen tekoaan. Tässä voisi olla myös kirkon viestinnän ydin.

Kyllähän kirkko on tähän asti siunannut semmoisia ihmisiä, jotka eivät niin vankasti usko, eivät pyhitä lepopäivää, eivät kunnioita vanhempiaan, tappavat, tekevät aviorikoksia, varastavat, valehtelevat ja himoitsevat lähimmäiseltään miltei kaikkea. Kirkko on antanut joka sunnuntaisen yhteisen ripin jälkeen anteeksi ja siunannut ihmiset, mutta ei heidän pahoja tekojaan tai syntejään ja on siinä samalla toivonut, että ihminen vähän kilvoittelisi ja tekisi parannusta eli ojentautuisi Jumalan sanan mukaan. Uskoo, toivoo ja rakastaa.

Kirkosta eroaminen käy helposti. Katsoin sivustolta, että minuutin verran vie aikaa. Lisäbonuksena on laskuri, jossa voi laskea, paljonko kirkollisvero vie vuodessa. Katsoin myös kirkon sivustolta, miten liittyminen onnistuu. Sekin onnistuu netissä, mutta siinä on neljä vaihetta.

Ennen kirkosta eroaminen ei ollut näin helppoa. Siitä piti tehdä kirjallinen ilmoitus ja vielä oli keskustelu papin kanssa ja harkinta-aikaakin taisi olla. Kirkosta erottiin Urjalassakin useimmiten

siksi, että haluttiin liittyä johonkin muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Varsinaisia ateisteja oli melko vähän. Kirkon jäsenyys on monelle perinne. joka tietyssä elämäntilanteissa tulee lähelle ja tuo turvallisuutta. nykyisin sitoutuminen on höltynyt.

Olin eilen Väinö Linnan 90-vuotsijuhlaseminaarissa Tampereella. Yrjö Varpio, Linnan elämäkerran kirjoittaja kiteytti puheenvuorossaan aika hyvin. Hän totesi, että Linnan kirjojen teksti kestää, mutta tulkinnat muuttuvat. Niin se taitaa olla ison kirjankin kanssa. Hyvä keskustelu avaa ovia, ei sulje niitä.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
15.10.2010
Urjalan kulmilta
Jääkiekon ja ringeten aika

Urjalassa on vietetty tätä viikkoa syysloman merkeissä. Ilmat ovat olleet komeat ja pääosin aurinkoiset, Tosin välillä on ollut kylmä, mutta niin tähän aikaan vuodesta taitaa olla. Syksyn edetessä muuttuvat harrastukset. Yleisurheilu- ja jalkapallokausi ovat päättymässä. Jäät ovat olleet hallissa jo elokuusta ja hiihtokoulutkin ovat alkaneet ainakin sauvaharjoitteluilla.

Syysloman ajaksi ovat kunta, seurakunta ja järjestöt järjestäneet koululaisille erilaisia tapahtumia. Suurin osa taitaa viettää viikon kotosalla tai kavereiden kanssa. Joku piipahtaa ruskamatkalla ja joku ulkomaillakin.

Urjalassa on pelattu jääkiekkoa kymmenisen vuotta hallissa. Hyvä on, että halli saatiin aikaiseksi, koska monena talvena ei olisi harrastuksesta tullut mitään. Jonkin verran on kokeiltu myös jääkolkkaa. Sen sijaan ringetteä ei ole täällä vielä pelattu.

Nyt on mahdollista päästä sisään lajin saloihin, sillä viikon päästä on lajin esittelytapahtuma jäähallilla. Jos kiinnostuneita on riittävästi, alkaa ringettekoulu kuun lopussa lauantaiaamupäiväisin. Ringette eroaa jääkiekosta siinä, että pelivälineenä on maila, jossa ei ole lainkaan lapaa. Myös kiekko on erilainen. Se on suurempi halkaisijaltaan, pehmeä ja siinä on keskellä iso reikä, josta kiekkoa pyritän ohjaamaan vastustajan maaliin..

Ringette on yleensä tyttöjen laji ja Suomen naiset ovat tällä hetkellä hallitsevia maailmamestareita. Loppuvuodesta MM-kisat ovat Suomessa muistaakseni Tampereella. Forssassa laji on ollut ohjelmassa jo pitkään ja sikäläiset joukkueet ovat pärjänneet omissa sarjoissaan ihan mukavasti. Forssalaiset D-juniorit pelaavatkin sunnuntaina 24.10. Urjalassa näytösottelun Rauman Lukkoa vastaan.

Esittelytapahtumaan on pyritty kutsumaan kaikki urjalalaiset ja lähiseudun 6-12-vuotiaat tytöt. Heitä opastetaan ja neuvotaan lajin saloihin. Jokainen osanottaja saa tiettävästi myös pienen muistoesineen tapahtumasta.

Urjalassa alkaa myös luistelu- ja kiekkokoulu, johon ovat tervetulleita niin tytöt kuin pojatkin. Se alkaa jo huomenna lauantaina. Sinne tullessa ei tarvitse vielä osata luistella, koska paikalla on päteviä ohjaajia, jotka auttavat alkuun. Tähän voivat tulla mukaan vanhemmat lapsineen. Jos tietää, että käy koko syksyn voi maksaa kausimaksun ja pääse vähän halvemmalla. Tosin kertamaksukaan ei päätä huimaa. Maksu sisältää myös vakuutuksen. Varusteiksi tarvitaan luistimet ja kypärä sekä halutessa maila.

Urjalassa on Etelä-Pirkanmaan kiekolla kuusi juniorijoukkuetta. Pienemmät pelaavat niin sanottua Leijonaliigaa, jossa pelataan pienellä kentällä kaukalossa poikittain. Vanhimpia junioripelaajia ovat A-juniorit.

Urjalan Sisukiekko pyörittää aikuisikäisten toimintaa. Edustusjoukkue pelaa toisessa divisioonassa länsirannikon alueella. Naisilla on oma joukkueensa ja lisäksi on Ladykiekkoa. Miehillä on myös kakkosjoukkue sekä veteraaneilla oma joukkueensa. Lisäksi Urjalan hallissa käyvät pelaamassa erilaisten yritysten ja kylien ja muiden kuin urheiluseurojen joukkueet oman kuntonsa ylläpitämiseksi.

Kun perheestä pelaa kolme eri joukkueissa, kuluu myös vanhemmilla paljon aikaa jäähallilla toimitsijatehtävissä ja kahviovuoroissa. Lähimmille paikkakunnille pelimatkat tehdään omilla autoilla. Pidemmälle mennään bussilla. Pelit painottuvat viikonloppuihin.

On ollut mukava todeta, että urjalalaiset ja lähiseuduilta olevat käyvät ihan mukavasti kannustamassa peleissä joukkueita. Välillä katsomo on hiljainen ja niinpä salolaisten kymenhenkinen kannustusjoukkue voitti 150 urjalalaista. Sisukiekon edustusjoukkueella on kotipeli taas huomenna lauantaina. Sinne kannattaa sellaistenkin tulla kannustamaan, jotka eivät ole vielä hallin ovea aukaisseet. Hyvä kannustus on kuin kuudes pelaaja kentällä.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________
Forssan Lehti
8.10.2010
Urjalan kulmilta
Journalismin lähteillä

Ennen opettajan toimeen ryhtymistä toimin muutaman vuoden toimittajana. Opiskeluaikana oli muutaman kesän kesätoimittajana ja valmistuttuani opettajaksi oli tarkoitus vielä jatkaa opiskelua, mutta sain sen verran hyvän työtarjouksen, että tartuin siihen. Näin jälkeenpäin täytyy todeta, että toimittaja-aika vastasi kyllä hyvin eräänlaista korkeakoulua. Siinä oppi katsomaan asioita monesta näkökulmasta.

Päätoimitus sijaitsi Kansakoulukadulla Helsingissä, josta oli noin puolen kilometrin matka eduskuntaan, jossa minulla oli myös työhuone. Se oli aivan lehtiparven lähellä, joten sieltä ehti nopeasti seuraamaan suuren salin tapahtumia, joita saattoi seurata myös keskusradion välityksellä työhuoneesta. Lehtiparvi on toimittajien käytössä oleva työskentelytila. Se on puhemiehestä katsoen oikealla ensimmäisellä parvella.

Kerran oli lähdössä toimituksesta eduskuntaan, kun esimies tokaisi, että oletko menossa "kettufarmille". Hän huomasi hölmistyneen ilmeeni ja kertoi, että IKL:n, isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustaja Hilja Riipinen käytti tätä nimitystä eduskunnasta. Myöhemmin olen lukenut, että käsitteen olisi ensimmäisenä esittänyt IKL:n lehtien pakinoitsija Antti Suomenpoika eli Arne Somersalo. Pakinoitsija käytti tätä nimitystä eduskunnasta halventavassa mielessä. Osa mainitun liikkeen kannattajista halveksi avoimesti kansanvaltaa.

Kun olen seurannut nykymenoa näin sivusta, on alkanut tuntua siltä, että tässä ilmapiirissä on hyvin paljon samanlaista perusasennetta taustalla. Kansanvallan edustajista kansanedustajista ja muista poliitikoista on tehty sylkykuppeja. Tekevät he sitten mitä tahansa tekevät he aina väärin.

Kun seuraa joskus eduskunnan keskusteluja ja kyselytunteja, kyllä joskus miettii, että ovatkohan kaikki siellä oikein aikuisia. Poliitikot itse antavat aihetta omalla käyttäytymisellään moniin kiinnostaviin kohu-uutisiin.

Siitä huolimatta täytyy todeta, että politiikkaa käsittelevä journalismi on monessa suhteessa kevyttä iltapäivälehtien lööppijournalismia. Sitä hallitsee kerrallaan yksi teema. Tällä kertaa se on ministerien perheenjäsenten omistukset, viime viikolla se oli jo kestoaihe vaalirahoitus. Paljon on saatu esiin ihan tarpeellistakin tietoa, mutta kyllä monessa kohtaa on menty yli. Tässä suhteessa entinen pääministeri ja puhemies Paavo Lipponen on ihan oikeassa.

Tietenkin on syytä kysyä kenen etua tämmöinen uutisointi palvelee? Suomessa äänestysprosentti on huomattavasti alhaisempi kuin muissa maissa. Tutkimusten mukaan äänestämässä käyvät yleensä enemmän hyvätuloiset kuin pienituloiset. Äänestysprosentti vaikuttaa siis myös puolueiden voimasuhteisiin.

Julkisuutta myös ohjaillaan. Niin sanottu "lottovoittajan" haastattelu oli lehtitiedon mukaan järjestetty mainostemppu. Samalla tavalla politiikan julkisuuttakin ohjaillaan. Ensin laitetaan joku "asiantuntija" sanomaan jotakin ja sitten valmistaudutaan siihen, että joku ministeri vastaa siihen. Sitäkin ohjataan onko ministeri altavastaajana vai kerääkö hän pisteet omaan pussiin.

Kun media kiinnostuu muodikkaista pintailmiöistä, voi kysyä myös sitä, mikä jää penkomatta ja kertomatta. Tiedämme, että valtiolla on paljon velkaa. Sitä ei kuitenkaan ole juuri kerrottu, mihin velkarahat on käytetty ja saadaanko niitä koskaan takaisin.

Kaipaan oikeaa juuriin menevää tutkivaa journalismia, joka ei juokse valmiiden aineistojen ja tekstien perässä, vaan todella paneutuu ja penkoo taustat ja puitteet perusteellisesti. Se työ ei ole helppoa. Se on kuitenkin kolmannen valtiomahdin eli lehdistön ja sähköisen median tehtävä niin valtakunnallisesti, maakuntatasolla kuin paikallisesti.

Suomessa julkisuus syntyy pienellä noin reilun neliökilometrin alueella. Pääkaupungin aiheet hallitsevat. Ei tarvitse suurta porukkaa mielenosoitukseen, kun TV-kamerat ovat paikalla. Joskus tuntuu siltä, että tiedotusvälineet elävät ihan toista todellisuutta kuin me tavalliset ihmiset täällä maakunnissa ja maaseudulla. Sanotaan, että poliitikot ovat vieraantuneet kansasta, Yhtä hyvin voi todeta valtamediasta, että sekään ei aina muista, millaista todellisuutta kansan valtaenemmistö elää.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________
Forssan Lehti
1.10.2010
Urjalan kulmilta
Palveltiin sitä ennenkin

Tällä viikolla julkistettiin ehdotus armeijan kehittämisestä. Kouriintuntuvin ehdotus oli, että osa asevelvollisista voisi suorittaa armeijan neljässä kuukaudessa. Säästöjä tarvitaan ja niinpä reserviä aiotaan pienentää ja varuskuntia lakkauttaa.

Historiasta kiinnostuneena kaivoin kirjahyllystä huutonetin kautta viime vuonna löytämäni kirjan Ensimmäiset asevelvolliset reservimiehet, joka kertoo alaotsikon mukaan Lammin, Urjalan, Oriveden ja Saarijärven reservikomppanioista vuosina 1883-99. Kirjan on kirjoittanut Eero-Eetu Saarinen jo vuonna 1967.

Urjalassa toimi Suomen seitsemännen eli Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonan 26. komppania, joka värväsi väkeä Ylöjärveltä Somerolle ja Lopelle ulottuvalta alueelta. Alueella oli 64 655 asukasta ja Urjala oli Tammelan (Forssan kanssa) jälkeen väestömäärältään suurin, kun täällä oli tuolloin 7465 asukasta. Sittemmin ohi ovat menneet niin Ylöjärvi, Pirkkala, Nokia, Valkeakoski, Lempäälä, Akaa ja Somero ja Forssa.

Yleinen asevelvollisuuslaki säädettiin 1878. Sen mukaan 21-vuotiaat miehet määrättiin kutsuntoihin huhtikuun puolivälistä juhannukseen. Kutsuntalautakuntaan kuului "sotakomissari" ja lainoppinut sihteeri, Suomen sotaväessä palveleva upseeri ja kolme kunnan valitsemaa jäsentä. Myös nimismiehen oli oltava läsnä.

Kutsuntaan tulevalle huppukohta oli arvannosto tai arvonheitto, josta oli tarkat määräykset. Arpa-astian piti olla näkyvällä paikalla ja käsivarren piti olla paljaana, kun astiasta nosti arpaa. Arvalla määrättiin se joutuuko vakinaiseen palvelukseen vai reserviin. Mitä pienempi numero sitä todennäköisemmin jouti vakinaiseen. Tosin sinne joutui pitäjästä vain muutama mies, sillä jopa 60 prosenttia kutsuntaikäisistä saatettiin hylätä tarkastuksessa.. Piti olla "terve ja mittava", jota läpäisi.

Arvonnassa vakinaiseen väkeen joutunut palveli kolme vuotta ja reserviläinen 90 vuorokautta eli siis kolme kuukautta. Urjalassa koulutettiin näitä reserviläisiä Huhdissa sijainneella noin reilun kahdeksan hehtaarin tontilla. Nyt näistä rakennelmista on jäljellä vain yksi rakennus, joka on myyty paikalliselle rakennusliikkeelle.

Urjalan komppanian vahvuus oli suurimmillaan 1897, jolloin yhdestä ikäluokasta oli 373 miestä ja pienimmillään 1893, jolloin ikäluokan koko oli 143 miestä. Kun kerrallaan harjoitteli kolme ikäluokkaa, oli suurimmillaan Urjalassa yhtä aikaa 970 reservimiestä, joten ihan mistään vähäpätöisestä toiminnasta ei ollut kysymys. Lisäksi tarvittiin upseereita, aliupseereita ja monenlaista muuta henkilöstöä.

Toimintaa kävivät tarkastavamassa armeijan johtomiehet ja he saivat todeta vuonna 1892 tulokset hyviksi, kun 200 askeleen päästä osui 62 %, 300 askeleen päästä 40 % miehistä kokomiehen kuvaan. Tosin ei aina mennyt yhtä hyvin. kerran osumaprosentit olivat vain 35 ja 28, jolloin komppanian päällikkö joutui toteamaan: "Tästä näkyy, että tulos oli erinomaisen huono, pannaan tähän tykö se huono ampuma-asento ja muuten kaikin puolin huonosti noudatetut ja täytetyt temput, niin loppulause on peräti huono."

Kolmen päivän päästä seurasi uusi tarkastus. Tarkastava paroni Ramsay totesi miesten esiintyneen "reippaina ja ravakkaina, harjoitukset menivät hyvin, varsinkin komppanian exreisisi"

Syyskuun 12.1899 kuultiin viimeinen iltasoitto reservikasarmilla. Bobrikov oli toteuttamassa venäläistämistä ja siihen sopi huonosti kansallinen armeija. Kun Suomi sai uudelleen vanhan mallin mukaisen asevelvollisuuslain vuonna 1918, ei Urjalassa enää koulutettu armeijan sotilaita. Urjalan kunta hankki alueen omistukseensa vuonna1923 170 000 silloisella markalla. Komppanian päällikön rakennuksessa ovat toimineet lastenkoti ja kansalaiskoulun kotitalousopetus.

Saapa nähdä, miten käy asevelvollisuusajan pituuden. Ammattiarmeijaa on ehdotettu, mutta kukaan ei ole vielä palannut tähän vanhaan ja ensimmäiseen asevelvollisuuslakiin, mutta kaipa joku senkin hoksaa, kun säästöjä punnertavat. Aivan eri asia on sitten se, riittäisikö 90-120 päivää kesäharjoituksia koko Suomen puolustamiseen. Vähän epäilen, vaikka osa käytäisiin kotona etäkurssina tietokoneiden taistelupeleinä. Tätä maata kannattaa aina puolustaa kunnolla.

Seppo Pirhonen

 

Forssan Lehti
24.9.2010
Urjalan kulmilta
Tuntijako puhuttaa

Selatessani uutta ehdotusta peruskoulun opetussuunnitelmaksi ja tuntijaoksi, tuli vastaan luku 8436. Se tarkoittaa tuntimäärä, jonka jokainen peruskoululainen yhdeksän vuoden aikana vähintään opiskelee. Nyt tähän esitetään lisää 152 tuntia. Lisäystä tulisi ensimmäiselle ja toiselle luokalle yksi ja viidennelle ja kuudennelle luokalle yksi. Yläkoulussa tunteja olisi 30," viiskuutosilla" 25, "kolmenelosilla" 23 ja "ykköskakosilla" 20.

Kunnittain ja kouluittain tuntimäärä voi vaihdella, sillä valtakunnallisesti määritellään vähimmäistuntimäärät. Tunteja onkin usein enemmän kuin vähimmäismäärä. Vuosittain tuntimäärät vahvistetaan tuntikehyksen kautta jokaisessa kunnassa.

Työryhmä esittää ryhmiteltäväksi aineet kuuteen ryhmään: kieli ja vuorovaikutus; matematiikka; ympäristö, luonnontieto ja teknologia; yksilö, yritys ja yhteiskunta; taide ja käsityö sekä terveys ja toimintakyky. Uusia oppiaineita olisivat draama alakoulusta alkaen ja etikkaa yläkoulussa, kuten kouluternit nykyisin kuuluvat. Tarkoituksena on lisätä valinnaisuutta ja edistää vieraiden kielten opiskelua

Kielten opetuksen järjestäminen on ehdotuksen heikoin kohta. Kun oppilaalle vieras kieli alkaisi jo toiselta luokalta ja toinen kotimainen kieli viimeistään kuudennelta luokalta, tuntuu siltä, että metsään mennään. Tosiluokkalaisen äidinkielen taidot eivät ole useinkaan vielä sinä vaiheessa, että voisi ajatella vierasta kieltä. Tiedän, että heti esitetään vastaväite, ettei opiskelun tarvitse olla kirja- ja kirjoituspainotteista.

Paljon on puhuttu myös ruotsinkielen asemasta. Siihen liittyy paljon kulttuuriperintöömme liittyvää ja perusteluna käytetään pohjoismaista yhteistyötä ja tietenkin ruotsin asemaa toisena virallisena kotimaisena kielenä. Kun ruotsalaiset ja muut pohjoismaalaiset osaavat nykyisin jo englantia olisi paikallaan, että yhdestä maailmankielestä tulisi suomalaisille vahvat taidot siis englannista. Vapaaehtoisuus saattaisi lisätä ruotsiin opiskelun motivaatioita. Liian vähän meillä osataan eurooppalaisista kielistä saksaa, venäjää, espanjaa ja ranskaa. Kinaa ei lueta senkään vertaa. Espanja on tärkeä kieli Etelä-Amerikassa.

Äidinkieli on tärkein kieli ja se pitäisi saada ensin kuntoon. Siihen on sisältynyt nykyisin jo draama, jota ehkä turhaan esitetään omaksi oppiaineekseen. Kädentaitoja pitäisi kehittää, mutta niissä varmaan oppisisältöjen uudistaminen nykyajan vaatimuksiin olisi keskeistä. Taideaineita ei ole liikaa ja liikuntaakin saisi olla enemmän. Tosin koululiikunnalla ei korvata omatoimista kunnon vaalimista. Aika pieneksi on supistunut myös ympäristöopin, biologian ja maantieteen tuntimäärä.

Näyttää siltä, että jokainen opetusministeri haluaa saada lisättyä vähintään yhden uuden oppiaineen. Terveystiedon ottaminen omaksi oppiaineeksi ei liene onnistuneimpia ratkaisuja.

Valinnaisuuden lisääminen saa helposti lisää kannatusta. Se oli muodissa viimeistä edellisessä uudistuksessa. Sitten sitä suipistettiin ja nyt taas lisättäisiin. Se alkaisi jo ensimmäiseltä luokalta. Käytännössä näiden toteuttaminen johtaa kaikennäköiseen rönsyilyyn ja turhaan erikoistumiseen. ne ovat mahdollisia suurissa yksiköissä ja maaseutu jää huonompaan asemaan.

Hyvin keskeinen kysymys on myös kustannusten nouseminen. Tuntimäärän ja valinnaisuuden sekä uusien oppiaineiden lisääminen lisää myös kustannuksia. Mistä siihen otetaan rahat, kun nykyisinkin tekee tiukkaa kaikissa kunnissa koosta riippumatta.

Lausunnot esityksestä ovat olleet hyvin kriittisiä. Paikallaan taitaa olla tuumaustauko varsinkin, kun ei tiedetä, mihin johtaa erityisoppilaiden yhä kasvava sijoittaminen tavallisiin luokkiin. Tavallisten oppilaiden joukossa on myös paljon erityistä huolenpitoa tarvitsevia oppilaita sekä aivan arkipäiväisissä asioissa että oppimisessa.

Maailma muuttuu ja me sen mukana. Oppiminen vaatii kuitenkin aina oman aikansa. Toiselta se onnistuu nopeammin ja toiselta hitaammin. Vahvat perustaidot luovat pohjan jatko-opiskelulle, joka on varmaan ainakin osin elämänikäistä. Opiskelutaito onkin yksi tärkeimmistä eväistä, jolla koulu voi evästää nuoria tulevaisuuden yhteiskuntaan.

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
17.9.2010
Urjalan kulmilta
"Hyvä kello lausa kuuluu,paha kello kauemmas"

Kun isossa maakuntalehdessä Aamulehdessä oli otsikko, että "Urjalassa saa rahaa pankkitiskiltä vain kolmen päivänä viikossa." Juttu perustui vierailuun yhdessä pankissa. Kertomatta jäi, että Urjalassa on kolme eri pankkiryhmään kuuluvaa pankkia, mikä on aika ainutlaatuista tämänkokoisella paikkakunnalla.

Tämä otsikko sai pohtimaan sitä millaisia uutisia Urjalasta viime aikoina on maailmalle lähtenyt. Otsikoita ovat hallinneet kielteiset asiat. Vähemmän on ollut esillä myönteisiä asioita. Joillekin tiedostusvälineille kielteinen uutinen on varsinainen uutinen ja myönteinen asia ei ole uutinen ollenkaan.

Toisaalta usein kielteisille uutisille on annettu aihe omasta takaa.. Uutiset kunnan taloudesta ovat olleet huonoja, rahat eivät riitä, kriisiasema uhkaa, palveluja vähennetään ja lakkautetaan sitä ja tätä. Valtuustossa ryhmät hajoavat ja kiistellään suuntautumisesta. On vahvoja tahoja, jotka ajavat kuntaliitosta ja toiset ovat itsenäisyyden kannalla. On ollut erilaisia onnettomuuksia, väkivallantekoja, Wincapitaa jne.

Urjala kuuluu niihin paikkakuntiin, joista nimen mainitsemalla syntyy ihmisille jokin mielikuva. Vanhemmat ikäluokat muistavat Urjalan taikayöstä. Nuoremmille Innasen kappale ei ole niin tuttu. Ohikulkeville tuttu on Urjalan Makeistukku.

Nuutajärvellä sijaitsevan lasitehtaan osalta tilanne oli sellainen, että sitä ei osattu aina yhdistää Urjalaan silloinkaan, kun tuotemerkkinä oli Nuutajärvi saati siiten nyt, kun lasia markkinoidaan Iittalan nimellä. Tosin harva osasi yhdistää myös Kalvolan ja Iittalan. Nythän Kalvola on lakannut itsenäisenä kuntana ja kuuluu Hämeenlinnaan.

Kulttuuriväki tuntee Pentinkulman päivät. On monia paikkakuntia, jotka mielellään ottaisivat vastaavaan näkyvyyden kuin mitä Urjala saa kirjallisuustapahtumasta. Eri vuosina näkyvyys vaihtelee, mutta yleensä Pentinkulmalla on hyvä imago.

Minkään paikkakunnan maine ei synny hetkessä käsitykset muuttuvat hitaasti. Yleensä on vaikeampi pestä pois tahroja. Helppoa ei ole saada myönteistä ja haluttua asiaa eteenpäin. Joskus näihin hommiin palkataan konsultteja viestintä- ja mainostoimistoja. Viimeksi Urjalan osalta syntyi vaakunan rinnalle tunnukseksi lintukuvio, jota käytetään paikkakuntaa koskevissa ilmoituksissa ja tiedotteissa.

Kun rahan voimalla yritetään luoda imagoa tai brändiä, palaa rahaa paljon. Sellaiseen ei hevin millään paikkakunnalla ole varaa. Suuryrityksillä on isot osastot, jotka päivittäin toimivat näissä asioissa.

Kaikki me tiedämme, että jos jossakin rakennuksessa on ikkunaruutu rikki, on pian rikki toinenkin ja kolmas. Kun paikkakunnasta alkaa levitä kielteistä tietoa käsitystä tai mielikuvaa, tulisi se saada pysähtymään heti. "Hyvä kello kauas kuuluu, paha kello kauemmas"

On myös niin, että mitään siloteltua kuvaa ei voi olla. Pidemmässä juoksussa kaikki rakentuu kuitenkin olemassa olevalle tilanteelle. Siihen taas voidaan vaikuttaa myös omilla toimillamme. Mietitään, miten missäkin tilanteessa toimitaan ja miten toiminnasta kerrotaan. Kielteisessäkin asiassa voi olla jotakin myönteistä. Riippuu siitä, mitä korostetaan.

Urjalassa on paljon myönteistä ja täällä tapahtuu paljon hyviä asioita. Ne kaikki rakentavat hyvää ja myös oikeaa kuvaa kotipitäjästämme. Mutta ikkuna on paljon nopeammin rikottavissa kuin korjattavissa. Usein ja miltei aina rikkoja on eri kuin paikkaajaa.

Joten yritetäänpä sitten. Urjalasta saa kyllä käteistä rahaa joka päivä ainakin kahdesta pankista. Viesti menee nyt osalle, mutta ei kaikille, kun tämä lehti ei yllä Urjalaa pidemmälle Pirkanmaalla.

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________
Forssan Lehti
10.9.2010
Urjalan kulmilta
Heikkoa kustannuslaskentaa

Urjalassa on juututtu juupas-eipäs-astelmaan. Talous on alijäämäinen ja virkamiehet ja päättäjät ovat neuvottomia, eivätkä tiedä mitä tehdä. Tämä johtuu pitkälti siitä, että nykyinen talousarvion laadintaprosessi on liian ylimalkainen. Asioita ei käydä riittävän yksityiskohtaisesti lävitse. Kun liikutaan suurissa pääluvuissa ja alaluvuissa asiat eivät avaudu riittävästi. Ei tiedetä, mihin pitäisi puuttua.

Vanha hyvä neuvo on, että pitää hankkia ja ostaa vain semmoista, mitä ilman ei tule toimeen. Tarpeellista ja hyödyllistä hankittavaa on paljon ja yhteiskunnassa on kokonainen leegio ihmisiä, jotka yrittävät luoda niin yksilöille kuin yhteisöille uusia tarpeita ja hyödykkeitä.

Tilintarkastusyhteisön edustaja on vaatinut, että valtuustolle esitetään yksilöidyt säästökohteet kustannusvaikutuksineen. Näin on tehty kyllä aiemminkin, mutta esitykset ovat olleet huonosti valmisteltuja. Niiden takana on olut enemmän mutu-asenetta eli minusta tuntuu asennetta kuin todellista kustannustietoutta.

Urjalan talouden suuri heikkous, kuten monen muunkin kunnan, on kustannuslaskennan heikko taso. Se taas johtuu siitä, että vaikutuksia ei selvitetä riittävän yksityiskohtaisesti. Tämä pätee niin käyttötalouteen kuin investointeihin.

Investoinneista on malliesimerkkinä noussut esiin asia, josta aikanaan kirjoitin tuoreeltaan tällä palstalla. Urjalassa päätettiin päivähoito keskittää Laukeelaan. Sitä varten päätettiin päiväkoti remontoida. Päättäjät saatiin mukaan esittämällä kustannusarvio, joka oli alle neljäsataatuhatta euroa. Lisäksi saatiin valtion työllistämisvaroista puolet. Kun hanke suunniteltiin, oli kustannusarvio 700 000 ilman kalusteita. Sitten selvisi, että putkistoja pitää uusia ja kustannuksia tuli lisää. Kustannukset ovat viime tiedon mukaan 871.000. Eli periaatepäätös tehtiin puolet pienemmällä kustannusarviolla. Se tässä on oleellista.

Entä miten on tämän asian toiminnallinen puoli? Miten selvitettiin siitä saatavat säästöt? Entä lisäkustannukset? Tosin niistä valtaosa siirrettiin asiakkaille eli taajamien ulkopuolella asuville päivähoidon ja esiopetuksen tarvitsijoille

Kouluratkaisuista tein vuonna 2006 omat laskelmat ja ne ovat olleet netissä näkyvissä kaiken aikaa. Nyt on Urjalan ja kymmenkunnan muun kunnan ratkaisuja selvitetty ja tutkimustuloksin on selvitetty yliopistotasolla, että laskelmani oli lähempänä oikeaa kuin kunnan ja silloisen sivistysjohtajan Särkimäen laskelmat tai jälkikäteen tehty sivistysjohtaja Jukka Oksan laskelma, jossa ei otettu huomioon esimerkiksi tulomenetystä, joka tuli vieraaseen kuntaa menneistä oppilaista.

Hyvä on, että nyt ammattitilintarkastaja vaatii yksityiskohtaisia laskelmia. Päättäjien ja virkamiesten pitäisi myös jälkeenpäin tarkastella tehtyjä suunnitelmia ja laskelmia ja toteutuneita kustannuksia. Jos ne ovat vain suurina könttäsummina, ne eivät avaudu kenellekään. ne pitää avata yksityiskohtaisemmin.

Aikanaan kunnanhallitus käsitteli jokaisen talousarviorivin. Aikaa meni ja vääristä kohdistakin otettiin joskus satanen tai 500 tai enemmän, mutta samalla päättäjät saivat tietoa siitä mihin raha oli suunniteltu käytettäväksi.

Nyt suurin osa päättäjistä ei paneudu asioihin riittävästi. Asioihin sisälle meneminen vie oman aikansa ja se vaatii aikaa ja vaivaa. Silloin kuitenkin tietää, mitä voidaan tehdä ja mitä ei, eikä kukaan pääse vedättämään, kuten joskus kunnallishallinnossa käy. Liian monessa kunnassa tehdään sellaiset laskelmat kuin halutun päämäärän toteuttamiseksi on tarpeen.

Suurin osa Urjalan päättäjissä havaittavissa olevasta turhautumisesta, johtuu juuri siitä, että ei keskitytä olennaiseen ja mennä asioihin juuria myöten. Strategiat ovat kyllä kivoja ja seminaarit ja pohdinnat joskus mukavaa puuhastelua, mutta ei niillä tehdä todellisia tekoja. Konsultit keräävät rahat samoilla käppyröillä kuin muissakin kunnissa.

Nyt loppui tila, mutta kunnallistalous antaa aihetta vielä jatkossakin.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
3.9.2010
Urjalan kulmilta
Muistikuvia Kekkosesta

Aikoinaan Paavo Rintala kirjoitti kirjan mummoni ja Mannerheim. Siinä hän rinnasti tavallisen suomalaisen naisen elämän ja marsalkan elämän. Marskin toimet vaikuttivat mummon elämään. Oikeastaan saman idean pohjalta olisin, jos olisi taitoa ja aikaa, voinut sukupolvea nuorempana kirjoittaa tarinan mummostani ja Kekkosesta. Mummo oli vuoden vanhempi kuin Kekkonen, jonka syntymästä on kulunut 110 vuotta.

Ensimmäinen muistikuvani Kekkosesta on se, kun presidentin vaalissa laskettiin ääniä vuonna 1956 helmikuussa. Ainakin tämmöinen muistuma on mielessäni, vaikka en silloin vielä kovin vanha ollutkaan. Samalta vuodelta on mieleen jäänyt joulukuulta kuva sanomalehdestä, jossa oli Kekkonen ja Paasikivi, joka tuolloin oli kuollut.

Tuohon aikaa sanomalehdet ja radio olivat ainoita uutislähteitä. Radiossa oli kait jo tuolloin kaksi kanavaa, mutta rinnakkaisohjelma kuului vain Ula-kanavilla, eikä sellaista läheskään kaikilla ollut. Sähköttömässä talossa kuuntelun tarvittiin ladattava akku ja patteri.

Kekkonen tuli sitten mukaan muistikuviin taas kuuluisan noottikriisin aikaan. Naapureiden kanssa vanhemmat pohtivat, että mitähän tästä seuraa. Kekkonen piti Novosibirskin neuvottelujen jälkeen puheen radiossa, jota herkeämättä seurattiin. Sen ajan vanhemmat olivat sodan kokenutta väkeä.

Tiettävästi Kekkonen kävi Urjalassa jo vuoden 1950 presidentinvaalin aikaan, mutta ainakin vuonna 1956 Säätiötalo kuulemma pullisteli väkeä. Viimeksi hän kävi täällä FinnFilterin tehtaalla. Presidentin piti tulla uuden osan vihkiäisiin, mutta silloin tuli voittamaton työeste. Hän kävi myöhemmin ystävänsä Toivo Rapakon kutsumana tehtaalla.

Yhteiskunnan asioista kiinnostuneena seurasin tapahtumia ja pääsin sitten itsekin mukaan seitsemänkymmentäluvulla. Vuonna 1978 oli tasavallan presidentin valitsijamiehenä. Vaalipäivä oli sekä siihenastisen urani huippu että myös nopea lasku.

Vaalin ratkettua eduskunnassa, kutsui Kekkonen valitsijamiehensä presidentin linnaan vastaanotolle. Sieltä kävin vaihtamassa tumman puvun arkisempaan asuun ja matkasin Hämeenlinnan rautatieasemalle, josta kuorma-auton lavalle ja sotaväkeen linnankasarmille. No olihan siellä tietenkin turvallisempaa olla, kun tiesi kuka oli ylipäällikkönä.

Kekkonen on edelleen monelle se ainoa oikea presidentti. Kekkonen edelleen monelle ketku ja maansa myyjä. Kekkoseen on lyöty leimoja varmaan enemmän kuin mihinkään muuhun suomalaiseen poliitikkoon. Osa leimoista on paikallaan, mutta osa varmasti on myös vääriä. Pian alkaa olla aika tarkastella asiaa kiihkottomasti, kun intohimot ovat laantuneet ja yhä useampia arkistolähteitä on käytössä.

Yksi kausikantoisimmista Kekkosen ansioista on Suomen korkeakoululaitoksen kehittäminen ja alueellistaminen. Eilen juhli Tampereen Yliopisto, joka syntyi, kun yhteiskunnallinen korkeakoulu siirrettiin Helsingistä Tampereelle. Siellä moni urjalalaisnuori on saanut oppinsa.Vähitellen yliopisto-opetus tuli mahdolliseksi myös monissa muissa maakuntakaupungeissa kuten Oulussa, Kuopiossa, Joensuussa, Vaasassa, Rovaniemellä ja vieläkin pienemmillä paikkakunnilla kuten Kajaanissa ja Hämeenlinnassa.

Korkeamman asteen opetuksen antaminen muuallakin kuin vain Helsingissä ja Turussa on merkinnyt paljon maakunnille ja niiden nuorisolle ja koko maan kulttuurille, tiede-elämälle ja elinkeinoelämälle.

Nyt eletään keskittämisen aallonharjalla ja monen paikkakunnan korkeakoulut ovat liipaisimella. Yliopistolakiuudistus ei näytä ihan kaikilta osin onnistuneelta. Luulenpa, että Kekkonen ei katselisi tätä kehitystä sivusta, vaan puuttuisi siihen, jos eläisi. Ikuisesti ei kukaan elä, ei edes Kekkonen. Hyvät ajatukset elävät pitempään. Aika paljon niitä oli Kekkosellakin.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________

Forssan Lehti
27.8.2010
Urjalan kulmilta
Luonniossa koettua

Kaikki, tai siis ainakin aika moni, on kuullut sanottavan, että olisipa viulu. Jatko kuuluu tietysti, että osaisipa vielä soittaa. Tämä tuli mieleeni, kun sain Jorma Nummelan tuoreen kirjan. Ei siinä tietenkään kerrota vilunsoitosta, vaan aivan muusta. Kirjassa on nimittäin niin taitavasti piirrettyjä luontokuvia, että ei voi muuta kuin ihailla ja ajatella, että osaisipa noin hienosti piirtää.

Jorma Nummelan kirjalla on hieno nimi Yöllä laulaa satakieli - päivällä pöllö nukkuu. Alaotsikkona on tarinoita luonnosta. Jorma mainitsee lyhyessä esipuheessa, että kirjaa voi pitää eräänlaisena muistelmana, koska siihen on kerätty pieniä tunnelmapaloja siitä, mitä hän on vuosien mittaan luonnossa kulkiessaan kokenut.

Kirjan tarinat on vuosien mittaan julkaistu Urjalan Sanomissa. Lehden jutuissa oli kuvituksena Jorman tekemiä piirroksia. Tätä kirjaa varten hän on tehnyt useimmat piirrokset uudestaan. Piirrokset ovat taitavan kynänkäyttäjän tekemiä. Niissä on tarkkoja yksityiskohtia kynävetoina, mutta niihin on myös vangittu hetken tunnelma.

Kirjoittaja ja piirtäjä on koko pienen ikänsä kulkenut luonnossa kameran kanssa. Valokuviin ja dioihin hän on satoina otoksina tallentanut maisemia, kasveja, ja eläimiä. Lintuja on erityisen paljon. Kuvatessa on kehittynyt tarkka havainnoitsija, josta on paljon apua piirtämisessä. Taide on näkemistä. Joillakin on taito siirtää paperille eri tekniikoilla se, mitä näkee. Siihen tarvitaan luontaista lahjakkuutta, mutta paljon oppii myös tekemällä.

Urjalan Joulussa on jo pitkään ollut Jorma Nummelan ottama kansikuva talvisesta luonnosta. Luonto tarjoaa Suomessa eri vuodenaikoina erilaista nähtävää ja koettavaa. Myös kirjaan otetuissa tarinoissa kuvataan luonto eri vuodenaikoina, mutta myös eri vuorokaudenaikoina, kuten nimestäkin voi päätellä.

Vaikka paljon liikkuu luonnossa, tarjoaa se myös yllätyksiä ja pitkän odotuksen täyttymyksiä. Kun on kyse luontokappaleista ja niiden kuvaamisesta, ei aina kaikki loksahda kohdalleen. Joskus täytyy odottaa kauan ja sitkeästi palata tähystyspaikalle useita kertoja. Joskus sattuma antaa täyttymyksen yllättäen ja odottamatta. Onneakin siis tarvitaan ja Jorma kuvaa teksteissään näitä onnistumisen elämyksiä

Ihminen vaikuttaa luontoon omilla toimillaan. Näin on ollut niin kauan, kun ihmisiä on ollut. Toisaalta luonto osaa ottaa omansa myös vähitellen takaisin. Ihmisen ikä on vain niin kovin lyhyt luonnon kiertokulkuun verrattuna. Meitä saattaa harmittaa jonkun yksittäisen kohteen häviäminen, koska emme enää elinaikanamme tule näkemään siinä esimerkiksi kaadettuja puita.

Toisaalta myös esimerkiksi viljelykulttuurin muutos vaikuttaa luonnon lajimääriin. Ennen ruohostettiin karjalla tarkkaan kaikki ojanpientareet. Ojia riitti, kun ei ollut salaojia. Lehmiä, hevosia ja lampaita saatettiin laidunta metsälaitumilla ja näin syntyivät hakamaat, jotka nyt ovat todella harvinaisia.

Jorma kertoo lapsuuteensa kuuluneesta Kavatjärvestä, josta paikallisesti käytettiin myös nimitystä Kavajärvi. Hän on kuvannut sen muutoksen, jonka järvi on hänen elinaikanaan kokenut. Ojitus muutti järven. Neljäkymmenluvun lopulla hankittiin Kavatkankaan yhteislaidunta varten maa-alue. Silloin todettiin: "Koska Kavatjärven kuivatus on osoittautunut kannattamattomaksi, jää tämä alue ( 13,2 ha) vesijättömaaksi ja liittyy apulaitumena varsinaiseen yhteislaitumeen." Tämä on lainattu ensi viikolla ilmestyvästä kirjasta Evakoista kavereiksi. Myöhemmin järvi ojitettiin ja sen luonne muuttui, kuten Jorma omassa kirjassaan kertoo.

On hieno asia, että Jorma on koonnut tekstit yksiin kansiin ja varustanut ne todella hienoilla ja herkillä kuvilla. Kirjasta taitaa painos pian olla lopussa, mutta saahan niitä uusia. Varmaan niille löytyy menekkiä. Luonnosta tehdyt tarinat ovat toisenlaisia kuin lehtipakinat, jotka ovat usein päiväkohtaisia. Luonto on parasta paikalla koettuna, mutta tämän kirjan avulla voi sinne tehdä retken milloin tahansa.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
20.8.2010
Urjalan kulmilta
Opiskelu kannattaa aina

Näinä päivinä tulee jokaiseen urjalalaiskotiin Akaan opiston uusi opinto-ohjelma, joka sisältää sekä tämän syksyn että ensi kevään kurssitarjonnan. Kaikkiaan kursseja on koko opisto alueella 174 ja Urjalassa 45. Opiston kursseillahan voi opiskella myös Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella. Opiston ohjelmatarjonta noudattaa tuttua perinteistä ja hyväksi koettua linjaa.

Akaan opiston perustamisesta on ensi vuoden alussa kymmenen vuotta. Silloin liittyivät yhteen Toijalan, Viialan ja Urjalan-Kylmäkosken kansalais- ja työväenopistot. Opiston ylläpitäjä oli aluksi Toijalan kaupunki ja sittemmin Akaan kaupunki. Ensi vuoden alusta Kylmäkoski liittyy Akaaseen. Sillä saattaa olla vaikutusta opiston saamaan valtionosuuteen, koska opiston ylläpitäjäkaupungin pinta-ala kasvaa. Toisin kuin luulisi, tämä pienentää opiston valtionosuutta. Laki on tehty asukasluvultaan suuria ja tiheästi asuttuja kaupunkeja suosivaksi ja siksi sen muuttaminen on hyvin vaikeaa.

Muutoin on syytä todeta, että valtionosuus yleissivistävää opetusta antavalle kansalaisopistolle on todella hyvä. Kuntien maksettavaksi jäävä osuus on aika pieni. Kursseille osallistuvat maksavat kurssimaksun tai niin sanotun aktiivimaksun, jolla voi opiskella usealla kurssilla. Kurssimaksut eivät ole kovin suuria, jos jakaa kurssimaksun opetustuntien määrällä.

Laskin uudesta ohjelmasta, että Toijalassa opetusta annetaan seitsemässä paikassa. Viialassa opiskellaan kuudessa ja Kylmäkoskella kahdeksassa paikassa. Urjalassa opetusta on Aseman, Halkivahan, Huhdin, Kirkonkylän, Menosten, Nuutajärven ja Urjalankylän kouluilla, Hudin asemarakennuksessa, kunnan varikolla, Majakassa, Säätiötalossa, Tourun talolla, TVH:n entisellä varikolla ja Ojalan tilan entisessä sikalassa. Viimeksi mainitussa paikassa ei ole sianhoitokurssia vaan huonekalujen entisöintiä. Ei siis helmiä sioille, vaan vanhoista kaluista arvokkaita esineitä kotiin.

Urjalassa voi opiskella musiikkia, jossa on tarjolla mieskuorolaulua, harmonikkaa ja pianonsoittoa. Myös teatteria ja sanataidetta voi opiskella. Luova kirjoittaminen opastaa kirjoitustaidon saloihin. Erityisen paljon on tarjontaa tekstiilityössä, jossa ompelun ja kudonnan lisäksi on tarjolla tuftausta. Mitä se on? Sen voi lukea tulevasta oppaasta sivulta 47. Materiaaleina ovat lisäksi risut ja sammaleet sekä hopeakorun ja -ketjun valmistus. Myös kahvipusseista opetetaan tekemään koreja.

Muotoilun alla on tarjolla posliininmaalausta ja lasinkäsittelyä. Teknisiä töitä on ohjelmassa edelleen ja niitä käyvät tekemässä nykyisin myös naiset, joita muutenkin on opiston opiskelijoista valtaosa. Korukivenhionnassa on sentään ollut muutama mieskin.

Kieliä voi edelleen opiskella. Maahanmuuttajien suosiossa on suomen kielen peruskurssi. Lisäksi on tarjolla englantia, venäjää ja espanjaa. Lisäksi voi opiskella tanssia niin itämaisia kuin lavatanssejakin.

Liikunnassa on tarjolla kuntojumppaa, kimpassa kivaa, tuolijumppaa ja joogaa. Tänä vuonna voi kerrata myös ensiaputaitoja suorittamalla Suomen Punaisen Ristin ensiapukurssi ykkösen.

Tarjonnasta huomaa, että opiston tarjonta on niin sanottua yleissivistävää opetusta, kuten lakikin edellyttää. Jonkin verran opistoissa on ollut ammatillista täydennyskoulutusta, mutta Akaan

opistossa hyvin vähän, kuten opiston rehtori Risto Nieminen opiskeluoppaassa kertoo. Avoimen korkeakoulun opintoina ovat aiemmin mukana olleen kasvatustien peruskurssin lisäksi tarjolla nyt taidehistorian perusopinnot. Kasvatustiedettä voi opiskella Viialassa ja taidehistoriaa Toijalassa.

Muutenkin voi opiskella asuinpaikasta riippumatta missä haluaa. Mitään estettä ei ole mennä myös jonkin muun opiston piireihin, jos siellä on aineita, jotka kiinnostavat. Opiskelu, oli se sitten vähän vakavampaa tai vain harrastustavoitteista, kannattaa aina. Akaan opisto on oiva paikka aloittaa. Sopii myös miehille.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________
Forssan Lehti
13.8.2010
Urjalan kulmilta
Vielä on kesää jäljellä

Koulu on alkanut. lomamuistot on kerrottu ja kirjoitettu, mutta kesä jatkuu. Suomi on siitä harvinainen maa, että täällä on neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa. Elokuu on vielä kesäkuukausi.

Koululaiset olivat järjestään olleet paljon uimassa. Ihan oikein. Jos tänä kesä ei ole uinut, niin milloin sitten. Urjalankylän Kaunisto on ollut todella suosittu paikka, kuten varmaan muutkin uimapaikat Urjalassa.

Lapsiperheiden kesään näyttää kuuluneen joko Puuhamaa, Särkänniemi, Linnanmäki, Power Park, Muumimaailma, Korkeasaari, Seikkailujen saari, Yyteri tai monet muut vastaavat kohteet. Mutta lähes yhtä tärkeitä ovat olleet päivät kavereiden kanssa, yötä kylässä ja puuhaamassa yhdessä kaikenlaista. Jos joku harrastaa jotain urheilulajia on kesällä ollut erilaisia leirejä, joilla taitoja on voinut hioa.

Kun luin lasten kertomuksia ajattelin, että mitenkäs opettajan kesä mahtoi mennä. No se on oikeastaan aika pian kerrottu. Tämä kesä meni aika tiivisti tietokoneen ääressä, viimeistellessä syksystä alkaen, työn alla ollutta kirjaa. Ensiksi ajattelin, että saan sen valmiiksi juhannukseen mennessä, mutta vasta heinäkuun puolivälissä se lähti kirjapainoon. Sen jälkeen oli vielä vedosvaihe. Nyt julkaisupäivä on jo tiedossa, syyskuun ensimmäinen.

Väliin mahtui vähän kouluasiaakin, kun osallistuin Honkolan VPK:n talolla olleen koulunäyttelyn pystyttämiseen. Loppukesästä työllistyi Kuolemajärveläinen- lehden tekeminen. Tuli sentään käytyä yhtenä päivänä Särkänniemessä nuorimpien lasten kanssa. Tosin en mihinkään laitteisiin mennyt, mutta päivä vierähti ihan mukavasti.

Kesää on siis vielä jäljellä ja tämä kesä kannattaa myös säilöä muutenkin kuin valokuviin. Parhaillaan mehumaijat käyvät kuumina monilla helloilla, kun puutarhan marjasatoa höyrystetään mehuiksi. Marjasato taitaa olla ihan normaali. Jotkut ovat kärsineet kuivuudesta. Vadelmat taisivat tänä vuonna siitä kärsiä eniten.

Marjastusta metsässä en ole moneen vuoteen tehnyt. Sekin näyttää olevan katoavaa kansanperinnettä, sillä vain harva nuoremmista käy mustikassa ja puolukassa tai lakka- ja karpalosoilla. Sen sijaan moni ikääntyneempi käy vanhoilla tutuilla paikoilla vuodesta toiseen.

Sen verran osallistuin säilöntäpuuhiin, että maustekurkun säilöminen on ollut minun vastuullani meidän huushollissa. Viime kesä taisi jäädä väliin, mutta yleensä joka vuosi olen viipaleita ja kokonaisiakin pistänyt purkkiin ja ämpäriin. Talvella säilötty kurkku maistuu hyvin voileivän päällä.

Meidän koulumme pihassa on muutama omenapuu.. Niistä on alkanut varista jo omenia maahan. Joku sanoi, että taitaa tulla myös hyvä omenavuosi. Koulun omenat taitavat jäädä muuten hyödyntämättä. Jonkin verran oppilaat niitä syövät, kun ne kypsyvät. Ennen koulujen omenat tehtiin hilloksi ja marjat keitettiin mehuksi. Nyt keskitetyn raaka-ainehankinnan aikaa "lähiruoka" tulee kauempaa. Eletään sisämarkkinoiden aikaa, jolloin tavaraa tulee milloin Suomesta, Ruotsista, Tanskasta tai Saksasta.

Vanhoja johtokunnan pöytäkirjoja lukiessa löytyy usealta syksyltä pykälä, jossa johtokunta on määritellyt, mitkä omenapuut kuuluvat alakoulun ja mitkä yläkoulun opettajalle. Silloin alakoulu tarkoitti kahta ensimmäistä kansakoululuokkaa. Nythän se kuulemma tarkoittaa koko entistä ala-astetta eli kaikkia luokkia ensimmäisestä kuudenteen. Yläkoulu tarkoittaa luokkia seiskalta yhdeksänteen. Niin se maailma muuttuu.

Toivottelen tässä oikein hyvää kouluvuotta kaikille koulussa työskenteleville ja tietenkin kaikille koululaisille. Laskeskelin, että tämän vuoden ekaluokkalainen päättää peruskoulun vuonna 2019 ja painaa valkolakin tai pokkaa ammattikoulun päästötodistuksen vuonna 2022. Tuntuu pitkältä ajalta näin eteenpäin ajateltuna, mutta jälkeenpäin moinen aika tuntuu menevän yhdessä hujauksessa. Semmoista on elämän kulku.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
6.8.2010
Urjalan kulmilta
Kirjailijoita torilla

Pentinkulman päivien mielenkiintoisin uutuus on Urjalan torilla pidettävä kirjakahvila. Torilla on väkeä jo valmiina ja sinne on helpompi tulla kuin johonkin muuhun tilaan kuuntelemaan kirjailijoita. Esiintymässä on sekä asemansa vakiinnuttaneita että vasta kirjailijapolun alussa olevia. Urjalalaisittain kiinnostava on täällä syntyneen Antti Eskolan ja kirkkoherra Kauko Keräsen keskustelu torirupeaman päätteeksi.

Ainakin kerran on torilla ollut Pentinkulman päivien aikaan ohjelmaa. Silloin esiintyi katuteatteri, jonka esitys ei ehkä ihan täysillä uponnut urjalalaisiin. Kirjailijaesiintyjänä oli silloin Helinä Siikala.
Kirjakahvilaa on pidetty muutamana vuotena Nuutajärvellä, mutta väki ei ole sinne oikein löytänyt tai sitten tarjolla on ollut sellaisia kirjailijoita, joita täällä ei tunneta. Sen sijaan lasia runon äärellä on yleensä kerännyt hyvin yleisöä.

Toritapahtumassa esiintyvät Antti Eskolan lisäksi Tuomas Kyrö, Sinikka Nopola, Pauliina Susi sekä esikoiskirjailijat Teemu Keskinen ja Helmi Kekkonen ja Pirkanmaan kirjoituskilpailun voittaneet Jenna-Marisha Rasi-Koskinen ja Raisa Jäntti.

Heistä Sinikka Nopola lienee meille tutuin kirjailijana. Lapset ainakin tuntevat Sinikan sisarensa Tiinan kanssa kirjoittamat kirjat: Heinähattu ja Vilttitossu ja Risto Räppääjä.. Kummastakin sarjasta on tehty elokuvia. Nopoloiden kirjoittama "Ei tehdä tästä numeroo" esitettiin muutama vuosi sitten Pentinkulman päivien pääjuhlassa teatterisovituksena.

Antti Eskola teki elämänuransa Tampereen Yliopistossa sosiologina. Viime vuosina hän on tutkaillut suhdettaan uskontoon ja uskoon, joka kodin perintönä on ollut vahvasti taustalla ja noussut iän myötä esiin haastavin kysymyksin. Siksi hänen keskustelukumppaninsa on Kauko Keränen. Pari vuotta sitten kirjaston yleisötila täyttyi, kun Eskola oli täällä esiintymässä.

Asko Viholainen on toistaiseksi ainoa urjalalainen kirjailija, joka on päässyt mukaan esikoiskirjailijatapaamiseen. Askoltahan on ilmestynyt lyhyessä ajassa ja kypsemmässä iässä neljä runokirjaa hienoine aforismeineen. Esikoiskirjailijatapaamisten osanottajalista on komea. Sieltä on noussut Finlandia-palkinnon voittajia ja kirjailijoita, joilla on vakiintunut lukijakunta. Tällä tavalla Urjalan ja Pentinkulman jälki näkyy Suomen kirjallisuudessa.

Aika vähälle huomiolle jäi keväällä esikoiskirjailijaseminaaria usean vuoden aikana vetäneen Arto Seppälän lahjoitus Urjalan kirjastolle. Hän lahjoitti esikoiskirjailijatapaamisiin osallistuneiden kirjailijoiden kirjat, jotka hän on saanut omistuskirjoituksin. Kokoelma on nähtävissä Urjalan kirjastossa, ymmärtääkseni käsikirjastossa. Minusta tämä oli Seppälältä hieno ele Urjalaa kohtaan.

Suomalaiset ovat hyviä tarinankertojia. Jos on hyvä tarina, sitä mehevämpi sitä on kuunnella. Tarinat syntyvät koetusta ja eletystä elämästä. Moni haaveilee oman tarinansa kirjoittamisesta ja saattamisesta koviin kansiin. Aika monet tekevät yrityksiä ja monesta pöytälaatikosta ja nykyisin monen tietokoneen tai tikun muistista löytyy julkaisemattomia tarinoita. Julkaisukynnys on turhaan liian korkea.

Sain vasta tänä kesänä käsiini Reijo Pohjosen kirjoittaman Heinämies-kirjan. Reijo kyllä lupasi sen jo aikaisemmin, mutta pieni painos loppui kesken. Kirja on kirjastossa ja se kanttaa ehdottomasti lukea. Se on vahvasti omaelämäkerrallinen tarina pojasta, josta suunniteltiin heinämiestä ja josta tuli

kauppias ja työnjohtaja ja paljon muutakin hän ehti. Rokkivaarin nimimerkillä Reijo kirjoitti aikanaan myös Urjalan Sanomiin.

Alussa Reijo hieman arkailee, mutta on tarinan loppupuolella jo rohkea oman elämänsä kuvaaja. Itse hän kirjoittaa johdannossa: " Miehen elämää vapaalla tyylillä vauvasta vaariin, Heinämies on erakkoluonne, mutta viihtyy hyvin karnevaaleissa ja elämän seikkailuissa. Itsensä rikkovaa suomalaista sisua hän ei oikein ymmärrä. Ainainen jumalaton kiire hajottaa ihmisen aivot ja ääretön sisu nivelet. Pienemmälläkin rehkimisellä jokainen ehtii ajallaan hautaan - toiset etuajassakin. Itselleen pitää olla ystävällinen, kuten toisillekin."

Väinö Linna antoi äänen teoksillaan tavallisille suomalaisille. Tavallisten miesten ja naisten tarinat ovat lukemisen arvoisia myös tänään. Silläkin tavalla Linnan väki on liikkeellä. Tervetuloa mukaan!

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________
Forssan Lehti
30.7.2010
Urjalan kulmilta
Oi niitä aikoja

Heinä-elokuun vaihde on monien tapahtumien aikaa muualla Suomessa ja myös täällä perinteisessä Lounais-Hämeessä. Lounais-Häme on jo jakautunut kolmeen maakuntaan, mutta se ei tietenkään estä ihmisten kansakäymistä. Holjat, Hakkapeliitta ja Pentinkulman päivät ja muut tapahtumat ovat toistuneet vuodesta ja osa jo vuosikymmenestä toiseen. Kaikilla niillä on oma yleisönsä ja jonkin verran myös yhteisiä kävijöitä.

Palaan tässä jutussa 30 vuoden taakse, jolloin Urjalaan kokoontui kolmisentuhatta nuorta eri puolilta Suomea keskustanuorten valtakunnallisille suvijuhlille ja järjestön liittokokoukseen. Tapahtuma oli kolmipäiväinen, sillä erilaisia oheistapahtumia oli paljon.

Päätapahtumapaikkana oli Kirkonkylän koulu ympäristöineen. Koulun ja kerrostalojen väliselle kentälle, jossa on nykyisin yksi kerrostalo ja vanhusten palvelutalo Reikonlinna kohosi valtava telttakylä, jossa suurin osa osanottajista majoittui.

Seurakuntatalolla järjestettiin kulttuurikilpailuista lausunta- ja laulukilpailut. Ohjelmaryhmät, jotka olivat siihen aikaan suosittuja kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen tapahtumissa, kisasivat Säätiötalolla. Urheilukilpailut olivat urheilukentällä, jonka hiilimurskalla sataa metriä juoksi mm. nurmijärveläinen Matti Vanhanen. Myös suunnistus kuului ohjelmaan.

Tapahtuman ehdoton huippuesiintyjä oli juuri samana keväänä suosion huipulle noussut Hassisen Kone, joka esiintyi Kirkonkylän koulun juhlasalissa. Etukäteen pelättiin, miten lattiapäällyste kestää, mutta hyvin kesti, kuten valmistaja oli vakuuttanutkin. Menosten lavalla oli myös ennätysyleisö, jossa Erkki Liikasen orkesteri esiintyi. Erkki itse oli samaan aikanaan Kotkassa ja pari lippua jouduttiin maksamaan takaisin, kun Eki ei olut paikalla.

Juhlien monipuolisesta annista voi vielä mainita kirkkokonsertin, jossa esiintyi Pekka Salomaa. Jumalanpalveluksessa saarnasi Simo Rundgren, josta tuli myöhemmin kansanedustaja Lapista. Aamuhartauden piti pastori Kauko Keränen aloittamalla sanoilla: "Herää nukkuja!"

Keskustanuorten liittokokouksessa muuan Esko Aho luovutti järjestön puheenjohtajan nuijan Matti Vanhaselle. Aho meni elinkeinoasiamieheksi Kannukseen ja nousi vuoden 1983 vaaleissa eduskuntaan. Puheenjohtajuudesta kisasivat Vanhasen kanssa tammelalainen Martti Pura, joka on toiminut myös ministerinä ja parissa kunnassa kunnanjohtajana. Kolmas kilpailija oli Lauri Kontro nykyinen Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.

Tapahtuma päättyi sunnuntaina 3.8 1980 pääjuhlaan urheilukentällä, jonne osanottajat marssivat lippukulkueena. Kärjessä oli 35 Suomen lipun lippulinna, koska järjestö täytti 35 vuotta. Urheilukentällä oli suuri tanhuesitys. Kentän laitaa koristivat Suomen lippujen lisäksi kansainvälisten vieraiden kunniaksi usean muun maan liput.

Juhlapuheen piti tuore keskustajohtaja Paavo Väyrynen, joka pari kuukautta aiemmin oli voittanut puheenjohtajavaalissa Johannes Virolaisen, joka urjalalaissyntyisen Atte Pakkasen kanssa oli aikanaan ollut perustamassa Maaseudun nuorten liittoa, jonka nimi sittemmin muuttui Nuoren Keskustan Liitoksi.

Pääjuhlassa luovutettiin Kekkosen hopeahaarikka parhaalle piirijärjestölle, joka oli kerännyt eniten pisteitä suvijuhlakilpailuissa. Voitto meni Pohjois-Pohjanmaalle. Postin kulku oli siihen aikaan sellaista, että jopa Tasavallan presidentin sähke, joka oli tarkoitettu pääjuhlaan tuli päivän myöhässä tavallisen postin mukana kotiini.

Urjalalaisille ja lähiseutujen järjestäjille tapahtuma oli suururakka, josta selvittiin talkoovoimin. Monta asiaa piti hoitaa ja huolehtia. Esimerkiksi televisiot ulkotilaan, jotta voitiin seurata suomalaisten edesottamuksia Moskovan olympialaisissa.

Eivät järjestä nykyiset poliittiset nuorisojärjestöt vastaavia tapahtumia. Nykyisin taidetaan politiikkakin tehdä virtuaalimaailmassa. Jotenkin siinä entisessä oli enemmän elämänmakua.

Seppo Pirhonen

_______________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.7.2010
Urjalan kulmilta
Kirkollisia miettietä

Urjalassa on paljon erilaisia ja mielenkiintoisia tutustumiskohteita. Osa niistä on yleensä näin kesäaikaan auki ja niihin voi käydä tutustumassa. Elokuun alussa esittäytyvät yksityiset kotimuseot jotka eivät ole jatkuvasti auki. Toki niihin voi tutustua tilauksesta varsinkin ryhmissä.

Museoiden lisäksi Urjalassa voi tehdä kirkkokierroksen. Täällähän on kaksi kirkkoa ja lisäksi Perholla rukoushuone. Uskonnollisessa käytössä on lisäksi kaksi Jehovan todistajien valtakunnansalia, toinen Salmen entisellä koululla ja toinen Hakolahdessa. Tässä voisi tietysti tehdä hätkähdyttävän kysymyksen siitä, milloinka tänne nousee ensimmäinen moskeija.

Urjalan ensimmäinen kirkko oli. tai saattoihan niitä olla matkan varrella parikin, Urjalankylässä Ruta- ja Kortejärven yhdistävän joen rannalla. Vesireitit olivat vanhan aikaan tärkeitä kulkureittejä, kun teitä oli vähänlaisesti. Paikalla on edelleen komea kivisakasti, jonka iästä on esitetty erilaisia arvioita. Urjalalaisten tarkoituksena oli rakentaa kivikirkko, mutta rahat loppuivat ilmeisesti kesken. Kustaa Vaasahan putsasi kirkon kassan, kun valtakunnassa vaihdettiin katolisuus luterilaisuuteen.

Reilut parisataa vuotta sitten kirkko siirrettiin keskemmälle pitäjää Laukeelaan, josta tuli uusi kirkonkylä ja Urjalankylää kutsuttiin pitkään vanhaksi kyläksi. Vanha kirkkorakennus jäi pitkäksi aikaa purkamatta, mutta, kun siellä alettiin pitää paheellista elämää, purettiin kirkko ja hirsistä tehtiin tiettävästi Vuolteen navetta. Näin ainakin kertoi Osmo Urjanheimo, joka piti kesäpaikkaa entisessä lukkarin puustellissa Urjalnkylässä.

Halkivahassa on kyläkirkko, joka on tullut kuuluiskasi Suomen toiseksi suurimassat kirkonkellosta. Se tuotiin monen hevosen vetämänä puretusta Hameenlinnan ortodoksisesta kirkosta. Halkivahassa on myös sankarihauta ja siviilihautausmaa.

Perholle syntyi rukoushuone lahjoitusvaroin. Kovin usein ei rakennus ole käytössä. Muutaman kerran tai ainakin kerran vuodessa siellä on seurakunnan järjestämä tilaisuus tai jumalanpalvelus. Myös Tursaan suunniteltiin aikanaan rukoushuonetta, mutta hanke ei ehtinyt toteutua. Huhdissa oli Rauhanmaja-niminen seurakunnan rukoushuone.

Urjala ei ole ollut koskaan erityisemmin minkään voimakkaan hengellisen herätysliikkeen aluetta. Seurakunnan ja Urjalan historia kertoo joistakin ilmiöistä. Evankelisuus sai jonkin verran jalansijaa karjalaisten ja eritoten muolaalaisten tullessa, sillä heidän pappinsa Toivo Rapeli edusti tätä suuntausta.

Toinen kansankirkkomme ortodoksinen kirkko ei ole saanut täällä jalansijaa. Joitakin tämän uskonnon harjoittajia Urjalassa on. He kuulunevat pääosin Hämeenlinna seurakuntaan. Niin sanottuja vapaita suuntauksia on aina silloin tällöin esiintynyt. Helluntailaisten lähimmät temppelit ovat Toijalassa ja Forssassa. Vapaakirkolla on ajoittain ollut myös jonkin veran toimintaa täällä.

Mainitut Jehovan todistajat saivat kolmikymenluvulta alkaen jalansijaa Urjalassa. Heidän edustajansa kiertelevät edelleenkin taloissa. He ovat tulleet tunnetuksi siitä, että osaavat organisoida rakennustyöt. Valtakunnansalit nousevat muutamassa päivässä.

Seurakunnan tilaa arvioitiin hiljattain lehdessä. kerrottiin, että jäsenmäärä on laskussa. Kirkon jäsenmäärän pienentämisessä on ollut tehokkaasti mukana ainakin yksi Urjalasta lähtöisin oleva henkilö.

Suhtautuu uskontoihin miten hyvänsä, voi kuitenkin todeta, että kirkot ja kirkkomaat ovat yleensä hyvin hoidettuja. Ne kertovat paljon paikkakunnan vaiheista. Moni tuttavani on kertonut, että he tapaavat uudelle paikkakunnalle tullessa käydä kävelemässä hautausmaalla. Siitä saa hyvän käsityksen paikkakunnan luonteesta. Urjalassa elokuussa on taas hautausmaan esittelykierros. Nyt ei ole mitään teema, mutta toivomuksia voi lähettää etukäteen. Ihmisten erilaisuus näkyy vielä myös hautausmaalla.

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________
Forssan Lehti
16.7.2010
Urjalan kulmilta
Aurinkoisia uintipäiviä

Mikähän siinä mahtaa olla, kun lapsuuden kesistä muista vain aurinkoiset päivät. Nyt näitä on sitten aikuisenakin ja sehän on ihan hieno asia. Eipä valitella, vaikka välillä vähän kuuma onkin. Sanoihan jo Kekkonenkin aikanaan, että kaikki syyt olla liikkumatta ovat tekosyitä ja että pitää pukeutua sään mukaan. Paras ja virvoittavin tapa liikkua on tietenkin uinti. Nyt vedetkin ovat sopivan lämpöisiä.

Lapsuuteni uimapaikka oli joki. Se oli reilun kilometrin päästä kotoa. Yhdessä pikkusiskon ja myöhemmin pikkuveljen kanssa käytiin uimassa. Ensin mentiin jalan, kun ei osattu ajaa pyörällä. Siihen aikaan ei ollut lapsille tapana hankkia lastenpyöriä kuten nykyisin. Mahtoiko niitä vielä ollakaan. Ensimmäisen oman pyörän sain, kun menin tokalle luokalle ja siitä on viisi vuosikymmentä. Se oli punainen Tunturi ja ostettiin Salosen pyöräliikkeestä Huhdista.

En ainakaan alkuun olut kovin innokas uimari. On jäänyt nimittäin mieleen, että kerran menin enoni pyörän takan siihen toiseen uimapaikkaan eli Hämäläisen rantaan. Kun käännyttiin rantaan, niin hyppäsin pyörän tarkalta, kun pelkäsin, että ajetaan jokeen.

Toinen uimapaikka, jossa kävimme useimmiten, oli Meron rannassa. Sinne piti kävellä Vataitten tieltä ojan varta pitkin kolmisensataa metriä. Siinä oli rannassa sopivan matalaa, että uskalsi mennä, kun jalat ylsivät pohjaan. Siellä vähitellen opittiin uimaan koiraa ja muita vaativia uimalajeja. Välillä mukana olivat Meron lapset ja aika usein myös Ikävalkon lapset.

Sitä olen usein ihmetellyt, että kuinka meidät päästettiin kotoa sinne keskenämme menemään. Ei koskaan tainnut kyllä olla mitään vaaratilanteita ja olihan meitä aina kaksi tai kolme, joten yksin ei koskaan saanut mennä. Vanhempamme eivät olleet mitään innokkaita uimareita, vaikka isä oli kotiseudullaan asunut lähellä järveä ja uinut siinä poikasena paljon.

Olihan meillä kotona saviläpi, jossa joskus pulikoitiin, kun ei menty joelle uimaan. Alkukesästä sieltä on jäänyt mieleen sammakon nuijapäät. Ruutanoitakin siinä taisi olla.

Omat lapset ovat oppineet uimaan järvellä, jossa on hyvä ja matala ranta, jossa käsipohjasta voi aloittaa ja taitojen karttuessa opetella muita uimatyylejä. Saunassa on voinut välillä käydä lämmittelemässä. Lasten toisessa mummolassa oli uimapaikkana joki, jossa laiturin päässä oli heti melko syvää, joten siellä piti osata ainakin uimisen alkeet.

Ennen lasten kesään ainakin maapaikoissa kuuluivat heinätyöt. Ojan varisen harvavointi sitten seipäälle laitto ja korjatessa ladossa heinien sotkeminen. Lato homma olikin hikistä helteillä, kun päästiin katonrajaan, jossa auringonsäteen pääsivät lautojen välistä paljastamaan pölyn määrän. Pärekaton naulat tulivat jossain vaiheessa vastaan. Silloin teki mieli mennä uimaan.

Urjalassa taisi Nuutajärven kartanossa olla ihan omat latomallinsa. ne olivat korkeita ja melko jyrkkäharjaisia ja niiden päässä oli jonkinlaiset heinävinssit, joilla kuorma saatiin latoon. Seiväskauden traktoriaikana tuli joihinkin taloihin heinähäntä. Seiväs piti nostaa ylös ja kaataa heinät ja sitten traktorilla peruutettiin ja heinät koottiin. Kovin paljon siihen ei kerralla mahtunut, eikä se ladossa helpottanut hommaa kuin aivan alussa, koska heinät piti hangota ylös heinäriittaan.

Myöhemmin seivästyöt jäivät ja tulivat paalaimet. Työvaiheet koneellistuivat ja työvoima tarvittiin vähemmän. Hiki siinäkin hommassa tuli ja edelleen kaipasi virkistävää uimista.

Urjalassa suosittuja uimarantoja on useampia. Jotkut niistä ovat virallisia toiset vähemmän virallisia. En tiedä millaisia direktiivejä niitäkin varten on laadittu. Meitä lähin on Kauniston ranta Rutajärven rannalla Urjalankylässä. Siellä on tänä kesänä aina uimareita. Porunlammilla Laukeelassa ja Huhdissa lammella on suositut uimapaikat. Jokaisella järvellä on kyläkohtaisia uimarantoja.

Toivotaan, että hyvät uintikelit jatkuvat, niin tulevaisuudessakin ihmiset voivat muistella aurinkoisia ja lämpöisiä lapsuuskesiään.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.7.2010
Urjalan kulmilta
Kunnianosoitus evakoille

Huomenna Urjalassa paltaan muutama vuosikymmen taaksepäin, kun täällä järjestetään neljäs valtakunnallinen evakkovaellus. Tätä ennen se on toteutettu kahdesti Virolahdella ja kerran Lohjalla. Pukeutumalla aikakauden asuihin pyritään eläytymään niihin kohtaloihin, jotka sadattuhannet sotien ajan evakot kokivat.

Itse asiassa tapahtuma on enemmän kunnianosoitus evakoille, koska tuon vaikean ajan tilanteeseen on meidän nykyihmisten vaikea asettautua. Niinpä jotkut ajan ja evakkomatkan kokenet, ovat sanoneetkin, että eivät he halua sellaista kokea uudelleen, eivätkä siksi aio osallistua tälle vaellukselle.

Evakoksi sanotaan Suomessa henkilöä, joka Talvi ja Jatkosodan sekä Lapsin sodan tieltä jouduttiin siirtämään pois kotiseuduiltaan. Siirto oli vapaaehtoinen, mutta käytännössä kaikki lähtivät. Lähtöjä oli kaksi eli 1939 marraskuun viimeisestä päivästä alkaen rajanpinnasta edeten ja 1944 kesäkuusta alkaen: Lappi tyhjeni syksystä 1944 alkaen.

Usein unohdetaan, että sodan lisäksi myös rauhan takia jouduttiin evakkoon. Tämä koski niitä alueita, joita vihollinen ei kyennyt valloittamaan kummassakaan sodassa. Näitä alueita oli Kannaksella Suvannon itäpuolella ja Laatokan Karjalassa. Sieltä ihmiset lähtivät vasta maaliskuussa 1940 ja syyskuussa 1944.

Urjalaan ensimmäiset tulivat joulukuussa 1939 rautatieasemille ja toisen kerran kesäkuussa 1944. Osa tuli junakuljetuksilla ja osa hevosin ja jalan. Rautatieasemilta myös lähdettiin tai muista kokoontumispaikoista. Koska kalustoa oli vähän, jäi asemille Karjalaan suuret määrät nimilapuilla varustettuja laatikoita vihollisen saaliiksi.

Huomisen evakkovaelluksen avaa professori Laila Hirvisaari. Hän kiipeää heinäkärriin, kuten evakon laulussakin lauletaan. Paikalla on myös muuta pientä ohjelmaa tilaisuuden avauksen merkeissä. Lähtijöille annetaan myös vaellusohjeet ja lähtökäsky.

Asemarakennuksessa on esille aitoja, hyvin harvinaisia kuvia tuolta ajalta. Syy harvinaisuuteen on se, että ns. TK-kuvaajilta loppui filmi. Urjalan asemalta on poikkeuksellisen monta kuvaa. Osasta on teetetty postikortti, jonka voi ostaa muistoksi vaelluksesta.

Matkan varrella on pysähtymispaikkoja, joissa voi hetken levähtää ja juoda vettä ja mehua, mikä onkin tarpeen, jos on kuuma päivä. Matkan varrella on myös mielenkiintoisia tapahtumia, joita en voi vielä paljastaa. Yleisö voi seurata sitä reitin vaellusta avajaistapahtumassa, reitin varrelta tai päätepisteessä kirkonmäellä ja kunnantalon puistikossa. Avajaistapahtumassa on tarjolla kahvia maksua vastaa ja päätepisteessä maksullinen kenttälounas. Tilaisuus päättyy hartaushetkeen sankarihaudalla

Vaeltajien toivotaan pukeutuvan aikakauden asuihin, mutta pakollista se ei tietenkään ole. Muutenkin voi olla mukana. Koska reitti on aika pitkä, voi kulkea vain osan matkaa, jos voimat eivät riitä. Ja tälle vaellukselle ovat tervetulleita niin hämäläiset kuin karjalaiset ja muiden heimojen edustajat.

Urjalassa järjestelyistä vastaa yhdessä Evakkolapset yhdistyksen kanssa Urjalan karjalaiset ja muutamat järjestöt kuten Leijonat ja Halkivahan nuorisoseura.

Evakkovaelluksen idea taitaa tulla Jokioisilta, jossa järjestettiin muutamia vuosia sitten kappeeraiteisella tapahtuma, joka kuvasi evakoiden tuloa paikkakunnalle. Toivotaan, että tämänkertaiseen tapahtumaan Urjalaan tulee osallistuja laajasti myös Lounais-Hämeestä, joka on vahvaa karjalaisten sijoitusaluetta. Tälle vaellukselle ovat tervetulleita niin hämäläiset kuin karjalaiset ja muiden heimojen edustajat. Myös nuoret ja lapset ovat tervetulleita, sillä oikean evakkomatkan tekijöistä lähes puolet oli lapsia. Meidän kaikkien on hyvä tuntea tämäkin vaihe kansamme historiasta

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________
Forssan Lehti
2.7.2010
Urjalan kulmilta
Kylän lottovoitto

Aina silloin tällöin pohdittiin kunnassa, miten voitaisiin ylläpitää yhteyksiä Urjalan tuhansiin kesäasukkaisiin. Torilla heitä näkee ja erilaisissa kesätapahtumissa. Osa viettää kuitenkin aikaansa omilla mökeillään osallistumatta sen kummemmin mihinkään paikkakunnan rientoihin. Sitä vartenhan he ovat tänne tulleetkin, että saavat olla rauhassa ja omissa oloissaan.

Menosissa kylätoimikunta perusti heti toimintansa alkuvaiheessa kesäasukastoimikunnan, johon kutsuttiin jäseniksi kylässä kesää viettäviä. Kylän kannalta oli suoranainen lottovoitto, että tämän puuhan vetäjäksi tuli Anja Hinkkanen. Kesä-Anja, jolla häntä kutsutaan erotukseksi Laakson Anjasta, joka Ervonsa kanssa piti kyläkauppaa, on kolmen vuosikymmenen ajan osallistunut paljon kylän rientoihin.

Anja oli siviiliammatiltaan opettaja ja opetti erityisesti musiikkipainotteisilla luokilla Helsingissä. Nyt hän on ollut kymmenkunta vuotta hyvin ansaitulla eläkkeellä, mutta vauhti on säilynyt entisenä. Hän on monessa mukana Helsingissä, erityisesti Itä-Helsingissä ja Vuosaaressa. Siellä hän on ollut paikallisten kulttuuriviikkojen keskeinen hahmo neljännesvuosisadan ajan.

Kansanmusiikki on häntä lähinnä ja niinpä kansamusiikkiyhtye Sakarat on saanut hänestä puuhakkaan vetäjän. Yhtye on usein viettänyt kesäisen viikonlopun Anjan luona Menosissa ja on osallistunut Menosten kesäjuhlien ohjelmaan. Hinkkasen Anja opetti monia vuosia myös Helsingin Työväenopistossa.

Opettajavuosinaan hänellä oli aina myös oppilaista koottu laulava, soittava ja tanssiva ryhmä, joka esiintyi sekä kotimassa että ulkomailla. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat kuuluneet kesä-Anjan ohjelmaan.

Saattaa olla, että varsinkin viime vuosina Menosten kesäjuhlat olisivat jääneet pitämättä, ellei Anja olisi niin keskeisesti ollut vastaamassa ohjelmasta. Hänellä on varastossa aina uusia ideoita, jotka voidaan toteuttaa lyhyemmälläkin valmistelulla. Kylän pienimpien ohjelmanumerot saavat yleensä hellyttävimpinä suurimmat aplodit. Kylän lasten ja nuorten määrä on vähentynyt. Kyläkoulun lopettaminen mursi myös henkistä selkärankaa ja vähensi toimintaintoa ja siksi heitä ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saatu esiintymislavalle.

Hinkkasen Anja puuhasi aikaan Moonamiesmuseon yhteyteen koulumuseon, jonka perustamisesta kunnassa on taidettu tehdä päätös jo kuusikymenluvulla. Museoon aiotut tavarat olivat eri puolilla Urjalaa erilaissa varastoissa ja osa niistä ehti mennä jo pilallekin. Koulumuseo ehti toimia monta vuotta ja museolla järjestettiin suosittuja koululauluiltoja.

Kun museorakennuksen vuokrasopimusta ei voitu jatkaa, siirtyivät esineet varastoon Menosten koululle. Sieltä niitä on tällä viikolla kiikutettu Honkolan VPK:n talolle, jossa avataan ensi viikolla torstaina Urjalan kouluoloista kertova näyttely. Hinkkasen Anja on keskeisesti puuhassa mukana yhdessä Pentinkulma-projektin ihmisten kanssa. Näyttely on muutaman viikon päivittäin auki. Sieltä voi hakea kipinää omien koulumuistojen kertaamiselle ja tallentamiselle.

Aivan kuin ennakkona palokunnantalolla ovat jo olleet lamppuina Menosten koulun entiset pyöreät kattopallolamput. Ne olivat katossa, kun oma opettajanurani koulussa alkoi ja Heinosen Pekka keksii siirtää ne Honkolaan, kun Menosiin saatiin 1984 parempitehoiset lamput.

Menosten kylän kotisivuilla Anja näyttää kutsuvan kyläläisiä yhteisen ilonpitoon huomenna lauantai-iltana. Luvassa on kahvitarjoilu, pelimannimusiikkia, yhteisiä leikkejä ja tanssahtelua. Mahtaisiko Anja viettää samalla synttäreitä.

On todella hienoa, että kesäasukkaissamme on tällaisia tarmonpesiä, jotka omalla panoksellaan vireyttävät paikkakunnan elämää. Onneksi Anja sattui aikanaan valitsemaan kesäpaikan Urjalasta. Toivottavasti tuhansista muista loman ja vapaa-ajan viettäjistä löytyy tulevaisuudessa yhtä vireitä toimijoita. Hyvää kesää kaikille!

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________
Forssan Lehti
25.6.2010
Urjalan kulmilta
Juhannuksen tarpeet torilta

Tänään on päivä, jolloin Urjalan tori on ääriään myöden täynnä väkeä. Urjalan yhteinen olohuone kerää niin paikalliset kuin loma-asukkaat ja satunnaiset kävijät yhteen. Ostoksia tehdään ja kuulumisia vaihdetaan.

Juhannus on alkukesän huipentuma. Silloin on maaseudulla eniten väkeä. Tämä näkyy myös Urjalassa, jossa on satoja kesämökkejä. Jos mökillä ei muuten enää käytäisikään, niin ainakin juhannuksena tullaan.

Viime perjantaina Vaittisen plikoista kaksi oli torilla. Hannele tokaisi, että nyt myö ollaan kodittomia, entinen kotitalo on myyty. Kysyin heti, että kai sentään kesämökin jätitte jokirantaan, että jokin tukikohta on, kun käyvät täällä. Samalla tavalla olivat ajatelleet, vaikka mökkipaikkakin oli alkuun osana kokonaisuutta myytävänä

Vaittisten tyttöjen koti oli ennen heidän isovanhempiensa ja vanhempiensa tuloa Honkolan kartanon sivutilan Villamon muonamiesten ja työntekijöiden asunto. Keskiosassa asui myös Linnan Maija, jonka pojasta tuli aikanaan kuuluisa kirjailija. Nyt taloon asettuu lapsiperhe. Urjala saa kipeästi kaivattuja uusia asukkaita.

Tänään torilla näkee paljon tuttuja, sellaisiakin, joita ei ole nähnyt vuosikausiin. Salaa mielessään voi tietenkin ihmetellä, että kuinka entiset koulukaverit ovat niin paljon vanhentuneet. Meistä kustakin tuntuu, että itse olemme edelleen yhtä nuoria kuin ennen. Sielu käy vielä rippikoulua, kuten tavataan sanoa.

Joku saattaa näyttää tutulta ja kun ryhtyy juttusille, niin tuttuhan hän onkin, mutta kun sitä nimeä ei sitten millään muista, eikä oikein kehtaisi kysyäkään. Ja jos nyt tämän joku lukee ja tulee huomenna torilla vastaan, niin varmasti kysyy, että tunnetko.

Ensin täytyy käyttää vanhaa kikkaa ja kysyä ihan reilusti, että mikäs se sun nimes oikein olikaan. No tähän toinen vastaa esimerkiksi, että Pekka. Siihen on helppoa vastata, että kyllähän mää sen sun etunimes muistin, mutta mikäs se sun sukunimes oikein on. Tai sitten päinvastoin.

Urjalan torilla myydään jonkin verran urjalalaisia tuotteita, mutta paljon on myyjiä, joiden tuotteet tulevat naapuripitäjistä tai kauempaa. Jos aikoo saada Isotalon Timon, perunoita, on tultava ajoissa. Tai oikeastaan talo on jo tyttären perheen isännöimä, mutta Timo käy kaupalla ja ilmeisesti perunamaallakin ihan vanhasta muistista.

Monet tekevätkin niin, että käyvät heti varhain aamusta ostoksilla ja tulevat sitten myöhemmin viettämään aikaa ja tapaamaan tuttuja ja nauttimaan torin antimista kahvikojulla, lettupaikoissa tai muissa herkkupisteissä. Mansikoita on varmaan myös taas tarjolla.

Urjalan torilla on arvanmyyjiä. jotkut heistä ovat koko kesän ja jotkut epäsäännöllisemmin. Heillä on vakiintunut asiakaskunta. Arvan ostaminen tuntuu kuuluvan heidän torirutiineihinsa. Onni suosii rohkeaa, totesi aikanaan myös Honkolan lavan ruletin pyörittäjä ja kehotti ihmisiä pelaamaan, koska juhannus on vain kerran vuodessa ja joulu on joka vuosi.

Osa torikansasta on siinä iässä, että keräilykärpänen on iskenyt. Uskoisin, että tänään on hyvä päivä, niin kuin yleensä muulloinkin näin kesä- ja heinäkuussa. Torilla on paljon keräilytavaran kauppiaita niin vakituisia ja kesällä varastojaan tyhjenteleviä. ja johan se sanotaan laulussakin, että työlkii ellää, mut kaupal rikastuu. Sieltä vain penkomaan ja tutkimaan, niin aina jotain mielenkiintoista löytää.

Toivotaan, että sää suosii tänä vuonna juhannuksena. Joku vetäytyy oman kodin rauhaan tai saa vieraita. Toiset ovat mökeillä. Nuoria suunnistaa erilaisille festareille. Tanssia voi Urjalassa niin aattona kuin juhannuspäivänä. Ja sen verran kirkollistakin perinnettä juhlaan sisältyy, että sanankuulossakin osa porukasta käy. Juhannuksesta on siis moneksi. Hyvää juhannusta!

Seppo Pirhonen

_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
18.6.2010
Urjalan kulmilta
Minne tuuli kuljettaa

Joskus joku laulu jää soimaan päässä. Jonain päivänä alkoi mieleen nousta Katri-Helenan tunnetuksi tekemä Minne tuuli kuljettaa. Sanat ovat Juha Vainion ja sävel Toivo Kärjen. Laulu osallistui Suomen euroviisukarsintaan vuonna 1965. Kansa piti laulusta ja siitä tuli kestohitti. Kisassa laulu jäi kolmanneksi ja visuihin matkasi Viktor Klimenko kappaleella Aurinko laskee länteen. Kerrotaan, että laulun sanoituksen syntyyn liittyy dramatiikkaa. Reino Helismaan piti tehdä sanat, mutta hän kuoli ja ehti tehdä vain otsikon.

Jo olette unohtaneet sanat ja nuoremmat eivät ole ehkä koskaan edes niitä kuulleetkaan, niin netistä löytyy apu, jos sattuu oleman sellainen käytössä. Sieltä löytyvät sanat kaikkiin tunnettuihin lauluihin. Mainittu laulu alkaa sanoin: "Katso naavaa puun taa, tutki tuulen suuntaa, se on pohjoinen, tiukka mutru huuleen, selkä vastatuuleen, kestät kyllä sen.

Urjalassa on viime aikoina haisteltu tuulen suuntia. Osa tutkailijoista on havainnut, että pohjoisesta tuule kylmästi. Isäntäkunta näyttää mallia siitä miten se kuuntelee maksajaa ja palvelujen käyttäjiä. Ei auta, vaikka muutama vuosi sitten ihmisiä kutsuttiin etelän lämpöön Etelä-Pirkanmaalle muutaman kerran vuodessa ilmestyneellä nelivärisellä aikakauslehdellä, jonka nimi oli Etelätuuli.

Osa naavan tutkijoista on päätynyt siihen, että mukanaolo Forssan seudun selvityksessä veisi urjalalaiset synnyttämään Hämeenlinnaan, Lahteen tai Turkuun Tampereen asemasta. "Kulkija ne tietää, kulkija ne sietää…" Nyt kyllä tuntuu siltä, että kaikki päättäjät eivät tiedä, mistä on kysymys. Voihan aina periaatteessa olla vastaan ja tuijottaa yhteen suuntaan ja sulkea korvat ja silmät kaikelta muulta, mikä ei vahvista omaa näkemystä.

Kun Urjala siirtyi Pirkanmaan maakuntaan, oli siihen omat perustellut syyt. Ne ovat edelleenkin voimassa ja pätevät. Ei siirtyminen kuitenkaan tarkoittanut sitä, että siirrettiin maakuntaraja pitäjän toiselta laidalta toiselle sitä varten, että sinne rakennettaisiin ylipääsemätön muuri. Niinpä silloin tehdyissä ratkaisuissa jätettiin esimerkiksi Forssan aluesairaalaan käyttöoikeus. Tunnen nämä asiat hyvin, koska olin viimeinen Urjalan edustaja aluesairaalan johtokunnassa. äänivallaton tosin, mutta siitä huolimatta vaikuttamaan päässyt.

Urjala vetäytyi sittemmin pois ja keskitti toiminnot Valkeakoskelle. Nyt on hieman raotettu ovea uudestaan. Valtuutettujen enemmistö teki aloitteen ja kunnanhallituksen kannatti mukanaoloa selvitystyössä. Valtuusto ratkaisee maanantaina. "Mistä kohta tuulen suunta lie." Osa päättäjistä ja virkamiesjohto pistää hanttiin. "Tuuli on vastainen, kääntykö suunta sen."

Kun ajattelee toista asiaa, jonka kunnanvaltuusto maanantaina ratkaisee, löytyy mainitusta laulusta siihenkin tekstiä: "Pakkomielle matkaan, minut ajoi hatkaan tuulen teille vaan. tuuli tuutii lastaan, kuulla viiman laulun saan, minne tuuli minut viedä saa, minne puuska roskan riepottaa, tuuli on vastainen kääntyykö suunta sen."

Nähtäväksi jää miten käsikirjoitus toimii, kun kyläkoulujen kohtaloita ratkaistaan. Joskus tuntuu siltä, että päättäjät eivät tiedä tarpeeksi kaikkia asioiden taustoja ja lukuja, eivät tunne koulun ja lasten arkipäivää ja eivät pidä lupauksiaan. Toisaalta näissä kysymyksissä eivät vaikuta laskelmat, eivät järkiperustelut, eivät tunteet ja tuntemukset. Ne vaan ratkaistaan saman kaavan mukaan, kuin kaikki muutkin kunnat tekevät. Vastatuuleen kulkijat ovat vähissä. Onneksi heitäkin on.

Katri-Helenan laulun ensimmäisen säkeistön lopussa kysytään "tuulesta temmaten, rauhansa saako ken.". Viimeisen säkeistön lopussa rauha sanan tilalla on onni. Mukavia ja tavoittelemisen arvoisia asioita ovat molemmat.

Ei päässyt Katri-Helena vielä 1965 euroviisuihin, pääsi kyllä myöhemmin. Viktor Klimenko ei pärjännyt vaikka kertoikin totuuden, että aurinko laskee länteen. Onneksi näin kesällä se pysyy kauan näkyvissä. Pilviä joskus on, mutta niiden takana aurinko paistaa. Toivotaan, että tuulet kuljettavat pilvet pois ja saamme auringon taas paistamaan Urjalassakin.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.6.2010
Urjalan kulmilta
Kuvia etsimässä

Viime päivinä olen taas juossut kuvien perässä. Tarvitsen niitä parhaillaan niin sanotusti taittovaiheessa olevaan kirjaan. Paljon niitä on kerätty talven aikana, mutta aina tässä vaiheessa huomaa, että jokin kuva puuttuu. Ei auta muuta kuin soittaa, lähettää sähköpostia tai käydä tapaamassa ihmisiä ja penkomassa kansioita tai kuvalaatikoita.

Vanhat ja uudet kuvat otetaan yleensä juhlahetkistä. Arjen ja työnteon kuvia on työläs löytää niin menneiltä ajoilta kuin nykyaikanakin. Kamera oli ennen harvinaisuus, koska ne olivat kalliita. niihin tarvittiin filmiä, joten kuvia ei harkitsematta otettu. Filmin kehittäminen vei oman aikansa.

Nyt pulma on siinä, että kameroita on jo kännyköissäkin ja digikameroita vaikka kuinka paljon. Filmirullaa ei nyt tarvita ja kuvia voi räpsiä niin kauan, kun virtaa akuissa tai pattereissa riittää tai muistikortti tulee täyteen. Kun kuvaaminen on helppoa ja tallentaminen on helppoa, on kuvia pian tietokoneiden kovalevyt täynnä. Karsia pitäisi, mitkä jättää ja mitkä poistaa.

Ennen paperikuvat laitettiin kansioihin. Vain harvoin kuvien alle kirjoitettiin, keitä kuvassa on. Kun kuvatut ja kuvaajat ovat kuolleet, ei kukaan tiedä, keitä kuvissa on. Sama juttu on nytkin. Kuvia en helppo tallentaa, mutta tuleeko niihin lisättyä tietoa kuvassa olevista ja kuvausajasta tai -paikasta. Tulee ajatelleeksi, että kylä nämä muistaa, mutta hetken päästä ei välttämättä muista, mitä missäkin kansiossa on. Muisti tekee tepposet, vaikka ei muistinmenetyksestä tai dementiasta kärsisi.

Kesä on kuvaamisen huippuaikaa. nyt otetaan lomakuvia ja matkakuvia. Kukapa lomalla ajattelisi työkuvia. Kesällä on rippijuhlia, häitä, syntymäpäiviä, nimipäiviä, valmistujaisia, ylioppilasjuhlia jne. Jokainen haluaa tallettaa myös lomamatkan kohteita ja tapahtumia. Onhan niitä sitten syksyn synkkinä hetkinä ja talven tuiverruksen keskellä lämmittävää katsella.

Nuoret jakavat kuviaan näissä uusissa mediavälineissä. Puhutaan hienosti sosiaalisesta mediasta. On kiva katsoa, mitä kuvia kaveri on laittanut Facebookiin eli naamakirjaan tai muihin vastaaviin gallerioihin. Internetin maailmaan laitettu kuva ei välttämättä koskaan häviä. Joku on saattanut tallettaa sen omiin tiedostoihinsa. Siksi kannattaa aina miettiä, millaisia kuvia itsestään siihen maailmaan laittaa.

Toisaalta jotkut ovat turhan pihejä kuvien suhteen. Asioidessa erilaisissa paikoissa olisi ehkä mukava tietää, minkä näköinen ihminen siellä puhelimeen tai sähköpostiin vastaa. Vain harvat yritykset, yhteisöt ja julkishallinnon toimijat ovat laittaneet henkilöstöstään kuvia näkyviin. On tietenkin joitakin aloja, joissa kuvien käyttämistä ei sallita esimerkiksi turvallisuussyistä.

Jo tänä kesänä sattuisi tulemaan niin kylmä tai oikein kurja sateinen ilma, niin kannattaisi ottaa esille vanhat paperiset kuvavarastot piironkien laatikoista, vanhoista kenkälaatikoista tai kirjekuorista ja kirjoittaa kuvien taakse vaikkapa tarralappuun lyijykynällä, ketä kuvissa on. Tulee nimittäin aika, kun joku kysyy vaikkapa sukututkimukseen tai johonkin julkaisuun kuvia. Myös lapset ja lastenlapset saattavat niistä kiinnostua.

Toinen keino on tietenkin skannata paperikuvat digitaaliseen muotoon, jolloin vanhoista suvun kuvista pääsevät osalliseksi muutkin. Digikuvista, ainakin tärkeimmistä, kannattaa ottaa aina silloin tällöin myös varmuuskopioita. Varmuuskopioidut tiedostot kannattaa tallettaa johonkin toiseen paikkaa. Muistitikut ja muut massamuistit ovat siihen tarkoitukseen hyviä apuvälineitä.

Kyllä kesän digikuvista kannattaa vielä teettää paperikuvia. Nykyisin kuvien valmistajilla on tarjota vaikkapa kuvakirja, jos haluaa.

Toivotaan, että tästä kesästä tulee hyvä kuvakesä. Ainakin täällä Urjalassa näyttää olevan taas monenlaista tarjontaa aina valtakunnallisista tapahtumista kylätapahtumiin. Jos, ottaa lomakohteeksi tai vaikkapa kesäillan retkikohteeksi jonkin ennen käymättömän paikan Urjalassa, voi vähitellen saada kokoon hienon kuvakokoelman. Muutaman vuosikymmenen päästä monet asiat ovat muuttuneet. Kuva muistaa.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.6.2010
Urjalan kulmilta
Keskipisteenä Urjalankylän koulu

Pihlaja koulun pihalla on täydessä kukassa. En tiedä kuinka kauan puu on ollut pihan keskellä, kymmeniä vuosia ellei ihan 1800-luvulta. Eräänä päivä jalkapallo oli noussut pihapelissä miltei latvukseen saakka. Ei tullut alas ravistelemalla. Onneksi löytyi pitkä lauta, mutta sekään ei riittänyt. Avuksi kannettiin vankkatekoinen terassin pöytä ja siltä opettaja juuri ja juuri ulottui tiputtamaan pallon ja pihapeli pääsi jatkumaan.

Urjalankylässä on todella hieno nurmikenttä jalkapallon peluuta varten. Aaltosen Jussi on hoitanut sitä leikkaamalla kentän sekä koko muunkin laajan pihan talkootyönä. Koulun lisäksi Urjalan Palloseura käyttää kenttää harjoitteluun. Jalkapalloleiri on taas kesällä. Harjoittelu auttoi ja tänä vuonna viimeisen kouluviikon ensimmäisenä tiistaina pelatussa turnauksessa mestaruus siirtyi Nuutajärveltä Urjalankylään. Sekä tytöt että pojat odottavat kesäksi ohjaajaa koulun omalle kentälle.

Myös omenapuut ja sireenit kukkivat koulun pihalla eli pihapiiri on todella kaunis. Valitettavasti kesäteatterin näytösten aikaan ei ole samanlaista kukkaloistoa. Tänä vuonna poimitaan kesäteatterissa mansikoita ja nautitaan lehmänmaitoa. Ensi-ilta on 23.kesäkuuta. Muut esityspäivät löytyvät osoitteesta www.urjalnakyla.fi linkistä kesäteatteri. Teatterin parkkipaikka vaihtuu toiseen paikkaan lähelle museota, josta on hyvä oikotie kyläkiven kautta teatterille.

Keskiviikko vietettiin Kaunistossa, joka on ollut 30 vuotta kunnan omistuksessa ja jo pitkään Urjalankylän kyläyhdistyksen hoidossa ja talkootyöllä ylläpidettävänä. Ympäristö ja rakennukset ovat hyvässä kunnossa. Toimintaa on ympäri vuoden. Talven mittaan avantouimareilla ja saunojilla oli vieraskirjan mukaan noin 2500 käyntikertaa.

Keskiviikko taisi olla viikon lämpimin päivä, joten lähes kaikki koululaiset olivat uimassa. Rannassa ja vedessä riitti myös tutkittavaa. Välillä pelattiin lentopalloa, nautittiin kesästä, syötiin salaattia, grillimakkaraa ja lettuja. Aika kului nopeasti. Isot tytöt olivat samana päivänä edustamassa Urjalaa ja Urjalankylää valtakunnallisessa tanssitapahtumassa PowerMoverissa Helsingissä. Vähän ylimääräistäkin jännitystä sisältyi matkantekoon.

Vanhempainkerho on ollut myös aktiivinen. Tohtori Orff ja Herra Dalcroze konsertti keräsi 120 katsojaa kesäteatterin katsomoon. Ei satanut, vaikka sen uhka ehkä karsi jonkin verran katsojia. On ollut hienoa havaita vanhempien halua toimia monin tavoin oman koulun ja ennen kaikkea koululaisten hyväksi. Jääkenttää on ylläpidetty talkoovoimin ja varoja on hankittu paperinkeräyksin ja pakasteiden myynnillä.

Myös kylän yhdistykset, Nuorisoseura Pyrintö, Urjalankylän Yhteisalueet ja kesäteatteri ovat tukeneet koulua myös rahallisesti. Maa- ja kotitalousnaiset ovat vuosittain lahjoittaneet stipendin ja kyläyhdistys on mahdollistanut uinti-saunamatkat Kaunistoon. Koulun rakennukset ovat pääosin yhteisalueiden tontilla pitkäaikaisella vuokrasopimuksella tarkoin määritellyillä käyttöehdoilla.

Talvikauden ajan on koulu ollut ahkerassa käytössä niin kansalaisopiston, 4H-yhdisyksen, kyläyhdistyksen, muiden kimppojen ja potkunyrkkeilijöiden toimesta. Kesäteatteri aloitti harjoitukset varhain. Koululla on ollut paljon myös eri yhdistysten kokouksia. kesällä on jalkapalloleirin lisäksi kirjoittajaleiri.

Huomenna on lukuvuoden päätöspäivä. Käymme kirkossa, jossa virret kaikuvat taas komeasti. Koululla on päätöstilaisuus. Todistukset jännittävät niin, että puheet tahtovat jäädä kuulematta tai niistä ei ainakaan muista mitään. Haikeina lähetämme kuudesluokkalaiset seitsemännelle Huhdin kouluun.

Tänään perjantaina kokoonnumme, kuten aina liputuspäivänä, yhteiseen lipunnostoon. On puolustusvoimain lippujuhlapäivä. On myös Toivon nimipäivä. Kevät on todella toivon aikaa. Siihen mekin luotamme ja uskomme. Kevät on myös täyttyneiden toiveiden aikaa. On peruskoulun suorittaneita, ammattiin valmistuneita ja valkolakkeja. Kaikille Teille iloiset onnentoivotukset!

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.5.2010
Urjalan kulmilta
Vesaniemen viimeinen kesä

Suontaustan Heikki laittoi maakaupoissa tuulemaan, kun hänet oli valittu Urjalan kunnanjohtajaksi 1980-luvun alussa. Hän tutki Urjalan taajamien karttoja ja havaitsi, ettei aivan ydinkeskustassa olevilla maanomistajilla ollut intressiä myydä maata. Kirkonkylän pahin solmu ehdittiin avata ennen Heikin aikaa, kun päästiin kauppoihin Jääskelän alueen ostamisesta monen pitkän väännön jälkeen.

Heikki oivalsi, että hankkimalla maata sopivista paikoista sillä voi olla vaikutusta hintatasoon. Kun hankittiin isompia alueita kerralla, ei yksikköhinta ollut liian korkea, vaikka ei maata mitenkään alehintaan mistään hankittu.

Yksi ostokohteista oli Vesaniemen tila lähellä Urjalan yläastetta. Ensisijaisesti tila hankittiin suunnitteilla ollutta toimintakeskusta varten, mutta samalla tuli tonttimaaksi sopivaa pelto- ja metsämaata. Näitä alueita ei ole vielä yksityiskohtaisesti kaavoitettu, mutta ne ovat hyvä reservi, jos Urjalaa halutaan kehittää. Huhdin suunnassa sopiva tonttimaa alkaa olla pian käytetty.

Vesaniemessä ei entistä maatilan päärakennusta tarvinnut aluksi paljonkaan muuttaa, kun siitä saatiin sopivat asunnot kehitysvammaisille ja invalideille. Talousrakennukseen kunnostettiin työtilat, joista asuntolassa asunut ja kotoa käsin toimintakeskuksessa työssä käyneet työskentelivät.

Monenlaisia alihankintatöitä on näiden vuosikymmenten aikana hallissa ehditty tehdä sekä paikallisille että laajemminkin Pirkanmaalle ja muualle Suomeen. Monet työvaiheet perustuivat toistoon ja olivat mielekästä tekemistä tälle joukolle. kaiken aikaa on olut myös osaava henkilöstö opastamassa ja ohjaamassa työskentelyä.

Edistyneimmät vammaiset kävivät toimintakeskuksesta käsin myös töissä keskuksen ulkopuolella urjalalaisissa yrityksissä. Monet heistä suoriutuivat näistä tehtävistä hyvin. Eritoten se oli hyvin merkittävää heidän itsetunnolleen. Omilla rahoilla ostettu polkupyörä oli suuri ilon aihe.

Kun toimintakeskus on ollut maatilalla, oli alun perin pyrkimyksenä harjoittaa myös puutarhataloutta. Kasvihuoneessa ja osin avomaalla kasvatettiin vihanneksia ja kurkkuja. Kaikilta tämä työ ei luonnistunut, mutta monet tekivät töitä ahkerasti ja saivat omia vastuualueita.

Nyt Vesaniemessä on viimeinen toimintakesä. Näin ovat päättäjät päättäneet. Urjalan edustajat olivat pääosin eri mieltä ja olisivat halunneet jatkaa toimintaa joko Vesaniemessä tai uudessa paikassa vuokratiloissa Puolimatkan koululla. Urjalan kunnalla ei ilmeisesti ollut riittävästi halua tai taloudellista mahdollisuutta tehdä omistamassaan keskuksessa sellaisia korjauksia, joita laki vaatii asuntotiloilta.

Kun asukkaat siirtyvät muualle, tarvitaan sielläkin kuuleman mukaan peruskorjauksia ja lähivuosina ehkä myös investointeja. Näihin kustannuksiin Urjala joutuu osallistumaan siinä suhteessa, kun se näitä palveluja käyttää. Nämä investoinnit tehdään joko Akaassa tai Valkeakoskella, mutta ei Urjalassa. Samalla siirtyvät työpaikat. Ajanoloon se merkitsee myös sitä, että urjalalaisilta vapautuvat työpaikat täytetään sikäläisillä työntekijöillä.

Nähty prosessi on hyvää havainto-opetusta siitä, mikä on Urjalan asema, silloin, kun se ei ole isäntä omassa talossaan. Se on myös osoittanut sen, minkälaisella voimalla urjalalaisilla olisi mahdollisuus

vaikuttaa päätöksiin, osana isompaa kuntaa. Itsenäisenä kunta voi halutessaan yrittää neuvotella ja olla osapuolena

Eniten tästä ovat harmissaan ne toimintakeskuksen asukkaat, joille paikka on tullut tutuksi ja turvalliseksi kodiksi ja toimintaympäristöksi. Nyt heillä on edessä sopeutuminen uuteen paikaan ja osalla myös uusiin työtiloihin. Matka omaisiin myös pitenee.

Kyläkuvasta häviävät muutamat tutut kasvot. Tämmöistä tämä aika näyttää olevan. Miten Tapani Kansa lauloikaan: "laskukautta pienen ihmisen."

Seppo Pirhonen

_______________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
21.5.2010
Urjalan kulmilta
Koululla muutakin merkitystä kuin rahalllista

"Älä sitten kirjoita vielä tänään, kirjoita vasta viikon päästä", tokaisi työkaveri, kun lähdin eilen koulusta kotiin ja kerroin, että on tämä juttu vielä kirjoittamatta ja sitten pitäisi mennä pellolle, Kommentti kuvaa hyvin tunnelmia työpaikallamme torstaina.

Saimme aamulla tietää, että kouluverkkotyöryhmä esittää Halkivahan, Nuutajärven ja Urjalankylän koulujen lopettamista jo ensi vuoden elokuun alusta. Työryhmässä oli tämä ajankohta tullut esille viimeisessä kokouksessa. Eli esitys tuli täysin puskista, kuten tavataan sanoa.

Työryhmä esittää Urjalaan kahden alakoulun mallia eli Aseman ja Kirkonkylän koulut jatkaisivat. Aseman koulussa oppilasmäärä vaihtelee 80-100 oppilaan välillä ja siellä tulisi olemaan jatkossakin kuusi opettajaa. Kirkonkylässä oppilasmäärä nousi nykyisestä lähes kaksikertaiseksi eli lähemmäs kahteensataan oppilaaseen. Sinne tarvitaan jatkossa kaksi opettajaa nykyisen kuuden lisäksi. Luokkakoko suurenee kaikilla luokilla huomattavasti nykyisestä.

Kirkonkylän kouluun on suunniteltu remonttia ja siksi tarvitaan suunnitelma, joka osoittaa kasvavaa oppilasmäärää. Remontin ajaksi kouluun hankittaneen parakkeja eli viipalekoulu. Vielä ei ole tiedossa, milloin hanke saisi valtionosuutta.

Jos työryhmän esitys toteutuisi sellaisenaan, joudutaan Urjalassa irtisanomaan viidestä kuuteen opettajaa. Lisäksi työtä vaille jäisi kolme koulutyöntekijää ja yksi koulunkäyntiavustaja. Tähän mennessä kunnassa on noudatettu henkilökunnan vähentämisessä luonnollisen poistuman periaatetta. Myös koulupuolella tämä olisi mahdollista, mutta silloin lakkauttamisvuosi siirtyisi eteenpäin. Opettajanvirat ovat kuntakohtaisia, joten on mielenkiintoista nähdä, ketkä kaikki meistä saavat lähtöpassit.

On mielenkiintoista havaita, että vain koulupuolelle on asetettu työryhmiä yhtä mittaa pohtimaan säästöjä. Jatkuvasti on ollut lakkautukset esillä näinä kolmena vuotena, mitä on kulunut Menosten ja Puolimatkan koulujen lakkautuksesta, vaikka silloin annettiin vähän toisenlaisia lupauksia.

Koulu on vain kustannuspaikka. Siitä periaatteesta nämäkin toimenpiteet ja ehdotukset lähtevät. Lasketaan vain saatavat säästöt ja niitä tulee, kun vähennetään henkilöstöä. Toisaalta kahden tai kolmen koulun malli tarvitsee käytännössä yhtä monta opettajaa. Näissä "laskelmissa" ei ole oleellista merkitystä lisääntyvillä kuljetuskustannuksilla. Menetettäviä tuloja ei oteta huomioon.

Onko koululla muuta arvoa kuin rahalista arvoa? Tätäkin kysymystä olen vuosikymmenten aikana joutunut usein pohtimaan, kun on mietitty keinoja koulujen puolustamiseksi. Näitä samoja kamppailuja, taisteluja ja vääntöjä on käyty kymmenissä kunnissa viime vuosina. Yleensä kyläläisten esittämille näkökohdille ei ole annettu juuri mitään arvoa. Urjalassakin voimme nähdä, miten on käynyt niille kylille, joista koulu on lopetettu.

Voisiko koululla olla kunnalle jotakin sellaista arvoa tai merkitystä, ettei sitä pitäisi lakkauttaa? Tätä kysymystä kannattaa pohtia, vaikka ei se varmaankaan mitenkään vaikuta heihin, jotka näkevät vain keskittämisen tavoitteena.

Olen varma, että kouluilla on muutakin merkitystä. Siksi kyläläiset omia koulujaan kautta maan niin innokkaasti puolustavat. Myös monet taajamissa asuvat oivaltavat tämän. Siksi toivonkin, että
Urjalassa ei nyt taas runnottaisi pikavauhdilla päätöstä läpi, vaan pohdittaisiin erilaisia vaihtoehtoja rauhassa. Työryhmällekin annettiin ensin aikaa syyskuun loppuun. Ilmeisesti asiat etenivät työryhmissä lakkautuksen kannattajien mielestä niin hyvin, että ykskaks muutettiin aikataulua..

Sivistyslautakunta käsittelee asiaa maanantaina, sitten kunnanhallitus kesäkuun alussa ja valtuusto päättää juhannuksen alla. Periaatepäätöksen jälkeenkö käydään keskustelu? Mitä merkitystä sillä silloin on? Näissä tunnelmissa päättelemme kevätlukukautta.

Näissä ratkaisuissa ei koskaan tosissaan ajatella lapsia. Nytkin lakkautus tulisi koskemaan osaa niistä lapsista, jotka ovat käyneet yhden lakkautusprosessin. Me, jotka olemme seuranneet näitä lapsia läheltä, tiedämme, miten pahalta pienessä tuntui ennen päätöstä, päätöksen jälkeen ja muuton jälkeen toisessa koulussa.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
7.5.2010
Urjalan kulmilta
Paperia kierrättämässä

Jätepaperi on kuulunut vuosikymmenet Urjalassa Tursan kyläkuvaan. Maaliskuussa kerrottiin, että kesänaikana Paperikeräys Oy:n omistama laitos ajetaan alas ja paperinkäsittely Urjalassa päättyy. Samalla menetetään puolenkymmentä työpaikkaa ja myös kerrannaisvaikutuksia on ainakin kuljetusalalla.

Urjalan yksikön lakkauttamista perusteltiin lama-ajan vähentyneellä paperin kysynnällä. Väitettiin myös, että Urjalan yksikkö on, kuten hienosti sanotaan, logistisesti väärässä paikassa. Myös konekannan ikään vedottiin lakkauttamisesta annetussa tiedotteessa.

Tiettävästi Urjalan yksikön toiminta on ollut kuitenkin kannattavaa. Siinä mielessä päätös tuntuukin vähintään kummalliselta. Isoissa yrityksissä, sellaisia ovat metsäyhtiöt, jotka omistavat ja päättävät Paperinkeräys osakeyhtiössäkin, ihaillaan suuruuden ekonomiaa. Urjalan yksikkö oli helpointa lakkauttaa.

Paperinkeräyksellä on yksiköt Turussa ja Tampereella ja ne jatkavat toimintaansa. Urjalassa käsiteltiin jätepaperia 25 000 tonnia vielä vuonna 2007 eli ennen tätä nykyistä notkahdusta.

Tursassa pitkään toiminut Urjalan Paperikeskus siirtyi nykyiselle omistajalle 1989 ja 1997 siitä tuli oma Paperikeräyksen yksikkö. Uusia halleja rakennettiin paperinkäsittelyä varten. Ne ovat nyt jäämässä tyhjilleen, ellei niille löydy jotakin muuta niihin sopivaa tuotantoa. Toivottavasti uutta käyttöä löytyy tai saattavathan ne olla jonkin aikaa yhtiön jätepaperin välivarastonakin.

Urjalassa kuten muuallakin on kevät paperinkeräyksen sesonkiaikaa.. Koulut ja järjestöt hankkivat paperikeräyksellä itselleen toimintavaroja. Välillä joillakin paikkakunnilla saattoi olla samaan aikaan useaampia keräyksiä. Vähitellen on Urjalassa opittu rytmittämään keräyksiä siten, että ne lomittuvat hyvin toisiinsa. On myös muotoutunut alueet, joissa keräyksen tekee esimerkiksi koulu tai kyläyhdistys.

Yhä useampi vie kertyneet lehdet ja muun keräyskelpoisen paperin Lomi-Hämeen jätehuollon keräyspisteisiin. Väillä nämä pisteet ovat kukkuroillaan paperia ja pahvia. yrityksille pahvi onkin joskus ongelma, kun sitä tulee tuotepakkauksissa suuria määriä.

Urjalankylän koululla on piste, johon voi tuoda keräyspaperia ympäri vuoden. Ihan kiitettävästi paperia onkin kertynyt. Kun varastotila on pieni, on se jouduttu tyhjentämään pari kertaa vuodessa. Kun matka Tursaan on lyhyt, on asia hoitunut aina hyvin joustavasti. Tässä yhteydessä on syytä esittää parhaat kiitokset vuosia kestäneestä hyvästä yhteistyöstä Timo Jalasjoelle ja muille keskuksen työntekijöille.

Ihmiset ovat kyselleet, että vieläkö paperia otetaan koululla vastaan, kun Urjalan paperinkeräysyksikkö lakkaa. Tässä yhteydessä voi todeta, että vielä paperia otetaan koululla vastaan. Sitä voi tuoda koulun piharakennuksessa olevaan varastotilaan. Toimitamme paperin eteenpäin. osoite on nyt ilmeisesti sitten Tampere ja sieltä eteenpäin luultavasti Kaipola.

Kovin suuria summia keräyspaperista ei kerry, mutta kierrätysajattelu tukee koulun kasvatustavoitteita, joten siinä mielessäkin toiminta on puolustettavissa. Kun oppilaat ovat olleet välillä kokonaan tai yhdessä vanhempien kanssa lastaamassa paperia varastosta kuljetuslavalle,

oppivat he samalla, että rahan eteen pitää tehdä työtä. Toivottavasti he samalla oppivat arvostamaan niitä asioita, joita hankittu raha mahdollistaa eli erilaisia pieniä tärkeitä hankintoja koululle tai opintoretkiä tai matkoja muhin mielenkiintoisiin kohteisiin.

Keräyspaperin hyödyntämisestä lähti aikanaan myös Tassu Taimisuojan kehittämisidea. Tuotanto saatiin käyntiin, mutta se ei ajanoloon ollut kannattavaa. Niinpä konkurssipesän halli on ollut otsikossa vähän väliä. Toivottavasti nyt löytyisi taas uusia ideoita ja käyttöä Tursan keskustassa oleville toimitiloille. Joskus hankkeet onnistuvat ja joskus ne epäonnistuvat. Yrittämättä ei synny kuitenkaan mitään.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
30.4.2010
Urjalan kulmilta
Merkittävä osa kauppahistoriaa

Tänään päättyy merkittävä osa urjalalalaista kauppahistoriaa, kun M-market Kähäri sulkee ovensa. Loppuunmyynti on ollut käynnissä jonkin aikaa. Vuodesta 1955 lähtien on suku tehnyt Urjalan kirkonkylässä vähittäiskauppaa, josta suurimman osan aikaa K-merkillä ja muutaman vuoden M-tunnuksella.

Kaino ja Pentti Kähäri aloittivat kaupanpidon vuonna 1955 Laukeelan kansakoulua vastapäätä. sairaalaan johtavan tien kulmauksessa. Koulumatkoilla toimitettiin joskus myös kauppa-asioita, joten ystävälliset kauppiaat tulivat tutuiksi. Tietenkin ostoslistalla oli joskus myös viiden pennin tikkari tai lakupötkö tai sitten ne nallekarkit, jotka laitettiin ruskeaan paperipussiin.

Kuusikymmenluvun puolivälissä kauppiaspariskunta rakensi uuden kaupan toiselle puolelle tietä Vanhainkodintien risteykseen entisen Härmän talon paikalle. Avajaisista muistan sen verran, että yleisökilpailuna oli arvata kuinka monta kahvipapua on lasipurkissa. Palkinnoksi voittaja sai pituutensa verran kahvipaketteja päällekkäin pinottuna. Sitä en muista, kuka voitti, mutta varmaan Urjalan Sanomien arkistolehdestä sekin selviäisi.

Teuvo ryhtyi jatkamaan kaupanpitoa seitsemänkymmentäluvun puolenvälin jälkeen, olisikohan ollut joskus 1977-78. Kauppaan rakennettiin lisää tilaa 1986. Samassa kiinteistöissä on toiminut mm urheilukauppa ja nykyisin Koneliike Mahlanen. Alakerrassa toimii Urjalan Kuntopisteen kuntosali.

Kähärillä on ollut vakiintunut asiakaskunta ja kauppa on työllistänyt yrittäjäperheen lisäksi myös myyjiä. Viimeksi palveluksessa on ollut neljä työntekijää yrittäjän lisäksi. Kähäri on tunnettu siitä, että siellä on ollut hyvä lihatiski ja ilmeisesti Teuvon kalastusharrastuksen pohjalta myös kalaa on ollut tarjolla monipuolisesti.

Nyt Teuvo on tullut yrittäjänä siihen ikään, että on mahdollista nauttia työnsä hedelmistä myös eläkeläisenä. Omasta perheestä ei jatkajaa ole löytynyt, ja siksi kauppatoiminta päättyy. Silti on mahdollista, että kauppatoiminta voi käynnistyä vielä uudelleen, jos sopiva yrittäjäpariskunta löytyy.

Kaupan kilpailutilanne on Urjalassa olut viime vuosina haastava. K-market Mari muuttui supermarketiksi. Viime kesänä avasi ovensa uusi tulokas S-market. Kirkonkylässä toimii myös Siwa, joka pienensi myymälän pinta-alaa siten, että se voi sopeutua kioskien aukioloaikoihin. Tämä kauppaketju on joinakin päivinä Urjalassa pisimpään auki.

Kaikilla näillä on olut vaikutusta toinen toisiinsa ja myös M-market Kähäriin. Kesko oli alun perin kauppiaiden omistama ketju, mutta nykyisin toimiva johto määrää toimintalinjat ja joskus pienet kauppiaat ja tosinaan suuremmatkin saavat kokea keskusjohdon paineet ja toimenpiteet.

Myös ihmisten ostostottumukset muuttuvat. Valikoimaa pitää olla paljon ja kaupassa tilaa kulkea ja valita tuotteita. Ostosmäärät ovat kasvaneet elintason nousun ja elämäntapojen muuttumisen myötä. Autolla pitää päästä lähelle pääovea, jota ostoskärrystä voi lastata tavarat autoon. Autolla on helppo lähteä myös kauemmaksi.

Sunnuntaiaukiolon myötä shoppailusta ja kaupassa käymisestä on tullut vapaa-ajan viettotapa monille perheille ja ihmisille. Kaupalle sunnuntain aukiolo on pienellä paikkakunnalla suhteellisen kallista. Ovia ei voi kuitenkaan pitää kiinni, kun naapurikauppa on kuitenkin auki. Vuorottelu ei taida tulla kysymykseen.

Nostalgia ei elätä, mutta joskus kaipaa semmoista ihmisenkokoista kauppaa. Hitaasti kiiruhtamisesta ja hitaasta ruuastakin rakennetaan nyt oikein brändiä. Hyvä henkilökohtainen palvelu on tärkeää ja varsinkin vanhempi väki kaipaa sitä, että on aikaa vaihtaa myös kuulumisia. Nuorempi polvi haluaa mennä itsekseen ja poimia tuotteet itse.

Samalla kun toivotan kaikille iloista vappua, menevät kiitokset Kähärin kauppiassuvulle hyvästä palvelusta kauppiasvuosien aikana.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
23.4.2010
Urjalan kulmilta
Runokirja jättää pysyvän jäljen

"Yksinkertaisuus ei voi muuttua monimutkaiseksi. Hiljainen viisaus keinuttaa äänekästä tyhmyyttä. Jokainen tajuaa tasollaan, jos haluaa. Ymmärtämättömyys rakentaa karsinaa tietämättömyyden nauloilla. Äänetön kärsii äänekkään aidanraossa sanomattomat sanat huulillaan."

Nämä päivän mietelauseiksi sopivat santa löytyvät Asko Viholaisen uudesta runokirjasta. En kirjoittanut niitä tuohon edelle runon säkeinä, vaan tarkoituksellisesti toinen toisensa viereen, tosin siinä järjestyksessä, kuin ne ovat Askon runossa Hiljainen viisaus.

Askon neljännen runokirjan voi lukea yhdeltä istumalta, mutta se jättää pysyvän jäljen. Tällä kertaa mielestäni runoissa näkyy se, että Asko on harrastanut filosofiaa. Monissa runoissa on nyt vahvaa viisautta lyhyesti kiteytettynä.

Asko ei saarnaa, eikä julista. Kustantaja jätti kertomansa mukaan muutaman runon pois liian kantaa ottavina. Niissä lienee ollut tekstiä sodasta, jonka Asko aivan pienenä poikana on itsekin kokenut monella eri tavalla.

Silti runoista voi löytää myös aivan viime päiviin ja silti myös aina kaikkiin aikoihin yhtä yleispätevästi sopivat totuudet: "Valta sokaisee käyttäjän silmän" tai "Laki kumartaa maksajalle." Myös runo Valheen ratsu on mitä ajankohtaisin.

Monissa runoissa Asko palaa menneeseen ja tiivistää, että kun mummo katselee pihalle, hän katselee lapsuuttaan. Niin Askokin paikoin tekee, katsoo taakseen ja näkee sellaista, mikä tekee kipeää, sattuu ja tuntuu ja tekee surumieliseksi Ja kuitenkin hän toteaa "Taival jatkuu, takaisin en voi palata. Polku kulkijansa valitsee."

Askon aiemmissa runokokoelmissa Merellä ei ole muistia, Kuleteut kujaset ja Murteet murenoot, on samoja aineksia. Niissä on elämän varjoja ja valoja, kyyneleet, hymy, nauru ja huumori vahvasti esillä. Niissä eletään voimakkaasti lapsuutta, nuoruuden huumaa ja elämän keskipäivää. ja häivähdys vanhuutta.

Murteella kirjoitettuja runoja julkaistaessa teimme tiivistä yhteistyötä. Asko vastasi tekstistä ja osaltani olin tekemässä niille ulkoasua kirjoina. Silloin huomasin, että häneltä löytyy herkkyyttä, mutta myös vahvuutta. Mummon opetukset ovat antaneet elämälle suuntaa ja vahvan perustan, joka näkyy niissä runoissa, joita voisi sanoa uskonnollisiksi tai jopa tavallisen suomalaisen miehen uskontunnustukseksi.

Tässä uudessa keskiviikkona julkaistussa runokirjassa, Hiekkaan piirretyt hetket, sanomisen taitto on tiivistynyt. Runoja on hiottu ja monet säkeet ovat vahvoja ajatelmia ja mietelauseita myös kokonaisuudesta irrotettuina.

Julkistamistilaisuudessa kuultiin myös niitä runoja, jotka on sävelletty. Viholaisen Asko on tehnyt jo pidemmän aikaa yhteistyötä urjalalaissyntyisen Antti Narisen kanssa. Kuullut kaksi valssia olivat tarttuvia säveleltään ja koskettavia sanoiltaan. Eikä masurkkakaan ollenkaan huono ollut. Tekstissä oli elettyä elämää. Toivottavasti sävelet ja tekstit pääsevät esille joskus myös laajemmalle yleisölle.

Askolla on elämänkokemusta. Ilman sitä ei voi kirjoittaa. tai tietenkin voi, mutta kokemus antaa teksteille elämän maun. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, tarttuuko Asko myös suorasanaiseen tekstiin. Jälkimmäisessä karjalamurteisessa runokirjassa Murteet murenoot oli myös pieniä tarinoita. Ne olivat sujuvia, vaikka murteella kirjoittaminen onkin vaikeampaa kuin yleiskielellä. Novellien kautta moni tekijä on päätynyt myös romaanin kirjoittajaksi. Jos Asko päättää jatkaa runoilijana, ei se ole ollenkaan huono valinta.

Runonsa tuulten kasvatti Asko päättää näin: "Vartuin, levitin purjeen ja annoin tuulen ottaa minut omakseen." Minusta tuntuu, että entisellä merimiehellä on myötätuuli takanaan ja ruori tiukasti käsissään ja hän tietää itse minne haluaa laivansa kulkevan.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
9.4.2010
Urjalan kulmilta
Evakkojen ja sotaorpojen aika

"Talvi oli poikkeuksellisen ankara. Lunta oli runsaasti. Maa paljastui lumesta huhtikuun loppupuolella. Kevät oli kylmä ja sateeton, joten vahvan roudan sulaminen tapahtui hitaasti. Kylvötoimet voitiin sen vuoksi aloittaa vasta toukokuun 10 päivän tienoilla."

Näin kuvataan kevättä seitsemän vuosikymmenen takaa eli vuonna 1940 Hämeen läänin maanviljelysseuran vuosikirjassa. Kuvaus jatkuu: "Alkukesä heinäkuun loppuun sakka oli harvinaisen kuiva. Kun lisäksi edellinen syksy oli harvinaisen kuiva ja siten maan vesivarat olivat vähäiset haittasi kuivuus kasvillisuutta siinä märin, että paikoitellen, etenkin Lounais-Hämeessä, tuli suoranainen kato."

Kevät 1940 oli muutenkin erilainen. Talvisota oli päättynyt. Miehet alkoivat palata rintamalta. Urjalassa oli omaa väestöä noin 7600. Lisäksi oli noin 2800 karjalaista, jotka olivat sodassa ja rauhanteossa menettäneet omat kotiseutunsa. Urjalassa oli "pakkoevakuoiduista", jota nimitystä siirtokarjalaisista ja evakoista aluksi käytettiin, pääosa Kuolemajärveltä ja Sakkolasta. Myöhemmin
kesän ja syksyn aikana alkoi tulla muolaalaisia ja muiden määrä vähentyi, kun alettiin tietää, minne kunkin pitäjän asukkaita tultaisiin sijoittamaan. Oli hyvin tyypillistä, että karjalaiset joutuivat vaihtamaan useampaan kertaan paikkakuntaa.

Kun pääosa tulleista oli maataloudesta toimeentulonsa saaneita ja heillä oli lisäksi karjaa, alkoivat toimenpiteet, joilla pyrittiin löytämään tilapäisavuksi vuokramaita, jotta karjalle saatiin laidunta ja heinämaata ja myös kotitarpeeksi muuta viljelysmaata. Pika-asutustoimenpiteet käynnistyivät vasta myöhemmin.

Huhtikuu oli Urjalassa sankarihautajaisten aikaa. Viitenä sunnuntaina peräkkäin olivat sankarihautajaiset, joissa useampia oman pitäjän ja karjalainen sankarivainaja siunattiin haudan lepoon. Viimeiset isot sankarihautajaiset olivat heinäkuun alussa, jolloin siunattiin paljon heitä, joiden ruumis oli jäänyt taistelukentille. Heitä oli 33 niistä 115, jotka on siunattu Urjalan sankarihautaan talvisodan uhreina.

Viisikymmentä lasta menetti isänsä. Sotaleskiä oli 35. Näissä perheissä piti opetella elämää uusissa puitteissa. Työ- ja toimeentulohuolia oli luonnollisesti myös monella muulla. Niinpä kansanhuolto ja siirtoväen huolto toimivat täydellä teholla, jotta jokapäiväiset tarpeet voitiin tyydyttää kaiken niukkuuden ja säännöstelyn keskellä.

Näihin asioihin perehtyessäni tulivat vastaan myös sotalapset. Käsitteellä tarkoitettiin niitä lapsia, jotka sodan aikana siirrettiin turvaan Ruotsiin. Heitä taisi olla koko maan mittakaavassa sotavuosina yli 70 000. Pääosa heistä oli asutuskeskuksista. Myös karjalaisia lapsia oli Ruotsissa. Oliko urjalalaisia lapsia Ruotsissa tai Tanskassa? Joistakin muistan joskus kuulleeni, mutta toivoisin, että, he, joilla on omakohtaisia muistoja tai sitten tietävät asiasta jotakin, ottaisivat yhteyttä. Olen siis kiinnostunut urjalalaisista ja tänne sijoittuneista karjalaisista sotalapsista.

Tiedän, että useilla paikkakunnilla sotalapsilla on omia yhdistyksiä tai maakunnallista toimintaa sekä valtakunnallinen järjestö, jolla on myös omat kotisivut. Hakusanan voi käyttää sanaa sotalapset.

Myös sota-orpojen osalta on käynnissä valtakunnallinen kartoitus tämän kevään aikana. Asialla on Kaatuneitten omaisten liitto. Sen kotisivut voi löytää netistä hakusanalla sotaorvot. Sivuilta on ladattavissa kaavake, jolla kerätään tietoja valtakunnallista tiedostoa varten. Myös sotaorvoilla on alueellisia yhdistyksiä, jotka pyrkivät keräämään tietoja ja muistoja näiden ihmisten vaiheista sotien jälkeen. Tiedän, että läheskään kaikilla heidän ikäisillään ei ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta ja nettiyhteyksiä, mutta toivottavasti lapset ja lastenlapset auttavat. Ja voihin noihin yhdistyksiin myös soittaa ja tilata lomakkeen paperilla.

Näiden kahden ryhmän muistitieto on tärkeää saada nyt tallennettua. Evakkolasten osalta on jo pidemmän aikaan ollut samanlaisia hankkeita. Vähän laajennettuna ovat tutkijat kiinnostuneet myös suurista ikäluokista ja heistä puhutaan nyt sodan ajan tai sodan jälkeisen ajan lapsina. Olisi hienoa, jos Urjala ja urjalalaiset voisivat antaa kerättävään ja tallennettavaan aineistoon oman vahvan lisänsä.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
2.4.2010
Urjalan kulmilta
Keskeinen vaikuttaja

Parikymmentä vuotta keskeisenä Urjalan kunnalliselämän luottamushenkilönä toiminut Tapio Tiura siunataan haudan lepoon huomenna pääsisäislauantaina. Kunnalliselämän lisäksi hän oli vahva vaikuttaja säästöpankkitoiminnassa ja paikallisen kokoomuksen piirinsä. Urjala ja urjalalaiset tulivat naapuripitäjän kasvatille tutuksi eläinlääkärin ammatissa.

Tapio Tiura valittiin eläinlääkäriksi Urjalaan äänestyksen jälkeen. Paikalliset karjankasvattajat olivat tehtävää aiemmin viransijaisena hoitaneen kannalla. Tapio Tiura tuli Pohjois-Karjalasta Juuan kunnasta. Pian hänen autonsa kiisi pitkin Urjalan teitä ja kumartava tervehdys autosta tuli tutuksi urjalalaiselle. Osaavana eläinlääkärinä hän saavutti nopeasti viljelijäväestön luottamuksen.

Tapio Tiura kuului siihen ikäluokkaan, joka joutui opiskelemaan eläinlääkärin ammattiin ulkomailla. Hänen opiskelupaikkansa oli Oslossa. Matkalla norjalaiseen Urjalan ystävyskuntaan hän esitteli meille Oslon nähtävyydet asiantuntemuksella. Kuljimme pääosan jalkapatikassa ja Tapio johdatteli meitä kohteesta toiseen hänelle tunnusomaisella vetävällä askeleella.

Urjalan kunnanvaltuustossa Tapio toimi vuodesta 1981 vuoteen 2000. Tultuaan valituksi valtuustoon hänestä tuli myös silloisen koululautakunnan puheenjohtaja. Silloin koulujen peruskorjaushankkeita oli vireillä useita ja niiden toteuttaminen silloinkin vallinneissa niukoissa talousraameissa vaati paljon työtä.

Kunnanhallitukseen Tapio tuli vuonna 1985. Kunnanhallituksen puheenjohtaja hän toimi Matti Järvisen jälkeen vuodesta 1991 vuoteen 1996. Viimeiset neljä vuotta hän oli hallituksen varapuheenjohtaja eli vuoden 2000 loppuun, jolloin hän luopui kerralla kaikista kunnallisista luottamustoimista.

Etelä-Pirkanmaan kansanterveystyön kuntainliitto ja sittemmin kuntayhtymä oli hänelle läheinen, koska se oli hänen työnantajansa, mutta Tapio toimi myös sen yhtymävaltuustossa. Hän puolusti kaikissa vaiheissa tinkimättömästi kuntayhtymän olemassaoloa, vaikka osan virkamieskunnan ja luottamushenkilökunnan mielestä Urjalan kannalta olisi saattanut olla edullisempaa purkaa yhtymä ja järjestää yhteistyö keskinäisin sopimuksin.

Tapiolle oli tyypillistä kunnallisissa luottamustoimissa se, että perehtyi asioihin ja muodosti oman kantansa ja piti kiinni omasta näkemyksestään tiukasti ja voisi sanoa joskus jopa ehdottomasti. Hän oli kumppanina vahva ja luotettava ja vastustajana luja ja ehdoton.. Urjalan kanalta hän oli eritäin hyvä kunnallisvaikuttaja. Hänen aikakaudellaan kunnassa oli vahva eteenpäinmenon meininki.

Säästöpankkileirin alasajo oli Tapiolle kova paikka. Hän ei koskaan hyväksynyt, eikä oikein päässyt ylikään siitä, että pankkiryhmä pilkottiin ja jaettiin kilpailijoiden kesken. Urjalan Säästöpankki yhtyi ensin Löunais-Hämeen pankkien kanssa ja sitten syntyi Suomen säästöpankki.

Urjalassa säästöpankin toiminnat joutui ostamaan paikallinen osuuspankki. Pian sen jälkeen säästöpankkimiehet ryhtyivät puuhaamaan pankkia takaisin ja niinpä Someron Säästöpankki avasi konttorin Urjalaan. Tässä prosessissa Tapiolla oli keskeinen rooli.

Jäätyään eläkkeelle varsinaisesta työstään sekä myöhemmin luottamustoimista, hän omistautui metsänhoidolle vaimonsa Tertun kotimaisemissa Juuassa. Metsätyö oli hyvää vastapainoa sille, että hän seurasi hyvin tiivisti talouselämää. Se oli luontevaa pitkän linjan pankkimiehelle.

Tapion mukana poistui merkittävä palanen Urjalan kunnan historiaa. Monta vaihetta koettiin yhdessä. Välillä oltiin samaa mieltä välillä eri mieltä. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista kertoa tarkemmin. Ehkä paras tunnustus hänelle oli se, että monet kertoivat jälkeenpäin aidosti kaipaavansa sitä aikaa, kun hän oli keskeinen kunnallisvaikuttaja Urjalassa.

Surun keskellä läheisiä ja laajaa tuttavajoukkoa, lohduttaa pääsiäisen ydinsanoma: kuoleman valta on voitettu ja meillä on iankaikkisen elämän toivo.

Seppo Pirhonen

_______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
26.3.2010
Urjalan kulmilta
Löytyykö museolle jatkoa

Sain viikonloppuna valmiiksi artikkelin, jossa kerrotaan maataloustyöväen palkkauksesta 1940-luvun alkupuolella. Artikkeli tulee kesällä ilmestyvään kirjaan, jonka työnimi on evakosta kavereiksi. Liitin loppuun vielä yhden rivin, jossa kerrotaan, että muonamiehen elämään voi tutustua Menosten kylän kotisivulla, jossa esitellään Moonamiesmuseo.

Taisi olla seuraava päivä, kun sain sähköpostiviestin Anja Hinkkaselta. Viesti kertoi, että Menosissa toimivat museot joudutaan lopettamaan loppukeväästä. Vuokrasopimus on sanottu irti. Eilisessä Urjalan Sanomissa oli aiheesta myös uutinen, jossa kerrottiin, että museorakennuksen omistaja Erkki Kärri aikoo kunnostaa rakennuksesta itselleen uuden kodin.

Museo avattiin heinäkuussa 1983. Silloin Maunulan kartanon entiseen muonamiesten paritalon toiseen päähän kunnostettiin muonamiesmuseolle tila. Toinen pää oli kudontapiirin käytössä. Silloisten omistajien kanssa oli tehty 25 vuoden vuokrasopimus. Vuodet kuluivat nopeasti ja aika tuli täyteen, mutta toiminta jatkui yhteisymmärryksessä uusien omistajien kanssa vuoden kerrallaan.

Kahdeksan vuotta sitten rakennuksen toiseen päähän avattiin koulumuseo. Näin koko entinen talo, jota kutsuttiin Marjamäeksi, oli museokäytössä. Koulumuseon puuhaihmisenä toimi Anja Hinkkanen.

Moonamies, kuten urjalalaisittain muonamiestä kutsutaan, oli työntekijä maatalossa. Hän sai palkkansa osin rahana, osin asuntona ja osin elintarvikkeina. Muonamiehiä oli vielä 1940-luvulla Hämeessä, Uudellamaalla ja Turun ja Porin läänissä. Maanhankintalain toteutuksen alkaessa heidän määränsä väheni merkittävästi myös täällä Urjalassa.

Kun suuret talot joutuivat myymään osan viljelysmaastaan ja metsästään siirtokarjalaisille, väheni työvoiman tarve. Maanhankintalain mukaan myös entiset muonamiehet tulivat oikeutetuiksi saamaan itselleen maata asuntotonttia tai pientilaa varten. Samat oikeudet saivat rintamamiehet, sotainvalidit ja sotalesket.

Vähitellen muonamiesasunnot tyhjenivät ja niiden asukkaat rakensivat itselleen uudet omat kodit. Tämän vuoksi silloinen Menosten kylätoimikunta halusi tehdä kunniaa tälle yhteiskuntaryhmälle. Itse asiassa Menosten Moonamiesmuseo taitaa olla valtakunnassa ainoa tälle asialle vihkiytynyt museo. Torpparimuseoita on enemmän esimerkiksi Laurinmäen museo Janakkalassa.

Muistan hyvin sen innon, jolla museota vuonna 1983 puuhattiin. Päävastuun taisi kantaa Laakson Anja. Menosissa puhuttiinkin kahdesta Anjasta, toinen oli kesä-Anja eli Hinkkansen Anja ja toinen kylän kauppiaana toiminut Laakson Anja. Innokkaita puuhaajia olivat myös Anttilan Lahja ja Mikko, Välimaan Orvokki, Tanhuanpään Aimo, Järvisen Einari ja monet muut.

Tehtiin haastatteluja ja kerättiin esineitä pitkin kylää. Osa lahjoitti ne museolle ja osa luovutti museon käyttöön säilyttäen omistusoikeuden. Kaikki on tarkkaan luetteloitu ja muistissa. Museosta tuli pian suosittu käyntikohde, joka oli auki sunnuntaisin kesäaikaan.

Museolla on järjestetty erikoisnäyttelyitä ja erilaisia tilaisuuksia. Myös vanhoja työtapoja on ikuistettu videoille. Koulumuseopirtti toi mukavan lisän ja valotti omalla tavallaan entisajan

koulunkäyntiä, vaikka tila olikin hieman ahdas. Koulua käytiin tosin Urjalassa alkuvuosina monin paikoin tavallisten talojen pirteissä ja kammareissa, joten siinä suhteessa idea oli ihan aito.

On todella valitettavaa, jos kaikki päättyy nyt näin. On tietysti luonnollista, että omistaja käyttää rakennuksia omiin tarkoituksiinsa Olisi hienoa, jos jostakin löytyisi korvaava tila. Jos sellainen löytyy, tulee vastaan sitten kysymys ylläpidosta ja ylläpitäjistä. Menoslaiset ovat tehneet kaiken talkoilla. Se on hieno saavutus ja kulttuuriteko vailla vertaa.

Miljöö on ollut aito ja siellä on voinut hyvin aistia menneen aikakauden hengen. Moonamies vaimoineen ja suurine lapsijoukkoineen ansaitsisi edelleenkin museonsa. Moonmiesmuseon ja koulumuseon löydät vielä sivulta www.menonen.fi

Seppo Pirhonen

____________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
19.3.2010
Urjalan kulmilta
Palvelujen perässä

"Kirjeen sulle kirjootan ja kuorehen ma laitan oikeen valokuvanikin", lauloi Eero Piirto aikoinaan. Toisessa vanhassa laulussa laulettiin, että minä olen pikkupoika posteljooni ja jakelen ne kirjeet ja muut. Monia muitakin hittejä on kirjeistä tehty.

Suomessa kirjeet on jaettu kahteen kiireellisyysluokkaan. Puhutaan ykköspostista, joka on perillä ensimmäisenä arkipäivänä ja kakkospostista, joka kulkee hitaammin. Lähettäjä määrittelee, kumpaan luokkaan kirje kuuluu ja maksaa sen mukaan.

Kun laittaa kirjeen viikonloppuna postiin, vaikkapa perjantai-iltana, on sen säädösten mukaan oltava perille tiistaina eli ensimmäistä työpäivää seuraavana arkipäivänä. Nyt suunnitellaan muutosta, jossa kirje saisi yhden arkipäivän sijasta olla matkalla vielä toisen. Nämä asiat määritellään postipalvelulaissa.

Eipä ole kovin monta viikkoa siitä, kun posti ilmoitti heikentävänsä vanhusten postinkantoa luopumalla kotiin kannosta. Ehdotus sai niin suuren vastalausemyrskyn, että aie peruttiin tässä vaiheessa.

Postikonttorit hävisivät jo vuosia sitten niin, että niitä on vain suurimmilla paikkakunnilla. Asiamiesposteja on Suomessa noin tuhat. Urjalassa Nuutajärven asiamiesposti lopetti ja jäljellä on vain asemalla Siwassa, kirkonkylässä K-supermarket Marissa ja Menosissa Päivin kudepuodissa toimiva asiamiesposti.

Laissa on vielä määräys, että yleispalvelun tarjoajan on pidettävä jokaisessa kunnassa vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste. Naapurissa Kylmäkoskella on asiamiesposti Varmiolan Leipomon kahviossa. Saapa nähdä lähteekö se, kun kuntaa liittyy Akaaseen. Ei kulunut kuin reilu viikko kuntaliitospäätöksestä, kun osuuspankki ilmoitti laittavansa ovet säppiin kesällä Kylmäkoskella. Pankki- ja postipalvelu eivät ole kunnallisia palveluja. mutta seuraavat usein kuntarajoja. Pankkipalvelusta päättää pankki itse. Siksi on tärkeää, että pankki on itsenäinen ja oman paikkakuntalaisten päätösvallassa. Muuten käy kuin naapurissa.

Kylmäkosken pankin sulkemista on perusteltu sillä, että ihmiset käyttävät nettipalveluja. Niin käyttävät. Vaan, ketkä eivät käytä? Vanhat ihmiset eivät niin vielä kovin yleisesti tee. Syrjämissä palvelut eivät edes pelaa, kun yhteydet pätkivät ja puhelinlankoja keritään. Tästä kärsivät myös nuoremmat verkkopalvelujen käyttäjät.

Eikö tässä maassa ole mitään rotia? Asioita ajatellaan kaupunkien keskustoissa asuvien autollisten hyvin toimeentulevien keski-ikäisten näkökulmasta. Miten haja-asutusalueella asuva tai pienessä taajamassa asuva vanhus pystyy hoitamaan asiansa, kun kaikki palvelut etääntyvät. Suomen vahvuus oli tähän asti se, että heikoimmasta pidettiin huolta. Turboyhteiskunta on kylmä, eikä se välitä lastensa ja vanhustensa avunhuudoista.

Urjalassa lehtien varhaiskannosta vastaa posti. Varhaiskanto koskee vain taajamia. Haja-asutusalueella sanomalehdet tulevat samanaikaisesti päiväpostin eli kirjeiden kanssa. Nykyisin päiväposti ajetaan postin omilla autoilla. Viikonloppuisin lehdet jaetaan yhteislaatikoihin.

Jokainen meistä joutuu lähes päivittäin ihmettelemään, että mistä noita laskuja oikein tulee. Niiden osalta ei olisikaan niin väliä, vaikka kulkisivat vähän hitaammin. Mutta tältäkin osalta on tulossa
muutos. Kohta ei oteta vastaan enää muita kuin sähköisiä laskuja. Saattaapa olla, että myös julkinen sektori siirtyy niihin.

Nyt jo joutuu maksamaan muutamalle firmalle esimerkiksi puhelinyhtiölle, jos haluaa paperisen laskun. Euro laskua kohden on lisätaksa. Sen joutuu maksamaan myös sellainen henkilö, jolla ei ole tai, joka ei osaa käyttää verkkopankkipalveluja kotoaan, Mutta ei huolta, kyllä tähänkin valitukseen löytyy vastaus eli suoraveloitus. Lasku suoraan pankkiin ja tilintyhjennys hoituu tältä osin näppärästi.

Tietenkin yhteiskunnan pitää mennä eteenpäin ja uusia palvelumuotoja kehitetään ja otetaan käyttöön ja usein ne todella helpottavat ihmisten elämää. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että on paljon ihmisiä, jotka eivät pysty niitä käyttämään. Tasa-arvo on niin hyvä periaate, että sitä ei saa unohtaa missään kohtaa.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
12.3.2010
Urjalan kulmilta
Kiekkoseuralla juhlan aika

Kuten paikallista urheiluelämää seuraavat jo tietävät, on huomenna Urjalan jääkiekkoelämässä juhlapäivä. Oma nimikkoseuramme Urjalan Sisukiekko juhlii 30-vuotista taivaltaan. Seremonioihin kuuluu lyhyt puhe ja erilaisia muistamisia. Kohokohtana on juhlaottelu, jossa vuosikymmenten takainen joukkue kohtaa vastaavan yhdistelmän Humppilasta.

Juhlavuoden kunniaksi Sisukiekon edustusjoukkue on käytännössä jo varmistanut nousunsa ensi kaudeksi toiseen divisioonaan. Kausi on sujunut hyvin ja joukkue on napsinut tasaiseen tahtiin voittoja. Pari matkan varrella tullutta tappiota mahtuu tilastolliseen todennäköisyyteen.

Menestys on näkynyt myös katsomossa, jossa on ollut kiitettävän mukavasti katsojia. Perusjoukko on sama, mutta aina joukossa on uusiakin kasvoja. Joskus toivoisi yleisön elävän pelitapahtumissa voimakkaammin mukana. Täytyy myöntää, että joskus hävettää joidenkin huutelijoiden käytös. Onneksi kuuluttamoon eivät kaikki huudot aina kuulu. Tuomarit saavat usein kohtuutontakin taakkaa.

Edustusjoukkueen lisäksi on kakkosjoukkue, joka pelaa omassa sarjassaan. Silläkin on lauantaina ottelu illalla edustuksen pelin jälkeen, jolloin se kohtaa MaKo:n (Masnen kollit) Tampereelta. UsiKi kakkonen pelaa siis Hämeen alueella kolmannen divarin alempaa hallisarjaa. Edustusjoukkue pelaa Länsirannikon alueella.

Myös naisilla on oma innokas harrastajajoukkonsa. Vähälle huomiolle on jäänyt, että he voittivat äskettäin SM-hopeaa lammikkolätkän Suomen mestaruusturnauksessa. Harrastesarjassa, jossa on joukkueita Loimaalta, Tarvasjoelta, Kiukaisten Paneliasta ja Eurajoelta, naisjoukkueemme on kolmantena. Uutena toimintamuotona alkoi tänä kautena ladykiekko-ryhmä.

Veteraanien joukkue tarkoittaa yli 35-vuotiaita, jotka pelaavat hekin Hämeen alueella harrastesarjaa toisessa divisioonassa. Näissä sarjoissa taisto on välillä tuimaa. Olikohan se Sakalan Valto, joka juuri hiljattain totesi, että, kun jääkiekkokypärän leukaremmiä kiinnittäessä kuulu napsahdus, niin leikkimieli muuttuu totiseksi puurtamiseksi.

Sisukiekolla ei ole lainkaan juniorijoukkueita. Muutama vuosi sitten yhdistettiin Etelä-Pirkanmaan alueen junioritoimintaa uuteen seuraan Etelä-Pirkanmaan kiekoksi. Joukkueita on kuusi F-junioreista A-junnuihin. Joissakin joukkueissa pelaa myös tyttöjä. Pelaajia on Urjalasta, Kylmäkoskelta, Akaasta, Punkalaitumelta, Vesilahdesta, Lempäälästä ja muista lähikunnista.

Junioritoiminnan tulevaisuus on pitkälti kiinni siitä, kuinka hyvin onnistutaan saamaan valmentajia ja joukkueiden johtajia ja muita puuhaihmisiä. Hyvistä asiantuntevista, innostavista ja kannustavista valmentajista on aina pienoinen pula. Monet ovat tehneet työtä harrastuksenaan vuosikausia. Tehty työ on arvokasta paikallisten lasten ja nuorten kannalta.

Merkittävä parannus urjalalaisessa jääkiekkoelämässä oli jäähallin aikaansaaminen. Se on edelleenkin hieno talkootyön nykyaikainen voimannäyte. Viikoittain hallilla käy kymmenien pelaajien lisäksi peleissä myös kymmeniä ulkopaikkakuntalaisia katsojia ja kannustajia. Näin he saavat toivottavasti myönteisen kuvan Urjalasta..

Huomenna lauantaina on siis juhlan aika. Ilmeisesti urjalalaisten ja humppilalaisten hegemoniaottelu käydään 30 vuoden takaisin säännöin. Tunnelmaa on siis luvassa. Seuraa tarjoaa kaikille juhlavieraille kakkukahvit.

Käsityksen edustusjoukkueen taosta saa, kun se pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa iltapäivällä. Tällä kertaa on avoimet ovet eli viiden euron pääsymaksua ei peitä. Toivottavasti silloin kannustamassa olette myös te, jotka ette ole vielä hallilla käyneet tai käyntikerrat ovat vähissä. Toivottavasti tästä pelistä Urjalasta ja naapurista olevat pelimiehet saavat hyvän ja innostavan kimmokkeen seuraavaan vaativampaan sarjakauteen. Onnea Urjalan Sisukiekko!

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________
Forssan Lehti
5.3.2010
Urjalan kulmilta
Sotilasvalaa vannomassa

Vuoden ensimmäinen saapumiserä vannoi sotilasvalansa Parolannummella viikko sitten perjantaina. Kun tapahtuma koski yli tuhatta asevelvollisuuttaan suorittavaa, oli paikalla paljon myös omaisia. Tällä kertaa moni urjalalainen poika on juuri Parolassa.

Parkkipaikalla kohtasimme tuttavaperheen Halkivahasta, joilta kolmas poika oli armeijassa ja meiltä neljäs. Olimme ajoissa paikalla, kuten oli toivottu. Vähitellen varusmiesten ja muutaman varusnaisen läheisiä ja omaisia alkoi kertyä paikalle ja aloimme ryhmittyä lippukentän reunalle. Lumisen talven ansiosta kentän reunalla oli komea lumivalli, joka oli tasoitettu yleisöä varten.

Seurasimme kuinka valmistelut etenivät. Pari rakovalkeaa oli pystytetty keskelle kenttää. Lisäksi oli rivistö jätkänkynttilöitä, joiden sytyttämistä seurailimme suurella mielenkiinnolla. Tällä kertaa tilaisuus oli iltaviideltä, joten kynttilät loivat sopivasti tunnelmaa, vaikka hämärä ei vielä tilaisuuden aikana laskeutunutkaan.

Vähitellen joukot marssivat paikalle järjestäytyivät niille annetuille paikoille joukkoyksiköittäin. omien lippujensa luokse. Odotellessa oli soitettu kovaäänistä sotilasmusiikkia, mutta tilaisuudessa oli paikalla panssarisoittokunta. Tällä kertaa sen ei tarvinnut kärvistellä pakkasessa. Lumisade oli tosin märkää, mutta nuotit pysyivät kuivina katosteltassa.

Viimeisenä paikalla saapui prikaatin komentaja ja lippu. Kun lippu saapui, teki myös kolmikielekkeinen sotalippu kunnia. Sitä vähän ihmettelimme kaverin kanssa, että valtion lippu tervehtii tällä tavoin joukkoyksikön lippua.

Ennen valaa oli viitisenkymmentä alokasta antanut juhlallisen vakuutuksen erillisessä tilaisuudessa. Valatilaisuus alkoi joukkojen ilmoituksella komentajalle ja tämän tarkastuksella. Tilaisuus jatkui kenttähartaudella, jonka piti ilmeisesti viimeistä kertaa runoileva pappi. Hän kuuluu olevan varusväen suosiossa. Hyvin hän kyllä puhuikin.

Sotilasvalan esilukijana toimi tällä kertaa Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellsten. Komeasti kuuluivat alokkaiden toisto-osuudet. Myös vala-laulu kaikui komeasti, vaikka isossa joukossa helposti kauempana orkesterista oleva osa saattaa jäädä jälkeen. Valatilaisuus päättyi komentajan puheeseen ja alokkaiden nimeämiseen oman joukkoyksikkönsä mukaisiin sotilasarvoihin.

Joukkojen poistuttua kentältä ne valmistautuivat ohimarssiin. Jokaisella varuskuntapaikalla on pyhäksi tieksi kutsuttu tie, jota pitkin ohimarssi suoritettiin. Omaiset yrittivät etsiä marssijoiden joukosta omiaan. Muoti on näissä puitteissa niin yhteneväistä, että vain lähimmäksi päässet, tunnistivat omansa.

Marssin jälkeen alkoi yleisön vaellus yksiköihin. Siellä pääsi tutustumaan tupiin ja suorittamaan sen kuuluisan kaappitarkastuksen. Hyvässä kunnossa olivat sekä kaappi että petipeitteen sinivalkoruudut. Kaikille vierailijoille tarjottiin kahvit ja munkit. Armeijan säästölinja puree. kun vala oli illalla, ei tarjottu hernekeittoa ja pannaria. Lomatarkastuksen jälkeen alkoivat valalomat.

Kotona näytin Jussille hänen pappansa sotilaspassia. Hän oli kutsunnoissa syyskuussa 1939. Astui
vakinaiseen, kuten silloin termi kuului, lokakuun kuudentena. Sieltä tie vei rintamalle jalkaväkirykmentti yhdentoista ensimmäiseen komppaniaan. Talvisodassa hän taisteli miltei kotikulmillaan omassa kotipitäjässään Kuolemajärvellä ja naapuripitäjissä. Sotilasvalan hän vannoi sodan jälkeen vasta heinäkuussa 1940. Armeija-aika kesti 18 kuukautta eli hän pääsi vakinaisesta alikersanttina huhtikuussa 1941. Saman vuoden heinäkuussa hän lähti jatkosotaan, josta kotiutui marraskuun viimeisenä 1940.

Nuoria olivat sotilaat seitsemänkymmentä vuotta sitten ja nuoria ovat he nytkin. Toivottavasti nuoremme saavat elää rauhan vuosia ja toteuttaa omat unelmansa ja haaveensa.

Seppo Pirhonen

________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
26.2.2010
Urjalan kulmilta
Lupauksia liitosselvityksessä

Kylmäkoskelaiset ihmettelevät, mitä johtaville luottamushenkilöille on luvattu, kun aiemmin vahvasti kunnan itsenäisyyden kannalla olevat ovat nyt liitoksen kannalla. Eilen päättyi aika, johon saakka liitoselvitykset ja sopimus oli nähtävillä sekä Kylmäkosken että Akaan kotisivuilla. Sieltä voi rivien välistä lukea, mitä on luvattu.

Ilmeisesti Kylmäkosken valtuuston puheenjohtajasta tulee Akaan kaupunginvaltuuston kolmas varapuheenjohtaja. Nykyisestä kunnanhallituksen puheenjohtajasta tulee Akaan kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja. Varmaa on, että liitoksen toteutuessa Kylmäkosken kunnanjohtajasta tulee Akaan apulaiskaupunginjohtaja. Voi olla että virkajärjestelyissä valtuuston nykyisestä puheenjohtajasta tulee Kylmäkosken alueen päivähoidon aluevastaava.

Miten on sitten tärkeimmän tavoitteen laita eli liitoksesta saatava taloudellinen hyöty, jolla liitosta on vahvasti perusteltu. Siihen löytyy vastaus asiakirjoista. Palvelurakenteiden yhdistämissuunnitelmassa todetaan yksiselitteisesti kustannussäästöjen hyödyistä ja haitoista vuoteen 2017 mennessä: "Kuntaliitoksella ei alkuvuosina ole saavutettavissa merkittävää kustannussäästöpotentiaalia. Toimintatapoja yhdistämällä ja yhteen sovittamalla voidaan saavuttaa taloudellisia sekä toiminnallisia hyötyjä(koulutuskustannukset, hankinnat, henkilöstön erityisosaamisen hyödyntäminen). Palvelurakenteiden yhteensovittamisesta ei aiheudu erityisiä hyötyjä tai haittoja talouden näkökulmasta. Asiakkaiden näkökulmasta palveluverkon tietynlainen supistaminen voidaan nähdä haittana asiointimatkojen pidentyessä."

Itse palveluista ja niiden toteutuspaikoista päättää vasta uusi Akaan valtuusto. Mitään sitovaa ei ole haluttu sopimuksiin kirjata ja, jos on kirjattu, on peräkaneetiksi laitettu: "jollei jonkin sopimusmääräyksen noudattaminen osoittaudu mahdottomaksi sopimuksen voimassaoloaikana."
Ja edelleen todetaan liitossopimuksessa: "Uuden kunnan toimielimet hyödyntävät palvelu-järjestelmien yhteensovittamistyössään aktiivisesti ja parhaaksi katsomillaan tavoilla osana kuntaliitosselvitystä laaditun palvelurakenteiden yhteensovittamissuunnitelman palvelu. sektorikohtaisia esityksiä." Tämä munkkilatina pitää siis lukea, että Akaa päättää.

Yhdistyneissä kunnissa asioita katsotaan kuntakeskuksesta käsin. Niin tehdään kaikissa kunnissa myös niissä, jotka eivät ole liittyneet toisiin. Kuntaliitosten vaikutuksia liitosalueiden osalta on tutkittu tähän mennessä hyvin vähän. Yhden sellaisien tutkimuksen on tehnyt urjalalaislähtöinen tutkija Kari Leinamo Vaasan yliopistossa.. Hän toteaa, että palvelut siirtyvät kunnan keskukseen nopeammin liitoskunnissa kuin toimintaansa jatkavissa kunnissa. Myöskään asutusta ei ohjata maaseutumaisille liitosalueille, eikä vapaa-ajan palveluihin panosteta. Leinamo päätyy myös arvion, että liitosalue voi helposti jäädä reuna-alueeksi ja erityisesti kirkonkylät tai muut keskukset saattavat kärsiä liitoksesta.

Tärkeintä, mitä kylmäkoskelaiset menettävät liittyessään Akaaseen, on oma päätösvalta. Vaikka sosiaali- ja terveystoimi on myös Urjalan osalta jo Akaassa, on kunnalla kuitenkin edelleen merkittävä vaikutusmahdollisuus niin kauan kuin se on osapuoli. Se käyttää kuntalaisten puolesta puhevaltaa ja voi sopia asioista. Kuntaliitoskunnassa pääseminen päätöspöytiin on sattumanvaraista. Eräs oireellinen valinta on vanhusneuvosto, johon ei Akaassa tullut yhtään kylmäkoskelaista.

Liitospäätös on myös lopullinen. Sitä ei voida purkaa. Kylmäkoskelaiset eivät pääse irti Akaasta vaikka yksimielisesti sitä haluaisivat. Myös jonkin alueen irtoaminen liitoskunnasta on käytännöllisesti katsoen mahdotonta, vaikka joitakin kyliä on joskus irronnutkin.

Maaliskuun 10. päivä on ratkaisujen päivä Kylmäkosken valtuustossa. Ei sentään maaliskuun idus, joka koitui Julius Gaesarin kohtaloksi Rooman senaatissa. Silti jotkut yleisön joukossa saattavat huudahtaa: "Sinäkin Brutukseni." Valitessaan kunnanvaltuutettua vuoden 2008 syksyllä he eivät tienneet, että itsenäisyyskanta oli muuttunut. Tosin vaalejakaan ei käyty kuntaliitosteemalla, koska itsenäisyydellä oli silloin vankka tuki. Ratkaisu on valtuutettujen käsissä, Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
19.2.2010
Urjalan kulmilta
Kunnanjohtajaa valitsemassa

Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala on hakenut kaupunginjohtajan virkaa Nokialta. Hän on myös läpäissyt ensimmäisen karsintavaiheen eli hänet on kutsuttu haastatteluun. Urjalassa Maijala on toiminut syksystä 1995. Hän on Urjalassa vasta kolmas varsinainen kunnanjohtaja.

Urjala oli parin esinimimäisen maalaiskunnan joukossa, joka valitsi vakinaisen kunnanjohtajan, kun lakimuutos asian mahdollisti. Ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Arvo Lehto 1948 ja hän toimi virassa yhtäjaksoisesti vuoteen 1980.

Toinen kunnanjohtaja oli Heikki Suontausta, joka oli täällä toiminut jonkin aikaa kunnansihteerinä. Urjalaan hänet valittiin Kuhmoisten kunnanjohtajan virasta. Heikki joutui ennenaikaisesti jäämään eläkkeelle sairastumisen vuoksi ja silloinen kunnansihteeri Pekka Kurikka hoiti viransijaisena kunnanjohtajan tehtäviä, kunnes viran otti vastaan Hannu Maijala.

Syksyllä 1994 kunnanvaltuusto päätti, että kunnanjohtajan virka täytetään määräaikaisena kuudeksi vuodeksi.. Maaliskuussa 1995 virka julistettiin haettavaksi ja hakemuksia saapui reilusti yli parikymmentä.

Haastatteluun valittiin seuraavat henkilöt: Pentti Huttunen, Pekka Kurikka, Elias Kärki, Hannu Maijala, Juha Menonen, Eeva-Maija Mäntynen, Markku Nurminen, Sirpa Rautio, Juha Rehula ja Tapani Venho. Useimmat hakijat olivat kunnan- tai kaupunginjohtajia. Haastateltavien ulkopuolelle jäi muutama silloin muodissa olleen kunnanjohtajien erottamisen kohtalon kokenut. Yksi heistä valittiin Urjalan naapurikunnan johtajaksi ja on hoitanut tehtävänsä ilmeisen hyvin.

Kun yksi valitaan, jäävät muut valitsematta. Kunnanhallitus haastatteli mainitut kymmenen ja valtuusto kuuli vielä loppusuoralla kolmea eli Elias Kärkeä, Pekka Kurikkaa ja Hannu Maijalaa.
Valinta tapahtui kesäkuussa. Koska kyseessä oli vaali, toimitettiin se suljetuin lipuin. Maijala valittiin äänin 26-1. Pekka Kurikka sai yhden äänen.

Muutama sana valitsematta jääneistä. Heidän joukostaan Forssan Lehden lukijoille on tutuin Tapani Venho, joka tuli muistaakseni Orivedeltä kaupunginjohtajan virasta Forssaan kahdeksan vuotta sitten. Hän on nyt taas Maijalan kanssa mukana samassa kilvassa. Ei virkaa hakeneena, vaan suostumuksen antaneena, mikä joissakin tapauksissa on mahdollista kunnan ylintä virkamiestä valittaessa.

Pitkälle on ehtinyt myös Juha Rehula, joka on edustanut Hämeen vaalipiiriä kansanedustajana kymmenkunta vuotta. Hänen kotikuntansa on Hollola Lahden kupeessa. Juha Menonen taas tuli kuuluisaksi Nokian vesikriisin aikaan, kun nämä asiat kuuluivat hänen vastuulleen Tampereen naapurikaupungissa.

Naishakijoista toinen oli Uuraisten kunnanjohtaja ja toinen toimi aikanaan Toijalan apulaiskaupunginjohtajana, kun poliittista tasapainoa haettiin siellä pääryhmien kesken.

Elias Kärki on ollut muutaman vuoden tuttu nimi Urjalan kunnan asiakirjoissa, sillä hän toimi Urjalan kunnan tilintarkastajana tilintarkastusyhtiön palveluksessa. Hänkin on Maijalan tavoin kotoisin Lempäälästä ja on muistaakseni säveltäjä Toivo Kärjen sukua.

Kurikan Pekka palasi Maijalan tullessa kunnanjohtajaksi lokakuussa 1995 hallintojohtajan tehtäviin
Tämän vuoden alusta Kurikan Pekka on osan viikosta töissä ja osan viikosta eläkkeellä. Jos Maijalan Hannu valittaisin Nokialle, ehtisi hän ehkä taas jonkin aikaa hoitaa viransijaisena kunnanjohtajan tehtävää.

Olen itse ollut valitsemassa Urjalaan kahta kunnanjohtajaa. Molemmat prosessit olivat hyvin erilaisia. Niissä oli hyvin värikkäitäkin vaiheita, mutta niistä kertominen pitänee jättää muistelmiin, jos sellaisia tulee kirjoitettua. Toisesta vaalista tulisi kyllä hyvä näytelmäkäsikirjoituskin.

Pian kuulemme, miten Nokialla kävi. Jos valinta kohdistuisi meidän Hannuumme, olisi täällä edessä kunnanjohtajan vaali, ellei sitten päätetä siirtyä pormestarimalliin. Pirkkalassa sitä on kokeiltu ja siitä on saatu siellä sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Jos nokialaiset valitsisivat Akaan tuoreen nokialaislähtöisen kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren, niin nousisiko Maijala silloin Akaan johtoon. Mutta se onkin sitten taas toinen juttu.

Seppo Pirhonen

___________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
12.2.2010
Urjalan kulmilta
Tärkeää palokuntatyötä

"Kyllä tällä kulmalla on parasta pitää hyvä vakuutus, kun palokuntaa ei ole." Näin totesi Ojalan Onni aikanaan Puolimatkasta. Hän oli itse kyllä myös vakuutusasiamies, mutta kyllä puheessa oli myös vinha perä. Palokunnat olivat ja ovat edelleenkin kaukana Tursasta.

Urjalassa on tällä hetkellä viisi sopimuspalokuntaa. Ne ovat Halkivahan, Honkolan, Menosten, Nuutajärven ja Urjalan palokunnat. Vanhin niistä on Urjalan VPK ja nuorin taitaa olla Halkivahan VPK. Kaikilla on sopimus Tampereen aluepelastuslaitoksen kanssa, joka vastaa näistä asioista Urjalassa.

Urjalankylässä, Urjalan vanhassa kirkonkylässä on jokisillan pielessä pruuttahuone. Se tarkoittaa sitä, että kylässä on aikanaan hommattu palokalustoa ja sitä varten on rakennettu oma kalustosuoja. En muista onko muissa palokunnattomissa kylissä vastaavanlaisia. Jos jollakin on tietoa, niin olisin tiedosta kiitollinen.

Olen myös kuulunut vähän aikaa palokuntaan. Se oli Menosissa asuessani ja työskennellessäni koululla. Paloasema oli ihan koulun naapurissa, joten sireenin ääni kyllä kuului. Nykyisin hälytykset tulevat suoraan hälytettäville miehille. Kyllä Menosissa Laakson Anja välillä teki juoksuennätyksiä, kun kirmaisi kaupalta pyörittämään summerin kampea, jos hälytys tuli kaupalle.

Menosten Vpk hankki rahat paloautoihin tanssitoiminnalla ylläpitämällä Menosten Vilpolaa tai lavaa, kumpaakin nimitystä on käytetty. Järjestysmiehen hommat tulivat tutuiksi minullekin aikanaan. Täytyy myöntää, että kyllä muut joutuivat painimaan paljon pitempään. Useinhan hommat tahtovat kasaantua samoille aktiiveille, mutta Menosissa oli myös porukkaa joka tuli vuorollaan töihin. Nyt tanssitoiminta on hiipunut, mutta juhannuksena vielä tanssitaan.

Eilen vietettiin 112-päivää. Päivä tulee tietenkin päivämäärästä yhdestoista helmikuuta. Suomessa yleinen hätänumero on 112. Sieltä saa apua, kun tarvitsee pelastuslaitokselta paloautoa, sairaankuljetusta tai poliisia.

Koulussa opetellaan ja harjoitellaan hälytyksen tekemistä, jotta tilanne olisi tutumpi, jos avun tarve tulee joskus kohdalle. Harjoittelutilanne ei ole koskaan niin todentuntuinen kuin tositilanne, jossa ihminen hätääntyy.

Kannattaa muistaa, ettei sulje puhelinta ennen kuin saa luvan hälytyskeskuksesta. Kun alueet ovat suuria, ei hälytyskeskuksen henkilökunnalla voi olla aina riittävää paikallistuntemusta. Perille löytämistä helpottavat teiden nimet ja talojen numerot. Paniikissa ei aina muista sanoa muuta kuin, että täällä palaa.

Palokuntaa tarvitaan muulloinkin kuin tulipaloissa. Itse asiassa muita pelastustehtäviä on paljon enemmän. On liikenneonnettomuuksia ja ympäristövahinkoja. Ensivaste hoitaa myös osan sairastapausten hoidosta. Palokuntien henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti ja vapaanehtoiset pelastajat pitävät säännöllisesti harjoituksia, joissa opetellaan uusia asioita ja kerrataan aiemmin opittua.

On hieno asia, että maaseudulta on edelleenkin näistä asioista kiinnostuneita vapaaehtoisa. Sopimuspalokuntien työ on tärkeää ja arvokasta kaikkien meidän asukkaiden kannalta. Tätä työtä

on syytä arvostaa ja tukea. Kunnalle ja muulle yhteiskunnalle vireä omatoimisuus tulee paljon halvemmaksi kuin vakinainen henkilökunta. VPK:t tarvitsevat myös asianmukaisen kaluston, jotta ne kykenevät hoitamaan sitoumuksensa. Kaluston ylläpito ja huolto teettävät aktiiveilla paljon työtä. Hälytysten jälkeen on vielä melkoinen työrupeama, jotta kaikki olisi valmista seuraavaa keikkaa varten.

Urjalassa 112- päivää vietetään vielä sunnuntaina Urjalan paloasemalla Huhdissa. Paikalla on mahdollisuus tutustua palokalustoon ja nauttia talvipäivästä vaikkapa makkaranpaiston kera. Paikalla on myös mahdollista tarkistuttaa sammutin ilmaiseksi.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
5.2.2010
Urjalan kulmilta
Kouluopetuksesta monta mielipidettä

Pitäisikö koulun tuntimäärää lisätä? Tätä asiaa pohditaan kouluhallinnon piirissä, kun valmistaudutaan uusimaan opetussuunnitelmia. Kokonaistuntimäärä antaa rajat sille, miten paljon kutakin oppiaineitta voidaan opettaa. Tuntimäärä vaikuttaa myös koulutuksen kustannuksiin.

Valtioneuvosto on vahvistanut vähimmäistuntimäärät. Ne ovat ensimmäisellä ja toisella luokalla 19 viikkotuntia, kolmannella ja neljännellä 23, viidennellä ja kuudennella 24 sekä seitsemännestä yhdeksänteen 30 tuntia. Kunta voi nostaa tuntimäärää ja niinpä Urjalassakin tuntimäärät ovat hieman korkeammat luokilla ensimmäisestä kuudenteen. Koulukohtaiset tuntimäärät vahvistaa sivistyslautakunta vuosittain helmikuussa.

Nyt näyttää vallitsevan aika lailla suuri tahtotila siihen, että valtakunnallisesti nostettaisiin viikkotuntimäärää. Taito- ja taideaineita halutaan lisätä ja lisäksi on paineita myös joidenkin muiden aineiden tuntimäärän kasvattamiseen.

Nykyisin suuri osa ikäluokasta on ennen koulua päivähoidossa. Päivittäinen hoitoaika riippuu vanhempien työtuntien määrästä ja työpaikan etäisyydestä. Kahdeksan tuntia ja enemmän lapsi on päivähoidossa. Viimeisen hoitovuoden aikana on mahdollisuus esiopetukseen.

Kun lapsi tulee kouluun, on hänen koulussa käyttämänsä tuntimäärä keskimäärin neljä tuntia päivässä. Kun kouluja on lopetettu, saattaa koulumatkoihin käytetty aika nousta jopa lain salimaan korkeimpaan tuntimäärään eli 2,5 tuntiin päivässä. Voidaan tietysti kysyä onko koulutuntien ja matkatuntien suhde oikea.

Edelleen kaiken aikaan lisääntyy paine siihen, että koulun on järjestettävä iltapäivähoitoa koulun jälkeen. Tästä tullaankin helposti siihen, että eikö varsinaiseen opetukseen tai oppimiseen voitaisi käyttää enemmän tunteja, kun lapset kumminkin ovat koulussa.

Toisaalta ollaan sitä mieltä, että tuntimäärä ei pitäisi nostaa. Nämä tahot ovat huolissaan oppilaiden jaksamisesta, kun on niitä harrastuksiakin. He korostavat myös sitä, että iltapäivähoito on vapaampaa ja leikinomaisempaa kuin tavallinen koulu.

Suunnitelmille tuntimäärän kasvattamiseen voi tulla stoppi myös valtiovarainministeriön suunnasta. Jokainen lisätunti nostaa koulutuksen kustannuksia. Palkkamenot ovat suurimmat menoerät kunnallisissa palveluissa. Jos opettajille tulee lisää tunteja, tulee myös lisää palkkaa, jos nykyinen tuntiperusteinen palkkausjärjestelmä säilyy. Jos siirrytään kokonaistyöaikaan, maksaa sekin lisäeuroja. Oppilaan pitempi päivä lisää tarvetta myös välipaloihin. Kiinteistökuluissa ei ole juurikaan lisämenoja.

Suomalaisessa koulussa on hyvät oppimistulokset. Sen sijaan kouluviihtyvyys on alhaisempi kuin muualla. Joku kysyy heti, että pitääkö koulussa viihtyä ja pitääkö siellä olla kivaa. Kyllä ilmapiirin pitäisi olla kannustava ja innostava. Oppilaat tulisi totuttaa työntekoon, eli ajatukseen, että tekemällä oppii. Vastoinkäymisiäkin pitäisi kokea, jotta olisi valmiimpi kohtaamaan ulkopuolisen maailman, jossa kaikki ei mene juuri niin kuin "mä haluun".

On aika helppo saada kannatusta ajatukselle, että liikuntaa pitää lisätä. Se on tietenkin
kansanterveydelle hyvä ajatus, mutta oppilaalle, joka ei pidä liikunnasta ajatus on kauhistus. Myös

taideaineita halutaan lisää. Yllättävän pienellä tuntimäärällä on nykyisin luonnontieto ja biologia. Tietotekniikka ei ole oppiaineena juuri lainkaan koko ikäluokalle. Erilaisia kansalaistaitoja pitäisi oppia enemmän, jotta pärjää elämän byrokratiassa. Kieliäkin haluttaisiin lisää. Mikään taho ei halua poistaa mitään oppiainetta. Uskonnon osalta nimike saattaa muuttua uskontotiedoksi. Ruotsi säilyy pakollisena.

Katsotaan miten käy. Nyt on sopiva ja oikea aika miettiä ja keskustella ja tehdä ehdotuksia. Silti voi kouluhistoriaan perehtyneenä todeta, että varsin vähän muutosta on tapahtunut oppisisällöissä. Pienin askelin edettäneen nytkin.

Seppo Pirhonen

_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
29.1.2010
Urjalan kulmilta
Nuorena tärkeää päästä työn alkuun

Urjalassa oli viime vuonna Pirkanmaan neljänneksi korkein työttömyysaste. Meitä edellä olivat Valkeakoksi, Tampere ja Akaa.. Maakunnan alhaisin työttömyysprosentti oli Punkalaitumella 6,1 %, ja meillä se oli kaksinkertainen eli 12,8 %. Tiedot ilmenevät jo edesmenneen Pirkanmaan TE-keskuksen viime vuotta koskevasta kesimäärätaulukosta.

Urjalan keskimääräiseksi työvoimaksi on saatu 2493. Työttömiä oli 320 ja heistä miehiä kolmisenkymmentä enemmän kuin naisia. Nuoria alle 25-vuotiaita oli 46 ja yli viisikymppisiä 125. Pitkäaikaistyöttömiä oli 54. Työllisyystöissä oli 37, joista 11 kunnalla. Koulutuksessa oli 15.

Näiden lukusulkeisten jälkeen on syytä kiinnittää huomiota nuorten työttömyyteen. Siitä ovat kaikki huolissaan. Eniten minua kiusaa se, että aina lääkkeeksi tarjotaan koulutusta. Eilisessä Hesarissa joku epäilikin, että poliitikoilla ei taida olla oikein todellista tietoa nuorten tilanteesta.

Aika usein lähdetään siitä olettamuksesta, että nuoret eivät olisi kiinnostuneita työnteosta. Tutkimukset puhuvat toista. Nuorisobarometrit kertovat, että peräti 90 prosenttia nuorista pitää työtä tärkeänä elämässään. Nuoret ovat valmiita ottamaan vastaan myös tilapäistä työtä työttömyyskorvauksen sijaan.

Nuoresta, joka on juuri valmistunut ammattiin, tuntuu kornilta, että ratkaisuksi tarjotaan taas koulutusta. Työtä he haluavat. Työtä ei vain ole tarjolla. Sitä ei pysty järjestämään eduskunta eikä hallitus. Työpaikat ovat yrityksissä ja tietenkin omalta osaltaan myös julkisella sektorilla kunnilla ja valtiolla.

Nuori alle kaksikymppinen työnhakija voi saada työmarkkinatukea. Tuen määrän vaikuttavat kotona asuvilla vanhempien tulot. Valtiovalta hoidattaakin näiden nuorten ylläpidon vanhempien kukkarolla, sillä molempien vanhempien käydessä töissä, työmarkkinatuki jää pieneksi.

Työttömyyskassan jäsenenä pitää olla vähintään kymmenen kuukautta ennen kuin on mahdollista saada ansiosidonnaista työttömyystukea. Usein nuorilla ensimmäiset työt ovat pätkätöitä, jolloin saattaa kestää pitkä aika, ennen kuin vaadittava kuukausimäärä saadaan kasaan.

Ihmetellä täytyy myös sitä paperien määrää, mitä nuoren pitää täyttää saadakseen työmarkkinatukea. Toivottavasti kouluissa opastetaan nuoria työelämäkysymyksissä ja plankettien täytössä. Ikänsä byrokratian rattaissa toimineellakin on lomakkeiden kanssa paljon pähkäiltävää.

Toimialoittain tarkastellen työttömiä on eniten teollisuudessa. Siten tulevat järjestyksessä muualla luokittelematon työ, hallinto- ja toimistotyö, tieteellinen ja tekninen työ, palvelutyö, rakennus ja kaivosala, kaupallinen työ, terveydenhuolto ja sosiaalityö sekä maa- ja metsätaloustyö. Järjestys on vuoden ajan pysynyt samana.

Valtakunnallisesti eniten avoimia työpaikkoja oli terveydenhuollossa ja sosiaalialoilla. Sitä seuraavat kaupan ja palvelualan työt. Urjalassa oli viime vuonna keskimääräin 17 avointa työpaikkaa.

Nuoret ysiluokkalaiset ja lukionsa päättävät tekevät kohta valintoja jatko-opinnoista. Yhteishaku on edessä. Ammattikoulussa valmistuu ammattiin keskimäärin kolmessa vuodessa. Sinä aikana voivat

jonkin alan työllisyysnäkymät muuttua kohtalokkaasti. Tästä esimerkkinä on puunjalostusteollisuus. Se karsi rajusti työvoimaa ja tuotantolaitoksia.

Epävarmoina aikoina kouluttautuminen kannattaa, mutta ei siitä ole juurikaan apua niille nuorille, jotka ovat hiljattain valmistuneet ammattiin ja haluaisivat päästä töihin. Tulevaisuudessakin pätee se, että ilman ammattia on vaikea saada töitä. Sanotaan, ettei työ tekemällä lopu. Ei lopukaan, mutta kiva olisi päästä nuorena edes alkuun ja saada vähän palkkakin eli omaa rahaa.

Seppo Pirhonen

______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
22.1.2010
Urjalan kulmilta
Lillukanvarsia ja isompia asioita

Usein sanotaan ja pitää paikkansakin, että virkakieli on vaikeaselkoista ja kiemuraista. Eilen tuli sähköpostiin kuitenkin viesti, joka poikkeaa perinteisestä niin paljon, etten malttanut jättää sitä vain saajien tietoon.

Kunnia kuuluu Urjalan kunnan kamreerille Erkki Lambergille, jonka viestin eri toimintayksiköiden esimiehet ovat saaneet. Kyse on ilmeisesti syksyllä esiin tulleesta asiasta. Kunnan työntekijät, esimerkiksi me opettajat, ostamme silloin tällöin jonkin pienen materiaalin tai esineen siten, että ostamme sen kirkolla käydessä paikallisesta kaupasta tai kaupunkimatkalla jostakin suuremmasta putiikista. Kaikissa paikoissa sitä ei saa laskutukseen tai laskutuskulut tulisivat niin suuriksi, että kunnan työntekijä maksaa ostoksen, ottaa siitä kuitin ja laskuttaa myöhemmin kunnalta. Systeemi on pelannut hyvin.

Nyt ongelmaksi on kuulemma noussut se, että maksaessaan näitä ostoksia on käytetty plussa- tai bonuskorttia. Ja niin on varmasti tehtykin, sillä joskus esimerkiksi kolme lankakerää saa kymmenellä eurolla, kun yksittäin maksaisivat vaikkapa 15 euroa. Etukorttia ei kuulemma saisi käyttää siksi, että siitä tulee kohtuutonta hyötyä sen haltijalle.

Isot herrat ovat varmaan tämänkin systeemin sössineet, koska kirjelmässä mainittiin, joidenkin jossakin päin Suomea, ostaneen esimerkiksi Finnairin lentolippuja ja ovat saaneet bonuspisteet itselleen.

Näin kirjoittaa Lambergin Erkki omana kantanaan: " Mielestäni tämä asia kuuluu sarjaan "lillukanvarsia". Mutta kun se on rikos ihmiskuntaa vastaan, niin pois se pitäisi saada. Joissakin tapauksissa on kunnankin hyöty että korttia käytetään koska sillä saa alennusta."

Sitten hän kertoo näistä lentolippuesimerkeistä ja toteaa loppupäätelmänä: Meidän tapauksessa ilmi tulleet tapaukset ovat olleet tosi vähämerkityksellisiä. Kehotan kuitenkin laskujen hyväksyjiä kiinnittämään asiaan huomiota ja heti ilmoittamaan ostoksen tekijälle että ei jatkossa näin menettelisi."

No selväksi tuli. Eli kyllä Urjalassa kontrolli pelaa. Joskus esimies joutuu antamaan näinkin merkityksellisiä ohjeita, mutta Erkillä on kyllä muulloinkin ollut sana hallussaan. Piristävää on lukea elävää ja huumoripitoista ohjetta. Sen voi jopa muistaa.

Lillukanvarsista siirryn sitten vähän isompiin asioihin. Kuntalaiset ja yrittäjät ihmettelevät aina välillä kunnan hankintoja ja urakointiratkaisuja. Sekä EU että tämä rakas kotoinen hallitusvaltamme ja byrokratiamme tuottaa jatkuvasti uusia direktiivejä ja lakeja, asetuksia, määräyksiä, suosituksia ja ohjeita, joiden mukaan hankintoja ja urakkapäätöksiä tehdään. Julkaistaan kirjoja ja järjestetään kursseja hankinnoista.

Entistä tärkeämmäksi tulee hankintapyynnön sisältö, koska siinä määritellään ne asiat, jotka ovat tarjousvertailussa. Jos kriteerinä on vain hinta, se ratkaisee. Pyynnön tekijä voi käyttää myös muita kriteereitä ja silloin ne otetaan huomioon ilmoitettuina prosenttiosuuksina. Jotkut asiat menevät markkinaoikeuteen ja viipyvät siellä suomalaiseen tapaan hyvin pitkään.

Mutta kyllä luottamushenkilönkin asema alkaa käydä aika tukalaksi saati sitten meidän sivullisten seuraajien. Päiväkodin korjausurakka tuli julkiseksi vasta sitten, kun oli tehty päätös valtuustossa. Mitenkä siinä sitten kukaan pystyy kontrolloimaan tarjouksia ja päätöksiä. Vain jälkikäteen, eikä aina silloinkaan.

Puhutaan paljon avoimuudesta, mutta senkin kanssa taitaa olla niin, että mitä enemmän siitä puhutaan, sitä vähemmän sitä on. Ihan sama, kun puhutaan lähiruuan suosimisesta, niin aina vain kauempaa tulee.

Jos nykymaailmassa ja kunnalliselämässä aikoo vaikuttaa, niin paljosta pitää ottaa selvää, monta pumakaa lukea ja kurssejakin käydä. Sopivasti kannattaa aina epäillä, mutta luottaakin pitää. Samassa veneessä ollaan ja toivottavasti paatti pidetään pinnalla.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________
Forssan Lehti
15.1.2010
Urjalan kulmilta
Vanhoja kuvia Urjalasta

Joulun tienoilla julkaistiin mainio kuvasivusto Urjalasta. Sen on koonnut Simo-Pekka Lallukka. Sivustolla on esillä vanhoja valokuvia Urjalasta. Mukana on paljon kuvia myös tekijän lapsuuden ja nuoruuden ajalta eli kolmen ja neljän vuosikymmenen takaa.

Simo-Pekka vietti lapsuutensa Laukeelassa. Hänen isänsä Antti toimi Urjalassa eläinlääkärinä. Perhe harrasti valokuvausta ja kuvauskärpänen iski myös Simo-Pekkaan. Hän on kuvannut paljon lapsuutensa Laukeelaa. Ja nyt voidaan sanoa, että onneksi on kuvannut, sillä niin paljon on kylä muutamassa vuosikymmenessä muuttunut.

Meille urjalalaisille, tuota aikaa eläneille sivusto tarjoaa monia muistoja lähimenneisyydestä. Myös värivalokuvissa näkyy jo ajan patina. Mustavalkokuvat näyttävät kestävän aikaa paremmin kuin värikuvat. Silti esimerkiksi mukana oleva entisen yhteiskoulun liikunnanopettajan Matti Tyryn kuvasarja tarjoaa paljon mielenkiintoisia kuvia viisikymmenluvun Urjalasta.

Kuvia on myös muista kylistä kuin Laukeelasta. Hyvin ovat esillä Huhti eli asemanseutu, Halkivaha,Urjalankylä ja Nuutajärvi. Vähitellen kuvia on tulossa lisä. Vieraskirjasta voi päätellä, että esimerkiksi Honkolasta on tulossa lisää kuvia. Täällä kirkkoherrana kymmenkunta vuotta toiminut Arvo Liesmaalta on mukana sivustokokonaisuus, jossa on kuvia Honkolan pappilasta ja Urjalan seurakuntaelämästä.

Kuvasivuilla esitellään paljon myös urjalalaisia yrityksiä. Osa niistä toimii edelleen, mutta osa elää enää vain muistoissa. Lisäksi on esillä kattava henkilöstögalleria henkilöistä, jotka monet urjalalaiset tuntevat. Unohdettu ei ole myöskään isoja tilaisuuksia, joita Urjalassa on järjestetty. Myös aikakauden mainoksia ja liikekylttejä on mukana.

Mukaan on saatu myös kaitafilmejä. Yhteiskoulun kaitafilmikerho teki aikanaan Urjalasta elokuvan, joka on nyt sivustolla nähtävissä. Urjalan messuista vuonna 1971 on Toivo Nuutinen tallentanut tunnelmia. Mukana on myös muita lyhyitä kaitafilmejä.

Sivuilla on myös ääniarkisto, jossa voi kuulla vaikkapa Urjalan nuorisosoittokunnan lyhyen marssipätkän. Soittokunnan perustamisesta on kulunut tänä vuonna 60 vuotta. Museomies Arvo Kytölän muisteluksia on myös kuultavissa kuten myös silloisen kunnanjohtajan Arvo Lehdon tai yrittäjä Toivo Santalahden ääntä. On mahdollista kuulla myös Urjalan kirkon tornikellon tasalyönnit.

Kun Nykyiset ja entiset urjalalaiset löytävät tämän sivun osoitteessa www.urjala.kuvat.fi kuluu heiltä helposti muutama tunti näiden kuva- ja äänimuistojen parissa. Muutamat ovat jo lähettäneet palautetta sivuston ylläpitäjälle. Hänelle voi lähettää myös lisätietoja kuvista ja etenkin niissä esiintyvistä henkilöistä, sillä kuvatekstejä täydennetään jatkuvasti.

Simo-Pekka Lallukka on tehnyt hienon kulttuuriteon. Osa esillä olleista kuvista on olut esillä Yhteinen Kirkonkylä-yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa.

Itsekin kaipailen urjalalaisilta kuva-apuja. Kokoamme parhaillaan ensi kesänä ilmestyväksi aiottua kirjaa, jossa kerrotaan karjalaisten ja hämäläisten kohtaamisesta Urjalassa. Kuvien lisäksi pienetkin tarinat ja sattumukset kiinnostaisivat. Elämänmakuisista pienistä asioista tulee usein tällaisten

julkaisujen parhaita osia. Sekä hämäläisten että karjalaisten ja meidän sekaheimoisten näkökulmat ovat arvokkaita.

Toivoisin erityisesti kuvia rakentamisvaiheista ja työkuvia. Myös perhekuvat ja kuvat erilaisista juhlista ovat tervetulleita. Niitä ei välttämättä tarvitse irrottaa albumista, sillä ne voidaan skannata suoraan digitaaliseen muotoon ja kuvan saa heti tai pian takaisin.

Kun tällaisen pyynnön esittää, ihmiset ajattelevat, ettei minulla mitään ole. Kun hetki puhutaan, huomataan, että juuri niitä asioita tässä kaivataan. Toivottavasti Urjalan kuvasivusto saa teidät riittävän nostalgisiin tunnelmiin ja saan tällä kertaa jälleen yhteydenottoja kuvien ja tarinoiden merkeissä. Muistattehan, että myös kouluajan kuvat ja tarinat ovat edelleen tervetulleita.

Seppo Pirhonen

__________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
8.1.2010
Urjalan kulmilta
Bioperäistä ja uusiutuvaa

Yksi jos toinenkin on ehtinyt jo todeta tavatessa, että taisi olla ennenaikaista huoli ilmaston lämpenemisestä. Pitkästä aikaa taitaa olla edessä kunnon pakkastalvi, mikäli on uskomista kansanennustajiin. Aina heistäkin joku osuu oikeaan.

Ilmaston muutoksen vastustamisesta on tullut muotiasia. Joulun tienoilla päättyi Kööpenhaminassa suuri YK:n järjestämä ilmastokokous. Yksimielisyyttä ei löytynyt. Amerikkalaiset eivät ole ympäristöteknologiassa vielä niin pitkällä, että olisivat valmiita kiristämään normeja. Kansainvälinen kauppa ja suurteollisuus pitävät huolta omista eduistaan tehokkaasti.

Toinen nouseva suurvaltamahti Kiina on niin kovassa teollisuuden nousukiidossa, ettei se halua vaarantaa hyviä kasvulukujaan. Ehkä kuluttajien ympäri maailman kannattaisi alkaa kysyä Kiinassa valmistettujen eurooppalais- ja amerikkalaisomisteisten teollisuuslaitosten tuotteiden perään erityisesti niiden tuotantoprosessin ympäristövaikutuksista.

On turhaa hurskastelua ajatella, että suunnittelutyö pysyisi Euroopassa ja Suomessa. Intiassa ja Kiinassa valmistuu miljoonakaupalla uusia korkean teknologian alan suunnittelijoita. Jos Aasia ottaa lännen paikan teollisuustuotannossa, ottaa se sen myös suunnittelussa

Suomalaisten päättäjien kannattaisi nyt olla tarkkana. Suomella on merkittävät luonnonvarat metsissä ja soissa. Kumpikin on bioperäisiä ja uudistuvia. Tälle kansallisomaisuudella on paljon käyttöä myös tulevaisuudessa. Metsät ovat maapallon keuhkot. Niistä on mahdollista saada myös biopolttoaineita.

Tuntuu jotenkin kummalliselta, että suuri suomalainen energiayhtiö Neste voi korvata polttoaineessa bio-osuuden kaukana tuotetuilla palmuöljyillä. Kehitysmaissa pellot pannan kasvamaan palmuja ja nälkää näkeviä on jo yli miljardi.

Suomessa on syntynyt, myös tänne Urjalaan, pienbiotuotantoa. Vaikka valtiovallan edustajat juhlapuheissa korostavat oman tuotannon kehittelyn tarvetta, tapetaan kaikki pienlaitokset veroilla ja taksapolitiikalla. Epäilen, että taustalla on monopolien suojelu

Vastaavasti sähkön- ja öljyntuottajat yrittävät aina välillä tehdä puunpolttajista suuria ympäristön saastuttajia. Näin maaseudulla ainakin monissa taloissa ei tultaisi toimeen ilman puulämmitystä. Onneksi uusiinkin taloihin rakennetaan edelleen leivinuuneja ja muita puulla lämpiäviä uuneja.

Polttopuiden hankinta on työläs prosessi, jos sen tekee itse. Monta työvaihetta siihen sisältyy ennekuin klapit ovat pesässä sytytettävissä. Monelle henkisen työn tekijälle rankametsä on hyvää vastapainoa ja käy kuntoilusta. Tarkoitukseen sopivaa puuta on metsissä paljon. Niiden perkaajista on puute.

Urjalassa keskustaajamassa monet talot lämpiävät kotimaisella hakkeella. Sillä korvataan paljon ulkomaisen öljyn tuontia. Tuotantoyhtiö suunnittelee verkoston laajentamista Huhdin suuntaan.

Kylmien pakkasten keskellä muistuu mieleen kymmenen vuotta sitten edesmennyt kehrolainen Samuli Pakkanen, joka kehitteli useita patentoitujakin puunkäsittelylaitteita. Samuli oli myös huumorimies ja häneltä olen kuullut seuraavan jutun. Urjalan Sähkön johtaja soitti Samulille Kehrolle ja aloitti kysymällä, että onko pakkasia pidellyt. Siihen Samuli vastasi, että kyllä on ollut, kun punkkakin on ihan jäässä. Selvennykseksi nuoremmille lukijoille täytyy kertoa, että soittajan sukunimi oli Punkka. En ole Kostilta tarkistanut, että onko puhelu oikeasti soitettu vai olisiko se ollut vain osa Samulin kekseliäisyyttä.

Koettakaa tarjeta pirteissänne ja ulkonakin. Kylmän jälkeen lauhtuu ja silloin on mainio tilaisuus ulkoiluun. Talvi on ihan mukava vuodenaika, kunhan ei ole liian kylmä. Viiden ja kymmenen asteen välissä olisi ihan sopiva, jos saa toiveen esittää. Hyvää alkanutta vuotta!

Seppo Pirhonen