Forssan Lehti
13.10.2006
Urjalan kulmilta
Kirkko juhlan kohteena
Lähden
kirkkoon, jos mennään hevosella. Näin tomerasti esitin
kantani alle nelivuotiaana, kun pikkuveljellä oli kastepäivä.
Kun sinne sitten lähdettiin autolla, jäin kotiin setäni
vaimon kanssa muiden mennessä kirkkoon.
Tämmöinen
muisto tuli mieleeni, kun pohdiskelin ensi sunnuntaina vietettävää
Urjalan kirkon 200-vuotisjuhlaa. Pitkään on siis kirkko seissyt
mäellään ja kutsunut urjalalaisia sanankuuloon. Juhlavuodeksi
se peruskorjattiin sisätiloiltaan.
Yritin
miettiä, mikä olisi ensimmäinen muistikuvani omasta kirkostamme.
Mitään selvää erityisen varhain koettua ei nouse
mieleen. Ehkä tuo alussa mainittu hevosjuttu viittaa siihen, että
ainakin joulukirkkoon mentiin hevosella. Muistan myös sen, että
isän kanssa kuljettiin hautausmaalla, kun oli sytytetty kynttilät
haudoille.
Lapsuudessa
kirkon kellot kuuluivat joskus meille kotiin Kampparinkulman tien varteen.
Liikenne ja muu melu oli vähäisempää ja suotuisalla
ilmalla ja tuulella ne kuuluivat. Emme olleet mitenkään ahkeria
kirkossa kävijöitä. Meidän kulmalta Hämäläisen
Viljo ja Tyyne kävivät säännöllisesti. Sen
sijaan sunnuntaisin radio oli meillä auki aina jumalanpalveluksen
aikaan. Lapsina ihmettelimme, miksei radiointia koskaan tule Urjalan
kirkosta. Enkä nytkään pysty sanomaan, että onko
radiointia tai sitten televisiointia koskaan ollut.
Kansakouluajasta
tulee mieleen se, että Laukeelan koululta menimme kirkkoon luokittain
parijonossa. Niinhän kirkonkyläläiset jatkavat tätä
perinnettä vieläkin. Koululaisjumalanpalveluksissa on se hyvä
puoli, että silloin virret raikaavat, kun ne on kouluilla harjoiteltu.
Liityttyäni
soittokuntaan kirkko tuli hyvin tutuksi, sillä soittokunta oli
aika usein soittamassa kirkossa Lankisen Topin johdolla. Silloin olimme
yleensä urkuparvella. Urkujen oikealla puolella alttarille päin
katsottaessa oli kirkkokuoron paikka ja soittajat olimme yleensä
toisella puolella. Joskus isossa kokonpanossa soitimme alhaalla kuorissa.
Soitimme
usein myös itsenäisyyspäivän sankarihaudalla. Siitä
on jäänyt mieleen, että yleensä siellä oli
kylmä. Sormet ja torvet tuppasivat jäätymään.
Kyllä torvisoittokunta kuitenkin antoi tilaisuuksiin komean tunnelman.
Seurakuntanuorissa
toimineena osakseni tuli joskus myös pitää pieni puhe
kirkossa. Rovasti Aarne Arjanheimo opasti, että muista puhua normaalia
hitaammin, koska kirkossa kaiku vaikuttaa puheen selvyyteen. Nuorisoparlamentin
aikana halusimme uudistaa jumalanpalveluksia enemmän nuorten makuun
sopiviksi. Nuorisokahvilat keräsivät seurakuntatalolle lauantain
paljon porukkaa. Siihen aikaan rukouslauantaisin ei saanut pitää
huveja.
Toimiessani
kunnanvaltuuston puheenjohtajana liittyi siihen toimeen seppelenlaskut
itsenäisyyspäivänä ja kaatuneiden muistopäivinä.
Aika usein olin kunnan puolesta myös saattelemassa haudan lepoon
poisnukkuneita luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita. Myös
eri varuskuntien valatilaisuudet ovat jääneet mieleen.
Tietenkin
mieleen palautuvat myös oman perheen, ystävien ja naapurien
konfirmaatiot, häät ja hautajaiset. Joskus jumalanpalveluksen
saarna on ollut hyvin mielenkiintoinen ja puhutteleva, joskus tylsä,
pitkä ja hengetön. Lasten esiintymiset ovat usein vaikuttavia.
Urjalassa
pidettiin elokuussa nuorisojuhlat, johon tuli paljon väkeä
eri puolita pitäjää. Professori Antti Eskolakin mainitsee
nämä juhlat uusimmassa kirjassaan Yksinkertainen usko. Kannattaa
lukea. Lapsuuskodin siunaus kantaa pitkälle.
Sunnuntaina siis kirkkoa juhlitaan. Kymmeneltä on messu, jonka
toimittaa piispa Juha Pihkala. Sitä seuraa lähetyslounas seurakuntatalossa
ja tervehdysten vastaanotto sakastissa. Kello 13.30 on pääjuhla
kirkossa. Nyt en tiedä miten kirkollinen etiketti vaatii eli pitääkö
toivottaa onnea kirkkorakennukselle. Toivottavasti se valaistuine risteineen
kutsuu urjalalaisa ja muitakin niin ilon, kuin surun kohdatessa. Ovet
ovat auki niin ajallisesti kuin iankaikkisesti.
Seppo Pirhonen
_____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
6.10.2006
Urjalan kulmilta
Paljon kerrottavaa
On se vaan
kummallista tämä elämä. Monet kyselevät, että
joko olet eläkkeellä? Eikä tästä ole kovin
pitkä aika, kun sanottiin, että sinä olet vielä
niin nuori, että kyllä sinä vielä kerkiät.
Ehkä se, että aikanaan nuorena osallistuin yhteiskunnallisiin
asioihin päätöksentekijänä, vaikuttaa ihmisten
ikäkäsityksiin. Hyvä etteivät torilla lyöneet
vetoa asiasta. Yksi minut tuntema toiselta paikkakunnalta oleva torikauppias
kävi oikein varmistamassa, että miten asia on.
Tosiasia
on kuitenkin se, että eläkevuosiin on vielä pitkä
aika. Opettajilla, jotka ovat vanhassa eläkejärjestelmässä,
eläkeikä on 60 vuotta. Se taitaa olla hieman yli kesimääräisen
eläkkeellesiirtymisiän, jos mukaan lasketaan varhaiseläkkeellä
ja sairaseläkkeellä olevat. Muutoinhan valtakunnallisena pyrkimyksenä
on nostaa eläköitymisikää. Uusilla opettajilla keskimääräinen
eläkeikä on 63 vuoden korvilla ja monilla aloilla 65 vuotta.
Tietenkin
viidenkympin rajapaalun jälkeen joskus mieleen tulee sekin, että
jossakin on myös peräseinä. Ikäkin on rajallinen.
Miehillä vuosia on keskimäärin vähemmän kuin
naisilla. Siksi vanhuksissa, ikäihmisissä, varttuneissa, tai
senioreissa, mitä nimitystä kukin haluaakin käyttää,
on selvä enemmistö naisia.
Naiset
selviytyvät arkielämän askareista paremmin kuin sellaiset
miehet, jotka ovat tottuneet naisten huolehtimiseen ja tuntevat itsensä
neuvottomiksi, jos jäävät leskeksi. Yleistykset ovat
aina vaarallisia ja siksi on todettava, että on paljon myös
hyvin selviytyviä vanhoja miehiä.
Tällä
viikolla vietetään vanhusten viikkoa tunnuksella "turvallisesti
kotona".. Kun puhutaan väestön vanhenemisesta huomio
kiinnittyy siihen 10-15 prosenttiin vanhuksista, jotka viimeisinä
vuosinaan tarvitsevat laitoshoitoa tai sitä lähellä olevia
hoitoja. Valtaosa vanhuksista selviytyy loppuun saakka kotona. Jos tätä
selviytymistä tuettaisiin erilaisin keinoin, päästäisiin
vielä parempiin tuloksiin.
Kun on
seurannut meneillään olevaa palvelurakenneuudistusta, ei voi
olla hämmästelemättä sitä, että siinä
vanhuksia pidetään uhkana ja kustannuseränä. Suuret
kaupungit ovat aivan paniikissa, kun ne tutkivat tulevia väestöennusteitaan.
Siksi ne haluavat liittää ympärillään olevat
kunnat itseensä saadakseen lisää veronmaksajia. Niinpä
Hämeenlinnasta on tulossa Urjalan naapurikunta, kun Kalvola liittyy
siihen.
Urjalassa
on varauduttu ikääntymiseen jo isoja kaupunkeja aiemmin. Täällä
saa hyvää ja monipuolista hoitoa niin vanhainkodissa kuin
Reikonlinnassa. Myös vanhusten asuntoja on rakennettu ja myös
palvelutaloratkaisuja on kehitetty. Niissä käy niin kodinhoitajat
kuin kotisairaanhoito.
Urjalassa
vanhustenhoito on keskittynyt kirkonkylään. Se on ollut sosiaalitoimen
tavoitteena. Meillä on kuitenkin selvä puute siinä, että
kotona selviytymistä ei tueta riittävästi. Omaishoidossa
olisi paljon mahdollisuuksia ja monia muita pieniä tukitoimenpiteitä
tarvittaisiin.
Olen joskus
sanonut ja kirjoittanutkin, että Urjalassa tarvittaisiin ainakin
yksi sellainen ihminen, joka työkseen kiertäisi talosta taloon
vanhuksia tapaamassa. Kuuntelisi heitä ja juttelisi heidän
kanssaan. Kahvetta tämmöisen henkilön pitäisi pystyä
juomaan paljon. Nyttemmin olen saanut lukea ja tietää, että
juuri muistelu on yksi tärkeä vanhusten "hoitokeino".
Vanhustyön professori Sirkka-Liisa Kivelä on puhunut ja toiminut
tämän asian puolesta vuosia. Hänellä on asiasta
myös perhekohtainen
kokemus ja lisäksi hän on ollut useilla kursseilla vetäjänä,
joissa on kannustettu vanhuksia muistelemaan.
Kuinka
paljon Urjalan vanhuksilla olisi kerrottavaa, erittäin arvokasta
tietoa ennen eletystä elämästä ja erilaisista elämänvaiheistaan.
Sieltä pulppuaisi koko elämän kirjo surun ja ilon raitoineen.
Tulisipa sieltä mini terveellinen varoituksen sana ja neuvokin
nuoremmille. Tarvittaisiin vain joku, joka hommaan pestattaisiin. Väitän,
että terveyden- ja sosiaalitoimen parissa on monta paljon tarpeettomampaa
tointa kuin vanhusten kanssa keskusteluun keskittyvä "seurustelu-upseeri-
tai henkilö".
Noista
muisteluista voisi koota monta kirjaakin. Ovatko päättäjät
miettineet, että lasten ohella merkittävimmin kirjastoauton
lakkauttamisesta kärsivät kylillä asuvat vanhukset? Kun
lausuin tämän ajatuksen jossakin yhteydessä ääneen,
sanoi joku, että jos se on tarkoituksin. En sentään sellaista
uskoisi meidän päättäjistämme. Kaikesta huolimatta,
eläkää turvallisesti kotona!
Seppo Pirhonen
________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
29.9.2006
Urjalan kulmilta
Erilaista rytmiä
Tuntuu
siltä, että iltojen pimeneminen sai vauhtia viikonvaihteessa
olleesta syyspäivän tasauksesta. Päivä lyhenee vauhdilla
ja pimeä aika kasvaa aina joulun tienoille, jolloin tapahtuu käänne
kohti valoisampia aikoja. Kuukauden päästä pimenemiseen
tulee lisäsysäys, kun siirrytään kesäajasta
normaaliaikaan.
Syksyn
myötä alkaa myös erilainen vuorokausirytmi. Työ
rytmittää elämää, mutta myös vapaa-ajan
käyttö muuttuu. Useat säännölliset harrastuspiirit
aloittavat toimintansa. Yhdistykset aloittavat syyskokouksensa ja telkkari
sitoo osan ihmisistä sarjaohjelmien pariin. Toiset syksy saa tarttumaan
kirjaan.
Urjalassa
merkittävä toimija on kansalaisopisto, Se on nyt nimeltään
Akaan Opisto. Opiston toiminta jatkunee ennallaan, vaikka neljästä
jäsenkunnasta kaksi eli Toijala ja Viiala yhdistyvät vuoden
alusta Akaan kaupungiksi. Näin järjestettynä opiston
toiminta on todella edullista kunnille. Valtaosan menoista kattaa valtionosuus
ja merkittävä osa kustannuksista kerätään opiskelijoilta
kurssimaksuina.
Jos joku
ei ole vielä ehtinyt aloittaa harrastusta tai opiskelua kansalaisopistossa,
niin toki vielä ehtii mukaan. Ohjelma postitettiin kaikkiin koteihin
syyskuussa. Jos omalta kylältä tai paikkakunnalta ei löydy
sopivaa kurssia, voi mennä naapurikuntaankin. Tosin kuntarajojen
ylittäminen on vieläkin melko harvinaista. Urjalan kyläkunnissa
opistolla on tärkeä merkitys yleisen vireyden ylläpitäjänä.
Urheiluseurat
ovat merkittäviä urjalalaisten liikuttajia myös talvella.
Pääpaino on lapsissa ja nuorissa, joilla on mahdollista harrastaa
jääkiekkoa, hiihtoa, koripalloa, hevosurheilua ja sählyä
sekä naisvoimistelua. Urjalan jäähalli on viikoittain
tiiviissä käytössä. Junioritoiminnasta vastaa Etelä-Pirkanmaan
kiekko ja miesten ja naisten lätkästä Urjalan Sisukiekko,
jonka edustusjoukkueen kausi toisessa divarissa alkoi voitollisesti.
Viikonloppuna on myös ensimmäinen kotipeli.
Urjalan
varsinaiset nuorisojärjestöt ovat viime vuodet olleet melko
vähän toiminnassa. Nuorisoseurat ovat pääosin keski-ikäisten
ja vanhempien käsissä. Partiolaiset toimivat seurakunnan erityissuojeluksessa.
4H- kerhoja toimii eri puolilla kuntaa ja järjestöllä
on palkattuja ohjaajia. Myös seurakunnalla on lapsi- ja nuorisokerhoja.
Seurakunta vastaa myös alle kouluikäisten päiväkerhotoiminnasta.
Aikuisille
riittää järjestöjä. On ammattijärjestöjä,
joista osa on tosin seutukunnallisia kuten metallialalla. Osa on paikallisia
kuten vaikkapa opettajien tai maataloustuottajien yhdistykset. Ammattia
sivuavat myös maatalouden neuvontajärjestöt. Maa- ja
kotitalousnaisilla on toimintaa useissa kylissä. Marttojen toiminta
oli aiemmin Urjalassa laajempaa, mutta nyt taitaa toimia vain Laukeelan
Marttayhdistys.
Syksy herättää
myös metsästysyhdistykset ja jahtiporukat, kun hirvieläinten
metsästys alkaa. Hirvikokeet on ammuttu ja jahdit käynnistyvät.
Urjalassa tätä riistaa riittää. Autoilijoiden kannattaa
olla varuillaan, sillä eläimet alkavat liikkua hämärään
aikaan.
Ammuntaa
taitavat jonkin verran harrastaa myös reserviläisjärjestöt,
joita Urjalassa on pari ja niillä naisosastot. Eläkeläisjärjestöjä
on useita ja niillä onkin vilkasta toimintaa juttutuokioineen ja
retkineen. Myös veteraanijärjestöt ja naisosasto toimivat.
Järjestöjen
listaa voisi vielä jatkaa kyläyhdistyksillä ja kylätoimikunnilla,
vapaaehtoisjärjestöillä kuten SPR, palvelujärjestöillä
kuten Leijonat ja Rotaryt sekä poliittisilla paikallisjärjestöillä,
jotka valmistautuvat eduskuntavaalivuoteen. Seurakunnassa käydään
vaali kirkkovaltuuston jäsenistä.
Joskus
tuntuu mukavalta, kun ei tarvitse lähetä minnekään.
Itsellekin pitäisi olla aikaa. Silloin on mukava tarttua hyvään
kirjaan. Televisiosta tulee niiden sarja- ja hömppäohjelmien
lisäksi joskus hyviä elokuvia, mutta myös paljon erittäin
hyviä luonto-ohjelmia ja erilaisia dokumentteja. Digiaika, joka
ensi vuonna on kaikilla käsillä, lisää myös
hyvää tarjontaa. Siispä toivotan toiminnallista, mukavaa
sekä kehittävää syksyä kaikille!
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
22.9.2006
Urjalan kulmilta
Lahjoita lapselle
Teemalla
"Lahjoita lapselle seuraava syntymäpäivä" kehottaa
Suomen Punainen Risti meitä osallistumaan tärkeimpään
vuosittaiseen keräykseensä Nälkäpäivään.
Näin syyskuun lopussa vietetty päivä sai alkunsa seitsemänkymmentäluvulla.
Urjalassa paikallinen SPR:n osasto kerää varoja toripäivänä.
Tällä
kertaa varoja kerätään SPR:n katastrofivalmiuden parantamiseen.
Erilaiset luonnonkatastrofit kuten tulvat ja maanjäristykset vaativat
nopeaa reagointia. Nopeasti apua pitää saada perille milloin
kenttäsairaalan milloin huopien tai ruuan muodossa. Nyt tavoitteena
on kaksinkertaistaa kenttäsairaaloiden määrä. Lähtövalmiudessa
on kaksi sairaalaa.
Järjestäjät
haluavat muistuttaa tämänkertaisella teemalla, että kuivuus
ja myrskyt iskevät pahiten alle 5-vuotiaisiin lapsiin. Päivän
materiaalissa ja uutisoinnissa on todettu, että viime syksyn Nälkäpäivän
jälkeen on parannettu muun muassa itäisen Afrikan vesi- ja
terveyspalveluja sekä ruoanjakeluja. Tulvien ja myrskyjen uhreja
on autettu mm. Kiinassa ja Keski-Amerikassa. Kotimaassa on tuettu mm.
tulipaloissa kodittomiksi jääneitä perheitä.
Meille
suomalaisille puhdas vesi on jokapäiväinen itsestäänselvyys.
Monissa kehittymättömissä maissa kaivoa ei ole edes joka
kylässä. Tuntikausia kestävät vedenhakumatkat ovat
usein lasten ja naisten vastuulla. Usean tytön koulu jää
aloittamatta, koska vedenhakumatka vie hänen päivänsä.
Juuri tyttöjen koulutuksella voidaan nostaa kehitysmaiden terveysoloja,
hygieniatasoa ja kohottaa elintasoa nopeimmin ja tehokkaimmin.
Kouluille
tulee vuoden mittaan useilta tahoilta pyyntöjä osallistua
erilaisiin keräyksiin. Menosten osalta olemme yhteisesti sopineet,
että osallistumme vuosittain vain yhteen keräykseen. Se on
juuri syksyinen Nälkäpäivä. Oppilaat tuovat keräykseen
haluamansa summan. Yhdessä pohdimme, mitä milläkin rahalla
saadaan perillä aikaan. Pienikin rahamäärä voi tarkoittaa
suurta apua perillä kohdemaassa.
Aikanaan,
kun ensimmäisiä Nälkäpäivä-keräyksiä
järjestettiin, oli ideana, että jokainen antaisi yhden päivän
ruokarahat. Kouluissa ei voitu jättää ateriaa väliin,
mutta valmistettiin esimerkiksi jokin keitto afrikkalaiseen tapaan.
SPR:n kotisivuilta www.redcross.fi löytyy nytkin reseptejä,
joilla voi keventää päivän ruokavaliota ja lahjoittaa
ylijäänet varta keräykseen.
Suomessa
on ollut maailmanlaajuisesti erinomainen järjestelmä eli kouluruokailu.
Se on vieläkin melko harvinainen monien maiden kouluissa, vaikka
on yleistymässä. Monelle koululaiselle se on ollut ja on yhä
edelleen päivän tärkein ja usein myös ainoa lämmin
ateria. Urjalassa kuuden viikon listalla on monipuolisesti erilaisia
ruokalajeja.
Nyt on
kantautunut tietoja siitä, että kouluruokailuun tarkoitettuja
määrärahoja aiotaan supistaa. Tiettävästi on
tarkoitus karsia ainakin tuoretta kalaa ja liharuokia ja pienentää
annoskokoja. Urjalan käyttämä vuosittainen oppilaskohtainen
määräraha ei ole ollut suuri, jos ei alhaisimpiakaan.
Näyttää siltä, että supistussuunnitelmien takana
olevat tahot ovat etääntyneet kauaksi lapsiperheiden arjesta.
Usein kouluruokalista vaikuttaa myös kodin ruokavalion monipuolistamiseen
myönteisesti, kun koululainen pyytää, että tee äiti
semmoista, kun koulussakin oli.
Voihan
tämä tieto liittyä myös siihen, että Urjalassa
suunnitellaan keittiötoimintojen ulkoiltamista. Silloin syötäisiin
nykyistä enemmän laitosruokaa. Annoskokoja standardoimalla,
rajoittamalla santsaamista saatetaan saada näyttämään,
että kustannukset alenevat. Yksityistämisestä on sekä
hyviä että huonoja kokemuksia.
Näyttää
siis siltä, että lapsilla ei maailmanlaajuisesti, eikä
paikallisesti ole riittävästi puolestapuhujia ja toimijoita.
Tarvitaan siis maailman hädän tajuamiseksi Nälkäpäivän
tapaisia tempauksia. Paikallisesti pitäisi ymmärtää,
että säästökohteiden kohdistaminen pääsääntöisesti
lapsiin ei ole oikeudenmukaista.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
15.9.2006
Urjalan kulmilta
Elokuvaa tekemässä
Tiistai-iltana
täyttyi Menosten koulun piha autoista ja luokkahuone ihmisistä,
jotka olivat tulleet ilmoittautumaan elokuvaan avustajiksi. Tuotantoyhtiöstä
oli otettu yhteyttä Menosten kylätoimikuntaan ja pikaisesti
jaettiin koteihin tiedote, jossa hankkeesta kerrottiin. Lokakuussa filmataan
Menosten maisemissa. ja joukkokohtauksiin tarvitaan vieläkin lisää
eri-ikäisiä ihmisiä.
Asialla
on Juonifilmi, joka tuottaa elokuvan "Raja 1918" Se on historiallinen
rakkausdraama sotilaasta, joka kansalaissodan jälkeen lähetetään
itärajalle perustamaan Suomen ja Venäjän välistä
rajaa. Mies rakastuu punakapinallisen kihlattuun ja sodan varjo lankeaa
kaikkien ylle.
Elokuvan
ohjaa Lauri Törhönen, joka on ohjannut myös Hylätyt
talot autiot pihat. Käsikirjoituksen on tehnyt Aleksi Bardy, jonka
kynästä ovat myös Saippuaprinssi, Kukkia ja Sidontaa
ja Levottomat. Ensi-iltaan elokuva tulee syksyllä 2007.
Jokainen
avustajaksi lupautunut täytti henkilötietolomakkeen, jossa
kysyttiin monenlaisia tietoja. Puvustusta silmälläpitäen
tarvittiin myös mittoja, joten mittanauha oli ahkerassa käytössä.
Mukaan tulleet saavat myöhemmin tiedon siitä, pääsevätkö
mukaan hankkeeseen eli ovatko he sellaisia tyyppejä, joita tällä
kertaa tarvitaan.
Elokuvan
toinen apulaisohjaaja Risto Tuominen kertoi, että vieläkin
avustajia tarvittaisiin lisää. Eli, jos joiku lukijoista on
kiinnostunut, niin vielä voi ilmoittautua mukaan. Tarkemmat ohjeet
löytyvät Menosten kotisivulta www.menonen.fi. Avustajia haetaan
sekä Menosissa lokakuun loppupuolella että Pälkäneellä
marraskuun alussa tapahtuviin kuvauksiin.
Urjalassa
taidettiin filmata viimeksi Kummelin kultakuumetta Honkolan kartanon
maisemissa. Silloin avustajina oli Urjalan näytelmäpiirin
näyttelijöitä. Urjalalaisia avustajia on nähty myös
hiljattain uusitussa TV kakkosen historiallisessa suursarjassa Hovimäessä
Tiedän
myös, että menoslainen Kalle Oja on puuhannut porukkoineen
kesän aikana oman elokuvan parissa. Pojat ovat olleet vaitonaisia,
eivätkä ole vielä paljastaneet mistä on kysymys,
mutta eiköhän se lähiaikoina selviä. Pitkiä
päiviä ja öitä he ovat elokuvansa eteen tehneet.
Hieman
nostalginen olokin tuli, kun aloin muistella Pakkasen Samulin kanssa
tehtyjä kaitafilmejä ja videoita. Samulin ideavarasto oli
rajaton ja hän ehti toteuttaa kymmeniä aiheita. Osa niistä
oli kuvitteellisia, mutta paljon hän ehti toteuttaa myös dokumentteja
ilmiöistä, joita ei enää ole. Samulin tuotantoon
kuului myös yritysten ja yhdistysten käyttöön tehtyjä
filmejä.
Sain olla
muutamissa filmeissä mukana milloin avustamassa kuvauksissa milloin
äänityksissä ja muutamissa myös selostajana ja osin
myös suunnittelemassa. Samulin studio oli hänen kotinsa kellarikerroksessa
ja siellä vietimme monta iltaa ja joskus yötäkin. Myös
Väinö Linna oli kerran kanssamme, kun tehtiin kaitaelokuvaa
Linnan Urjalan lapsuus- ja nuoruusajasta.
Lukemattomat
olivat ne tilaisuudet, joissa Samuli kävi näyttämässä
tekemiään kaitafilmejä ja myöhemmin videoita. Ne
toivat moniin tilaisuuksiin mukavaa vaihtelua ja piristystä. Ajan
myötä hänen filminsä tulevat entistä arvokkaammiksi
dokumenteiksi menneestä ajasta. Osa filmeistä on kirjaston
ja kunnan kotiseutukokoelmassa. Loputkin ovat hyvässä tallessa
hänen pojallaan Matilla Kehrolla.
Nykyisin
videokamerat ovat yleistyneet ja niitä on hankittu paljon koteihin.
Editointilaitteita ei sen sijaan ole kovinkaan monella. Yhteen aikaan
kunnat ja koulut hankkivat niitä koulujen elokuvakasvatushankkeisiin,
mutta Urjalassa esitykset eivät menneet lävitse. Tosin oman
perheen käyttöön tarkoitettuja videoita ei juuri editoida
eli leikellä, lyhennellä, tiivistetä ja tekstitetä.
Jos aikoo
saada tuotoksiaan vaikkapa television, pitää kaluston olla
hyvä. Tosin joskus uutisiin kelpaa huonompikin kuva, jos sen uutisarvo
on tärkeä. Suurin osa meistä ei sellaista kuuluisuutta
tavoittelekaan. Omaksi iloksi tehdyt, oman perheen juhlasta, arjesta,
työstä ja harrastuksista kertovat videot ovat kivoja ja aika
kultaa niissäkin muistoja.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
8.9.2006
Urjalan kulmilta
Kuullos pyhä vala
Tänä
vuonna olen päässyt seuraaman kahta sotilasvalaa, koska vanhimmat
pojat ovat olleet suorittamassa asevelvollisuuttaan. Toisella oli talvinen
vala Säkylässä ja toisella kesäinen vala Parolassa.
Tästä syystä tulee entistäkin tarkemmin seurattua,
mitä puolustusvoimien ympärillä ja puitteissa tapahtuu.
Helmikuussa
Säkylässä oli melkoinen pakkanen valapäivänä.
Useimpien poikien päät oli nykymuodin mukaan ajeltu kaljuksi.
Sekä hartauden että valan aikana lakki oli pois päästä.
Se tuntui ainakin äitejä huolettavan. Toisaalta monet kulkevat
läpi talven lakitta siviilissä.
Säkylässä
valatilaisuus kesti pitempään, koska samalla palkittiin esimerkillisestä
käytöksestä eräs sotilas, joka oli ripeällä
toiminnallaan pelastunut ihmisen jäämästä raitiovaunun
alle. Myös paikallinen veteraanikuoro esiintyi.
Veteraani
oli myös mukana Parolan elokuisessa valatilaisuudessa. Hän
toimi valan esilukijana. Muutoin ohjelma oli lyhyempi noudattaen vakiintunutta
kaavaa, Pojat olivat harjoitelleet yhdessä laulettavat virret ja
Vala-laulun. Komeasti ne kajahtivat soittokunnan säestyksellä.
Papin puhe oli jäänyt poikien mieleen, kun tapahtumaa kerrattiin
sotilaskodin kahvipöydässä.
Kummassakin
valatilaisuudessa oli valan jälkeen ohimarssi. Siihen osallistui
miehistö ja lisäksi kalustoa. Kaikki omaiset ja varusmiesten
ystävät yrittivät tunnistaa ohi marssivista joukoista
omansa. Osa onnistui ja osa ei, koska yhteinen varustus yhtenäistää.
Poikien lisäksi joukossa oli muutamia tyttöjä.
Nykyisin
palvelusaika on puoli vuotta tai vuosi. Omana aikanani homma kesti kahdeksan
tai yksitoista kuukautta. Isäni, joka ikänsä perusteella
astui palvelukseen lokakuun kuudentena 1939, palveli vakinaisessa, kuten
silloin sanottiin, 18 kuukautta. Hänen ikäluokallaan reisusta
tuli kokonaisuudessaan vielä pitempi tunnetuista syistä.
Omasta
sotilasvalatilaisuudesta muistaa tietenkin paljonkin asioita, mutta
erityisesti tarkkailimme lippu-upseeria Hämeenlinnan kirkossa.
Ennakkotiedon mukaan hän ei räpäyttäisi silmäänsä
kertaakaan tilaisuuden aikana. Ennakkotieto osoittautui oikeaksi.
Toimiessani kunnanvaltuuston puheenjohtajana, olin Urjalassa pidetyissä
valatilaisuuksissa mukana. Usein paikkani oli ohimarssin vastaanottokorokkeella.
Urjalan kirkko oli suosittu valatekopaikka siksi, että se oli ennen
remonttia Panssariprikaatin alueella suurin kirkko.
Sellainen
asia tässä tuli mieleeni, että Urjalassa tapatettiin
ohimarssin jälkeen. Jääkäripatteriston komentaja
totesi, ettei niin yleensä ole tehty. Puolustin urjalalaisia sanomalla,
että tämä olikin se joukko-osasto, jossa itsekin palvelin.
Parolassa kuuluttaja kehotti yleisöä palkitsemaan ohimarssijat
aplodein.
Parhaillaan
eduskunta tekee päätöstä rauhanturvajoukkojen lähettämisestä
Libanoniin. Lähdössä on noin 250 miestä pioneeritehtäviin.
Joukkoa kootaan parhaillaan. En tiedä onko joukossa urjalalaisia.
Mainittakoon, että Urjalan kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja
Pekka Heinonen oli aikanaan rauhanturvatehtävissä Kyproksella.
Urjalasta on ollut toki muitakin niiden vuosikymmenien aikana, kun Suomi
on tehtäviin YK:n lipun alla osallistunut.
Hanakasti
kaikkiin asioihin kantaa ottava ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa
Jaakonsaari on esittänyt tutkimusta asevelvollisuusarmeijan tarpeellisuudesta.
Hänen esityksensä ei ole juuri saanut kannatusta. Suomessa
nykyjärjestelmällä on vahva tuki. Taloudellisesti se
on myös edullisin ratkaisu ja mikä tärkeintä puolustuskykymme
uskottavuuden kannalta keskeinen. Kymmenkunta prosenttia ikäluokasta
ei tosin kelpaa palvelukseen tai keskeyttää sen terveydellisistä
tai muista syistä.
Oma armeija
on oman maan puolustamista varten. Rauhanturvaaminen YK:n merkeissä
on paikallaan. Muiden armeijoiden luominen on tarpeetonta. Yhteistyötä
voidaan tehdä myös ilman sotilaallista liittoutumista.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
1.9.2006
Urjalan kulmilta
Urheilussa vilinää
Kauan sitten
koulu alkoi syyskuun ensimmäisenä. Nyt olemme tottuneet sen
alkavan elokuun puolenvälin paikkeilla. Mikään muukaan
ei ole entisensä. Ennen jääkiekko alkoi, kun tuli pakkaset.
Nyt Urjalassa jää tuli elokuun puolivälissä halliin.
Tästäpä syntyi pieni pulma.
Urjalassa
lapset ja nuoret harrastavat melko vireästi yleisurheilua, jalkapalloa,
jääkiekkoa ja koripalloa. Hieman vähemmän harrastetaan
hevosurheilua, hiihtoa ja suunnistusta. Pesäpalloa pelataan vain
koulussa. Sählyssä tai hienommin sanottuna salibandyssa ei
ole joukkuetoimintaa.
Erilaisia
urheilutoimintoja pyörittävät urheiluseurat. Joskus kauan,
kauan sitten ne kilpailivat myös keskenään lapsista ja
nuorista. Jo pitkään niiden kesken on valinnut hyvä yhteistyö.
Se on näkynyt myös siinä, että lapsia ja nuoria
on kannustettu osallistumaan myös muihin lajeihin, joita oma seura
ei harjoitta. Myös kilpailukalenterit on pyritty sovittamaan niin,
ettei tule tarpeettomasti päällekkäisyyksiä.
En tiedä
halutaanko tätä käytäntöä nyt muuttaa.
Juuri alussa mainittu jään tekeminen totuttua aikaisemmin
jäähalliin, on johtamassa siihen, että lapset ja nuoret
ja osin vanhemmatkin pannaan valintatilanteeseen. Pitäisikö
jatkaa jalkapallon kausi loppuun ja aloittaa kiekko vasta sitten?
Nyt osa jalkapallon harrastajista haluaakin aloittaa jääkiekon
ja jalkkisharkoissa käy vähemmän porukkaa.
Tästä
ei välttämättä voi syyttää uusinta seuraa
Etelä-Pirkanmaan kiekkoa, joka nyt toista kautta pyörittää
junioritoimintaa. EPiK puolustaa varhaista aloitusta sillä, että
kilpasarjat alkavat aikaisin. Sarjaohjelmat laaditaan Tampereella ja
muissa isoissa kaupungeissa, joissa ikäluokat ovat suuria ja harrastajia
riittää.
Tietenkin
lasten ja nuorten on voitava mennä eteenpäin harrastuksessaan,
mutta silti jonkinlainen järki kannattaisi pitää mielessä.
Tietenkin seura, jossa harjoitellaan kahdesti viikossa, ei pärjää
seuroille, joissa harjoitellaan neljästi viikossa tai peräti
joka päivä. Liian aikainen totinen sarjamenestyksen tavoittelu
voi johtaa väärille urille. Pitäisi löytyä
myös sellaisia sarjoja, jotka on räätälöity
pienemmille paikkakunnille, joissa ikäluokat eivät ole suuria.
Urheilijat
haluavat menestytä. Ei tunnu kivalta, jos kauden aikana joukkue
ei voita kertaakaan ja kärsii suurinumeroisia tappioita. Toisaalta
menestyksen tavoittelu siten, että vain parhaat saavat peliaikaa,
tappaa harrastushalun.
Olemme
tällä viikolla saaneet jälleen näytön sitä,
että huipulla turvaudutaan vääriin keinoihin menestyksen
saamiseksi. Syntipukki on helppo osoittaa. Ihmetellä täytyy,
että homma kuulantyöntäjän osalta sai mennä
näin pitkälle, vaikka testaus antoi merkkejä. Jokainen
pyrkii pelastamaan jälkikäteen oman nahkansa.
Urjalassa
yleisurheilukausi alkaa vähitellen päättyä. Urjalan
Urheilijat osallistui Vattenfall seuracupin finaaliin Keravalla ja sijoittui
sarjassaan(asukkaita 5000-10000) viidenneksitoista. Muutama lajivoittokin
tuli perinteisissä suomalaislajeissa keihäässä ja
kuulassa, mutta myös korkeudessa ja pikajuoksussa.
Pitkästä
aikaa nähtiin myös urjalalaisia maaottelussa. Menoslainen
Maranne Saha ponkaisi toiseksi korkeushypyssä tyttöjen maaottelussa.
Ehkäpä ja toivottavasti hän joskus on mukana myös
aikuisten maaottelussa, jossa viimeksi Urjalan Urheilijoita edusti Pentti
Raitanen pituushypyssä. Marianne on sijoittunut hopealle myös
koululiikuntaliiton kisoissa. Tänä vuonna hän ei edusta
enää Urjalaa, koska vaihtoi lukioon Forssaan.
Kesä
on vaihtumassa syksyksi. Illat pimenevät ja viilenevät. Harrastukset
siirtyvät enemmän sisälle. Liikunnan lisäksi alkavat
myös monet muut harrastuspiirit. Paljon tarjottavaa on myös
Akaan Opistolla, jonka ohjelma näinä päivinä on
tullut koteihin. Hyvä harrastus pitää mielen virkeänä.
Seppo Pirhonen
_________________________________________________________________________________
Forssan Lehti
25.8.2006
Urjalan kulmilta
Muuton ja muutoksen aika
Paikallislehtemme
Urjalan Sanomat esitteli eilisessä numerossaan Urjalan yläasteen
uuden rehtorin Kristina Järvelän, joka aloittaa virassaan
lokakuun alussa. Huolestuttavaa koulun sekä Urjalan kannalta on
kuitenkin se, että uusi rehtori ei muuta asumaan Urjalaan, vaan
asuu jatkossakin Tampereella.
Urjalan
lukion uusi rehtori ja sivistystoimenjohtaja asuu Janakkalassa. Urjalan
yläasteen ja lukion opettajista huomattava osa asuu Urjalan ulkopuolella.
Sama on tilanne ala-asteen koulujen osalta. Kaikella tällä
on merkitystä koulujen kannalta, mutta myös kunnallistalouden
kannalta. Jokainen verosentti olisi tarpeen.
Urjalan
kunnan johtoryhmä on hyvä esimerkki huonosta kehityssuunnasta.
Sivistystoimenjohtaja asuu siis Janakkalassa, lisäksi sosiaalijohtaja
asuu Toijalassa ja tekninen johtaja Vesilahdessa. Vain kunnanjohtaja,
hallintojohtaja ja kamreeri ovat kirjoilla Urjalassa.
Olen ollut
havaitsevani, että sosiaalitoimessa tehdyt hoitaja- ja muuta valinnat
ovat usein kohdistuneet Urjalan ulkopuolella oleviin. Viimeksi vanhustyön
johtaja valittiin Toijalasta, jonne hän ilmoitti jäävänsä
myös asumaan.
Kansaterveystyön
kuntayhtymän valintoja ei pääse seuraamaan. koska toimielinten
pöytäkirjat eivät ole julkisesti nähtävissä
internetissä. Ainakin yhdestä valinnassa pätevä
urjalalainen syrjäytettiin ja hän katkeroitui kohtelustaan.
Tästä tapahtumasta on tosin jo jonkin verran aikaa
Jokainen
työntekijä saa vapaasti valita asuinpaikkansa. On kuitenkin
tehtäviä joiden onnistunut hoitaminen vaatisi paikkakunnalla
asumista. Kun kunta valitsee työntekijöitä, ei aina ole
valinnanvaraa. Tietenkin on tärkeää saada ammattitaitoisia
ihmisiä, jotka pystyvät hoitamaan vaativat tehtävät.
Kunnan
kannattaisi asuntomarkkinoinnissaan ottaa kohderyhmäksi omat työntekijänsä
ja heidän perheensä. Kaikilla ei ole varmaan mahdollista muuttaa,
mutta joidenkin osalta siihen ei liene mitään estettä.
Maan hallitus lupaa ensi vuonna 700 euron muuttoavustuksen. En tiedä
riittäkö se muuttoauton kustannuksiin, mutta auttaa jonkin
verran.
Yhtä
huolestuttavaa on myös se, että monet kunnan palveluksessa
olleet eläkkeelle lähdön jälkeen karistavat Urjalan
pölyt jaloistaan. Pitkän työuran tehneillä on jo
kohtuulliset eläkkeet. Verotulojen menetyksen lisäksi paikkakunta
menettää myös kokemusta ja monet toimintapiirit aktiivisia
jäseniä. Paikkakunnan henkinen pääoma kutistuu.
Tietenkin
pitää myös kysyä onko kunnan henkilöstöpolitiikka
onnistunutta. Näyttää siltä, että henkilöstöpolitiikaksi
katsotaan vain kunnantalon väestä huolehtiminen. Myönteisen
poikkeuksen tekee ruokahuolto, jossa esimies on kiitettävästi
pyrkinyt huolehtimaan työntekijöiden jaksamisesta ja myös
virkistyksestä.
Jatkuva
valittaminen rahapulasta ja säästöjen vaatiminen rassaa
henkilöstöä. Kun henkilöstö on onnistunut vuodesta
toiseen alittamaan budjetin, ei sitä mitenkään palkita.
Tai palkitaan se vaatimalla uusia alituksia ja säästöjä.
Vain kerran kunta myönsi koko henkilöstölle pienen kannustinrahan.
Strategioissa ja muissa hienoissa visioissa ja suunnitelmissa puhutaan
henkilöstön jaksamisesta, mutta työhyvinvoinnista huolehtiminen
on paljon muutakin kuin kuntosalivuoron varaamista. Monet äärirajoilla
työtään tekevät haluavat varmaan työn päättymisen
jälkeen käyttää kotimatkaan kuluvan ajan työstä
irrottautumiseen.
Nämä
asiat ovat vaikeita, eikä niihin ole mitään hokkuspokkus-
ratkaisuja. Helposti kunnan henkilöstön pieniäkin etuuksia
arvostelevat kovaäänisimmin ne, jotka omilla yksityisillä
työpaikoillaan saavat monenlaisia henkilökuntaetuja. Osaava
ja ammattitaitoinen henkilöstö on yksi keskeinen kunnan voimavara.
Jos se on alavireessä, yskii koko koneisto ja antautumismieliala
leviää. Nyt jos koskaan Urjalassa tarvittaisiin positiivista
asennetta, jos halutaan pärjätä. On siis muuton ja muutoksen
aika.
Seppo Pirhonen
__________________________________________________________________________
Forssan
Lehti
18.8.2006
Urjalan kulmilta
Ruokaliina vohvelikankaasta
Vieläkö
muistat, mikä oli ensimmäinen käsityösi koulussa?
Ilmeisesti muistat. Aikanaan, kuten nykyisinkin parina ensimmäisenä
kouluvuotena käsityö on askartelua ja tekstiilityötä.
Nykyisin materiaalina on myös puu.
Yksi ensimmäisistä
töistäni taisi olla ruokaliina, joka tehtiin vohvelikankaasta.
Opettaja oli leikannut sen muotoon ja meidän piti koristella se
värillisillä langoilla. Opettaja huomasi pian, että kuusivuotias
meikäläinen ei pystynyt mutkia ja kolmioita tekemään,
joten pujottelin lankaa suoraan. Muita ensimmäisen ja toisen luokan
töitä oli niinistä ja pahvista tehty kori, virkattu ja
puikoilla tehty pata-lappu tai pallo.
Nykyisin
kahdella ensimmäisellä luokalla opetellaan käsityön
perustaitoja. Virkkuukoukku tulee nytkin tutuksi, mutta työt ovat
monipuolisia. Kolmannella ja neljännellä luokalla käsityöt
jatkuvat siten, että yksi lukukausi kumpanakin vuonna käytetään
tekstiilityöhön ja tekniseen työhön. Oppilaat nimittämät
näitä "puu- ja rättikässäsksi".
Viidennellä
tehdään valinta kahden päävaihtoehdon välillä
ja näin jatketaan seitsemänteen luokkaan saakka. Peruskoulun
kahdella viimeisellä luokalla käsityöt ovat valinnaisaineita.
Kolmannella ja neljännellä käsityön sisältöjä
ovat: ompelu, virkkaus, kirjonta, erityistekniikat (esim. kankaanpainanta
ja neulahuovutus), puu metalli, muovit, sähkö ja elektroniikka
ja teknisen työn erityistekniikat(esim. emalityöt)
Seuraavina
vuosina materiaalit monipuolistuvat ja töiden vaativuustaso kasvaa.
Huolellista suunnittelua ja suunnitelmien esittämistä korostetaan.
Työturvallisuus ja oikeat työtavat ovat tärkeitä.
Myös viimeistelyyn kiinnitetään huomiota. Tietojen ja
taitojen karttuessa myös omia esineideoita voidaan toteuttaa enemmän.
Käsityön
tuntimäärä ei ole kovin suuri. Parissa tunnissa ei välttämättä
ehditä kovin paljon. Aloittelevat ja nuoremmat vaativat enemmän
ohjausta. Vanhemmat kykenevät itsenäisempään työskentelyyn.
Yleensä käsityö on pidetty kouluaine, koska siinä
saa käsillään tehdä. Harvalla on peukalo keskellä
kämmentä, mutta toiset ovat luovempia ja ahkerampia kuin toiset.
Ilahduttavasti
ainakin meidän koulussamme tytöt ovat olleet muurinmurtajia
ja ovat ylittäneet perinteiset rajat ja valinneet teknisen työn.
He ovatkin menestyneet yleensä hyvin tai jopa erinomaisesti valintansa
jälkeen. Monet pojat olisivat taitavia tekstiilitöissä,
mutta vielä meillä ei kukaan ole sitä rohjennut valita.
Uudessa opetussuunnitelmassa valinta siirtyi neljänneltä viidennelle
luokalle.
Käsitöihin
kuuluu myös jonkin verran esineiden ja laitteiden korjaamista ja
huoltoa. Polkupyörän keväthuolto on tästä esimerkkinä.
Koneita ja laitteitta opetellaan käyttämään vähitellen.
Pora- ja hiomakone ovat ensimmäisiä puu- ja metalli- ja muovitöissä.
Tekstiilityössä tarvitaan tietenkin ompelukoneen ajokortti.
Kansakoulussa
kevät päättyi oppilastöiden näyttelyyn. Nyttemmin
siitä on luovuttu, koska kouluilla ei ole tiloja säilyttää
esineitä ja toisaalta on kiva, kun valmiin työn saa heti kotiin.
Meillä valmiit työt ovat muutaman päivän esillä
suurimassa luokassa. Sitten ne valokuvataan ja kuvia on esillä
koulun nettisivuilla(www.menonen.fi/koulu.htm).
Vaikka
entistä enemmän kaikki ostetaan koteihin valmiina, tarvitaan
kuitenkin myös arkielämässä niitä taitoja,
joita koulun käsitöillä opetellaan. Huonekalut tulevat
usein pakettina ja ne pitää itse pystyä kokoamaan. Siinä
tarvitaan usein kuusikoloavainta, ruuvimeisseliä ja vasaraa. Vaatteet
vaativat huoltoa pesun ja silittämisen lisäksi. On tärkeää
tuntea materiaalit ja niiden ominaisuudet a oikeat käsittelytavat.
Työskentely
erilaisten materiaalien parissa on antanut kimmokkeen monille myös
ammatinvalintaan. Käsityöammatteja on paljon esinevalmistuksesta
taideteollisuuteen asti. Arvelen, että koulun käsityötunneilta
ihmisillä on paljon enemmän myönteisiä kuin kielteisiä
kokemuksia. Saapa nähdä, mitä Urjalan kouluissa tänä
lukuvuotena saadaan aikaan.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
11.8.2006
Urjalan kulmilta
Pitkä ja kuuma kesä
Elämä
asettuu uomiinsa lapsiperheissä, kun koulut alkavat. Palataan säännöllisempään
vuorokausirytmiin. Tämä ajankohta näkyy ja tuntuu myös
lomakohteissa, joista monet hiljenevät. Muualla Euroopassa elokuu
on varsinainen lomakuukausi, meillä palaillaan töihin.
Pitkä
ja kuuma kesä on koettu. Se jättää jälkensä
monille elämänaloille sekä syystä että syyttä.
Luonto on kärsinyt kuivuudesta. Satotaso jää pienemmäksi
ja pieni jyväkoko vaikuttaa sadon markkinointimahdollisuuksiin.
Puintikausi on alkamassa ja vasta sen jälkeen voidaan tehdä
tarkempia päätelmiä. Puutarhoissa ja kotitarveviljelmillä
veden puute näkyy myös.
Urjalassa
kuivuus näkyy myös järvien vedenkorkeudessa. Haihtuminen
ja virtaamat ovat alentaneet vedenkorkeutta. Pohjaveden korkeuteen kuivuus
vaikuttaa hitaammin. Kaivoissa, joissa veden riittävyys on normaalisti
ollut rajamailla, pulmat tulevat ensimmäisenä esiin. Urjalankylän
suuntaan rakennetaan parhaillaan kunnan vesi- ja viemäriverkostoa.
Kirkonkylällä kaivuuta on myös tehty. Asialla on kaukolämpöyhtiö,
jonka lämpökeskus kohoaa Lähdin alueella. Laitos tulee
tuottamaan lämpöä hakkeella.
Lehmussuon
risteys on ollut koko kesän työn alla. Valtava määrä
kiviaineista on kärrätty ramppeihin ja tulevaa siltaa varten.
Valtatien osalta kierto on järjestetty asfaltoitua tietä pitkin.
Muilta osin on kuljettava pölyäviä väyliä pitkin.
Mutta kyllä tämäkin kestetään, kun tiedetään,
että kauan odotettu eritasoliittymä vihdoin tulee.
Kesän
normaaleihin uutisiin kuuluvat tiedot sähkön hinnan korotuspaineista.
Väitetään, että vesivarat ovat vähissä.
Mitenkähän lienee? Norjassa ja Ruotsissa Skandien rinteillä
sataa yleensä paljon. Sääkarttojen mukaan matalapaineet
ovat kiertäneet Suomea kahden puolta sekä lännessä
että idässä. Omalta kohdaltani määräaikainen
sähkösopimus on ollut katkolla ja olen pyytänyt tarjouksia
eri yhtiöistä. Selvästi näkyy, että Suomessa
ei ole aitoa kilpailua.
Sekä
sähkö- että puhelinyhtiöt haluavat ihmisten tekevän
määrämittaisia vuoden tai kahden sopimuksia. Ainakin
sähkössä kuluneena kautena miltei jatkuvasti sai maksaa
enemmän kuin ilman sopimusta. Kilpailu päättyi myös
puhelinoperaattoreiden kesken puheluhinnoilla. Mielenkiintoista on havaita,
ettei puhelinlaskussa ole mainintaa yksikköhinnasta. Senteillä
ja niiden kymmenyksillä puhelinpalveluja kuitenkin kaupataan.
Euroaika
vei ihmisiltä hintatietoisuuden. Meiltä menee vielä pitkän
aikaa siihen, että opimme oikein kunnolla jäsentämään
yksikköhintoja. Kalleimmasta yksittäisestä kahvikupista
maksoin tänä kesänä kaksi euroa. Hinnalla saa tarjouksesta
kahvipaketin. Markka-aikana en olisi maksanut pahvimukillisesta lähes
kahtatoista markkaa. Kirjoitan tämän silläkin uhalla,
että eräs tuttavani pääsee taas sanomaan, että
toiset ne jaksavat pyörittää europäivittelyä.
Sähköstä
ja sähkörahoista vielä hieman. Ihmettelen jonkin verran
kunnan nykyjohdon käyttämää terminologiaa. Usein
he väittävät ja lehdet mielellään otsikoivat,
että sähkörahat Urjalassa on syöty. Tosiasiassa
sähkörahat on pääosin investoitu. Korko- ja rahastotuotoilla
on voitu osittain rahoittaa elämistä. Olisi hyvä kertoa
ihmisille mitä kaikkea pysyvää (esim. Aseman ja yläasteen
korjaukset, vanhustenhuolto, kirjasto, kunnallistekniikka jne) rahoilla
on saatu aikaan, ettei synny väärää kuvaa tuhlailusta.
Kesätapahtumien
järjestäjille kesä on ollut suotuisa. Sateesta ei ole
ollut haittaa. Pentinkulman päivillä on yleensä aina
olut kuuma. Niin tälläkin kertaa. Pääjuhla kokosi
noin 500 ihmistä. Eräs talkookaveri kävi katsomassa näytelmän
Eturivin miehiä ennakkonäytöksessä, mutta ei suostunut
kommentoimaan sitä. Nähtyäni esityksen pääjuhlassa
hän kysyi mielipidettäni. Sanoin, että olihan se hyvä
kuunnelma. Paikoin siinä oli hyviä repliikkejä, joista
osa jalostuisi ihan aforismeiksi.
Kuunnelma
eli huippuaikaa ennen television tuloa. Se jätti mielikuvitukselle
enemmän tilaa. Radiosta tulee kuunnelmia edelleen, mutta eipä
niitä juuri tule kuunneltua. Myös ihmisten taitoa kertoa asioita
saattaa olla rapautumassa. Koulussa hyvät ja aidot kertomukset
ovat oppilaiden suosiossa. Kuunteleminen rauhoittaa ja antaa mahdollisuuden
eläytymiseen. Se myös korostaa keskittymistä ja pitkäjännitteisyyttä.
Kaikki tärkeitä taitoja "kaikki mulle nyt ja heti"-yhteiskunnassa.
Hyvää syyskesää!
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
4.8.2006
Urjalan kulmilta
Kouluun, kouluun
Hyvissä
ajoin lehdissä mainostetaan koulun alkamista. Iskulauseet: "Back
to school", "Takaisin kouluun" ja "Kouluun, kouluun"
täyttävät lehtien ilmoituspalstat. Mitä sinne oppilaan
koulureppuun sitten oikeasti pitäisi pakata? Kas siinäpä
kysymys, jota kannattaa tovi pohtia.
Meille
kaikille ensimmäinen koulupäivä on jäänyt varmaan
mieleen. Niin isosta ja merkittävästä tapahtumasta on
kysymys. Nykyajan lapsillekin se on merkittävä, vaikka useimmilla
heistä on jo kokemusta kerhosta, hoitopaikasta ja esikoulusta.
Reppuja
ja koululaukkuja riittää valittavaksi. Kännykkälokero
alkaa olla jo niissä vakiona. Nykyisin ei maitopulloa tarvita,
eivätkä voipaperiset eväsleivät rasvaa kirjoja.
Iskun ja heittämisenkestäviä reppujen tulisi olla, koska
ne usein heitetään milloin mihinkin nurkkaan. Sadekestävyyskin
voi olla hyväksi, sillä kuivan kesän jälkeen aina
sataa.
Mainostajan
mielestä reppuun pitäisi pakata: kynät, kumit, vihkot,
kansiot, kontaktimuovi, lyijytäytekynä, lyijyt, värikynät,
kuitukynät, korostuskynät, laskin, lyijyharppi, ideakynä
valopäällä, viivain, eläinhahmoja, penaali, kannettava
tietokone, kännykkä jne.
Vaatekauppias
varustaisi koululaisen verkkareilla, farkuilla, collegella, T-paidalla
ja trikoopuseroilla. Jalkaan tarvitaan kengät ja lenkkarit. Elintarvikekauppias
mainostaa aamupalaa ja välipalaa, pientä suolaista ja pikkumakeaa.
Puhelinmyyjä tarjoaa lehtiä ja kirjoja. Lukiolaisille on tarjolla
suoramarkkinointina niin uusia kuin käytettyjäkin oppikirjoja.
Paras markkinointikeino
on saada lapsi tai nuori sanomaan: "Kaikilla muillakin on!"
Halvempaa ja vähän vaatimattomampaa ajatteleva äiti tai
isä taas kuulee lauseen: " Ei kellään ole tommosta!"
Samanlaisuuden ja samaistumisen paine on kova.
Keväällä
opetushallitus ja muut kouluviranomaiset pesivät kätensä
luokkaretkijupakassa. Sanottiin, että koska peruskoulu on ilmainen,
tulee retkienkin olla kunnan kustantamia. Opetussuunnitelmissa liikunnassa
on useita opetettavia lajeja. Kohta joku varmaan vaatii, että sukset,
luistimet ja muut varusteet tulee olla koulun puolesta. Jotakin näistä
koulut ovat hankkineetkin, mutta määrärahat ovat tunnetusti
vähäiset.
Koululainen
tarvitsee varusteena. Koulu- ja opiskelutarvikkeet annetaan peruskoulussa
oppilaalle koulun puolesta. Tosin joku teroittaa kynänsä viikossa
ja toinen pärjää pari kuukautta. Määrättömästi
ei koulu tarvikkeita jaa. Lukiolaisen ja ammattioululaisen on hommattava
kirjansa ja tarvikkeensa itse eli käytännössä vanhempien.
Kesimäärin rahaa kuluu 500 euroa lukuvuodessa.
Mitä
sinne reppuun oikeasti pitäisi laittaa? Tärkeintä olisi
laittaa paljon innostusta. Yhtä paljon tarvitaan uteliasta ja kiinnostunutta
mieltä. Unohtaa ei pidä myöskään halua oppia
uusia asioita, kiinnostua ja ottaa selvää. Siellä pitäisi
olla myös onnistumisen iloa. Kannustusta tarvittaisiin oikein suuri
paketti ja vielä sellainen, että se aamulla täytettäisiin
kotona ja päivällä koulussa.
Usein unohdetaan
huumori. Nuori on välillä täynnä elämisen ja
kasvamisen tuskaa. Silloin tarvitaan iloa ja naurua. Eikä haittaa,
jos siellä joskus olisi hyvä kepponenkin. Rohkeutta ja itseluottamusta
tarvitaan. Jos jokin asia ei suju, pitäisi osata kysyä apua
ja neuvoja ja sitä pitäisi koulusta myös saada. Uskoa
omiin kykyihin ja osaamiseen tarvitaan aina.
Jonkun
reppuun pitäisi pakata hieman malttia. Jonkun reppuun pitäisi
saada mahtumaan pitempi pinna, jotta käämit eivät heti
palaisi. Varapäre ei ole pahitteeksi. Melkein kaikille pitäisi
laittaa myös kuuntelemisen taitoa. Kiva olisi jos siellä olisi
myös toisen huomioon ottamista ja kunnioittamista ja vähemmän
"minä itte"-oikeassa olemista. Jotakuta pitäisi
rohkaista kertomaan mielipiteensä, jollakulla taas saisi olla pidäkkeitä,
ettei pärskäyttäisi heti kaikkea, mitä sylki suuhun
tuo.
Ensi viikolla
aloittavat ammattikoululaiset ja seuraavalla viikolla muut. Jäljellä
olevat lomapäivät kannattaa käyttää lomailuun,
eikä koulun alkamisen päivittelyyn. Uusi lukuvuosi on aina
mahdollisuus.
Seppo Pirhonen
_______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
28.7.2006
Urjalan kulmilta
Kirjailija ja sen kaverit
Lähipäivät
mahdollistavat meille kaikille osallistua sekä omalla että
lähipaikkakunnilla erilaisiin tapahtumiin Kuninkuusraveista Hakkapeliittaan,
Pic nicistä Muolaan pitäjäjuhliin ja työväenmusikiista
kesäteattereihin. Pentinkulman päivät ja Urjala-viikon
tapahtumat tarjoavat paljon koettavaa ja nähtävää
alkavalla viikolla täällä Urjalassa.
Väinö
Linna päätti katseltuaan kirjakaupan ikkunaa, että kerran
hänenkin kuvansa olisi siellä ohikulkevien katseltavana. Hän
päätti panna itsensä niin täysillä likoon,
että hänet tultaisiin hautaamaan joko kunnan tai valtion kustannuksella.
Rinnastamisen ja huumorin taitava käsittelijä onnistui. Ilman
päämäärää ei onnistu, ilman kipinää
ei roihua.
Kun aikanaan
puuhasimme ja suunnittelimme Pentinkulman päiviä, oli yhtenä
lähtökohtana nuorten kirjoittajien ja kirjailijoiden rohkaiseminen.
Jo kaksikymmentä vuotta päiville on kutsuttu joukko ensiteoksensa
julkaisseita kirjailijanalkuja. Muutaman päivän tiiviin yhdessäolon
johdattelijoina ovat toimineet kokeneet kirjailijat, joista mainittakoon
tässä vain pari Eila Pennanen ja Arto Seppälä.
Uudet kirjailijat
ovat useimmiten hyvin koulutettuja. He tuntevat usein myös teorian,
rakenteet ja hallitsevat tekniikan. He ovat siis monessa mielessä
monin kerroin valmiimpia kuin edeltäjänsä muutamia vuosia
tai vuosikymmeniä sitten. Kirjailijoiden piirissä elää
tosin myös vahvana käsitys, että kirjoittamaan oppii
vain lukemalla, kirjoittamalla ja elämällä.
Keskustelin
kerran erään kustantajan kanssa heille tulevista käsikirjoituksista.
Murto-osa niistä julkaistaan, vaikka jokainen käsikirjoittaja
ajattelee, että juuri hänen kirjansa on se suuri, merkittävä
ja kauan odotettu vuosisadan romaani. Kustantaja oli kuitenkin varma
siitä, ettei mitään merkittävää jää
julkaisematta.
Kirjoittaminen
on yksinäistä puuhaa ja on varsin ymmärrettävää,
että työn valmistuttua odottaa, että valmis kirja saisi
ansaitsemansa huomion. En ole itse julkaissut kaunokirjallisuutta, mutta
kolme muuta kirjaa olen tehnyt. Jokaisesta on järjestetty oma julkistamistilaisuutensakin
yksi Helsingissä, toinen Menosissa ja kolmas Forssassa. Arvelen
tietäväni, miltä kirjailijasta tuntuu teoksen julkitulo.
Mielenkiintoista on odottaa myös arvioita ja lukijoiden palautteita.
Omista kokemuksistani ja tunnoistani kerron ehkä myöhemmin.
Kirja ja
kirjailija tarvitsevat julkisuutta. Mitä enemmän kirjailijalla
on oikeita kavereita oikeissa paikoissa, sitä paremmin markkinointi
onnistuu. Joku voi onnistua salanimellä, mutta yhä useammin
lukija haluaa tietää kirjoittajan. Alkukesästä kohistiin
Tuula Sariolan kirjoista ja niiden kirjoittajasta. Lukijat eivät
halua tulla petetyiksi. Sariolan nimi myi.
Pentinkulman
esikoiskirjailijatapaamisissa olleista osa on vallannut jo keskikenttää,
jos jalkapallotermejä käytetään. Jotkut ovat vaihtopenkillä
ja osa on siirtynyt katsomoon ja jokunen harjoittelee kotona.
Pääjuhlassa
viikon päästä lauantaina ja ennakkona edeltävän
perjantain illalla nähdään Tampereen yliopiston teatterin
ja draaman opiskelijoiden näytelmä "Eturivin miehiä",
joka kertoo Väinö Linnasta, jolloin hän oli jo "ikoni",
eikä julkaissut yhtään kirjaa vuosikymmeniin. Linna kestää
tämänkin.
Viikolla
tapahtuu paljon. Tarjolla on lasten lasipäivää, nuorten
kirjoittajaleirejä, suku- ja kyläkirjojen esittelyä,
tarinointi-iltama karjalaisten asettumisesta Hämeeseen, kirkkokonsertti,
luonto- ja perinnejumalanpalvelus, kirjakahvila kirjailijavieraineen,
runoa lasin äärellä, lauluiltaa ja musiikkinäytelmä
Kaunis Veera kesäteatterissa. Yksi erikoisuus on ulkoilmaesityksenä
nähtävä kolmesta lotasta kertova Lupaus-elokuva. Hieno
kokemus on tutustua myös Väinö Linnan reittiin opastettuna
ja draamaesityksin täydennettynä.
Pentinkulman
päivien teemana on kirjailija ja sen kaverit. Kirjailijoita voi
tavata päivillä. Kirja on kuitenkin myös hyvä kaveri.
Sen voi ostaa tai lainata. Toivottavasti lainaamista ei vielä lopeteta
edes kirjastoautosta. Niin paljon ihmiset odottavat, että päättäjät
vielä kerran harkitsisivat lopettamispäätöstä.
Kirja kuuluu kaikille Urjalassakin.
Seppo Pirhonen
______________________________________________________________________________
Forssan Lehti
21.7.2006
Urjalan kulmilta
Elämyspaketteja
"Heinälatoon
yöksi hän majoittuu ja unia ja hän vetelee:" Näin
laulaa Katri-Helena Puhelinlangoissa. Suomalaisen elokuvan mukaan heinäladoissa
tehtiin toki paljon muutakin erityisesti ukkosen käydessä
ja salamoiden leimahdellessa. Ladot ja heinätyöt ovat katoamassa.
Ihmiset
kaipaavat elämyksiä. Kaikki on melkein koettu ja siksi haetaan
erikoisuuksia. Niitä on kuitenkin melko vähän tarjolla
tai sitten ne ovat niin kalliita, että ne jäävät
firmojen henkilöstöjen etuoikeuksiksi. Suuret turistimassat
kulkevat vuodesta toiseen samoissa kohteissa.
.
Hyvän idean keksijän ei tarvitse välttämättä
saadakaan tuhansia kävijöitä. Jossakin vaiheessa jollakin
jossakin päin Suomea välähti, että heinälato
voisi olla hyvä idea. Majoittuminen heinäladossa sai paljon
julkisutta. Vaikka idean julkitulosta on jo monta vuotta, en tiedä,
tuliko siitä toimiva ja kannattava matkailukohde. Kampparin Isotalossa
Hanna ja Jaakko voisivat kokeilla, toimisiko idea täällä
etelämpänä.
Kun puhutaan
elämyksistä, tarkoitetaan usein tunnetilaa. Tunnetilat, joita
halutaan kokea, voivat olla tutuja lapsuudesta tai nuoruudesta. Ne voivat
olla peräisin myös kirjoista, elokuvista, äänilevyistä
tai muista joukkoviestimistä tai sitten matkailuesitteistä
tai mainonnasta. Mainontahan pyrkii erityisen voimakkaasti luomaan vahvoja
tunnetiloja.
Alkukesästä
Virolahdella sadat ihmiset halusivat tehdä tunnematkan evakkojen
vaellukselle. Samalla tieosuudella, jolla Karjalan evakot oikeasti kulkivat
vuonna 1944, kulkivat nyt heidän perillisensä. Toki mukana
oli niitäkin, jotka olivat siellä olleet aidossa tilanteessa.
Jokioisten Karjalaiset olivat siellä esittämässä
katkelman omasta evakkojunanäytelmästään. Myös
urjalalaisia oli mukana sekä esityksessä että vaelluksella.
Kun puhutaan
maaseutumatkailusta, täytyy muistaa, että ihmisten kokemukset
ja tunnetilat sekä odotukset maaseutuun nähden ovat hyvin
erilaisia. Joillekin maaseudusta on hyviä muistoja, toisille vain
huonoja. Joku odottaa rauhallisuutta ja kiireettömyyttä ja
joku toimintaa ja seikkaluja. Joku kaipaa luontoa, joku toinen aitoa
maaseutua ruokineen.
Urjalan
yläasteen ja lukion ranskanopiskelijoiden leirikouluryhmä
julkaisi uuden reseptikirjan. Kun sitä lukee, huomaa kuinka paljon
ruokatottumuksemme ovat muuttuneet ja erityisesti kansainvälistyneet,
Arkiruokia on tietysti tällaisissa julkaisuissa vähemmän.
Reseptit ovat kylmäkoskelaisilta ja urjalalaisilta julkisuuden
ihmisiltä ja osin myös leirikoululaisten perheiltä ja
muilta tavallisilta ihmisiltä. Kannattaa lukea ja kokeilla, jos
haluaa vaihtelua ruokalistaansa.
Esitin
joskus ajatuksen, että paikallisissa museoissa tai ravintoloissa
voisi olla vaikkapa moonamiehen suolasilakka-annos tai muita entisaikojen
rahvaan ruokia tarjoiltuna siten, kun ne aikanaan syötiin perhepiirissä.
Idea ei ole vielä edennyt toteutukseksi.
Muutama
vuosi sitten norjalaiset, joukossa myös Urjalan ystävyyskunta
Lyngdal, alkoivat markkinoida saksalaisille onkimatkoja. Kysymys ei
ollut mistään uistelusta tai virvelöinnistä, vaan
ihan tavallisesta mato-onginnasta. Kaupallisesti mato-onginnan tuotteistaminen
ei pälkähdä ensimmäisenä mieleen. Virvelistä,
vieheistä ja uistelusta saa paljon näyttävämpiä
tuotteita, ja tuotekuvia.
Urjalassa
paikalliset kalastuksen harrastajat ovat kiitettävästi järjestäneet
myös tavallisia ongintakilpailuja. Niissäkään ei
tosin pärjää sillä kaupasta ostettavalla onkipaketilla,
jossa on iso punavalkoinen koho. Asiantuntijan mukaan koho ja koukku
ovat liian suuria. Vapana puuvarsi on turvallisempi kuin hiilikuituvapa,
joka on koitunut ukonilmalla muutaman onkijan turmaksi.
Alussa
oli puhe siitä, että heinätyöt ovat katoamassa.
Helsingissä ovat suuren suosion saavuttaneet talkoot, joissa heiniä
laitetaan seipäille. Toteuttajana taitaa olla kaupunki, jolla on
myös maatalousmaata, tonttimaata se haluaakin kaapata Sipoolta.
Täällä maalla heinä ei juuri laiteta seipäille.
Nykyisin heinät palataan ja paalien kokoaminen onkin rankkaa puuhaa.
Joku tässä hiljan kertoikin, että kesävieraat välttävät
vierailua niinä aikoina, kun heinäpaaleja kerätään.
Ehkäpä pitäisikin tehdä niin, että ei pyytäisi
talkoisiin, vaan myisi elämyspakettina, josta pitäisi maksaa.
Jotkut voisivat kiinnostua.
Seppo Pirhonen
___________________________________________________________________________
Forssan Lehti
14.7.2006
Urjalan kulmilta
Kylillä on elinvoimaa
Alkava
viikonloppu osoittaa jälleen kerran urjalalaisten kylien elinvoimaa.
Tällä kertaa kahden kylän juhlat osuvat samaan viikonloppuun,
kun sekä Halkivahassa että Menosissa vietetään kesätapahtumaa.
Monella muuallakin kylällä on kesän aikaan jo ollut tai
on vielä tulossa tapahtumia. Uutena vahvistuvana piirteenä
kylätapahtumien ohella ovat sukujen kokoontumiset.
Halkivahan
perinnepäivän tapahtumat keskittyvät urheilukentälle
ja seurantalolle. Kenttää ylläpitää Halkivahan
Haka ja seurantaloa nuorisoseura ja maamiesseura yhteisvoimin. Kylässä
toimii lisäksi VPK, oma 50-vuotias metsästysseura ja muutama
muukin yhdistys.
Lauantaisen
perinnepäivän aiheena on tällä kertaa hevonen. Esillä
on hevosiin liittyviä työkaluja ja vetopelejä. Illalla
iltamissa on näytelmä "Hummani hei", joka johdattaa
katsojat 1930-luvun tunnelmiin. Lähestyvien Forssan kuninkuusravien
merkeissä on syytä muistuttaa, että juuri Halkivahasta
oli kotoisin ravikuningas Vireeni.
Päiväohjelmaan
kuuluvat erilaiset urheilukilpailut pääasiassa perheen pienemmille.
Vuosittain toistuva kisa on voimamieskisa ja vastaava naisten kisa.
Saappaanheittoakaan ei ole unohdettu ja kylän yhdistykset ovat
kilpailleet haastekisassa, jossa vain mielikuvitus asettaa rajat kilpalajeille.
Myös
Menosissa juhlitaan viikonloppuna. Tällä kertaa oikein pitkän
kaavan mukaan. Varsinainen kesäjuhla on tällä kertaa
sunnuntaina päivällä Menosten lavalla. Kenttäpelit
tikanheitto, renkaanheitto, kettinginheitto tai rahanheitto, mitä
niitä lieneekään, aloittavat juhlan. Juhlan ohjelmaan
kuuluu tällä kertaa näytelmä, jonka on kirjoittanut
kylmäkoskelainen Hannu Känkänen. Näytelmän
nimi on kuumaa rautaa ja lämmintä pitsiä. Juhlapuhuja
tulee Lempäälästä tuttu radioääni ja nykyinen
kansanedustaja Pertti Salovaara.
Menoslaiset
aloittavat superviikonlopun jo lauantaina, jolloin tapahtuu sekä
Sirkkavuoren että Cafe Decon pihapiireissä. Lasten mieleen
lienevät pomppulinna, hevos- ja paloautoajelut. Markkinoilta voi
hankkia sopivaa kotiin vietävää.
Menoslainen
erikoisuus on Moonamiesmuseo ja sen yhteydessä samassa rakennuksessa
oleva koulumuseo. Aktiivinen museo- ja perinnetoimikunta on järjestänyt
museolle erilaisia tapahtumia. Lauantai-iltana ovat museolystit, jossa
vierailee helsinkiläinen Sakarat-pelimannityhmä Anja Hinkkasen
johdolla.
Museon
perusnäyttelyn lisäksi esillä on yleisön toivomuksesta
vanhaa kauppatavaraa ja elokuussa luovutettujen karjalaispitäjien
viirejä ja kirjoja. Luvassa on myös yhteislauluiltoja.
Kuten alussa
mainitsin, on tapahtuma kesän mittaan monissa muissakin kylissä.
Kehrolla on pidetty omat juhlat ja Urjalankylässä pidetään
ahkerasti kesätoria ja tansseja Kaunistossa. Honkolassa on paljon
Pentinkulmaan liittyviä kohteita, näyttelyitä ja tapahtumia.
Myös Huhdissa on kyläyhdistys järjestänyt omia tapahtumia.
Useiden
tapahtumien priimusmoottorina toimii kylätoimikunta tai kyläyhdistys.
Kylätoiminta käynnistyi Urjalassa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.
Joissakin kylissä toiminta on vilkasta ja joissakin kylissä
vähäisempää. Toiminnassa ovat havaittavissa samanlaiset
nousut ja laskut kuin muussakin yhdistystoiminnassa.
Suurimmasta
kylästä Laukeelasta eli kirkonkylästä kyläyhdistys
on puuttunut. Sen perustamista on valmisteltu keväästä
saakka, mutta mitään yleisöryntäystä ei ole
syntynyt. Taajamassa on totuttu siihen, että kunta järjestää
kaiken tai se saadaan muuten itsestään koko pitäjän
talkoovoimalla. Laukeelan kyläyhdistys ei olekaan kuten muut kylätoimikunnat
kylien etuja valvova ja edistävä, Pikemminkin se voi keskittyä
ajamaan taajaman viihtyisyyteen liittyviä asioita. Se voi myös
olla organisoimassa erilaisia keskustassa järjestettäviä
tapahtumia.
Paikallisuus
luo yhteistä identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Paluuta juurille on myös kiinnostus oman suvun vaiheisiin. Urjalassa
järjestetään kesän aikana muutama sukuseuran juhla.
Sukuseuroille ja sukuhistorioilla on tulevaisuudessa entistä enemmän
kysyntää. Suku voi olla joskus pahin, mutta sanotaan myös,
että veri on vettä sakeampaa.
Seppo Pirhonen
____________________________________________________________________________
Forssan Lehti
7.7.2006
Urjalan kulmilta
Missä pihvi?
Mitä
enemmän olen perehtynyt luonnokseen laiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta
sekä siitä annettuihin lausuntoihin sitä vakuuttuneemmaksi
olen tullut siitä, että hanke ei tuo apua kuntien perusongelmiin.
Sen sijaan kuntakenttä laitetaan muutamaksi vuodeksi myllerrykseen,
jossa byrokratia ja konsultit voittavat, demokratia ja paikallisuus
kärsivät, eivätkä palvelut saa lisää rahaa.
Lakiluonnos,
joka on luettavissa Internetissä sisäministeriön sivuilla,
on kirjoitettu muotoon, jonka kaikki osapuolet voivat katsoa voitokseen.
Varapuhemies Sirkka-Liissa Anttila otsikoi (FL 2.7.) "Kunta ja
palvelurakenneuudistuksella turvataan palvelut" Valtiovarainministeri
ja puheenjohtaja Eero Heinäluoma: "Kyseessä on alkuperäisen
tavoitteen mukaisesti sekä kunta- että palvelu-uudistus:"
Laki ottaa
kuntajaon lähtökohdaksi työssäkäyntialueet.
Tämä käsite luotiin aikanaan ihan muuta syystä,
lähinnä tilastollista työvoiman liikkuvuutta selvittämän,
kuin aluerakenteen pohjaksi. Selvästi sanotaan (5.§), että
"kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta
ja siihen liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä, on oltava
vähintään 20 000 asukasta".. Ammattikoulutuksessa
väestöpohjaksi esitetään vähintään
50 000 asukasta, joka merkitsisi uudelleenjärjestelyjä niin
Lounais-Hämeessä, Loimaan seudulla kuin Etelä-Pirkanmaallakin.
Ensimmäistä
kertaa laissa otetaan kantaa myös pitkiin etäisyyksiin. Sillä
tarkoitetaan kuntakeskusten välistä 40 - 50 kilometrin välimatkaa.
Voidaanko tämä tulkita niin, kuin eräs konsultti jo tekikin,
että lyhemmät matkat tarkoittavat, että kyseessä
on lähipalvelu, joiden turvaamista kaikki korostavat.
Aika selvästi
tämän muotoili peruspalveluministeri Liisa Hyssälä:
"Noin 15 lääkärin terveyskeskuksissa voi jo yksi
lääkäri syventää tietojaan ja taitojaan esimerkiksi
tietyllä erikoisalalla tai kansansairaudessa. Se ei myöskään
ole niin haavoittuva kuin pienet terveyskeskukset. Tällä terveyskeskusmallilla
voidaan säilyttää kattava terveysasemaverkko ja kehittää
sitä. Terveysasemat turvaavat lähipalvelut terveydenhuollossa."
( puhereferaatti 1.7.)
Valtion
ja kuntien väliseen kustannustenjakoon ei ole odotettavissa suuria
muutoksia. Valtio antaa edelleen tehtävät, mutta osallistuu
entistä vähemmän niiden kattamiseen. Valtiolle siirtyisivät
vain kuluttajaneuvonta, elatusturva-asiat ja holhoustoimen edunvalvonta
ja kolme muuta pienempää asiaa.
Valtionosuusjärjestelmää
uudistetaan "yksinkertaiseksi ja läpinäkyväksi".
Tavoitteena on hallinnonalakohtaisten valtionosuuksien yhdistäminen.
Valtio lupaa siirtää verovähennyksiä valtion rasitukseksi.
Verotulojen tasauksesta kuntien kesken todetaan, että sen on oltava
neutraali kunta-valtio suhteen kannalta. Sen, että lisää
rahaa ei ole tulossa, varmistaa 14.§:n viimeinen lause: "Tässä
laissa tarkoitettu uudistus ei muuta valtion ja kuntien välistä
kustannusten jakoa."
Kuntien
on lain mukaan tehtävä ensi vuoden kesäkuun alkuun valtioneuvostolle
esitys toimenpiteistä (Kunnan ja yhteistoiminta-alueen muodostaminen
sekä laajaa väestöpohjaa edellyttävät palvelut).
Toimeenpanosuunnitelmiin on sisällytettävä väestö-
ja palvelutarveanalyysi vuosiin 2015 ja 2025, taloussuunnitelma, selvitys
palveluverkon kattavuudesta, suunnitelma kunnan keskeisten toimintojen
järjestämisestä sekä henkilöstövoimavarojen
riittävyydestä ja kehittämisestä.
Aikaa annetaan
vähän ja lakikin on vasta luonnosasteella. Toisaalta kunnissa
ei pidä hämääntyä. Kuten sanottu lakia voidaan
lukea monella tavalla. Toivottavasti jostakin löytyisi taho, joka
ajaisi kuntien ja niiden asukkaiden eli palveluntarvitsijoiden asiaa.
Tällä kertaa oppositiokin on samoilla linjoilla hallituksen
kanssa tai vaatii oikeastaan vielä selvemmin kuntaliitoksia. Kokoomuksen
eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Maija Perho oli (STT mukaan)
tyytyväinen, että keskusta taipui hyväksymään
vakavissa vaikeuksissa sinnitteleville kunnille perälaudan, jonka
perusteella kuntajakoa voidaan muuttaa vuoden 2009 alusta.
Palvelutarpeet
eivät muutu, vaikka kuntakoko kasvaisi. Missään ei ole
tieteellistä näyttöä siihen, että 20 000 asukkaan
väestöpohja järjestäsi palvelut taloudellisemmin
ja tehokkaammin kuin pienemmät kunnat. Asukkaat ovat valmiita maksamaan,
jos saavat palveluja. Tämä uudistus tulee johtamaan kunnallisverotuksen
kiristymiseen ja toisin kuin väitetään, palvelujen heikkenemiseen
maaseudulla ja pienissä kaupungeissa. Tästä uudistussämpylästä
puuttuu pihvi, eikä mausteissakaan ole kehumista.
Seppo Pirhonen